voiko mies toivoa parempaa???
1.saa ruuan pöytään kellon aikaa katsomatta!jopa jos tulee yöllä kotiin ja sanoo että on nälkä teen ruuan hänelle.
2. paijaan häntä joka ilta päästä kun menemme nukkumaan ja sanon joka ilta hyvää yötä rakas.
3.en pihtaroi..seksiä saa kun haluaa ja siinä käytän todella paljon mielikuvitusta ja yleensä minä olen se antaja mutta en saaja. en voi edes sanoa että mulla on "ne"..(hormoonikierukka) naiset tietää mikä se on.
4.katson että koti on siisti ja että herralla on puhdasta vaatetta päällä.
5.hoidan lapset.
silti vaikka olen antanut itseni täysillä ehkä kyllä liikaakin tähän suhteeseen mutta hän katseli toista naista ilmeisesti usein ja meni ihastumaan ja antoi numeronsa.he soittelivat ja kerran tapasivat työn jälkeen (työkavereita) vaistosin itse että kaikki ei ole kohdallaan ja niin hän jäi kiinni kun ei osaa valehdella minulle.6vuoden jälkeen sitä oppii tuntemaan ihmisen aikas hyvin.
2 viikkoa itkin ja mietin mitä tein väärin syytin itseäni syytin kroppaani olenhan synnyttänyt hänelle pojan joten en ole kuitenkaan samoissa mitoissa missä joskus olin.
tämän 2 viikon aikana laihduin 10kg ja silti olo oli yhtä paska!
itse en edes katsellut siis oikeasti katsellut miehiä sillä silmällä koska minulla oli jo sellainen tunne että ei tarvii mulla on se oikea. kavereille ja kaikille vakuuttelin että ei hän loukkaisi minua ikinä tuolla lailla mutta kuinka kävikään.
no tällä hetkellä yritämme mukamas mutta minusta tuntuu että se yrittäjä olisin vain minä.
vannoo ja vakuuttaa sanoillaan että mua rakastaa ei ketään muuta ja ei edes ole ihastunut tähän tyttöön enään se oli vain joku vaihe.
oon miettinyt että pitäisiköhän munkin käydä sitten läpi tuo "vaihe".
muhun ei oikein uppoo nuo vaihe jutut sitä joko ollaan yhdessä tai ei.jos kypsyttää siitä puhutaan ainakin minä puhun ja sen se on kyllä huomannut.
en ymmärrä mikä miehille on vaikeeta näyttää tunteitaan varsinkin jos rakastaa.. kyllä hän niitä näyttää mutta ei niin kuin haluan ja toivon eli ottaa kiinni halaa ja pussaa ja sanoo rakastavansa tai ihan vain pitämällä kainalossa ilman että sinne joutuu itseään työntää et huomaatko olisin tulossa.
tässä saattaa oli tosi paljon sitten virheitä kun kirjoittelen tätä suutus päissäni joten älkää nyt siitä jaksako valittaa mut olipahan ihanaa saada sydäntä kevennettyä edes jonnekkin.
1.saa ruuan pöytään kellon aikaa katsomatta!jopa jos tulee yöllä kotiin ja sanoo että on nälkä teen ruuan hänelle.
2. paijaan häntä joka ilta päästä kun menemme nukkumaan ja sanon joka ilta hyvää yötä rakas.
3.en pihtaroi..seksiä saa kun haluaa ja siinä käytän todella paljon mielikuvitusta ja yleensä minä olen se antaja mutta en saaja. en voi edes sanoa että mulla on "ne"..(hormoonikierukka) naiset tietää mikä se on.
4.katson että koti on siisti ja että herralla on puhdasta vaatetta päällä.
5.hoidan lapset.
silti vaikka olen antanut itseni täysillä ehkä kyllä liikaakin tähän suhteeseen mutta hän katseli toista naista ilmeisesti usein ja meni ihastumaan ja antoi numeronsa.he soittelivat ja kerran tapasivat työn jälkeen (työkavereita) vaistosin itse että kaikki ei ole kohdallaan ja niin hän jäi kiinni kun ei osaa valehdella minulle.6vuoden jälkeen sitä oppii tuntemaan ihmisen aikas hyvin.
2 viikkoa itkin ja mietin mitä tein väärin syytin itseäni syytin kroppaani olenhan synnyttänyt hänelle pojan joten en ole kuitenkaan samoissa mitoissa missä joskus olin.
tämän 2 viikon aikana laihduin 10kg ja silti olo oli yhtä paska!
itse en edes katsellut siis oikeasti katsellut miehiä sillä silmällä koska minulla oli jo sellainen tunne että ei tarvii mulla on se oikea. kavereille ja kaikille vakuuttelin että ei hän loukkaisi minua ikinä tuolla lailla mutta kuinka kävikään.
no tällä hetkellä yritämme mukamas mutta minusta tuntuu että se yrittäjä olisin vain minä.
vannoo ja vakuuttaa sanoillaan että mua rakastaa ei ketään muuta ja ei edes ole ihastunut tähän tyttöön enään se oli vain joku vaihe.
oon miettinyt että pitäisiköhän munkin käydä sitten läpi tuo "vaihe".
muhun ei oikein uppoo nuo vaihe jutut sitä joko ollaan yhdessä tai ei.jos kypsyttää siitä puhutaan ainakin minä puhun ja sen se on kyllä huomannut.
en ymmärrä mikä miehille on vaikeeta näyttää tunteitaan varsinkin jos rakastaa.. kyllä hän niitä näyttää mutta ei niin kuin haluan ja toivon eli ottaa kiinni halaa ja pussaa ja sanoo rakastavansa tai ihan vain pitämällä kainalossa ilman että sinne joutuu itseään työntää et huomaatko olisin tulossa.
tässä saattaa oli tosi paljon sitten virheitä kun kirjoittelen tätä suutus päissäni joten älkää nyt siitä jaksako valittaa mut olipahan ihanaa saada sydäntä kevennettyä edes jonnekkin.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Hei,
Tiedän mitä ajat takaa. Olet osittautunut täyden kympin naiseksi ja miehehellsi olet itsestään selvyys. ( Kikki miehet eivät osaa arvostaa tätä asiaa )
Otan osaa. Minun mieheni osaa arvostaa tätä asiaa... sen verran viistastuin edellisessä suhteessa että katsoin uuden miehen näillä kriteereillä.....
semmosta se rakkaus on kun. yrittää olla se nti 10 toiselle. 3 ensinmäistä vuotta meni todella hyvin ei riitoja ollut yhtään siis sellaisia riitoja.tottakai oli pieniä sana riitoi mutta sehän kuuluu joka suhteeseen. kunnes lapsemme syntyi astui arki pahasti elämään ainakin minun elämään..ei töitä ei omaa aikaa...vain koti siivous kokkaus ja pyykkaaminen ja lasten hoito sekä miehen pitäminen tyytyväisenä.
eilen sanoinkin että mua V******a se että se pitää mua niin itsestään selvyytenä ja usein valittaa jostain mitä teen tai en oo tehnytkään..jätin kodin siivoomatta toissa päivänä no enköhän kuullut siitä seuraavana päinä herran ollessa töissä soitti ja sanoi että voisitko pikkasen siivota sielä! tottesin että luuletko että mulla ei oo muuta elämää kuin passata teitä! sanoin sille että nyt sitten alan elämään omaa elämää.totesin myös kylmästi että itse aiheutti tilanteen ja että mä olen yrittänyt olla se oikea täydellinen nainen hänelle ja että en jaksa enään yksin vaalia tätä suhdetta. jos mä en saa häneltä en anna myös minäkään.
tuohon itsestään selvyys juttuun sain vastauksen että no enhän!
semmosta se rakkaus on kun. yrittää olla se nti 10 toiselle. 3 ensinmäistä vuotta meni todella hyvin ei riitoja ollut yhtään siis sellaisia riitoja.tottakai oli pieniä sana riitoi mutta sehän kuuluu joka suhteeseen. kunnes lapsemme syntyi astui arki pahasti elämään ainakin minun elämään..ei töitä ei omaa aikaa...vain koti siivous kokkaus ja pyykkaaminen ja lasten hoito sekä miehen pitäminen tyytyväisenä.
eilen sanoinkin että mua V******a se että se pitää mua niin itsestään selvyytenä ja usein valittaa jostain mitä teen tai en oo tehnytkään..jätin kodin siivoomatta toissa päivänä no enköhän kuullut siitä seuraavana päinä herran ollessa töissä soitti ja sanoi että voisitko pikkasen siivota sielä! tottesin että luuletko että mulla ei oo muuta elämää kuin passata teitä! sanoin sille että nyt sitten alan elämään omaa elämää.totesin myös kylmästi että itse aiheutti tilanteen ja että mä olen yrittänyt olla se oikea täydellinen nainen hänelle ja että en jaksa enään yksin vaalia tätä suhdetta. jos mä en saa häneltä en anna myös minäkään.
tuohon itsestään selvyys juttuun sain vastauksen että no enhän!
tulee aina paha mieli kun lukee näitä juttuja kun mies on pettänyt ym.
Ei mikään ihme ettet luota mieheen enää yhtään, ja luottamuksen saaminen takaisin kestää.
Ja toiseksi sie teet ihan liikaa siun miehes eteen..ei kukaan muu (tai ainakaan minä) tee noin paljon että mies olis onnellinen..siihen pitäis riittää pienempikin puuhastelu.
Siun pitäis ensinnäkin saada itselles itseluottamusta..kosmetologille, laihdutuskuuri tai mikä tahansa mikä nostaa siun itseluottamusta, mennä baariin flirttaileen miehille ym.
älä satuta ittees liikaa. Mieti kumpi sattuu enemmän, se että miehes "kiusaa" koko ajan sydäntäs vai ero...??!!
tsemppiä siulle!!!
ei voi olla siinä että olisin "lihava" koska en ole olen 158 pitkä pätkä ja painan 57kg ja tiedän että en ole mikään rumilus teen itseni eteen todella paljon ihan jo sen takia että ei hänen olisi tarvinnut ees katsella muita vaan olisi tyytyväinen ja voisi todeta et toi om mun nainen. itsetuntoni tietty laski pahasti mutta osaan sen kyllä itse nostaa jos sitä en mieheltäni saa.
kaikki mitä olen hänen takiaan tehnyt on ollut vain ja ainoastaan sen takai koska oikeasti luulin löytäneeni itselleni helmen. olen tainnutkin elää pilvilinnoissa tämän 6 vuotta tai sitten yksin kertaisesti mieheni oli kyllästynyt samaan lihaan!?
sänkyyn asti hän kuulema ei ole mennyt mutta uskoakko vai eikö!!!
taistelen jatkuvasti sydämmeni ja pääni kanssa ja en tiiö kumpaa kuuntelisin. pää käskee sen painua jonnekkin mihin aurinko ei kasva mutta sydän sanoo että kokeile vielä kyllä sä kestät.
laitoinkin sen ulkoruokintaan ja herra jopa soitti ja kysyi saako tulla takaisin kotiin. johon sanoin että ei kiiitti tänään ja sanoin että onhan sulla se toinen mamma mene sen luokse kyllä se sut sinne huolii (se toinen nainen tietää minusta ja perheestämme)
ei kuulema halunnut ja on mukamas ihastus sitä kohtaa loppunut ja haluaa olla minun kanssa mutta silti mietin että onko se rakkaudesta kanssani vai lasten takia.
mä oon joskus aikoinaan kokenut tämän ihan saman asian mutta eri miehen kanssa. silloin se jätti ja satutti siksi tämä onkin nyt niin vaikeeta kun en oikein tiedä mitä tehdä.
kun se sydän sanoo muuta kuin terve järki.
..teit kun laitoit sen hiukan "jäähdyttelemään" pihalle..ehkä hän nyt tajuaa mitä on menettämässä. Lähde vaikka tyttöjen kanssa viikonloppuna ulos niin hän saa vielä enemmän ajateltavaa!!
Tiedän kyllä mitä tunnet sillä oma äijäni ilmoitti juuri ettei enää tiedä rakastaako vai ei..mutta erota hän ei kuitenkaan halua..ja mitä pitäisin hänestä kiinni lujasti, en laske pois vaikka hän satuttikin suoraan sydämeen sanomalla ettei rakasta.. haluan silti yrittää..
voit tietenkin antaa toisen mahdollisuuden mutta kolmatta en soisi..eka kerta voi olla vahinko.toinen kerta ei!!
Jutelkaa..ilman riitelyä, rauhassa!!
Meillä oli aivan samanlaista. Olin ns. täydellinen pikkuvaimo. Mieheni otti kaiken vastaan ja "röyhtäisi" tyytyväisenä päälle. Lapset kasvoivat, lähtivät kotoa. Ajattelin että nyt meillä alkaa onnenajat, voidaan olla kahdestaan ja tehdä kaikkea mukavaa. Vielä mitä, saman olisi pitänyt jatkua vaan, täydellinen kotipalvelu olisi pitänyt jatkua. En tiedä oliko hänellä vieraita naisia, enään en edes välitä jos on. Minä kyllästyin osaani ja aloin käydä ulkona.
Nyt minulla on miesystävä jolta saan huomiota ja hellyyttä ja seksiä. Oma mieheni on tyytyväinen kunhan vaan ruoka on pöydässä eikä vaimo nalkuta. Mieti tarkkaan mitä elämältäsi haluat, sillä jossakin vaiheessa huomaat uhranneesi parhaat vuotesi piikana olemiseen.
Voisit olla vaimoni.
Vähän aikaa sitten olisin haukkunut miehesi kaltaiset pystyyn. En olisi voinut kuvitellakaan pettäväni vaimoani saati jättäväni. Olisin ollut valmis riutumaan suhteessa vaikka ilman rakkautta.
Nyt on toinen nainen sekoittanut pääni. Olemme viettäneet yön yhdessä (ilman seksiä). Soittelemme päivittäin. Odotan tapaavani hänet pian.
En tunne syyllisyyttä, vielä. Välillämme on kuitenkin 3500 kilomertiä, joten eiköhän tämä tästä joskus laannu.
On pettureita, jotka eivät välitä toisten tunteista ja sitten meitä, jotka löytävät ehkä sielunsa kadoksissa olevan vastakappaleen.
Olen itse vapaa nainen(38v.) ja törmäsin sinun kaltaiseen mieheen, itseäni jonkun verran vanhempaan.
Luulen, että olin hänen elämänsä toinen nainen ja sekoitin hänen päänsä. Löysi minusta kenties jotakin kauan kaipaamaansa.
Me "ehdimme" viettää yhden yön yhdessä seksin kera ja senkin jälkeen yhteyden pito jatkui päivittäin.
Mutta toiseen tapaamiseen ei alkanut aikaa löytymään ja aavistin omantunnon kolkuttavan.
Halusi kuitenkin pitää puhelimitse yhteyttä ja selvästi pelkäsi menettävänsä minut.
No tämän ikäisenä vapaana naisena ei kauaa tuollaista jahkailua "jaksa" katsella ja lopetin yhteydenpidon.
Haluaisin hänet kuitenkin vielä kerran tavata, vaikka ilman seksiä. Se oli jotenkin niin suloista kun "kiltti" aikuinen mies hullaantui täysin.
Joskus mietin hänen tämän hetkisiä tuntemuksiaan.
Pystyisitkö sinä valaisemaan minua tai joku muu mies, niin kuin miehisestä näkökulmasta.
En halua soittaa miehellä, tilanteen pitää rauhoittua.
Kiitos.
Hän on mennyt naimisiin sopivan naisen kanssa. Rakastuminen on ehkä jäänyt väliin. Rakkaus on tullut kuvioihin vasta ajan myötä. Nyt hän tunsi varmasti läytäneensä jotakin kauan etsimäänsä.
Hän oli päätymässä tilanteeseen, jossa väkisinkin satuttaa jotakuta ja pahasti joko sinua tai vaimoaan. Ehkä hän valitsi pienemmän pahan ja lopetti yhteyden pidon heti alkuunsa. Tässä vaiheessa sinua vain harmittaa, mutta jos suhde olisi jatkunut pidempään, niin juttu olisi ollut vaikeampi.
Itse olen ajautumassa tilanteeseen ,jossa satutan väkisin pahasti jompaa kumpaa. En halua sitä. mutta rakkaus on raadollista.
Odotan hänen soittoaan.....
Minulla samanlainen tarina. Tosin mieheni oli ehtinyt harrastaa suhdettaan jo tosi pitkään, ennen kuin se paljastui. Nähtävästi suhteita on ollut ennenkin.
Minun mieheni muutti välittömästi jutun paljastuttua naisensa luo ja erilaisten vaiheiden jälkeen asuu edelleenkin hänen kanssaan (nyt asuneet puolisen vuotta yhdessä). Eli meidän eromme tulee pian kakkosavaiheeseen.
Pitkään kärvistelin syyllisyydessä, että mitä minä tein väärin, koska miehenikin syytti minua aivan kaikesta. Enää en tunne syyllisyyttä. Olet varmaankin aika vaativa itsellesi. Minä olen, mutta koin ihmissuhteeni myös äärimmäisen tärkeäksi ja minulla oli siinä hyvä olla. Siksi halusin olla siinä täysillä mukana.
Näitä erilaisia pettämisjuttuja kuunnellessa ja lukiessa tulee sellainen olo, ettei sillä ole loppuen lopuksi väliä, miten hyvää seksi ja koko muu elämä on. Siis myös itse tein seksielämämme eteen "töitä" ja nautin siitä. Pidin itsestäni huolta jne. Ei hänen todellakaan tarvinnut töllistellä mitään kauhtuneita kalsareita.
Sinä et siis todellakaan ole tehnyt mitään väärää vaan aivan liikaa. Minulle sanottiin, että olen antanut miehelleni "liian helpon elämän". Eli hän ei välttämättä kokenut sitä enää jännittäväksi. No, mene ja tiedä. Nyt hänellä sitä jännitystä sitten on. Jätti (on todellakin hylännyt) kaksi omaa lastaan ja otti tilalle pienen lapsen yksinhuoltajan ja onnellinen kuulemma on. Onnea olen toivottanutkin!
Sinä olet hieno nainen ja saat varmasti jotakin vielä paremaa elämässäsi. Mitä nyt sitten päätätkin.
saman asian olen kuullut omiltani vanhemmiltani...olet antanut hänelle liian helpon elämän!
no minkäs teet..hieronnan antaminen,paijaamiset ja kaikki tämmönen missä on läheisyys kyseessä on minun tapana näyttää rakkauteni teoilla. toki sanon sen myös.
no nyt olen päättänyt ryhdistäytyä ja yritän keskittyä itseeni enemmän mikä on todella vaikeeta koska olen ollut viimeiset 6 vuotta tälläinen ns.toivoton romantikko.
kyllähön mieheni on huomannut että olen muuttunut ja tulen enemmän muuttumaan.
kaikkein vaikeinta tässä on se että "katselisin" vieraita miehiä!
en vieläkään tunne sitä tarvetta.se tuntuu niin teennäiseltä ja ei sellainen ole kivaa. ja en kyl muutenkaan tykkää antaa miehille väärää käsitystä itestäni.
tuosta olen sama mieltä kun sanoit seksistä..ei se loppujen lopuksi vaikuta mitenkään..meillä seksi oli aluksi sellaista että molemmat saivat nautintonsa välillä rajuin leikein välillä todella lempein ottein.
mutta nykypäivänä minä annan hän ottaa mielellään kaiken vastaan ja tyyliin siinä se.
menin ja ostin sellaisen ison dildon ja näytin että en tarvii sua siihenkään enään kun onhan mulla tää ja oma käsi tuntuu olevan paras käsi :)
no on herra ottanut minuakin pikkasen huomioon mutta ei riittävästi. taisi dildo olla kolaus herran egoon.:)
Älä tee miehellesi mitään liian helpoksi, koska jos kaiken saa tuosta vain, mitään tekemättä, ei se tunnu enää miltään.
Miehet ovat metsästäjiä. Siksi he tarrautuvat ensimmäiseksi naiseen, jossa on jotakin haastetta.
Näytä miehellesi, ettet sinä kaikkea siedä, jos ei häntä huvita tehdä suhteen eteen, niin kyllä sinulle on tarjontaa muuallakin.
minun varmaan pitäisi tehdä eli näyttää että ei kaikkea saakkaan valmiiksi mutta vaikeeta se on muuttaa tapojaan..yritän kovasti vaikka se ei todellakaan ole helppoa.olen ollutkin hänelle ns. "kylmä" joissain asioissa mutta saan aina tosi huonon olon siitä itselleni mutta silti yritän että enään en kannakkaan kaikkea hänelle suoraan nenän eteen.
Olen ottanut sormuksen pois sormesta tai siis heitin sen suutus päissäni pois ja se katosi jonnekkin.
se huomasi sen ja kysyikin että miksi mulla ei oo sormusta sormessa ja sanoin että ei se merkkaa enään mitään. eihän se hänellekkään ole merkannut mitään kun luokkasi tuolla lailla minua!
siihen hän kyllä sanoi että hommaa uuden sormuksen ehkäpä leppyyttääkseen mua..johon totesin että mulle on yksi hailee onko sitä mulla vai ei ja vaikka todellisuudessa sydän itkee ja haluaa sormuksen takaisin sormeen..en kyll ole vielä saanut uutta mutta en kyllä ole vinkunutkaan sitä..jos ostaa niin ostaa ja en kyllä ole varma että haluanko sitä enään.. tää tässä on ärsyttävää ja väsyttävää kun toisena päivänä itkettää ja toisena v*****aa ja suutututtaa ja mieli ala vaihtelee alvariinsa... välillä haluaa ja sit taas ei..
Lopeta (lopettakaa)tuo marttyyrin leikkiminen.
Jos paukut suhteen jatkamiseen ovat lopussa niin pistä mies pihalle.
Jos haluat vielä yrittää, niin marttyyrin leikkiminen (olen ollut liian helppo, olen tehnyt kaiken eteesi...) vain pahentaa tilannetta. Ajat miehesi pois vaikket haluaisikaan.
Jos passaus on toinen luontosi, niin passaa edelleen. Kyllä hän siitä pitää ja arvostaa.
Pura täällä mieltäsi, mutta älä ota toisten katkeroituneiden ihmisten neuvoja tosissasi.
On parempi, että etsitte itse ratkaisun kriisiinne.
purkaan pahaa oloani ja haluan keskustella jonkun kanssa asiasta..esim vaikka vain sinun kanssasi..ihan sama se on mulle kuka vastaa mut tää helpottaa jo niin paljon olo tilaa kun joku kuuntelee ja keskustelee asiasta kanssani..miehen kanssa en voi juurikaan vielä keskustella asiasta ja vaikka yritän ja kysyn miksi teit näin mitä tein väärin ja plaa plaa plaa..niin vastaukseksi tulee vain että en tiedä ja minä en huoli tuollaista vastausta koska jokaiseen ihmisen tekoo on aina syy ja en tiedä ei oo riittävän hyvä syy että lopettaisin keskustelun..antaisi se sitten hyvän syyn ja sanoisi oikeasti miksi...
passaus on mun tapa edelleen näyttää välittämistä ja huolen pitoa ja sitä rakkautta.
mä tiedän että mä ja mieheni ollaan se jotka tästä asiasta loppujen lopuksi päättää että kuinka tässä käy...
mut ei tää oo kuitenkaan niin helppoa kun olen 6 vuotta elänyt pilvilinnoissa ja rakentanut elämäni tähän mieheen ja se maailma romahtaa yhtä äkkiä ihan tyystin.
marttyyria en todellakaan leiki vaan oikeasti olen kylläkin tehnyt kaiken hänen eteen jotta hänellä on ja olisi hyvä olla kanssani mutta jokin siinä meni pieleen ja kun en tiedä mikä!
Hän ei varmaankaan todella tiedä miksi. Syitä voi olla niin monta, että niistä ei saa hahmotettua kokonaisuutta. Älä syytä itseäsi. Syy ei ole kuitenkaan sinussa. (Tai ehkä hitusen, koska ainahan puolisot toisiaan ärsyttävät:)
Elämä on joskus kummallista ja jopa epäoikeudenmukaista. Itse mietin ennen matkalle lähtöä Anssi Kelan tapausta ja sitä kuinka hän pyityi tekemään sen mitä teki. Itselläkin maailma muuttui yhdessä yössä enkä tiedä miksi.
Jos siltä tuntuu, niin kasatkaa pilvilinnanne uudelleen. Aika parantaa haavat.
senhän haluaisin tietääkkin mikä minussa oli ja on vikana jotta voisin korjata asia..onko se siinä että todellakin olin kiltti siis liian kiltti enkä enään se sama rämäpää mikä olin ennen lapsen syntymää siis yhteisen lapsen syntymää??!!
toki tiedän että aika parahtaa haavat mutta ei se hetkessä tapahdu niin kuin hän toivoisi..luottamus katosi kuin tuhka tuuleen ja sen eteen täytyy tehdä töitä.
Olen sanonut hänelle mitä haluan ja miten haluan..olen melkein joutunut laittaa sanat jopa suuhun.. haluan että pitää kiinni minusta niin että mun ei tarvii tyrkyttää itseäni..tai että sanoo ensin että rakastaa eikä sitten kun mä olen sen sanonut.
jotenkin tuntuu vaan siltä että mä yritän yksin. voin olla väärässä mutta jos mies sanoo että haluaa olla kanssani niin miksi ei voi tehdä tai sanoa niin kuin tahtoisin??en ymmärrä..tuosta saan kuvan että ollaan vaan lasten takia yhdessä!
Olen sanonut että tossa on ovi jos ollaan vaan lasten takia..ei tule onnistumaan..olen sen kokenut joskus aikoinaan..halua että kanssani ollaan rakkauden takia niin kuin itse vielä ainakin toistaiseksi olen...
pilvilinnaa en enään rakenna..vaan alan elämääm "todellisuudessa" en kestä toista kertaa uudelleen..
en kuitenkaan luota hänen rakkauden määrään enään niin kuinjoskus luotin.
syy siihen miksi syytän itseäni on se että jos mies olisi minuun tyytyväinen niin ei silloin paljoo mieli tee katella toisia tai siis olen aina sanonut että katsoa saa mutta ei koskea..katselussa ei ole mitään väärää ja tiedän että minkä mies luonnolleen voi jos hemasevan seksikäs pörröpää kävelee vastaan niin pää siinä kääntyy..kääntyyhän se minullakin kun joku todella kaunis nainen kävelee vastaan.
tästä tapahtumasta on kulunut nyt noin kuukaus ja silti mietin täällä yksinään että mitä väärää tein..en voi sille mitään... kaksi viikkoa mietin että uskallanko kirjoittaa tänne vai saanko haukut et turhaa täällä vollotat tee jotain.. mutta huomasin että on helpompi olo kun saan purettua itseäni todella paljon ja luen kommentteja eri suunnasta..en halua tietenkään mitään sääliä!!! sääli on sairautta mun mielestä! vaan kaipaan sitä "ystävää" jolle purkaa paha olo..nää nykyiset ystävät on jo varmaan ihan loppu tästä mun jankkailusta et en viitti näyttää niille enään pahaa oloani enkä liioin sitä kuin rikki olen... kaikki luulevat että kestän tyyliin kaiken että olen niin vahva persoona ja niin kyllä minäkin luulin mutta tää asia syö mua sisältä niin paljon että ei paremmasta väliä.
Turha on minusta lähteä olemaan mitenkään "vaikea" tai kylmä. Minä olen "kiltti" ja olin sitä myös erotessamme. Pidin toki pintani ja riidoissa olikin lopulta turvauduttava tuomariin.
Tunnistan sinussa itseni ja pitkien pohdintojen jälkeen olen tajunnut, että lähimmäiseni ovat itselleni tärkeitä ja haluan helliä rakkaitani. Jos en ole miehestäni "kiinnostava" niin voi, voi. Nyt sitten asuukin kiinnostavan yksinhuoltajan kanssa kaupungin vuokra-asunnossa. Siinä sitä kiinnostavuutta ja haastavuutta elämälle!
ja sanon, että älä yritä liikaa! Äläkä millään muotoa kysele yhtenään, missä hän on ollut! Ole hieman välinpitämätön! Hoida kotia kuten ennenkin ja älä ole liian aloitteellinen! Anna hänen ihmetellä! Ehkäpä kiinnostus syttyy uudelleen, kun hän ei pidä aivan varmana nakkina sinua.
Anna miehellesi jonkin verran vapautta, kyselemättä turhia. Älä osoita mustasukkaisuuttasi! Tämän puhun kokemuksen rintaäänellä.
kysellyt nyt pitkään aikaa mitään ja koskaan en ole häntä kahlinnutkaan...molemmat ovat saaneet mennä ulos ilman toisiaan vaikka se on usein miten niin että minä jään lasten kanssa kotiin.
Sinä sanot, että miehesi ei sano sinulle rakastavansa sinua. Tiedätkö, minä en ole kuullut mieheni koskaan, en ainakaan muista, että hän olisi sanonut, että hän minua rakastaa. Ei suomalainen mies lurittele turhia. Se on itsestään selvyys. Enkä minä ole sanoja kaivannut. Meidän tapamme elää yhdessä on osoitus rakkaudestamme.
Onhan niitä joka avioliitossa kausia, jolloin kaipaa vähän etäisyyttä, mutta ei sen tarvitse merkitä loppua. Aina on mahdollisuus uusiutua.
Sanotaan, että ensimmäiset 7 v koettelevat parisuhdetta. Jos sen yli pääsee, on kaikki mahdollisuudet tulevaisuudelle yhdessä. Jos vielä pelkäät liittonne hajoamista, ota yhteyttä seurakunnan perheneuvontaan ja menkää yhdessä keskustelemaan sinne. Ehkä se auttaa teitä paneutumaan syvemmin ongelmiinne. Onhan teillä yhteinen lapsi, jonka vuoksi kannattaa yrittää.
on sanonut rakastavansa..ei usein mutta on sanonut kuitenkin ja nyt kun minä joudun epäilemään sitä rakkautta niin todellakin toivon että osoittaisi sitä jällkeen kerran... se on sen joskus osannut niin miksi ei nyt? varsinkin jos hän haluaa kerta olla kanssani! niin ei pitäisi olla vaikeeta.
koskaan aikaisemmin en ole joutunut epäilemään hänen rakkauttaan minua kohtaan toisin kuin nyt.
kun luottamus on mennyt niin se on mennyt ja sitä kovasti yritän kasvattaa häntä kohtaan. mutta ei se helppoa ole.
tottakai minäkin yritän tästä päästä yli vaikka se ole helppoa enkä voi unohtaa ihan heti tätä asiaa.
meillä on kuiten 5 niin hiton hyvää vuotta takana.
olenkin miettinyt että onkohan tämä se meidän "koettelemus kivi" .
Tästä taisikin tulla meille oikein kirjeenvaihto-juttu. Se on ihana asia, että yrität. Kuten jo sanoin, asiantuntijat sanovat, että jos 7 v avioliitossa onnistuu jotenkuten ohittamaan, niin on hyvät mahdollisuudet jatkuvuuteen.
Minusta tuntuu, että teillä on vielä hyvä tulevaisuus. Anteeksianto on vaikeaa ja aina on tietysti epäilys mielessä, mutta kyllä sinä tästä yli pääset. Koetat olla niinkuin ennenkin,olet hänelle hyvä kumppani, häntä hellien, mutta et itseäsi tyrkyttäen. Kyllä hän tulee vielä sinulle
hyvinkin läheiseksi, kun aikaa kuluu ja hän osaa suhtautua sinuun ilman estoja.
Hän ehkä arastelee, koska pelkää sinun muistuttavan hänelle siitä syrjähypystä.
Toivotan Onnea perheellesi, jatkakaa sovussa, sillä eroja tapahtuu aivan liian paljon.
passaaminen on rakastamista, niin miksei miehesi koskaan passaa sinua? Tasa-arvo siinäkin asiassa pitäisi olla.
Sun tarinas on kuin suoraan meiltä. Todella surullista lukea kun tuntuu, että lukisi omaa tekstiään. Voimia sulle!
voimia sinullekkin... ei tällästä tuskaa ole kiva kokea! sen kun mies vielä ymmärtäisi! mitä tässä käydään läpi!
Jos minulla olisi noin mahtava muija niin palvoisin häntä samalla lailla. Teidänkaltaisia ei löydy kirveelläkään.
Olen itse erittäin tyytyväinen mutta ei minulla noin hyvää naista ole (melkein...)
Vaimoni pihtas yhteen aikaan aika pahasti. Sain kerran kuukaudessa. Yritin ymmärtää mutta vuoden jälkeen mulle riitti. Löin kortit pöytään ja sanoin että nyt on kolme vaihtoehtoa.
1. Asiat kuntoon
2. Hankin jonku vakiopanon.
3. Ero!
Nyt on sekin kunnossa. Otin imurista kiinni useammin. Ruokaa laitoin aina ennenkin. Nyt aloin myös siivota keittiön. Tehtiin yhteisiä juttuja.
Vaimoni alkoi puhumaan enemmän. (Hän on Pohjanmaalta, siellä ollaan yleensä hyvin hiljaisia)
Nykyään vaimo haluaa suihkuseuraa lähes joka ilta.
Ja mikäs sen parempaa...
Luulisin että äijäs halusi kokeilla jos se vielä kelpaa kylillä. Nämä jutut on miehillä alitajunnassa. Mutta hän ei voi syyttää muuta kuin itseänsä. Menettää hyvän muijan.
Ei muuta kuin katso itsellesi parempi mies. Olet sen arvoinen. Harmi että olen varattu ;)
kaikille jotka ovat jaksaneet vastata ja "neuvoa" minua.
tänään sain taas selville että hän on kuitenkin yhteydessä tähän toiseen naiseen joten yllätys että sain raivarin taas. huusin että miksi! mikä mussa on vikana kun jatkaa sitä juttua. vastaus oli taas että ei mikään ja plaa plaa plaa...rasittavaa...pakko jotain olla kun tähän tilanteeseen ollaan menty.
no tänään en antanut muuta vaihtoehtoa kuin että minä tai se enään en leiki.
rakkauteni kuolee jatkuvasti.
odotin että mieheni lähti töihin ja silloin taas romahdin mutta nyt kuitenkin sain pidettyä itseäni kasassa edes pienen hetken kunnes se paha olo purkaantui taas.
soitin hänelle ja sanoin että kotiin ei ole enään asiaa. mulle ja lapsille on helpompaa olla yksin kuin se että lapset näkee kuinka kärsin ja purkaan pahaa oloani sitten heihin ja niiden vika tämä ei todellakaan ole.
laitoin lapset nukkumaan ja pyysin heiltä anteeksi että äiti huusi ja halin ja pusin heitä sitten mieheni soittaa ja sanoo että hän teki siitä lopun nyt.
hän kuulema soitti sille ja sanoi että niiden juttu on loppu hän haluaa olla minun kanssa.
arvatkaapa onko toisaalta vaikeeta uskoa tuota!
kun luottamus on mennyt!
sanoin siitä hänelle että en tiedä voinko uskoa sitä kun ei tehnyt loppua niin että minä kuulen sen..niin olisin halunnut sen loppuvan.
(sanoin hänelle että haluan kuulla kun lopettaa siksi että ei tarvii epäillä sanoja)
toisaalta toivon kauheasti että hän puhuu minulle totta mutta osa epäilee tosi paljon.
syy miksi epäilen hänen sanojaan on se kun vannoi ja vakuutti että ei ole ollut yhteydessä häneen ja tänään sain tietää että olikin ollut. tulipa valhetta valheen perään taas kerran.
Sanoin myös että saa sitten tulla kotiin mutta jos kerrankin vielä kuulen että on tekemisissä hänen kanssaan niin sitten se on loppu ja se sinetöi tän suhteen lopullisesti.
sanoi että ei aijo pitää yhteyttä vaan haluaa yrittää saada suhteemme toimimaan ja saada luottamuksen takaisin.
Nyt minua pelottaa että tuleeko se luottamus koskaan takaisin.
Sekin taitaa vaan selvitä kokeilemalla? eikä näin arvailemalla.