Ollaan seurusteltu n.2vuotta ja asuttu siitä ajasta yhdessä muutaman kuukauden.
Nyt minua on ruvennut vaivaamaan se,että asun ihan tuntemattoman ihmisen kanssa.En tiedä hänestä muuta kuin ne ns.perusasiat.
Ollaan yhdessä tosi tiiviisti,ainoastaan melkeimpä ne ajat ollaan erillään,kun ollaan töissä.Sillä tämä kummastuttaa.
Riidellessäkin minusta tuntuu,että ei tule hänen normaalireaktiot esille,vaan se hellyyttävä ihmine.Siitäkin huolimatta,että näen hänen suuttuneen.Aivan kuin olis jokin näytelmä päällä koko ajan.
Mitään ajatuksistaan,siis niistä syvimmistä,en tiedä mitään.
Puheenaiheet on yleensä työssä,autoissa tai kavereissa.Hänen perheensä tunnen,kavereista en ketään.Yhtäkään en ole koskaan tavannut,enkä tiedä edes nimeltä,kuin 2.Ehkä niitä ei sitten ole...Meillä ei ole näkynyt kavereita,eikä kukaan koskaan soita.
Mies viettää paljon aikaa netissä pelaillen tai jotain muuta hommaillen.
Jotenkin tuntuu oudolta..
Silloin kun hän sanoo rakastavansa minua on tilanne sama,kuin suuttuessa,tuntuu,että hän näyttelee.
Itse olen vahvasti tunteva ihminen ja herkkä.Huomaan heti oudot asiat ja yleensä olen oikeassa.
Mietinkin vain,että mitä hän sitten minusta haluaa...tulevaisuudesta lapset ja avioliitto..niistä ollan puhuttu lähinnä vitsillä.
Ihan kuin hän olisi kanssani paremman puutteessa tai odotellessa sitä oikeaa.
Harmi,vain että minun aikani menee moisen kanssa hukkaan.Ja kuinka epäileväikseksi se minut saa,jos tämä suhde kariutuu ja uutta pitäisi etsiä.Enhän luottaisi ollenkaan.
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä..?miten tästä hänelle kertoisin?
Tuntuu,että olisin aina valittamassa tai vinkumassa,jos jotain kyselen ja ihmettelen.
Nyt minua on ruvennut vaivaamaan se,että asun ihan tuntemattoman ihmisen kanssa.En tiedä hänestä muuta kuin ne ns.perusasiat.
Ollaan yhdessä tosi tiiviisti,ainoastaan melkeimpä ne ajat ollaan erillään,kun ollaan töissä.Sillä tämä kummastuttaa.
Riidellessäkin minusta tuntuu,että ei tule hänen normaalireaktiot esille,vaan se hellyyttävä ihmine.Siitäkin huolimatta,että näen hänen suuttuneen.Aivan kuin olis jokin näytelmä päällä koko ajan.
Mitään ajatuksistaan,siis niistä syvimmistä,en tiedä mitään.
Puheenaiheet on yleensä työssä,autoissa tai kavereissa.Hänen perheensä tunnen,kavereista en ketään.Yhtäkään en ole koskaan tavannut,enkä tiedä edes nimeltä,kuin 2.Ehkä niitä ei sitten ole...Meillä ei ole näkynyt kavereita,eikä kukaan koskaan soita.
Mies viettää paljon aikaa netissä pelaillen tai jotain muuta hommaillen.
Jotenkin tuntuu oudolta..
Silloin kun hän sanoo rakastavansa minua on tilanne sama,kuin suuttuessa,tuntuu,että hän näyttelee.
Itse olen vahvasti tunteva ihminen ja herkkä.Huomaan heti oudot asiat ja yleensä olen oikeassa.
Mietinkin vain,että mitä hän sitten minusta haluaa...tulevaisuudesta lapset ja avioliitto..niistä ollan puhuttu lähinnä vitsillä.
Ihan kuin hän olisi kanssani paremman puutteessa tai odotellessa sitä oikeaa.
Harmi,vain että minun aikani menee moisen kanssa hukkaan.Ja kuinka epäileväikseksi se minut saa,jos tämä suhde kariutuu ja uutta pitäisi etsiä.Enhän luottaisi ollenkaan.
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä..?miten tästä hänelle kertoisin?
Tuntuu,että olisin aina valittamassa tai vinkumassa,jos jotain kyselen ja ihmettelen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten voimakkaasti reagoit "vääriin" ajatuksiin ja mielipiteisiin. Meillä minä opin jo ensimmäisten viikkojen aikana, että syvimmät ajatukset on paras pitää omana tietonaan ja tarjota kiperiin kysymyksiin "oikeat" vastaukset.
Ihmiset on ilmaisultaan erilaisia. Ahdistatko häntä "nyhtämällä" oikeita vastauksia ja kolmannen asteen kuulusteluilla? Toisen reaktiot voi mennä epäaidoiksi, jos hän joutuu miettimään, mitä pitää vastat, mitä haluat kuulla tai pelkää vastaavansa "väärin" ja että sitten tulee riita tai jätät hänet. Viestintää voi olla myös non-verbaalista. Itse en tätä heti tajunnut hiljaisen miehen kanssa. että jos mulle on helppoa muotoilla ajatuksia sanoiksi kaikille ei ole. Luulen että me oltiin kumpikin alussa ihan hukassa, vuosien saatossa on mennyt parempaan kun kiintymyksen vuoksi kuitenkin pysyttiin yhdessä. Olen oppinut antamaan hänelle paremmin tilaa ja todella arvostamaan sitä että se mitä hän sitten sanoo, pitää todellakin paikkansa. Paskanpuhujia on maailma täynnä. Rakkautta on sekin, että haluaa olla mun seurassa ja vieressä mieluummin kuin menisi jonnekin menoihin. Pyytää mukaan kaljalle tai muualle ja soittaa kesken päivän lyhyenkin puhelun. Olen tullut hänelle silloin mieleen. Olen häneltä oppinut, että asioita ei tarvitse koko ajan vatvoa ja rakkaus ja kiintymys voi silti olla syvää. Erilaiseen ihmiseen tutustuminen on ollut mielenkiintoinen matka ja aina toisessa on jotain mystistä ja salaista. Vuosien jälkeenkin toisesta tulee esiin uusia kivoja puolia, kun hän saa omaan tahtiinsa raottaa päänsisäistä maailmaansa. Haastetta on tietysti molempia tyydyttävän kommunikaation löytäminen yhteiselämässä. Että kummallakin olisi vapautunut ja hyvä olo. Hiljainen ei välttämättä saa sanotuksi, että häntä ahdistaa ja toivoisi puhumisen sijaan jotain muuta.
Yhdessä asuminen tuo pikkuhiljaa parisuhteen osapuolten todelliset luonteenpiirteet esille. Yleensä alussa ollaan toiselle mieliksi, vaikka todellisuudessa näin olisi. Mitä enemmän osapuolet antavat itsestään väärää kuvaa toisilleen, sitä nopeammin suhde menee rutiinien pyörittämiseksi ja suhde arkipäiväistyy. Uskoisin niin, että mikäli kumpikin osapuolen ei tarvitsisi esittää sellaista mitä ei oikeasti ole ja silti molemmat pitävät toisiaan ihanneparina, tällöin vasta suhteelle voi povata hyvin pitkää kestoa, ehkä koko loppuelämän.
Valitettavasti tälläistä tapahtuu vain aniharvoin, eikä sellainen osu kuin hyvin harvojen kohdalla. Suurin osa kuten allekirjoittanutkin, kuuluu siihen ryhmään, jotka joutuvat tyytymään, vain joten kuten toimiviin parisuhteisiin.
Myös se, että parisuhde toimii joten kuten on jo saavutus, sillä miesten ja naisten ajatusmaailman eroista johtuen, yhdessä asuminen edellyttää paljon keskenään sopivia asioita.
Elikkä ihanne parisuhde on tietysti kaikkien toiveissa, mutta sen aikaansaaminen ei ole todellakaan helppoa, eikä ihmisen ns etsikkoaika ole kovin pitkä, naislla vielä miehiä paljon lyhyempi, lapsen saanti asioista johtuen.
Josain vaiheeessa sitä on vain pakko tunnustaa, että näillä mennään, sillä etiskkoaika on mennyt umpeen.
Koska sinä reagoit tietyllä tavalla ei tarkoita että kaikki reagoisivat samalla tavalla ja esittäisivät.
Ehkä sinä voisit oppia hänestä jotain, sen sijaan kun vaan moitit häntä. Ehkä hän on kertonut näistä syvistä tunteista mutta sinun mielestä ne eivät vain ole "syviä".
Mutta voithan sinä hänelle joskus puhua. Ja puhu sillä tavalla että pyydät häntä istumaan sohvalle ja puhumaan ihan syvällisesti. ÄLÄKÄ missään nimessä aloita keskustelua "No miltä susta tuntuu" vaan kerro itse kaikki mistä haluat puhua, syvällisesti ja sitten vasta kysy, onko hänellä mielipidettä asiaan.
Tuntuu että sinä odotat hänen olevan samanlainen kuin sinä itse olet.
Tuskinpa pystyy näyttelemään maailman tappiin vaan ennemmin tai myöhemmin todelliset tunteet tulee esiin. Oon itsekin herkkiä ja ymmärtänen jotain fiiliksestäsi enkä usko niitä kuvitelmiksi. Joko miestä jännittää uusi tilanne tai on muita käsittelemättömiä fiiliksiä tai...pakko ottaa esiin, mutta ns. narsistit osaa hyvin näytellä tunteita. Niiden seurassa on just tuollainen olo, että periaatteessa näyttää, että ovat vilpittömiä, mutta oma tunne sanoo, ettei kaikki ole ok. Tuskinpa tuosta kuitenkaan on kyse, todellisuudessa narsistinen persoonallisuushäiriö on onneksi harvinainen. Anna tilanteelle hetki aikaa?
Onhan se syytä luottaa omaan intuitioonsa.
oisko tunnelukkoja, tee testi!