mitä minun pitäisi tehdä että miesystäväni unohtaisi mokani jonka tein juopuneena. menin juomaan liikaa ja miesystäväni taas lopetti sillä hetkellä juomisen että voisi pitää huolta minusta. no minä kuulenma olin mennyt puuhailemaan erään miespuolisen ystäväni kanssa ja mieheni näki sen. hän antoi minulle anteeksi koska olin juonut niin paljon etten tiennyt mitä tein.mutta nyt hän näkee painajaisia tuosta kyseisestä illasta ja siittä on puoli vuotta
iso moka
epätoivoinen
8284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tuo sinun tempauksesi viestitti hänelle niin paljon sinusta tietoa, että paikkailuun ei auta muu kuin aika. Vaikka hän on antanut tapahtuman anteeksi, ei se tarkoita ettei se kummittelisi hänen mielessään tai että se ei häntä häiritsisi.
Minua ainakin mietityttäisi tilanteessa, että minkähän ihmeen takia sinä rupeat jonkun toisen miehen kanssa puuhailemaan vaikka oma olisi vieressä. Pakostikin tulee mieleen, että ilmeisesti olen varasijan ihminen, jolle käännetään selkä heti kun toinen tilaisuus koittaa.
Toiseksi mikä estää sinua tekemästä samaa juttu uudestaan, eli juotua niin paljon, että oma harkintakyky ei enää pelittänyt? Ja jälkikääteen syytetty alkoholia kaikesta.
Sitäpaitsi saan sinun viestistäsi kuvan, että ongelmanasi tässä ei ole se, että olet ollut vieraan miehen kimpussa vaan se, että perhana menit jäämään kiinni. Jos näin on niin anna raukka paran mennä ja etsi itsellesi uusi mies, jota ei tarvitse sumuttaa.
tiedän että alkoholia ei voi syyttää kaikesta.. lupasin miehelleni että en juo enää muutakun hänen kanssa kaksin jos sillonkaan. minusta tämä on oikea päätös ja en varmaan ollut vielä tajunnut kuinka uskomattoman onnekas olen kun minulla on hänet vierelläni. siksi teen kaikkni etten pahota hänen mieltänsä
mulla oli sama ongelma että en voinut luottaa toiseen kun aina juotuaan häneltä lähti kontrolli jolloin näytti että uskollisuus/kunniallisuus hävisi joten murehdin ja pelkäsin aina koska hän seuraavaksi juo taas... loppuhan siitä suhteesta tuli :/
Aloittajan tarina on kuin suoraan minun elämästäni yksityiskohtia myöten.
Minulla on paha pelko siitä, että meidän tarina tuli tiensä päähän,
kun minä en tahdo päästä asiasta yli. Anteeksi minäkin annoin, mutta ei se vaan toimi.
En saa edes irti itsestäni ajatusta siitä, mitä tapahtuu kun hän taas ottaa alkoholia
jossain juhlissa, silloin kun on aivan sama, olenko paikalla vai en.
Muuten meidän suhde on hyvä ja rakastava, olemme sielunkumppaneita,
mutta alkoholia on turha syyttää, silloin ihminen tekee vain sen ilman estoja, mitä haluaisi muutenkin tehdä.
Siksi me varmaankin päädymme eri teille.
Kuvitteleppa itsesi miehen tilalle. Pystyisitkö samaistumaan?
Jos suhde kestää, kannattaa rajoittaa alkoholinkäyttöä. Tommonen satuttaa toista kovasti, mutta siitä voi päästä yli. Meillä on sattunut mokia humalassa, muunlaisia, ei vieraan nuolemista. Ja aina jos jompikumpi oli yksin liikkeellä. Nyt mennään aina yhdessä ja juodaan vähemmän ja tullaan kotiin. Viina ei tee kenestäkään fiksumpaa. Sai riittää. Ei sitä jaksa setviä jälkikäteen törttöilyjään.
Naisen mokat saa pahempaa arvostelua kuin miehen. Kautta aikain vaimot on raahanneet kapakasta tolkuttomaan kuntoon itsensä juoneita miehiään kotiin. Tuttunikin, pieni nainen, ei saanut isoa miestään taksista kuin tuulikaappiin, mutta hyvä niinkin kun oli pakkanen. Jos pyysit anteeksi ja petraat käytöstä vähän ja mies on antanut anteeksi, asia ajan saatossa haalistuu. En itse ainakaan yhden kännimokan takia kumppania hylkäisi, jos hänessä ei "isompia vikoja" ole muuten. Moka on myös mahdollissu muutokseen. Tsemppiä!
Jokainen nainen on valmis pettämään jos tilaisuus tulee. Muijas ei ole poikkeus vaan tekee sen varmaan uudestaan jos tulee tilaisuus. Uskollista naista on vaikeaa löytää.
Olen eri mieltä. Kyllä voi löytyä uskollinen kumppani. Tietysti tuntuu pahalle, jos on kokenut pettymyksia ja tullut satutetuksi. Mulla oli joskus ehkä se, että valikoin jatkuvasti vääränlaisia kumppaneita. Paljon on sekin, mistä kumppania etsii. Eri paikoissa viihtyy erilaiset ihmiset. Yökerhon lihatiskilla on eri porukkaa kuin vaikka jossain lintu- tai luontoharrastuksen parissa. Kotonaviihtyvät, vähän alkoholia käyttävät ihmiset, joiden menojalka ei vipata eivät vain niin helposti kohtaa toisiaan, jos harrastuksetkin on yksinäisiä, lukeminen, ulkoilu jne. Mulle löytyi niin ihana kumppani netin kautta. Muutoin tuskin koskaan ei oltais tavattu.