Elikäs, täällä palstalla perustellaan joskus positiiviseen sävyyn kakkossuhteen olemassaoloa sillä, että mies haukkuu vaimoaan ja puhuu perheestään ja parisuhteestaan aika ikävään sävyyn.
Itselleni tuo kertoo kyllä enemmän siitä miehestä.
En siis kertakaikkiaan kestä sellaisia ihmisiä. Itse olin viime talvena ja keväänä hetken suhteessa ukkomieheen, mutta kertakaikkiaan kyllästyin siihen, että hän puhui elämästään tavalla, joka kuulosti korvissani valitukselta. Oli tylsää ja arkista, harmaata ja kamalaa. Vaimo ei hymyillyt, kiukutteli usein, ei ymmärtänyt jne. Aikani alussa jaksoin, mutta sitten tuli ajatus, että miksi on niin kamalassa tilanteessa eikä lähde pois. Lisäksi tuntui pahalta, kun hän kehui samassa lauseessa lapsiaan, mutta haukkui heidän äitiään.
Kuulin nyt sitten viikonloppuna jälkikäteen, että hän oli haukkunut minua vaimolleen. Oli onneton mennyt kärähtämään sen jälkeen kun olin jo pistänyt homman poikki. Ei ollut tajunnut poistaa sähköposteja. Ja vaimolla oli ollut epäilys jo pidempään....
Viime vkl puhuin siis tämän vaimon kanssa. Ihan järkevän oloinen ihminen, oli vielä odottanut ennen yhteydenottoa, jotta pystyi olemaan rauhallinen. Minulle tilanne oli/on jo historiaa, eikä tunnu missään, että mies haukkui minut vaimolleen (ja vielä aika mielenkiintoisin sanankääntein!) mutta ihmetyttää, että onkotodellakin olemassa jokin miestyyppi, joka kerjää sääliä ja huomiota valittamalla? Vai satuinko törmäämään vain harvinaisen typerään idioottiin?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllähän tuo on enemmän sääntö kuin poikkeus, kun pettävä ukkomies noin puhuu. Suorastaan oksettavaa ja itse pakenen aina paikalta, kun mies alkaa tuollaista puhua. Mulla on ystävänä ukkomies, joka ei koskaan ole vaimoaan moittinut tai itkenyt surkeaa perhe-elämäänsä. Arvostan häntä suuresti, vaikka vaimoaan pettääkin mun kanssasi.
Kertoo tosiaan tuo ruikutus pelkästään miehestä. Säälip...llua kerjäävät, yök.
Eikö se kakkonen juuri jakele sitä säälip.....!? Jopa enemmän ku se ykkönen jos ukkomiehen matkaan lähtee!
Mitä tarkoittaa matkaan lähtee?
Kivahan se on hauskaa vähän pitää. En todellakaan ota todesta miehen satuilua perhe-elämästään.
Matkaan en lähde sanan varsinaisessa merkityksessä.
Niin ottakaa kautta rantian ihmessä selville millainen kauhistuttava puoliso on näillä pettäjillä.
Pettäjään ei pidä uskoa oikopäätä koskaan.
Luultavasti useimmiten törmäätte hyvin kauniiseen ja hyvin pukeutuvaan tasapainoiseen naiseen, joka yksin vetää kodin arkea ja käy vielä monesti vaativassa työssäkin. Eli siihen todelliseen vaimon panetteluun ei ole minkäänlaista pohjaa, sillä yrittää vain saada sinut yhdeksi numeroksi listaansa kaadetuista naisista. Joko naisvihaaja tai sitten kokee olevansa vaimoaan alemmassa. Yrittää kohotta ekoaan näillä petturireissuilla, ressukka todella.
Kannattaako tällaisen mihen mukaan lähte, ei misssän nimessä.
Nauttisin oikein kunnolla, kun pettureille tehtäisiin aina sama ja kaikki, että petturin seuraksi ei lähde yksikään, tämä joutuu pakon perästä selvittämään asiansa eikä törkyilemään ihmissuhteilla.
Siis kukaan ei lähde enää kakkoseksi kenellekään, tehdään yhteiskunnalle kaikkein paras palvelus.
Kelatkaapa sitten tätä. Mä sain reilu vuos sitten puhelinsoiton mun miehen kakkoselta kun se kysyi, miksi mä en suostu siihen eroon vaan jarrutan kuukausi toisen perään. Että aikaa on kyllä ollu sopeutua.
Ongelma oli se, että mies oli unohtanut kertoa mulle, että olimme eroamassa!!!! Tuli siis yllärinä mulle. Samoin tälle kakkoselle se, että mitään eroa ei ollu tekeillä.
Varmaan molempien järkytyksesä johtuen totesimme puhelun lopuksi, että paska mies ja kumpikin pistäisimme elämästämme pihalle. Niin sitten kävi ja uusi nainen on kainalossa.
Eli kyllä ne ukkomiehet taitaa välillä luritella jotain isompaakin p a s k a a.
Sen olen oppinut että kun tai jos mies alkaa puhumaan nykysiestään tai edes entisestä siihen malliin että on hullu tms niin sanon heti ei kiitos. Itselläni on ollut ex-aviomies sellainen että voisin kaikki illat valittaa hänestä ja hänen todellisista ongelmistaan.Mutta jos keskustelen uuden ihmisen kanssa... ketä kiinnostaa oikeesti kuunnella toisen valittamista entisestä kumppanista? Enkä valittaisi siltikään vaikka suhde syvenisi jne. Keskustella voin ja kertoa että tämmöistä on elämässäni ollut ja se siitä. Kukaan ei jaksa kuunnella toisen valittamista oli aihe mikä tahansa.Ja yleensä tällaiset miehet puhuvat kaiksita paskaa seläntakana. Ihan sama onko ihminen oma äiti,kaveri, vaimo tai rakastaja, kaisista puhutaan paskaa jos tilanne vaatii ja siitä kuvitellaan olevan hyötyä itselle.
Pahimmat paskanpuhujat ovat ukkomiehiä, jotka valittavat valittamistaan!!
Ukkomiehet puhuu sitä itteään kun haluavat kerätä pääntaputuksia ja sääliä. Naisten hoivaviettiä käytetään kierolla tavalla hyväksi. Kotona voi olla ihan täyspäinen ja mukava ihminen. Mutta pahaa puhumalla saa jotkut naiset uskomaan kaiken muunkin. Ja sitten tästä päänsilittäjästä ja ymmärtäjästä puhutaan pahaa, kun se auttaa miestä saamaan vaimonsa takaisin. Kakkoselle pahaa vaimosta, vaimolle pahaa kakkosesta. Ja mies saa haluamansa ja naiset kuvittelevat olevansa toinen toistaan parempia.
Jokseenkin on kieroa. Yök!