Tämä on varmaan yksi vanhimmista tarinoista, mutta kerrotaanpa kuitenkin. Erosimme tyttöystäväni kanssa erilaisten ongelmien takia, mutta päätimme kuitenkin pysyä ystävinä. Kuitenkin muutama kuukausi eron jälkeen aloimme tapailemaa uudestaan kun tunsimme kaipaavamme toisiamme. Mutta hänen menneisyytensä häiritsee minua. Haluaisin ehkä jonkinlaista perspektiiviä ongelmaani ja miten käsitellä asian.
Eromme aikana hän makasi kaverinsa kanssa (johon on vieläkin yhteyksissä silloin tällöin) ja suuteli toisen kanssa. Hänen mielestään asia ei kuulu minulle mitenkään, koska emme olleet yhdessä tuona aikana ja pystyn kyllä ymmärtämään tämän asian. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että hyväksyisin asian. Itse en maannut tai edes harkinnut moista asiaa eron aikana, vaikka tilaisuuksia tuli.
Ihmisillä on monia tapoja käsitellä eroa ja siitä koituvaa surua. Kuitenkaan omasta mielestäni toisen ihmisen paneminen "päästäkseen yli" ei kuitenkaan mahdu omaan ajattelumaailmaani. Ehkä tämä johtuu siitä etten muutenkaan hyväksy yhden illan juttuja ja seksi on minulle muutakin kuin "panemista". Ehkä minua vaivaa hieman puritanistin luonne vaikken olekaan uskovainen.
Jotenkin keljuttaa tämä asia, koska muuten meillä menee hyvin ja olemme hyvin samanlaisia. Tai ehkä ei samanlaisia mutta täydennämme toisiamme omissa puutteissamme. Voisi sanoa etten ole tavannut hänenlaistaan ennen.
Onko kuitenkaan järkeä enää palata yhteen vai pitäisikö jatkaa vain eteenpäin elämässä?
Eromme aikana hän makasi kaverinsa kanssa (johon on vieläkin yhteyksissä silloin tällöin) ja suuteli toisen kanssa. Hänen mielestään asia ei kuulu minulle mitenkään, koska emme olleet yhdessä tuona aikana ja pystyn kyllä ymmärtämään tämän asian. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että hyväksyisin asian. Itse en maannut tai edes harkinnut moista asiaa eron aikana, vaikka tilaisuuksia tuli.
Ihmisillä on monia tapoja käsitellä eroa ja siitä koituvaa surua. Kuitenkaan omasta mielestäni toisen ihmisen paneminen "päästäkseen yli" ei kuitenkaan mahdu omaan ajattelumaailmaani. Ehkä tämä johtuu siitä etten muutenkaan hyväksy yhden illan juttuja ja seksi on minulle muutakin kuin "panemista". Ehkä minua vaivaa hieman puritanistin luonne vaikken olekaan uskovainen.
Jotenkin keljuttaa tämä asia, koska muuten meillä menee hyvin ja olemme hyvin samanlaisia. Tai ehkä ei samanlaisia mutta täydennämme toisiamme omissa puutteissamme. Voisi sanoa etten ole tavannut hänenlaistaan ennen.
Onko kuitenkaan järkeä enää palata yhteen vai pitäisikö jatkaa vain eteenpäin elämässä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi hölömö! Jokainen ihminen on erilainen et voi vaatia toiselta samaa mitä miten itse ajattelet!
Oot joko tosi nuori tai et ole hänen kanssaan vakavissaan.
Ei tollasia ajatella silloin kun toista kunnioittaa, rakastaa ja pitäisi palata yhteen.
Ei tosiaan kuulu sinulle se aika kun ette yhdessä olleet, mut jos vaivaa niin ei kannata ajatella paluuta yhteen!