Miksi nainen kiukuttelee

Todella hämmentynyt

Kysymys ei ole sisältö, sisältö on kysymystä laajempi.

Jälleen kerran tilanne ajautui riitaan, vaimoni lähti kiukutellen todella suuttuneena töihinsä kun tulin kotiin. Olin siis jälleen kerran unohtanut erään asian työkiireissäni, tämä ei ole kovin tavatonta että jokin vain unohtuu, jos ja kun se ei ole paperilla silmieni edessä muistissa koko ajan. Näin siis tälläkin kertaa tilanne luisui tukalaksi. Ymmärrän kyllä että toisella on jokin sovittu asia, sekä hän on asiasta maininnut, mutta kun otetaan huomioon työni/sen laatu, sekä tyypillisen lahopäisyyteni monien asioiden suhteen, onko kohtuutonta pyytää hiven ymmärrystä. Itse kun tätä ajattelen, niin minä itsekkin olisin jossain määrin hiilenä vastaavasta, joten jokin oikeutus sille on annettava, mutta eihän se tähän jää, alkaa siis viestittely siitä kuinka en osaa käyttää puhelinta ja ilmoittaa, no miten ilmoittaisin jos en asiaa muista, yritän vain kiiruhtaa sen töissäni että ehdin ajoissa kotiin jotta hän pääsee lähtemään autolla töihin. Tokihan vastaan viestiin ja tilanne kärjistyy sikäli etten ajattele sanomaani/kirjoittamaani, totean siinä samalla saa kiukutella yksin jatkossa jos näin tykkää tehdä. Lopun moni voi arvatakkin, tosin yritin siinä hetken rauhoituttuani ja mietittyäni pahoitella, pyytää anteeksi ja kertoa sen että häntä rakastan, vaikkakin olen hölmöläinen, vastaus olikin että ai paskaa suoltaa kerrakseen. Yleisesti riitaahan tulee varmasti kaikilla, mutta tällaisia pikku asioita tulee toisinaan ja niistä on ylettömän iso riita suhteessa lähtökohtaan, käsittämätöntä ja meinaa usko ja toivokin loppua, monesti sitä tuntee että taas kerran sitä tuli möhlittyä, ja jotenkin se tuppaa kääntymään kuitenkin lopulta siihen että minä sen tavalla tai toisella aiheutin.

Olenkin miettinyt mikä siinä on lopulta, näistä pienistä asioista maailmanloppuja kun tulee toisinaan, lopulta kääntyen useimmiten minun syykseni, tosin minulla on aina siihen kyllä varmaankin osani, joskus vieläpä ajattelemattomasti suutahtaen ja asiattomasti sanoen. Jos ei ole tällaista riitaa muuten niin sitten se syntyy siitä, että ensin toinen mököttää ja pitää mykkäkoulua, siinä kun yrität kysellä että mikä on, vastaus jossain vaiheessa lopulta tulee, kyl sun se pitäs tietää, no sitten kun et nyt tosissaan ymmärrä ongelman ydintä, saa lopulta jotenkin vastauksen mikä onkin sitten mallia, kun sä et huomioi, et kerro että rakastat, et tule tule lähelle, no et tule sillai lähelle, et pidä hyvänä, tai muuta vastaanlaista, tai sitten on vaan aina omia juttuja tai menoja, jos nyt vaikka kerran kuussa sattuu käymään jossain kaverin/tutun luona kahvilla, yleisestihän tällaisen jälkeen kotiin tultua sitä huomaa toisen kiukkuisen olemuksen ja siitä se lopulta paljastuu aiemmin mainittu litania erilaisia syitä. Olenkin miettinyt että onko todella niin että vaikka omasta mielestäni yritän ja koitan koko ajan petratakkin tätä läheisyyttä yms, niin silti naista voi olla todellakin mahdoton miellyttää, se vain kiukuttelee kun se saa siitä jonkin tyydytyksen, vai mistä ihmeestä tämä voi loppujen lopuksi johtua. Tämä ongelma ei ole vain ilmennyt yhden naisen kanssa, eikä tämä ongelma ole edes ilmennyt vain itselläni, tällaista olen kuullut toisiltakin, tai kokolailla vastaanlaista, saattaa aiheet vain hitusen erota toisistaan.

Jos kukaan tietää mistä tällainen naisen kiukuttelu lopulta johtuu, voisi sen kertoa meille muillekkin, josko me todella voisimme käsittää tämän perimmäisen syyn sekä sen onko asialle tehtävissä jtn, jokin käytännön läheinen ohjeistus kuten "kun autolla töyssyyn ajettaessa kuuluu kolaus, tarkista ettei alapallonivelessä ole väljää ja tarvittaessa vaihda uuteen" vai onko naistenkin kanssa niin että vaihda kokonaan uuteen, josko se "kolinaton" sattuisi kohdalle kuten toiset tekevät vikaantuneen auton kanssa, eikö tämä vika ole korjattavissa, vai onko tässäkin kyseessä vain puhtaasti user error.

34

4773

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juttele

      Jaa-a. Vaikea sanoa.. ehkä hänellä on stressiä. Onko teillä joitain selvittämättömiä kiistoja. Ehkä joskus vain jotkut pikkujutut ärsyttävät jos vielä muuten kiireitä. Niin muista myös välillä rentoutua, teidän täytyy viettää kahdenkeskistä aikaa ja jutella.

    • vast.kys.

      Naisella on hormonaalista ärtyneisyyttä? Nuoremmalla kerran kuussa, vanhemmalla vaihdevuosien tuomaa.

    • 1+ 2

      Jos tapahtuu vain joskus, tai ei ole aikaisemmin ollut tuollainen, niin voi olla esim. väsymystä. Melkein kaikki ihmiset kiukuttelevat joskus, tai monet ainakin.

      Jos on aina ollut samanlainen ja tuota tapahtuu koko ajan, niin johtuu "huonoista hermoista", empatian puutteesta ja kotikasvatuksesta, ja tuskin muuttuu, jos on aikuisesta ihmisestä kyse.

      Puhu vaimollesi, miltä susta tuntuu, kun huudetaan ja puhukaa siitä, saako teillä olla omia menoja miten usein ja saako niistä mököttää jälkikäteen.

    • 1 + 1

      Ja jos unohdat jotain mitä on sovittu, esim. viedä vaimolle auton, niin tietysti kannattaa pyytää anteeksi, koska siitä on ollut toiselle haittaa. Ei pidä vähätellä tapahtunutta, silloin annat ymmärtää, että toisen asiat eivät ole mielestäsi kovin merkittäviä. Kun olet pahoillasi, niin toinen huomaa, että pidät hänen kanssaan tehtyjä sopimuksia tärkeinä, ja samalla myös häntä.

      Oletteko harkinneet jotain parisuhdeleiriä tai vastaavaa?

    • kljdlfjsd

      "totean siinä samalla saa kiukutella yksin jatkossa jos näin tykkää tehdä"

      Tuota ei kannata sanoa. Vaan että nainen ilmaisee tunteita, ja se on naiselta luottamuksen osoitus miestä kohtaan! Hän uskoo sinun ottavan itsensä todesta ja kuulevan hänen pettymyksensä asiassa. Sano hänelle vaan että kuulen ja olen pahoillani. Sillä sinähän sen asian munasit! Ihan alunperin. Ja kun toimit noin että sanot että toinen kuulee, niin huomaat lopulta että nainen rauhoittuu ja riidatkin vähenevät.

      Onnea yritykselle:)

      Nainen haluaa tulla kuulluksi!

    • Oma lupa

      Siksi, että se on luvallista eikä siihen tarvita kenenkään lupaa. Pahaa mieltään saa ja pitää osoittaa myös naisen, se ei ole mikään mieästen etuoikeus. Kannattaa tarkistella omaa osaansa enemmän kuin naisen tapoja.

    • närhemys

      täällä se naisen kiukuttelu alkoi siitä, unohdin tyhjän maitotölkin pöydälle ja se oli siinä aamusta iltaan, ei haissu tai mitää. Siitä sa narina lähti ja sanoin takasin etä jättää hänkin roskia ympäri kämppää, nuudelipusseja ym pikaruokalootia.. Nyt menossa hiljaisuus. Ei jaksa sellasta että maristaa pikkuasioista.. No mut nyt mä oon ilmeisesti se pääpaha kun menin sanomaa etten ole ainoa joka unohtaa asioita ja roskaa :D

      • kokenut mies

        Teit pahan virheen. Akkojen kanssa selviää helpoimmalla kun pyytää anteeksi ja ostaa niille vaikka kukkia. Älä missään tapauksessa lähde mukaan lapselliseen kiukutteluun, nosta itsesi sen yläpuolelle. Muuten saat katsella semmosta mykkäkoulua että oksat pois.


    • Väsynyt riiteleen

      Itsellä vähän samantapaisia kärsimyksiä, jotain ohimennen "lupaan" vaikka soittaa tai käydä kaupassa tai ostaa jotain pesuainetta kaupasta tai kävelylle töitten jälkeen.

      Teen kattohommia ja jokapäivä joutuu paljon inspiroimaan ja ajattelemaan ajamaan paljon ja asentamaan, siinnä tohinassa unohtuu kotiaskareet.

      Pitkän työpäivän jälkeen ei ajatus kulje ja auton suunta on vaan kotia kohti yleensä mahdollisimman nopeesti että pääsee vähän jalkoja suoristaan sohvalle mutta sitten alkaa se mökötys ja kitinä jos olen jotain unohtanut tehdä.. tai en jaksakkaan lähteä lenkille koska olen näin luvannut..

      Tai jos käyn jossain biljardia pelaamassa kavereitten kanssa tai jotain sellasta niin sanon kotona etten mä juomaan mene ja yritän ettei menis kauaa, sitten mä viihdynkin siellä ja meneekin pari tuntia pidempään kun sovittiin niin tulee viestiä että olen ainainen valehtelia ja on melkein valmis heittään mun kamat pihalle.

      Tää riipii välillä niin syvältä kun ei saa mielenrauhaa ja elää ilman että joka asiaa täytyy polvillaa anoo anteeksi vaikka mielestäni en ole tehnyt kuoleman syntiä.. :(

      • halaa useammin

        Monilla parisuhteessa elävillä ei ole hajuakaan minkälaista työtä toinen tekee. Tietää vain ammattinimikkeen mutta ei sen sisältöä. Kannattais joskus työnantajan pitää avoimet päivät omaisille jotta saisi hieman ymmärrystä siippansa käytökseen kotona.

        Tuo juttu että mennekin kavereitten kanssa kauemmin kuin alunperin lupasi on paha, ellet siinä välissä soittanut ja sanonut että tuletkin myöhemmin. Nykyään kun sattuu kaikenlaista, kadulla tulee joku mielenvikainen vastaan ja nirhaa syyttä suotta ventovieraan ihmisen . Joku jengi saattaa vaan hyökätä ja hakata sinut henkihieveriin.
        Mutta eikö tuokin juttu ettei pidäkään lupaustaan ole sitä huomion hakua negatiivisessa mielessä.


      • Niinjust
        halaa useammin kirjoitti:

        Monilla parisuhteessa elävillä ei ole hajuakaan minkälaista työtä toinen tekee. Tietää vain ammattinimikkeen mutta ei sen sisältöä. Kannattais joskus työnantajan pitää avoimet päivät omaisille jotta saisi hieman ymmärrystä siippansa käytökseen kotona.

        Tuo juttu että mennekin kavereitten kanssa kauemmin kuin alunperin lupasi on paha, ellet siinä välissä soittanut ja sanonut että tuletkin myöhemmin. Nykyään kun sattuu kaikenlaista, kadulla tulee joku mielenvikainen vastaan ja nirhaa syyttä suotta ventovieraan ihmisen . Joku jengi saattaa vaan hyökätä ja hakata sinut henkihieveriin.
        Mutta eikö tuokin juttu ettei pidäkään lupaustaan ole sitä huomion hakua negatiivisessa mielessä.

        Olen samaa mieltä!! Avoimet ovet työpaikoille.. Tuntuu meilläkin siltä, että mies olettaa mun jaksavan vaikka mitä kun teen VAIN toimistotyötä. Mutta ei mene niin. Se kun on sattumoisin henkisesti raskasta ja itseasiassa koko päivän istuminen rasittaa kroppaa ja pistää väsyttämään.. :( lisäks vielä huono sisäilma.. :/ mutta ainakin mua näin naisena vituttaa kaikkein eniten se, jos mies mainitsee sanat "nalkuttaminen, kitinä, lopeta nyt jo" jnejne. Kyllä naisella ihan varmasti on jokin syy siihen miksi kilahtaa maitotölkistä pöydällä. Yleensä taustalla ON jotain muuta, joko parisuhteeseen liittyvää tai jotain muuta. Miehet kun ei tunnu tajuavan, että ei naiset teitä pelkästään ajattele 24/7...


      • kuka se kotkot
        Niinjust kirjoitti:

        Olen samaa mieltä!! Avoimet ovet työpaikoille.. Tuntuu meilläkin siltä, että mies olettaa mun jaksavan vaikka mitä kun teen VAIN toimistotyötä. Mutta ei mene niin. Se kun on sattumoisin henkisesti raskasta ja itseasiassa koko päivän istuminen rasittaa kroppaa ja pistää väsyttämään.. :( lisäks vielä huono sisäilma.. :/ mutta ainakin mua näin naisena vituttaa kaikkein eniten se, jos mies mainitsee sanat "nalkuttaminen, kitinä, lopeta nyt jo" jnejne. Kyllä naisella ihan varmasti on jokin syy siihen miksi kilahtaa maitotölkistä pöydällä. Yleensä taustalla ON jotain muuta, joko parisuhteeseen liittyvää tai jotain muuta. Miehet kun ei tunnu tajuavan, että ei naiset teitä pelkästään ajattele 24/7...

        nalkuttajaksi haukkuminen on provosointia


    • ehheh

      Sen naisena kyllä tunnustan, että välillä naisten syntinä on ajatella, että miesten pitäisi muka jotenkin osata lukea naisten ajatuksia, aavistella asioita mitättömän pienistä vihjeistä. Varsinkin nuoret naiset syylistynee tähän kai eniten? Omakin puoliso kerran sanoi, että pitäisi varmaan hakeutua vapaaopistolle selvännäkijäkurssille tai hankkia ennustuspallo, kun ei vaan aina ymmärrä... sai miettimään omia käyttäytymismalleja... aina sitä vaan ei tajua itekään, kun on väsynyt ja toivoisi toisen oivaltavan jotakin ilman sen kummenpia sanomisia... hävettää. Vaan vähitellen sitä on oppinut, että asiat pitää sanoa niin suoraan kun ne vaan voi sanoa.

      Jos unohtelee kokoajan jotain asioita, joista on selvästi sovittu, niin ottaahan se pattiin. Sitä väkisinkin ajattelee että toinen on huolimaton tai hälläväliä-tyyppi, ei välitä. Pitää vaan osata sanansa asetella oikein, ettei loukkaa toista. Semmosta rakentavaa keskustelua, rauhan merkeissä. Että molemmilla olisi hyvä olla. Peace & love.

      • mieti omalle kohdall

        Ei se ole mitenkään "kummallinen käsitys" että toisen tunteet ja loukkaantuminen pitäisi ottaa huomioon. Jos et sitä tajua olet kyllä niin metsässä kuin voi olla!!


    • 3971

      Itse olin nuorempana aika kiivas ja veetutus tuli yli äyräiden silloisissa suhteissa. Syitä oli siinä, että siltä mieheltä odotti liikaa, eikä itse tarttunut kaikissa asioissa härkää sarvista. Kyllä se vaan alkaa riepoa jossain kohtaa suhdetta, kun "huomaamatta" pesee yhtäkkiä kahden ihmisen pyykit (siinä samallahan ne menee - eikä muuten mene!), pesee kahden ihmisen tiskit, kerää likaisia sukkia lattioilta jne jne "pikkujuttuja" ja siihen päälle jos mies unohtaa tuoda varta vasten pyydetyn maidon kaupasta (normaalistihan nainen hoitaa kauppareissut ja jääkaapin täytön) ja kaikki nämä asiat ovat kerääntyneet jo vaikka koko viikon/kuukauden/useamman niin voi helevetti!!! Mies tiputtaa vaatteensa ja romut juuri siihen missä sattuu seisomaan/istumaan/makaamaan ja sitten valittaa, kun ei löydä etsimäänsä. Ja ne romut on edelleen siellä minne mies on itse ne tiputtanut. Ihmettelen edelleen, miten miehestä taantuu yllättävän nopeasti saamaton ja avuton tumpelo, joka ei osaa etsiä itsenäisesti edes taskulamppua kämpästä vaan aina pitää huudella emäntää apuun.

      Se siinä rupee riepomaan. Ja se siinä rupee aiheuttamaan kitkaa joka taholla.

      Joo, yksilöitä mahtuu molempiin sukupuoliin. Ikä ja hormonitasapaino, elämänkokemus tasoittaa kummasti ;) Kun ei välitä toisen puutteista, pääsee aika pitkälle.

      • n.22

        AAMEN! Puit mietteeni sanoiksi.

        Miehet ottavat kaiken itsestäänselvyytenä minkä nainen tekee. Siinä kaiken pahan alku ja juuri.


    • todennut

      Kokeilepa ensi kerralla vihasi läpi näyttää rakkautesi, halata ja pyytää anteeksi. Minulla toimi.

      Naiset usein odottavat nöyrtymistäsi. Ja se tulee takaisin. Hän muistaa sen.

      • jghjhgghjgh

        Kyllä. Naisen pitää antaa olla pomo. Pomo voi taas kouluttaa juoksupoikaa hakemaan mitä vaan tavaroita kaupasta, ja jos ei tottele, niin taas koulutetaan.


    • 10+9 = ??

      Näin naisena voin yrittää hieman valottaa naisten käyttäytymistä - toki eihän tämäkään ole yleistettävissä, mutta toivottavasti siitä jotain apua olisi!

      Ainakin itse naisena pidän siitä, että kunnioitus on molemminpuoleista ja jos jotain luvataan, niin se myös pidetään. Toki joskus on kiirettä ja unohduksia sattuu, mutta saattaa se siitä huolimatta siepata sitä toista, jolle asiasta on koitunut harmaita hiuksia. Mutta jos miehen unohduksesta naista alkaa risomaan, niin vihoviimeinen asia mitä miehen kannattaa tehdä on pistää viesti "saa kiukutella yksin jatkossa jos näin tykkää tehdä". Kolmas maailmansota on tällä tavalla valmis.

      Itsekin syyllistyn toisinaan siihen, että vetäisen herneen hengityselimeen joskus mitättömästäkin syystä, mutta oma mököttämiseni kestää yleensä sen 5-10 min. enkä järin suurista ja maata järistyttävistä riidoista pidä. Yleensä omat tunteenpurkaukseni johtuvat siitä, etten ole kokenut tulevani kuulluksi tai toinen ei ole minua huomioinut riittävästi jos ollenkaan.

      Kieltämättä naiset ehkä olettavat, että miehet osaisivat lukea ajatuksia ja ymmärtäisivät naisten sanattomia vihjeitä... Tämä on mielestäni suuri virhe, sillä ainakin sillä kokemuksella mikä minulla on miehistä, niin he eivät yksinkertaisesti ymmärrä naisten vihjeitä - asiat on sanottava suoraan! (Miehet, ei millään pahalla, oikeasti!) Miehet eivät vain tajua :D Joten tuo emäntäsi tuumaus "kyllähän sun pitäis se tietää/tajuta" ei ole kyllä ihan oikeutettua. Jopa itse "nuorehkona" elämänkokemusta omaavana naisena sen tajuan, mutta itsekin siihen ajoittain syyllistyn.... :)

      Riidat harvemmin on vain yhden osapuolen aikaansaamia, etenkään pienet. Yleensä kysymys on jonkinsortin kommunikaatio-ongelmasta tai väärin ymmärretyksi tulemisesta. Joskus huomaan kyllä, että itselläni osa mökötyksistä on "periaatekysymyksiä" ja mieleni tekee näpäyttää toista. Mutta kuten kirjoitinkin, en juuri tappeluista välitä ja lähinnä mielenosoittamisiseksi nuo omat pienet möksähdykset menevät.

      Joskus tosin on niitäkin asioita, joista oikeasti suivaannun ja saatan olla kiukkuinen kuin karhu, joka on herätetty talviunilta. Onneksi olen kuitenkin lyhytvihainen ihminen, harvemmin enää seuraavana aamuna edes tajuan, miksi ihmeessä olin edellispäivänä äreä.

      Toki riidathan voi välttää sillä, että miellyttää ja imartelee naista 24/7, mutta omasta mielestäni se on jo miehen halventamista/alentamista, eikä siihen kannata lähteä. Lisäksi jos on "liian helppo" naiselle, voi nainen alkaa kaipaamaan jotain haastetta ja siinähän sitten taas ollaan - voipi olla, että emäntä alkaa katsomaan toista miestä.

      Tietty itsetunto ja oman arvon tunto kannattaa säilyttää, ihan kaikessa ei kannata antaa periksi, mutta tokihan riidattomana olisi kiva päiviä vietellä. En tapaukseesi osaa oikein muuta sanoa kuin tsemppiä ja muista, että miehet ja naiset ovat eri planeetoilta ;) Naiset olettavat miesten lukevan ajatuksiaan ja sanattomia viestejään, joita miehet eivät oikeasti osaa lukea ja tulkita :D

    • KalervoKooKorkki

      Olen mies. Pesin vessanpyntyn kantta, koska tuli luvattua, että moisen operaation suoritan suihkussa käynnin jälkeen. Noh. Iho kun on aika haurasta suihkussa käynnin jälkeen, niin siinä pestessä sain rääpöömän sormeeni.

      Sitten oli akan naama sen verran nyrpeän näköinen ja sanoi, että tahallani satutin sormeni, ettei tarvitsisi pestä. No kyllähän tuollainen syytös on törkeä ja en sinä iltana halunnut sen takia asiaa omatoimisesti lähteä ratkomaan. Akka tulkoot ratkomaan, jos tuollaisia syytteitä esittää.

      Tämä tapahtui 30.12, ja sen jälkeen minulle ei ole puhuttu, vaikka yritän jotain sanoa ja olen ollut häntä kohtaan mukava.

      Tänään sitten hän syytti että katkaisin häneltä internetin. Miksi helvetissä katkaisisin häneltä internetin. Sanoin että käynnistä se konees uudestaan, niin se alkaa toimimaan. Ei käynnistänyt, vaan sanoi että olen paha ihminen. Sanoin sitten samat takaisin. No nyt se sai sen intternettinsä toimimaan ja kun söin hänen tekemäänsä pannukakkua, niin ei kuulemma ollut kokannut minulle. Asenne vaikuttaa nyt siltä, että mikään ei tätä enää korjaa.

      Yleensä on tyytynyt olemaan puhumatta minulle ja työntämään kaikki sekä sanalliset että fyysiset lähestymisyritykseni pois. Olo on nyt sellainen, että tämä suhde taisi kaatua sormeni satuttamiseen.

      Tuo muutenkin vetää ihan kaikesta pienestä herneen nenäänsä ja mököttää sitten parista päivästä viikkoon. Välillä en huomaa syytä ja välillä hän ymmärtää sanomani väärin. Vaikka sanon sitten mitä vain, niin homma ei korjaannu. Jos itse joskus harvoin pahoitan mieleni, niin hän vetää siitä heti herneet ja minä olen se joka joudun lepyttelemään. Jos en lepyttele, niin tilanne jatkuu ikuisesti (yleensä viikon jälkeen olen sitten saanut korjattua tilanteen.)

    • oaö

      meidän parisuhteessa on sama juttu välillä sitä suuttuu toiseen totaalisesti, koska jos ärsyttää toinen ja loukkaantuu. eihän toinen nyt sitä tahallaan tee tietenkään ja jos toinen tietää et on välillä hajamielinen sitä täytyy hyväksyä se. ja täss tapaukses yritä laittaa lappuja muistaa tärkeät asiat ja vie vaikka romanttiselle illalliselle yllättäen ja todista et rakastat.ja jos toikaan ei auta jätä koko ihminen sillä te ette sovi yhteen.

    • huh helepotus!!!

      Ei ne naiset aina ole niitä jotka kiukuttelevat.. hehe... olisitpa tavannut ex avomieheni... hehe!!!
      ikinä en enää palomieheen sotkeudu!!!

    • ei näitää!!!

      En jaksanut lukea tekstiäsi mutta toisen suuttumusta ei kannata leimata kiukutteluksi jos haluaa kunnioituksen myös vastapuolelta.

    • 2 + 4

      Olette kaikki aivan hakoteillä. Nämä kinasteluthan ovat suhteen suola, ainakin naisten mielestä. Kaikki tietämäni pitkät parisuhteet perustuvat sille, että koko ajan on jotain nahinaa jostain. Naiset pysyvät näiden haukkumiensa "välinpitämättömien ja tunteettomien" miesten rinnalla ikuisesti. Sitten taas on miehiä, jotka ymmärtävät naisten ajatuksenjuoksua ja ottavat sen huomioon, tekevät kaiken "oikein". Mitä näille miehille tapahtuu? Heidät jätetään, koska eivät ole ilmeisesti tarpeeksi jännittäviä eikä elämässä ole tarpeeksi draamaa kun ei ole riitoja.
      Nauttikaa nalkutuksesta, molemmin puolin!

    • Hämmästynyt

      Kiukuttelu ei kuulosta pahalta.

      Onko hän yksinäinen ?

    • jjhkjhkjhkjhkjh

      Naiset haluavat miehestä hyötyä. Se voi olla rahapussi, arjen jakaja, seksiseura, hyvänäpitäjä, juoksupoika, lasten isä tai mitä vain.

      Jos mies nyt ei täytä näitä naisen vaatimuksia vaan sooloilee omissa harrastuksissa, eikä osaa tuoda maitopurkkia kotiin, kun naisella on esim ruuan laitto kesken, niin tuloksena on naisen suuttumus.

      Suuttumus ei johdu unohduksesta, vaan siitä että nainen ei kykene täydellisesti kontrolloimaan orjaansa. Orja tekee mitä haluaa, ei hyvä...

      Hormonit on vain tekosyy kiukuttelulle. "Olen nainen saan kiukutella", koska perseeestä lentää verta..

      • Yöäk !

        Sinuna keskittyisin eniten siihen, mitä omien korviesi välistä lentää.


    • Toinen hajamielinen

      "tämä ei ole kovin tavatonta että jokin vain unohtuu, jos ja kun se ei ole paperilla silmieni edessä muistissa koko ajan. "

      Jos sulla on paha tapa unohtaa asioita niin mikset voisi sitten kirjoittaa niitä paperille tai laittaa kännykkään muistutusta tms.? Varsinkin, jos on kyse tärkeästä asiasta ja on mahdollisuus, että vaimo pillastuu.

      Ehkä vaimosi ajattelee, että et välitä. Ja ilmeisesti et välitäkään, jos pidät asiaa pienenä?

      Ehkä vaimosikin voisi vaikka soittaa ja muistuttaa, jos olet kovin unohtelevainen. Tästä muistuttelusta ei pidä tietysti sun sitten hermostua.

      Ja tekstiviestittely kannattaa unohtaa. Puhukaa toisillenne.

    • Nyyybe

      Hooma toimii parhaiten kun vetää akkaa. Turpaan jo sanoo että "ei enää noin"

      Todettu on.

    • 8+10

      Kaikkein eniten suhteessa vituttaa toisen kyvyttömyys ottaa huomioon. Empatiakyvyttömyys, lupausten rikkominen ja vastuuttomuus. Rakkaus loppuu hyvin nopeasti.

      Jostain syystä moni tähänkin ketjuun vastannnut mies on selvästi unohtanut naisensa ja pitää itsestäänselvyytenä. Olen monesti miettinyt puolivakavasti, että eikö miehet kaipaa henkistä läheisyyttä ja hyvää yhteisymmärrystä suhteissaan?

    • gfdgfdg

      Komppaan.

      Miehillä tuntuu olevan tapana lopettaa kaikki miellyttävät pienetkin asiat joita tehdään naisen vuoksi, kun aletaan seurustelemaan. Silloin ei tarvitse enää yrittää mitään kun suhde on jo vahvistettu.

      "..sekä tyypillisen lahopäisyyteni monien asioiden suhteen, onko kohtuutonta pyytää hiven ymmärrystä."

      Ymmärrys ei kuulosta liikaa vaaditulta jos kyse on muutamasta kerrasta tai peruuntumiselle on joku painava syy. En tiedä millainen naisesi on, mutta itse en tärkeiltä ihmisiltä, ystäviltäkään, siedä sitä että unohdetaan sovittuja asioita, esim. että lähdetään ulos tai tmv. Annan arvoa tuollaisille hetkille ehkä turhankin paljon, myönnetään. Niitä hetkiä tulee odotettua kauan, ja sitten jos ne unohdetaan tai perutaan viime hetkillä pienestä syystä, olo tuntuu loukatulta. Ihan kuin yhteinen aikamme olisi yhdentekevää ja ainoastaan minä tahdon todella olla sinun kanssa.

      Toisaalta lahopäisyyttä en vaan voi käsittää, eikä mielestäni se ole hyvä selitys. Tärkeät muistettavat asiat voi kirjoittaa muistiin/ laittaa hälyttämään jos olet oikeasti tosi unohteleva.

    • koulutusta miehelle

      Olen nainen. Mulla ei koskaan ole ollut tarvetta kiukutella ja suuttua turhista. Erehdyksiä ja unohduksia sattuu kenelle tahansa. Ei niitä kannata niin vakavasti ottaa. Samoin en ymmärrä mökötystä ja mykkäkoulun pitoa. Lapsellista käytöstä. Silti tunnen monia naisia, jotka käyttäytyvät juuri noin miestään kohtaan. Puhuvat sitten mulle, kuinka taas piti suuttua äijälle, kun se unohti tuoda kaupasta vaik tomaatteja, tai jätti kattilan likoamaan eikä pessyt heti, tai pesi ikkunat huonosti jne. jne. En voi kuin ihmetellä itsekseni näitä naisia. He ovat ehkä lapsena saaneet kiukuttelemalla huomiota, positiivista ja negatiivista. Vai ovatkohan vain luonteeltaan vaikeita. Usein näillä kiukuttelijanaisilla on hyvä ja ahkera mies. Silti mikään ei riitä. Aina löytyy äijästä vikaa, itsestä ei.

      • mielistelijälle

        Niin no, ottamatta kantaa tapaasi jopa mielistellä miehiä omaa sukupuoltasi sorsimalla sanottakoon pari totuutta. Toiset meistä on jo lapsena opetettu että tunteiden ja omien ajatusten ilmaiseminen on jees :) Sitten on ne robotit ja leipäkoneet, ne pariduhteiden täytetyt eläimet, jotka istuvat kirjahyllyn päällä kun ruoka on valmis ;)Kokonainen nainen on nainen vikoineen kaikkineen. Turhautuminenhan tuossa on taustalla, yleensä. Mies joka ottaa kaiken vitsillä ottaa naista "pannuun", ei näe naisen tekemää vaivaa ja hoida kunnialla edes pientä pyydettyä asiaa.

        No jos sitten, parisuhteessa alkaa joka asia niin kirvellä, että toisen kävelytyylikin jo ärsyttää, no silloin on jo huono tilanne. Varokaa kampitusta :(


    • Anonyymi

      naisen kiukku johtuu siitä, ettei hyödy miehestä. Kyseinen mies ei ole naisen ykkösvalinta. Nalkuttava nainen on joutunut tyytymään mieheen, kun ei ole parempaa saanut. Kuten aloitusviestissä: köyhä on mies, jos vain yksi auto. Siitä se naisen kiukuttelu johtuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2703
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2290
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2040
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      14
      1775
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1676
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1676
    8. 92
      1602
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe