YTK

YTK:n jäsenenä saat saman turvan työttömyyden varalta kun ns liittojen työttömyyskassoista. Sadalla eurolla vuodessa saa samat edut kun helposti
liittojen jäsenmaksuun menee yli 500 euroa vuodessa. Ei ole siis mitään perustetta maksaa turhasta. Liittyminen YTK:n käy kätevästi netissä.
18150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

YTK:ko hoitaa seuraavan työehtosopimusneuvottelu kierroksen? Duunarit kuuluvat ammattiliitoon työn, ei työttömyyden takia!

Äänestä
  • eikö lahtarit enää jaa tuotannollisista ja taloudellisista syistä johtuen työttömyys lomalappuja ay-aktiiveille

    Äänestä

Keksikääpä jo jotakin uudempaa kuin tuo Fujitsun juttu.

Mitä työnteossa on sellaista että pitää kuulua liittoihin, ay-politikoinnilla ei suoranaisesti ole mitään tekemistä työnteon kanssa.

Tessit yms. työntekemisen raamit on laadittu ajat sitten, ainoa mistä nykyään neuvotellaan on niistä luistaminen
Esimerkkinä vaikkapa määräaikaisen työsopimuksien ketjuttaminen jne....

Äänestä
  • Tessit yms. työn tekemisen raamit on laadittu ajat sitten, ainoa mistä nykyään neuvotellaan on niistä luistaminen.

    Totta joka sana, mutta työehtosopimuksista niiden voimassaolosta neuvotellaan joka kierroksella!!

    Ammattiliittojen jäsenistö se, joka teki ja tapppeli on eläkkeellä, eläkeputkessa tai haudassa, on tapahtunut sukupolven vaihdos niin ammattiliitoissa kuin työnantajajärjestöissä ja politiikassakin!!

    Nyt on nuorempien vuoro TEHDÄ oikeasti ihan itse asioille jotain, ei vain kysellä marista ja sättiä!!

    Mallit on, onko tekijöitä?????

    Äänestä

  • neljäs-nainen kirjoitti:

    Tessit yms. työn tekemisen raamit on laadittu ajat sitten, ainoa mistä nykyään neuvotellaan on niistä luistaminen.

    Totta joka sana, mutta työehtosopimuksista niiden voimassaolosta neuvotellaan joka kierroksella!!

    Ammattiliittojen jäsenistö se, joka teki ja tapppeli on eläkkeellä, eläkeputkessa tai haudassa, on tapahtunut sukupolven vaihdos niin ammattiliitoissa kuin työnantajajärjestöissä ja politiikassakin!!

    Nyt on nuorempien vuoro TEHDÄ oikeasti ihan itse asioille jotain, ei vain kysellä marista ja sättiä!!

    Mallit on, onko tekijöitä?????

    Hyvin järjestäytyneet Duunarit saivat asiansa pääosin kuntoon jo 60-luvulla. Kun asiat hoituu hyvin, niin myös yleinen kiinnostus omien etujen ylläpitämiseen hiipuu ja se näkyy järjestäytymisasteen alenemisena. Varsinkin nuoret Duunarit eivät osoita kovinkaan suurta kiinnostusta järjestäytymiseen "onhan minun asiat hyvin" ja kiinnostus liittyä liittoihin on nuorten keskuudessa selvästi alentunut. Jostain syystä nuoret eivät tajua, että nykyinen hyvä tilanne on saatu aikaan vahvan ammattiliittotoiminnan seurauksena. Edelleenkin kokonaisjärjestäytyminen on hyvällä tasolla ja liitoilla on vahvuutta hoitaa jäsentensä etuja ja lähitulevaisuudessakaan ei ole liittojen heikentymisen pelkoa. Pitkällä tahtäimellä liittojen heikentyminen nykyisellä järjestäytymisasteen huononemisella on kuitenkin tosiasia.

    Silloin kun tavallisella Duunarilla edunvalvonta toimi hyvin, julkisen alan palkansaajien järjestäytymisaste oli erittäin huono ja heidän asema jatkoi heikentymistään ja suorastaan romahti. Vasta parin viimeisen vuosikymmenen aikana julkisilla aloilla on järjestäytymisaste noussut ja se näkyy myös selvästi edunvalvonnan tehostumisena. Suhteellinen ansiotason lasku on saatu pysäytettyä ja jopa merkittäviäkin ansiotason jälkeenjääneisyyden korjauksia on saatu toteutettua. Kova työ edunvalvonnassa on ollut mahdollista korkean järjestäytymisasteen ansiosta. Työn tulokset ovat vielä muistissa ja vielä on paljon tehtävää ja työn tulokset tunnetaan jäsenien keskuudessa hyvin. Näillä aloilla onkin nyt korkeimmat järjestäytymisasteet ja koko ajan järjestäytymisasteet paranee ja eräillä aloilla järjestäytymisasteet lähentelee sataa prosenttia.

    Varsinkin 50-60 luvuilla rankimman ansiotason romahduksen kokeneet opetusala ja terveydenhuollon ala olivat silloin huonoimmin järjestäytyneitä. Nykyisin näillä aloilla on erittäin hyvä jarjestäytymisaste ja tuloksetkin edunvalvonnassa ovat olleet hyviä, mutta vieläkään ei olla lähelläkään sitä ansiotasoa mikä vallitsi ennen 50-60 -lukujen ansiotasojen romahtamista.

    Perinteisillä duunarialoilla nuorista ammattiyhdistysaktiiveista on pulaa ja jotain pitäisi keksiä nuorten aktivoimiseksi. Julkisilla aloilla nuoria riittää ainakin toistaiseksi. Ikääntyvillä aloilla vanhojen aktiivien tulisikin ohjata nuoria edunvalvontatehtäviin.

    Äänestä

mistäs kyselet kaikkia muita asioita mitkä työelämään liittyy jos ei työkaverit sattuneesta syystä neuvoja anna silloin kun vaikeuksia tulee.

Äänestä

Onko aloittaja Loimaan kassan palkollinen? Vai miksi hän ryhtyi täällä ammattiliitto-osastolla kehumaan työttömyyskassaansa?

Äänestä

Eikä työelämään liittyvä ole salaista tietoa, kaikki löytyy painettuna ja myös netistä jos viitsii vaivautua.

Aloittaja voi ollakin Loimaan kassan agentti, onhan täällä myös ay-liikkeen adustajia!

Äänestä
  • Ay-liikken edustajat vaikuttaisivat olevan vain ay-liittojen jäseniä. Jos he olisivat jonkin ay-liiton palkollisia, niin puheenvuorojen luulisi olevan keskimäärin järkevämpiä!

    Äänestä

  • kyssäriäpukkaa kirjoitti:

    Ay-liikken edustajat vaikuttaisivat olevan vain ay-liittojen jäseniä. Jos he olisivat jonkin ay-liiton palkollisia, niin puheenvuorojen luulisi olevan keskimäärin järkevämpiä!

    Kyssäriä pukkaa, jos YTK:n jäsenet ovat työnjohtotehtävissä niin miten helkatissa nämä kirjoitukset on selitettävissä???

    Niissä ei ole järjen häivääkään ja jos joku erehtyy jotain asiaa kirjoittamaan niin heti, välittömästi päästään alapään juttuihin, hiekkalaatikolle, tai eriteosastolle!!!!

    Jos johtotehtävissä olevat ja YTK:n jäsenet ajattelevat niin kuin kirjoittavat niin en ihmettele, vaikka firmat siirrettäisiin kuuhun Kiinan sijaan niin älytöntä kijoittelu on!

    Äänestä

  • neljäs-nainen kirjoitti:

    Kyssäriä pukkaa, jos YTK:n jäsenet ovat työnjohtotehtävissä niin miten helkatissa nämä kirjoitukset on selitettävissä???

    Niissä ei ole järjen häivääkään ja jos joku erehtyy jotain asiaa kirjoittamaan niin heti, välittömästi päästään alapään juttuihin, hiekkalaatikolle, tai eriteosastolle!!!!

    Jos johtotehtävissä olevat ja YTK:n jäsenet ajattelevat niin kuin kirjoittavat niin en ihmettele, vaikka firmat siirrettäisiin kuuhun Kiinan sijaan niin älytöntä kijoittelu on!

    On hienoa olla YTK:n jäsen. On hienoa kun on jäsenenä johtajille ja päällikkötason palkansaajille tarkoitetussa työttäömyyskassassa. Nykyisin YTK:hon voi liittyä tavalliset palkansaajat tukemaan alkujaan huippupalkkaisille tarkoitettua työttömyyskassaa. Tavalliselle palkansaajalle on erityisen tärkeää tukea huippupalkkaisten YTK:ta. Tavallisesta palkansaajasta tuntuu todella hienolta kun pääsee samaan kassaan huippupalkkaisten kanssa. Se tunne on varmasti ainakin tonnin palkankorotusta vastaava, sen takaan. Kun on YTK:n jäsen, niin on helppoa samaistua huippupalkkaisiin. Sita tuntee tavallinen palkansaajakin itsensä huippupalkkaiseksi johtajaksi, kun on YTK:n jäsen.

    Äänestä

ei ole salaista tietoa, mutta tulkinta onkin jo sitten aivan eri asia... saman asian kun voi nähdä hyvin erilailla riippuen onko kyseessä työntekijä- vai työnantajapuoli... siinä se ero onkin.Voit luulla jotain mutta asia onkin aivan päinvastoin jos satut tietämään sen.

Äänestä

Mistä saan ammattiapua silloin kun tulee ongelmia työnantajan kanssa. Minulle on väitetty että YTK:sta saa samat edundunvalvontaedut kuin liitoistakin. Pitääkö paikkansa että YTK:n edunvalvonta on samaa luokkaa kuin liittojenkin edunvalvonta, vai onko väite suorastaan valehtelua. En haluaisi maksaa ainoastaan mistään työttömyysturvasta, vaan haluaisin samalla kattavan tuen, jos työnantajan kanssa tulee ongelmia.

Äänestä

Yritin kysyä omassa säikeessä siirtymisestä YTK:sta paikalliseen ammattiosastoon, mutta kysymykseen en vastausta saanut.

Yritän tässä jos nyt joku osaisi vastata. Muotoilen kysymyksiä yksinkertaisemmiksi.

Kysymys 1. Voiko YTK:sta liittyä vanhan jäsenen eduin paikalliseen ammattiosastoon, vai onko kaikki aloitettava alusta karenssiaikoineen?

Kysymys 2: Jos rakennusliitosta tai mistä tahansa ammattiliitosta pääsee AKAVAlaisen liiton tai minkä tahansa ammattiliiton jäseneksi vanhan jäsenen eduin, niin eikö sama käytäntö toimi kun YTK:sta haluaa vaihtaa paikalliseen ammattiosastoon?

Äänestä
  • Kun eroat nykyisestä työttömyyskassasta sinun pitää liittyä uuteen työttömyyskassaan kuukauden sisällä. Silloin et menetä työttömyysetuja. Tämän voit lukea esim. ytk:n ohjeista http://www.ytk.fi/fi/jasenyys/tyattamyyskassan_vaihtaminen/ . Ohje pätee myös silloin, kun vaihtaa pois ytk:sta.

    Ammattiliittoon liityt uutena jäsenenä. Kannattaa pitää huolta jäsenhakemusta tehdessään, että tulee samalla liitttyneeksi ao. liiton jäsenten työttömyyskassaan.

    Näitä juttuja kannattaa kysyä ennemminkin sieltä ammattiliitosta ja työttömyyskassasta, minne aikoo liittyä. Saa varmemmin oikeita vastauksia.

    Äänestä

mikä maksaa ettei osata hakea tietoa luotettavammasta paikasta kuin mitä tää nyt on.
Tai onhan noita provokyselyita kiva kirjoitella...varmaankin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YTK VIISAAN VALINTA kirjoitti:

YTK:n jäsenenä saat saman turvan työttömyyden varalta kun ns liittojen työttömyyskassoista. Sadalla eurolla vuodessa saa samat edut kun helposti
liittojen jäsenmaksuun menee yli 500 euroa vuodessa. Ei ole siis mitään perustetta maksaa turhasta. Liittyminen YTK:n käy kätevästi netissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu