Kansalaisopiston naiset ovat yleensä aika geriatrisia. Ei se sinänsä mitään; olenhan empaattinen ihminen ja tykkään passata vanhuksia. Siksi olen myös harkinnut hoitoalaa vaikka uskon että ohjaava työ (hoitoalaa liipaten) sopisi minulle parhaiten. Nämä taipumukset tuntuvat vain voimistuvan kun ikää tulee hieman lisää ja machoilu menettää hormonaalista merkitystään.
Olisi kuitenkin kiva nähdä voisiko rakkaus tehdä minut onnellisemmaksi, vaikka ajatus siitä että mies voisi tehdä naiselle jotain hyvää ei tunnu perustuvan mihinkään järkiargumenttiin. Siksi asia tuntuu vähän epätoivoiselta.
-
Yhdellä monista tunneistani on mummujen joukossa nuori, kaunis ja ilomielinen nainen. Onhan niitä jokunen hassu myös muilla tunneilla (ja tykkään passata myös näitä tyttöjä jos tiedän joitakin asioita heitä paremmin, mutta he ovat tunneilla koska heillä on poikaystävä gigolomaasta) mutta hän taitaa olla nyt ainut jonka en ole vielä vahvistanut olevan varattu. Ensimmäisellä tunnilla en vielä oikein huomioinut tätä naista mutta toisella tunnilla hän sitten puuttui minun ja mummelin keskusteluun ja halusi tutkia kirjaani. Päättelin että hän piti minusta ainakin vähän koska hän koska hän osoitti kiinnostusta tavaroihini. Koska emme voi kuitenkaan 'seurustella' tunnilla, pitäisi minun sitten törmätä häneen sopivan luontevasti käytävällä, pihalla tai vahingossa kaupungilla. Ja on aika vaikeaa järjestää tuollaisia 'vahingossa' oikein sattuvia tilanteita.

Vastaukset 9
Vanhimmat
ole kuitenkin psykologiset testit, joilla pyritään karsimaan psykopaatit
Ap taisi kerran lipsauttaa joutuneensa ikuiseen boikottiin hoitoalan koulutuksesta ja työstä oltuaan jonkinlaisena leiriohjaajana ja lähenneltyään alaikäisiä tyttöjä sekä sanoin että teoin.
kappas vaan, hoito ja "hoito"... ei niin hyvä yhdistelmä... :/
Joku on voinut sanoa niin minun nimimerkilläni. Minä en ole sellaista koskaan sanonut, saati tehnyt.
HOITOALALLE!
Natsilla on arvoja
No niin, olet hyvää vauhtia pian "ytimessä" kirjanaisen kanssa. Turha sitä on rakkautta etsiä autiosta Siperiasta, vaan mennä sinne kentälle missä natsaa. Olet menetellyt 101% oikein. Tilanteita tulee varmasti koko ajan, mutta sinun täytyy olla skarppina ja hyvällä energialla liikkeessä jotta naisen mielenkiinto ei siirry muualle.
Hahaah haah...kiitos taas nauruista :D
Elävän mallin piirustuskurssilla oli nuoria naisia ja yksi niistä ilman vaatteita. Ihan kiva kurssi tällaiselle ätminruojalle.