Erosta on n. vuosi - en haikaile enää eksän perään, mutta eräs asia on alkanut huolestuttaa..Olen alkanut viihtyä tässä uudessa, itsellisessä olotilassani niin hyvin, että minusta tuntuu, että en enää haluaisikaan ketään sotkemaan minun ja lasten kuvioita vakituisesti
Kasvattaako ero itsekkäitä ihmisiä?
Toinen huolestuttava seikka on ns. "moraalini" häviäminen. Tulin aikanaan erossa petetyksi ja jätetyksi ja nyt olen alkanut ihan vakavissaan miettiä vaikkapa toiseksi naiseksi ryhtymistä..Ollessani naimisissa en voinut kuvitellakaan pettäväni eksääni, saatikka sitten, että olisin ajatellutkaan ryhtyväni jo parisuhteessa olevan miehen rakastajattareksi
Voisin tavata miestä silloin, kun lapset ovat isällään - kandidaattikin olisi jo olemassa - ja viettää loppuajan mukavaa perhe-elämää lasten kanssa.
Osaanko ja uskallanko oikeasti rakastaa enää lainkaan?
Onko vanha raamatunlause heittänyt häränpyllyä päässäni (en ole uskossa, osaanpahan joitakin perusjuttuja vain raamatusta) - tee muille kuten haluat itsellesi tehtävän..Minun päässäni se on kääntynyt...minullekin tehtiin näin, miksi en sitten minäkin..
Pitäisikö minun olla aivan oikeasti huolissani? Minusta on tulossa kauhistuttava vain omaan napaansa tuijottaja!! Onko muilla mitään kokemusta vastaavista tuntemuksista? Jäikö tämä vaihde päälle vai pystyykö tästä pääsemään yli?
Kasvattaako ero itsekkäitä ihmisiä?
Toinen huolestuttava seikka on ns. "moraalini" häviäminen. Tulin aikanaan erossa petetyksi ja jätetyksi ja nyt olen alkanut ihan vakavissaan miettiä vaikkapa toiseksi naiseksi ryhtymistä..Ollessani naimisissa en voinut kuvitellakaan pettäväni eksääni, saatikka sitten, että olisin ajatellutkaan ryhtyväni jo parisuhteessa olevan miehen rakastajattareksi
Voisin tavata miestä silloin, kun lapset ovat isällään - kandidaattikin olisi jo olemassa - ja viettää loppuajan mukavaa perhe-elämää lasten kanssa.
Osaanko ja uskallanko oikeasti rakastaa enää lainkaan?
Onko vanha raamatunlause heittänyt häränpyllyä päässäni (en ole uskossa, osaanpahan joitakin perusjuttuja vain raamatusta) - tee muille kuten haluat itsellesi tehtävän..Minun päässäni se on kääntynyt...minullekin tehtiin näin, miksi en sitten minäkin..
Pitäisikö minun olla aivan oikeasti huolissani? Minusta on tulossa kauhistuttava vain omaan napaansa tuijottaja!! Onko muilla mitään kokemusta vastaavista tuntemuksista? Jäikö tämä vaihde päälle vai pystyykö tästä pääsemään yli?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suuri kirja Matt.5:32 sanoo myös että eli kun miehesi petti sinua (teki huorin), hän hylkäsi ja samalla hajoitti sinut minkä tähden nyt sinä saat samanlaisia ajatuksia ja haluat tehdä samaa pahaa. Sinä pääset takaisin normaaliin moraaliin niin että annat anteeksi miehellesi kaiken pahan
Niin, vaikeiden asioiden yli on joskus vain niin hirveän vaikea päästä. Ennen tärkeät ja itsestään selvät asiat ovatkin nyt aivan vieraita. Ei niillä ajatuksillakaan aina ole merkitystä.
Tavallaan meistä tulee itsekkäitä ja siihen on syy, se että nyt ei tarvi ottaa toista huomioon. Voi tehdä omat ratkaisunsa keneltäkään kysymättä tai ketään loukkaamatta.
Aikoinaan ajattelin, että ikinä en voisi ihastua, rakastua perheelliseen mieheen, jolla on vaimo tai lapsia. Nyt se on sivuseikka, ei olisi mitään ongelmaa viedä naiselta mies ja lapsilta isä. En tuntisi mitään syyllisyyttä.
Nyt eletään vain tätä aikaa, että mikään ei kestä, mikään ei ole pyhää, kaikki eroavat, kaikkia loukataan, kaikki kärsivät jossain vaiheessa.
Ennenvanhaan avioliitot kestivät koko elämän. Perhe oli perhe, ei mikään uusioperhe, jossa on sinun, minun, hänen, meidän ,teidän ja yhteisiä lapsia. Jonkun ajan kiukutellaan, sitten porskutetaan eteenpäin. Mikään ei ole enää syntiä.
Itse olen ajatellut, että teen niinkuin sydän sanoo, mikä minusta tuntuu oikealta, enkä välitä muiden tunteista. Se on väärin, mutta kuka ajattelee minua??? Mottona: Sinä itse olet tärkein ja terästä, muut tulee järkevästi sitten perästä.
Minä olin avioliitossani itse uskollinen ja tulin petetyksi.
Eron jälkeen(2v. sitten) päätin etten ainakaan varattuihin koske.
Olen elänyt lasteni kanssa nämä kaksi vuotta ja mitä pidempään aikaa kuluu sitä paremmin viihdyn vain heidän kanssa.
Mutta ongelma tulee siinä vastaa kun suht nuorena naisena sitä seksiseuraa kaipaisi :)
Olen tässä tutustunut huom. tutustunut muutamaan mieheen(yks oli varattu) ja ajan myötä kuoren alta paljastuu taas jotakin epämukavaa. Pari kertaa ehdin jo ihastumaankin.
Nyt olen sitten kasvattanut sellaisen kuoren itseni ympärille etten anna lupaa edes ihastumiseen, rakastumisesta puhumattakaan. Mun sydän ei mene rikki enää kertaakaan.
Seksihän ei ilman tunnetta kuitenkaan mitään ole. En tiedä, ryhtyisköhän nunnaksi..
Erostani on kaksi vuotta ja petetyksi tulin myös (jota en itse kyllä olisi kumppanille tehnyt)...en kaipaa myös exää mutta en myöskään uutta kumppania vakituisesti saatikka viel asumaan...
Pidän nykyisestä olotilastani että voin tehdä mitä haluan sitä selittelemättä toiselle MUTTA uskon kuitenkin että kaikella on aikansa ja paikkansa että se kolahtaa sitten kun on kolahtaakseen ei sitä pidä ajatella vaan elää elämää hymyillen kyllä se tulee jos on tullakseen ja varmaankin silloin kuin sitä vähiten ajattelee..;) Kyl ne viel löytyy meillekkin ne jotka vie jalat alta. Odotellaan...;))
Olen yh petetty mies ja uskon että kyllä rakastaa osataan ja myös rakastella,, tähän kyllä pystytään mutta sitten tulee iso mutta että pystyykö luottaan kun rakastuu
jossain vaiheessa ja minusta tuntuu, etten voi/halua ketään miestä elämääni ainakaan vakituista. Katsoisin miestä muutaman vuoden ennenkuin uskaltautuisin muuttamaan saman katon alle jonkun miehen kanssa. Ihan jo lapsien takia. Mutta sen jo tiedän, etten rupea kakkosnaiseksi, en missään tapauksessa. En halua kenellekään perheenäidille tätä tuskaa on tää niin helvetinmoista jo ilman pettämistäkin.
tuon kakkosnainen jutun. En minäkään ryhtyisi pienten lapsien isän kakkoseksi, mutta jo lapsensa isoiksi saattaneen ja vain muuten vakituisessa parisuhteessa elävän miehen kakksoseksi ehkä kyllä.
Kenenkään lapsia en halua satuttaa, en haluaisi yhdenkään pienten isän eroavan takiani.
Mutta jos kyse on vain meistä aikuisista..Niin kauan kuin minulla on kivaa, fine.
Kuulostan ihan hirviöltä ja välillä tunnenkin itseni sellaiseksi. Käytän häikäilemättä kaikki keinot saadakseni tämän miehen itselleni, en kokoaikaiseksi, mutta hetken lohduksi.
En ollut tämmöinen ennen. Olin kai liiankin kiltti ja luovutin mieheni toiselle ilman suurta taistelua ja dramatiikkaa. Nyt olen siis nähnyt, että kiltit tytöt pääsevät vain taivaaseen ja siihen on kyllä liian pitkä aika.
Tuntuu ihanalta lukea ajatuksianne. Eli muutkin on samassa tilanteessa kanssani.Omasta erostani on kolme vuotta ja elämä menee eteenpäin.Ajatuksissani oli myös ,kun tottu olemaan yksin ,että riitäsi vaan se kakkos naisena olo. Sais vaan niinkuin kerman päältä , ei selityksi ja silti oma vapaus.
Nyt kuitenkin ole suhteessa vapaan miehen kanssa , mutta en voisi kuvitella että asuisimme yhdessä. Hän tietää myös sen ja ajattelemme että ehkä opimme jotain tästä suhteesta. Tuntuu et tää on vaan tällänen väli vaihe. Epäileen välillä, että ole tosi itsekäs tai jopa kyyninen , mutta uskon silti aitoon ja oikeaan rakkuteen . Kyllä sen sit tuntee.Uusi motto vois olla vaikka , kunka monta sammakkoa pitää suudella, että löytyy se oikea prinssi .
Hyvää loppukesää teille kaikille, jotka pohditte näitä samoja asioita.
Yritin itse tuossa keväällä viritellä suhdetta varatun ja vanhemman, lapset jo poissa kotoa, miehen kanssa.
Ei oikein sopinut minulle.
Mies kyllä piti minusta valtavasti mutta se oman vaimon tietty "erinomaisuus" täytyi välillä mainita.
Ehdimme harrastaa seksiä.
Pistin suhteen poikki. Ja olen valmis ehkä joskus uuteen yritykseen jos mies on oppinut myös minun arvoni.
En tarkoita etteikö hänen vaimonsa olisi ollut esim. hyvä äiti mutta niin olen minäkin.
Ja jotainhan hän on vailla kun muualle pitää seksiä lähteä hakemaan.
Eli pidetään naiset nyt sen verran arvokkaana itseämme ettei anneta jonkun miehen nauttia siitä kun kaksi naista kilpailee hänen suosiostaan.
En usko että kukaan mies on niin ihmeellinen että on sen ansainnut.