Setäkertoojaselostaakuva kirjoittaa:
"Jos komunistinen riisto määritellään tuotantotapaan elimelliseksi kuluvaksi yhteiskunnalliseksi riistoksi, siis työläisen maksamattoman työn anastamiseksi, lisäarvotuotannoksi, kuten Antipunikki on palstalla toitottanut, niin Neuvostoliitossa pääoman muodostuminen ei perustunut riistoon. Koska NL oli sosialismia rakentava valtio, jossa perustuotantovälineet olivat yhteiskunnallisessa omistuksessa. Tällöin osaltaan tuotannollistenkin pääomien uusintamiseen käytetty työläisen lisätyöajallaan luoma lisätuote ja voitto syntyivät riistottomasti, koska työväenluokalla ja muilla työtätekevillä luokilla ja kerroksilla oli mahdolisuus vaikuttaa ja päättää työn tulosten käyttämisestä aina tuotantolaitostasolta yleisliittolaiselle tasolle, eli olla mukana päättämässä NL kansantaloudesta. Näin vaikka neuvostoyhteiskunnan päällysrakenteeseen kuuluva jälkistalinistinen hallintobyrokratia sitä ratkaisevasti halvaannutti.
Toisin sanoen työn tuloksia ei anastanut itselleen mikään yhteiskunnallinen luokka, kuten kapitalistisessa tuotantotavassa kapitalistit ja suurporvarit, tai ryhmä. Sellaiseksi ryhmäksi ei voida osoittaa esimerkiksi NKP:n johtohenkilöiden ja johtavien virkamiesbyrokraattien muodostamia eliittejä yksityiskauppoineen ja etuoikeuksineen. Koska kyseiset eliittiryhmät eivät muodostaneet neuvostotuotannossa mitään homogeenisiä ryhmiä, joilla olisi ollut tuotantosuhteiden pohjalta tarkasteltuna joku merkittävä suhde, esimerkiksi omistuksellinen suhde, tuotantovälineisiin tai työn tuloksiin. Eliittiryhmät siis kuuluivat, kuten todettua, neuvostoyhteiskunnan päällys- tai ylärakenteeseen, ei siis riistottomaan taloudelliseen ja tuotannolliseen perustaan.
Ja kyseisten eliittien etuoikeuksien rahoittamiset kuin muutkin neuvostotyöläisten etuja ja hyvinvoinnin kasvua rajoittavat jälkistalinistiset budjetoinnit, kuten esimerkiksi massiiviset asevarustelubudjetit jne. olivat luonteeltaan ristottomasti syntyneen kansallisvarallisuuden ja pääomien väärinkäyttöä.
Neuvostotuotannon riistottomuudesta kertoo myös konkreettisesti sekin, ettei sitä määrittänyt arvolaki, kuten lisäarvon riistoon perustuvaa kapitalismia. Marxilaisen arvolain mukaan tavaran, kuten työvoimatavaran, arvon määrää siihen käytetyn yhteiskunnalisesti välttämättömän keskimääräisen työn määrä. Arvolaki ei siis määrittänyt neuvostotuotantoa, vaan kyseistä lakia sekä mm. tuotantovoimien ja -suhteiden määräsuhteisen kehityksen lakia käytettiin kansantalouden suunittelussa ja toteuttamiseessa hyväksi, vaikkakin jälkistalinistisesta hallintobyrokratiasta johtuen todella huonosti. Tämä näkyi mm.palkkojen ja hintojen vinoutumina sekä siinä, että kansantaloussuunnitelmien, jotka olivat pitkäaikaisia ja lyhytaikaisia riippuen tuotannon alasta, laadinnassa painotettiin liikaa määrällistä tuotantoa. Eikä otettu riittävästi huomioon niiden tuotantolaitosten laatimia kehityssuunnitelmia, joiden perustana olivat uudet innovaatiot sekä kansalaisten laadullisesti uudet tarpeet.
Esimerkkinä NL:n riistottomasta pääoman muodostumisesta yleisellä tasolla vaikka NL:n vuoden 1976:n kansantalous, jolloin kansantaloudellisten pääomasijoitusten kokonaismäärä oli 117.5 miljardia ruplaa. Eli lähes tasoissa USA:n vastaavan määrän kanssa. Toisena yleisenä esimerkkinä NL:n kansantalouden keskimääräinen 8,2 prosentin kasvuvauhti vuosina 1951-1974. USA:ssa vastaava luku vastaavana aikan oli 3,4 prosenttia. Ja vastaavat luvut samana aikana teolisuustuotannon kasvun osalta: NL 9,7 prosenttia ja USA 4,4 prosenttia. NL:n teollisuuden kasvun osalta kannattaa huomioida se, että vielä vuonna 1928 teollisuustuotannon yksi kasvuprosentti oli rahalliselta määrältään 50 miljoonaa ruplaa, vuonna 1952 jo 500 miljoonaa ruplaa, vuonna 1962 1,6 miljardia ruplaa ja 1976 lähes jo 5 miljardia ruplaa.
Ja esimerkkinä teollisen tuotannon yksittäisistä tuotteista mainita mm. edelleen valmistettavat Kamazin maansiirtokalustot sekä etenkin kuorma-autot, jotka SEV:n puitteissa olivat laajalti käytössä ns. reaalisosialismin maissa. Kamatzin nykyinen sivusto löytyy täältä: http://www.kamaz.net/en/ . Toisena esimerkinä vaikka neuvostoliiton ydinvoimateknologia, jossa yhdistyi eri alojen huipputeknologiat ydinvoimalan muodossa, ja jossa NL oli maailmassa edelläkävijä. Kolmantena Neuvostoliitossa kehitetty laivarakennus- ja telakkateollisuus nimenomaan arktisille alueille tarkoitettavaan liikennenöintiin. Ja laitetaan tuolta Wikipediasta yksi kyseisen teollisuuden alan erikoisuus, nimittäin ydinkäyttöiset jäänsärkijät, joista löytyy siis tietoa täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinkäyttöinen_jäänmurtaja . "
Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8510699

Vastaukset 19
Vanhimmat
"Jos komunistinen riisto määritellään tuotantotapaan elimelliseksi kuluvaksi yhteiskunnalliseksi riistoksi"
Niin, mutta kun sitä ei määritellä niin joten siinä kaatuu Änkyrän pitkä vuodatus heti sen ensimmäisiin sanoihin.
Olisit esin lukenut Änkyrän saamat vastineet ennenkuin otat asian taas esille.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8510699#comment-40229914-view
..............................
Setäkertoo kumosi sen jälkeen taas sinun riistosi:
"Kalle ei ole missään kohtaan väittänyt eikä määritellyt kommunistisen riiston olevan tuotantotapaan elimelliseksi kuuluvaksi yhteiskunnalliseksi riistoksi."
Kyllä määrittelit ja vielä samassa viestissä, tällä tavalla: "Toisin sanoen työntekijä ei saa itse pitää työnsä tuloksia.". Eli määrittelit kommunistisen riiston lisäarvotuotannoksi, eli sinun mielestäsi mm. sosialismia rakentavaan valtioon, kuten Neuvostoliittoon, elimellisesti kuuluvaksi yhteiskunnalliseksi riistoksi. Ainoa ongelmasi on tämän perustelu, niitä et ole vielä kertonut. "
pas---kan puhuminen palstalla. Tämäkin avaus osoittaa, että sinun olisi aika häivästä palstalta .
Mitä Kalle valehteli?
Anna lainaus valheesta ja kerro totuus asiasta.
...................
Kiva kun muistutit tästä.
Änkyrä ei ole vieläkään pystynyt kertomaan, että mistä nuo 117,5 miljardia ruplaa tulivat jos niitä ei kerätty kansalta heidän työnsä tuloksista.
Luuletko sinä pääoman kasvaneen puissa ja pensaissa neukkulassa vai oliko se sittenkin työläisiltä kerättyä työn tuloksia - siis kommunistisen riiston tulosta?
...................
"Änkyrä ei ole vieläkään pystynyt kertomaan, että mistä nuo 117,5 miljardia ruplaa tulivat jos niitä ei kerätty kansalta heidän työnsä tuloksista."
setäkertoo kumosi tuonkin valheesi:
"Koska NL oli sosialismia rakentava valtio, jossa perustuotantovälineet olivat yhteiskunnallisessa omistuksessa. Tällöin osaltaan tuotannollistenkin pääomien uusintamiseen käytetty työläisen lisätyöajallaan luoma lisätuote ja voitto syntyivät riistottomasti"
Esimerkkinä NL:n riistottomasta pääoman muodostumisesta yleisellä tasolla vaikka NL:n vuoden 1976:n kansantalous, jolloin kansantaloudellisten pääomasijoitusten kokonaismäärä oli 117.5 miljardia ruplaa. "
Niin.
Änkyrän mukaan varat kerättiin siis kansalta teettämällä lisätyötä.
Millä nimellä sinä kutsut sitä sosialismissa tehtävää työtä, jonka tuloksia työn tehnyt työläinen ei saa itselleen?
Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi.
.......................
"Änkyrän mukaan varat kerättiin siis kansalta teettämällä lisätyötä."
Aivan oikein.
"Millä nimellä sinä kutsut sitä sosialismissa tehtävää työtä, jonka tuloksia työn tehnyt työläinen ei saa itselleen?"
Saduksi, koska sellaista ei ole. Koska kaikki työn tulokset sosialismissa koituvat koko kansan hyväksi.
"Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi."
Kutsua saat miksi hyvänsä, mutta perustelemaan et ole vielä pystynyt. Minä kutsun sitä hölmöydeksi.
"kaikki työn tulokset sosialismissa koituvat koko kansan hyväksi."
Pötyä.
Koituiko DDR:ssä maasta pakenevien työläisten kylmäveriseen lahtaukseen rajalle tarkoitetun järjestelmän rakennus- ja käyttökustannukset myös maasta pakenevien ihmisten hyväksi??
...................
Haloo, änkyrä, etkö pysty vastaamaan?
Koituiko DDR:ssä maasta pakenevien työläisten kylmäveriseen lahtaukseen rajalle tarkoitetun järjestelmän rakennus- ja käyttökustannukset myös maasta pakenevien ihmisten hyväksi??
...................
Kun kerran "Totuutta joukkoon" on asiasta noin innostunut niin selvitäpä paljonko noissa NL:n ilmoittamissa luvuissa oli "tuhtaa"? Sen käyttöhän oli ainakin aikoinaan keino selvitä suurista kiintiöistä olemattomilla keinoilla. Asia on varsin seikkaperäisesti selvitetty "Vankileirien saariston" uudessa painoksessa, suosittelen!
Sosialismi riisti kansalta vapauden ja demokratian eli keinon kehittää yhteisöä joten se riisti kansalta kaiken oleellisen. On siis pelkkää typeryyttä jatkaa moisen asian parissa vetelehtimistä kun asian tiimoilta on tarpeellisempiakin aiheita.
Otetaan vaikka kommunismin uskonpuhdistus jonka Luther aikoinaan masinoi Rooman kirkosta luterilaisuuteen ja muihin reformistisiin uskontokuntiin. Kommunismin pelastamiseksi, siis jos sitä haluatte, on kiiruusti mietittävä muutoksia jotka saavat ihmiset luottamaan siihen. Nykyisellä, tosin mielestäni positiivisella, menollahan homma katoaa historiaan yhden sukupolven aikana. Kun kannatus on laskenut kansan osalta noin neljänneksestä noin kahdessadas osaan ei muuhun tulokseen juurikaan voi tulla ja vielä historiallisesti varsin lyhyessä ajassa.
Nythän Kokoomus on reformistisen kommunismin paikalla toimiessaan hyvinvoinnin lisäämiseksi kansalaisten keskuuteen ja onnistuen siinä moninkertaisesti paremmin kuin yksikään komuviritelmä.
kuule, eks ole samaa mieltä, että antipunikki sai tässäkin aloituksessa selkäänsä. Miksi se on aina niin, joko sinä tai kalle kuoriämpärissä?
Kyllä kuoriämpärissä on teidän wanna be porukkanne, teillä ei ole edes omia ajatuksia vaan kopioitte muiden. Me fiksummat Kalle minä ja lipfert taas pystymme itsekin ajattelemaan ja jopa kirjoittamaan omat ajatuksemme ruudulle joka näyttää teille olevan ongelmallista.
Aloittaja lainaa entisen suurimman pötypuheentuottajan ajatelmia joilla ei mitään saada todistettua oikeaksi. Hän jättää jopa tarkastelematta tuhtan vaikutuksen NL:n talouden tuloksiin vaikka sitä aikoinaan esiintyi todella runsaasti varsinkin orjatyöleirien tuloksissa. Nuo leirithän vastasivat varsin suuresta osasta NL taloutta -40 luvulla ja sitä aiemmin.
Kysyn vaan miten viihdytte komukuoriämpärissänne? Jos ette siellä olisi kaiken aikaa niin ehkä kannatuksennekin pääsisi ulos luokasta muut
"kuule, eks ole samaa mieltä, että antipunikki sai tässäkin aloituksessa selkäänsä. Miksi se on aina niin, joko sinä tai kalle kuoriämpärissä?"
Teille tuntuu olevan tyypillistä se, että kun niitä oikeita verbaalisia voittoja ei ilmaannu niin niitä yritetään keksiä tyyliin 'eiks olla samaa mieltä...'. Juttu kyllä on niin ettei tällä palstalla 'porvari parahtele tuskasta' ellei vastus tästä parane:-)
en ole porvareitten voittoja paljoa havainnut, pelkät mielipiteet vaan lentävät, kun kommarit ja vasemmistolaiset perustelevat asiallisesti näkemyksensä...
Antipunikki nolasi itsensä kuten tavallisesti.
Antipunikki: "Millä nimellä sinä kutsut sitä sosialismissa tehtävää työtä, jonka tuloksia työn tehnyt työläinen ei saa itselleen?"
Mitä työläisiltä jäi saamatta? Hän sai palkkansa ja hänelle tulivat myös lisätuotteen mukana tuotantovälineet.
NL:ssa ei ollut erillistä kapitalistien luokkaa, joka olisi voinut anastaa lisätuotteen itselleen.
Paljon parjattu NL:n eliitti. Mielestäni siellä tuotantolaitosten ja valtiollisilla johtajilla oli liian pienet palkat.
Sosialismi on vielä siirymäkautta siihen, että kansalaiset kohottavat tuotantoa halusta ja saavat tarpeittensa mukaan.
Ja siltikään sosialismi ei vieroksu osuuskunnallista, valtiollista, kunnallista eikä yksityistäkään tuotantoa.
Yksityisiä yrityksiä voi vallan mainiosti olla valtion valvonnan alaisena. Toisin sanoen siten, että ne noudattavat lakeja sekä maksavat säädetyt maksut (verot) yhteiskunnalle.
Valvonnasta juuri EU:ssa on kyse. Porvarit pelkäävät vallankumouksia ja on pakko ainakin puhua finanssisektorin valtiollisesta valvonnasta.
Mikäli valvonta toteutuu, kaikissa EU-maissa nousevat roimasti yritysten maksamat verot valtioille, mitään valuutta ym. kriisiä ei ole.
Eu-porvarit ovat myöntäneet, että pääomalle ei voi antaa rajatonta valtaa. He vääntävät asiaa todellisuuden pohjalle, marxilaisuuden näkemykselle. He "kiroavat" mm. Suomessa Holkerin/Liikasen (1980 luvun loppu) avaama pääoman vapaus tehdä halujensa mukaan.
EU noudatti laajuudessaan Suomen oppia ja tuho levisi mantereen laajuiseksi.
Ainakin europarlamentaarikko Esko Seppänen paljasti aika hyvin EU:hun liittymisen ja sen jälkeisen finanssipolitiikan karmeuden ja joka nyt on tunnustettu.
Seppäsen viaksi voidaan lukea se, että hän osti kritiikkinsä heittämällä tuomiot siinä yhteydessä Neuvostoliittoon, jota ei enää ollut olemassakaan.
Ei se herra ”pääjaoma” se työläinen niitä tuotantovälineitä saanut omakseen. Hän ei voinut käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa vaan ainoastaan jonkun, muistaakseni ”gosplanin” suunnittelemiin tarkoituksiin. Jos ne olisivat olleet omia ne olisi voinut myydä tarvittaessa uusien hankinnan osarahoitukseksi tai niillä olisi voinut alkaa valmistaa jotain tuottavampaa tuotetta sillä kuten olemme huomanneet joku 5-vuotissuunnitelma ei nykyäänkään pitkälle pötki, eikä pötkinyt silloinkaan koska maailma kehittyy ja tilanteet vaihtelevat.
Meidän ei tarvitse pelätä vallankumousta 0,5% kansanosan taholta, meillä kun hyvinvointi ulottuu lähes koko siihen kansanosaan joka on kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan eikä odottele kuukausittaisia yhteiskunnan avustuksia.
Pääomalla ei demokratiassa ole koskaan rajatonta valtaa kuten komupuolueilla sosialistimaissa vaan pääomien valtaa rajoitetaan demokraattisin keinoin joka demokratia on kommunismin ja sosialismin tuho, nehän eivät ole koskaan pystyneet sietämään vapaata demokratiaa.
"Mitä työläisiltä jäi saamatta? Hän sai palkkansa ja hänelle tulivat myös lisätuotteen mukana tuotantovälineet. NL:ssa ei ollut erillistä kapitalistien luokkaa, joka olisi voinut anastaa lisätuotteen itselleen. Paljon parjattu NL:n eliitti. Mielestäni siellä tuotantolaitosten ja valtiollisilla johtajilla oli liian pienet palkat. Sosialismi on vielä siirymäkautta siihen, että kansalaiset kohottavat tuotantoa halusta ja saavat tarpeittensa mukaan."
Työläinen sai palkkana itse vain mitättömän osan lisäarvosta. Paljon pienemmän kuin hänen 'kapitalistin riistämä' länsimainen vastineensa. Lisäksi työläinen ei sen kummemmin kokenut omistavansa tuotantovälineitä. Kun vielä työpanoksella harvoin oli yhteyttä palkan määrään niin työläiset laiskottelivat, juopottelivat, jonottivat kaupassa tavaroita ja varastivat työaikana.
Mihin sitten katosi valtaosa työn lisäarvosta? NL:ssa oli mahtava yläluokka ei etujoukko/politbyroo/puoluekoneisto millä nimellä sitä haluatkin kutsua. Yläluokalla oli huomattavat tulot ja esim. Breznev omisti henkilökohtaisesti kymmeniä autoja. Lisäksi lisäarvolla kustannettiin ylisuuri armeija ja sen suunnaton aseistus. Poliisi ja etenkin salainen poliisi. Suunnaton byrokraattinen virkakoneisto, Turha siinä on silloin puhua yksittäisen tehtaanjohtajan matalasta palkasta.
Tottakai voi esittää, että tämä oli vain välivaihe, mutta missään ei siitä vaiheesta edetty pitemmälle. Päinvastoin: suurin osa viritelmistä romahti (NL ja Itä-blokki) tai vesittyi kuten Kiina.
Kerrohan käsityksesi siitä, että miksi neukkutyöläisellä oli alempi elintaso kuin kapitalistin riistämällä suomalaisella ammattitoverilaan.
Jos mitään riistoa ei tapahtunut ja työläinen sai pitää itse kaikki työnsä tulokset niin silloin matalalle elintasolle on kaksi mahdollista vastausta:
- neukkutyöläiset olivat laiskoja eikä näin tulosta syntynyt
- järjestelmä oli järjettömän tehoton ja kovasta työnteosta huolimatta ei tulosta syntynyt
Kumman vaihtoehdon valitset?
.....................