Elin villin nuoruuteni täysillä. Kävin baareissa, tapailin lukemattomia miehiä, seurustelin useaan otteeseen, mutta joka kerta päätin suhteet koska en tuntenut olevani valmis vakavaan suhteeseen. Rakastin kavereitani, shoppailua, matkustamista, kaiken mahdollisen uuden kokemista. Suhteeni kestivät enintään puolitoista vuotta, sen jälkeen ahdistuin.
Kunnes tapasin miehen, joka sai minut tuntemaan jotain aivan toisenlaista kuin kukaan koskaan aiemmin. Rakastuin ensisilmäyksellä -ja lujaa. Tunne oli molemminpuolista, olimme ensi hetkestä alkaen hulluina toisiimme. Muutimme yhteen samantien. Koimme yhdessä lukemattomat seikkailut, olimme molemmat yhtä elämänjanoisia ja halusimme nähdä koko maailman. En tiennyt sellaista onnea voivan olla olemassa.
Tuntui joka päivä kuin pakahtuisin onnesta. Emme malttaneet usein edes nukahtaa, kun vain tuijotimme toisiamme. Vielä viiden vuoden jälkeenkin tunsimme samoin kuin alussa. Itkimme onnesta, rakastimme joka hetken, jokaisella solullamme.
Reilun viiden vuoden jälkeen koimme rajun riidan, jonka päätteeksi mies löi minua.
Seuraavat kuukaudet kuluivat kuin sumussa. Olin tippunut korkealta. Jossain taustalla mies itki, teki kaikkensa jotta antaisin anteeksi, jotta palaisimme entiseen. Tiesin etten koskaan voisi unohtaa, ettei asiat koskaan tulisi olemaan kuin ennen. Muutin pois ja jätin miehen.
Erouutinen levisi, sain taas kutsuja treffeille. Ystäväni pakottivat minut ulos, ja tiesin että elämää on pakko jatkaa. Jokin vain sisälläni oli kuollut. Aika kului, tapailin miehiä, ja vaivuin epätoivoon. Miten koskaan voisin enää kokea saman? Tuntui ettei kukaan ympärilläni olisi samaa kokenut. Tuntui kuin olisin saanut hetkeksi jotain ylimaallista, salaisuuden jonka muistoa minun pitäisi vaalia lopun elämääni kuin arvokkainta aarretta.
Kukaan muu ei voi olla sitä mitä entinen mieheni oli. Voiko ihminen koskaan tuntea samoin ketään toista kohtaan? Koskaan en lakkaa rakastamasta. Sen tiedän. Miten siis koskaan voisin enää aloittaa uutta suhdetta?
Onko oikeasti kellään vastaavaa kokemusta? Onko mitään toivonkipinää tuntea koskaan uudelleen sitä mitä joskus tunsin? Iso osa ihmisistä ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä. Koinko siis oikeasti jotain täysin ainutlaatuista, jotain mitä en koskaan voi saavuttaa uudelleen?
Kunnes tapasin miehen, joka sai minut tuntemaan jotain aivan toisenlaista kuin kukaan koskaan aiemmin. Rakastuin ensisilmäyksellä -ja lujaa. Tunne oli molemminpuolista, olimme ensi hetkestä alkaen hulluina toisiimme. Muutimme yhteen samantien. Koimme yhdessä lukemattomat seikkailut, olimme molemmat yhtä elämänjanoisia ja halusimme nähdä koko maailman. En tiennyt sellaista onnea voivan olla olemassa.
Tuntui joka päivä kuin pakahtuisin onnesta. Emme malttaneet usein edes nukahtaa, kun vain tuijotimme toisiamme. Vielä viiden vuoden jälkeenkin tunsimme samoin kuin alussa. Itkimme onnesta, rakastimme joka hetken, jokaisella solullamme.
Reilun viiden vuoden jälkeen koimme rajun riidan, jonka päätteeksi mies löi minua.
Seuraavat kuukaudet kuluivat kuin sumussa. Olin tippunut korkealta. Jossain taustalla mies itki, teki kaikkensa jotta antaisin anteeksi, jotta palaisimme entiseen. Tiesin etten koskaan voisi unohtaa, ettei asiat koskaan tulisi olemaan kuin ennen. Muutin pois ja jätin miehen.
Erouutinen levisi, sain taas kutsuja treffeille. Ystäväni pakottivat minut ulos, ja tiesin että elämää on pakko jatkaa. Jokin vain sisälläni oli kuollut. Aika kului, tapailin miehiä, ja vaivuin epätoivoon. Miten koskaan voisin enää kokea saman? Tuntui ettei kukaan ympärilläni olisi samaa kokenut. Tuntui kuin olisin saanut hetkeksi jotain ylimaallista, salaisuuden jonka muistoa minun pitäisi vaalia lopun elämääni kuin arvokkainta aarretta.
Kukaan muu ei voi olla sitä mitä entinen mieheni oli. Voiko ihminen koskaan tuntea samoin ketään toista kohtaan? Koskaan en lakkaa rakastamasta. Sen tiedän. Miten siis koskaan voisin enää aloittaa uutta suhdetta?
Onko oikeasti kellään vastaavaa kokemusta? Onko mitään toivonkipinää tuntea koskaan uudelleen sitä mitä joskus tunsin? Iso osa ihmisistä ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä. Koinko siis oikeasti jotain täysin ainutlaatuista, jotain mitä en koskaan voi saavuttaa uudelleen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Viestisi hiljensi minut täysin. Ilmeisesti monen muunkin, koska kukaan ei ole vielä vastannut. Olen niin pahoillani puolestasi, siitä että rakkautesi särkyi noin.
Ei sinun tarvitse lakata rakastamasta tai unohtaa sitä kaikkea, ole onnellinen että sait kokea sen. Ajattelit viisaasti, kun ymmärsit, ettei kerran rikottua saa samalla tavalla ehjäksi enää. Jos tiesit, ettet oikeasti voisi koskaan antaa anteeksi tapahtunutta, ero oli paras vaihtoehto verrattuna vuosien myötä kasvavaan katkeruuteen.
Ymmärrän miltä sinusta tuntuu, sillä koin itse jotain samaa muutama vuosi sitten. Rakastimme toisiamme enemmän kuin tiesin olevan mahdollista, mutta se särkyi tyhmään riitaan joka kasvoi kuin lumipallo rinteessä. Ja lopputuloksena myös ero ilman paluuta entiseen.
Itse olen oppinut hyväksymään, että en ehkä koskaan saa kokea samaa, mutta silti mielummin suren ja ikävöin kuin etten olisi koskaan saanut kokea jotain niin ihanaa. Kukaan uusi ihminen ei ole hän, mutta jonakin päivänä jossain voi tulla jotain eri tavalla yhtä arvokasta - niin uskon.
Usko sinäkin, niin tulevaisuudella on taas merkitystä. Voimia!
Kukaan ei voi tietää, mitä kohtalo tuo eteesi. Olet onnekas, että olet kerran kokenut rakkauden, vaikka se sitten loppuikin. Muistojasi ei kukaan sinulta voi pois ottaa.
Toisille rakkaus osuus kohdalle useamminkin, mutta koskaan sitä ei voi varmasti tietää. Kun aika on sinulle kypsä (sen tiedät ainoastaan sinä itse) voit olla valmis tutustumaan johonkin toiseen ihmiseen, se ei kenties ole samanlaista, eikä tarvitsekaan olla, mutta toivon, että se odottaa sinua, kun vain jaksat olla kärsivällinen.
Jos kuitenkin kävisi niin, ettet enää rakastuisi kehenkään, olet onnekas, kun olet sen kerran saanut kokea, kaikki eivät saa sitäkään.
Varmaan se riidan laatu vaikuttaa millaista sympatiaa sinun kuuluisi saada.. liittyikö se pettämisepäilyihin, talouteen vai mihin ja kumman osalta vai molemmatko oli jotain tehnyt, mikä sitten loukkasi toista vai ?