Tulkaa ens kuussa Hyvinkäälle

Mahtavaa! eikä oo kaukana!

http://www.kauppakeskuswilla.fi/
22275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mikä pointti on roikkua koko päivä ruuhkassa, vain sen takia että pääsee johonki tarjoustalon kokoiseen kauppa"keskukseen" ?? Vartissa ajaa kuitenkin jumboonkin.

Äänestä

Hyvinkään keskusta hakkaa Järvenpään lahonneen ja homehtuneen keskustan
100 NOLLA. Joka suhteessa. Kauppakeskuksena,kaupunkina,asuin paikkakuntana.TEHKÄÄPÄ RETKI HYVINKÄÄLLE !!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Vantaalla, tuusulassa, keravalla, hyvinkäällä ja nyt järvenpäässä asuneena voin sanoa että ensimmäistä kertaa tunnen oloni kotoisaksi täällä. Vaikka tuo onneton villakauppa nyt puuttuukin, mutta kerran vuodessa kun käy vaateostoksilla voi painaa junalla suoraan helsinkiin. Tammisto on myös oikein hyvien kulkuyhteyksien päässä ja sieltä löytää kyllä mitä ikinä tarvitseekaan. Valitettavasti en kyllä löydä hyvinkäästä yhtäkään parempaa puolta esim Järvenpäähän verrattaessa. Hyvinkää on aika lailla samalla viivalla kuin Pukkila, yhtä mitäänsanomaton poikkeama kartalla. Toisaalta nopeammin sieltä pääsee Tampereelle jos edes joku plussa pitää raapia esiin. Kymmenen miinusta tulee taas siitä että muualle sieltä ei oikeen pääsekkään sujuvasti eikä mitään järkevää ole lähellä.

Tuo "kauppakeskus" on kyllä erittäin naurettava oljenkorsi houkutella ihmisiä hyvinkäälle, sen kun kävelee puolessa minuutissa läpi niin onkin koko kyläpahanen nähty. Onneksi sain oikeita töitä eikä tarvitse siellä sen takia enää asua.

Äänestä
  • Eikai oikeasti voi kukaan puhua juopon kaupungin johtajan pystyyn kuolleesta mielikuvitus manhattanista kaupunkina.

    Äänestä

  • Willa Kauppakeskus Suomen 5-suurin 64300 m2

    Äänestä

Täytyy kyllä tuon kauppakeskuksen puolesta sanoa sen verran että siitähän on tällä hetkellä avoinna alle puolet (toinen osa aukeaa lokakuussa) Uuden puolen avauksen jälkeen kokoluokkaa voi hahmotella seuraavan listan perusteella. Ja todettakoon vielä että tulossa muutama liike joita Jumbosta ei löydy & saati koko Suomen maasta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kauppakeskukset

Äänestä

Hyvinkään Willa Kauppakeskus. Liike tila 54000 m2 kokonais pinta-ala 64300m2
Suomen kauppakeskukset Willa sijoittuu 5 tila.
Ykkönen Itis, kakkonen Sello,kolmonen Ideapark, nelonen Jumbo,
vitonen Hyvinkään Willa. Mitä Järvenpäässä on Homehtunut keskusta.

Äänestä

Huomaa että on koulut käyty myös maanmainiossa hyvinkäässä kun tuossa on yhtä paljon kirjoitusvirheitä kuin siellä on normaaleja ihmisiä.

Äänestä
  • Järvenpäässä on muitakin virheitä kun kirjoitusvirheitä.Liiketilat tyhjiä, keskusta homehtuu. Hyvinkää kehittyy! Ja WILLA on 64000 m2 Hah!

    Äänestä

Hyvä että kehittyy pikkuhiljaa tälle vuosituhannelle, kuljetaanko siellä muuten vielä hevosilla paikasta toiseen? Hyvä että nyt on paikallisillekkin joku pieni murju lyöty pystyyn mistä voivat käydä riepunsa ostamassa niin ei tarvitse lähteä ihmisten ilmoille nokka pystyssä valittamaan.

Äänestä
  • Missä kävellään?
    01.01.2010 Ajoneuvot yhteensä.
    Hyvinkää 39033 rekisterissä olevaa ajoneuvoa.
    Järvenpää 28960

    Äänestä

Eihän tuossa mitään epäselvää ole. Pakkohan siellä takahikiällä on olla 5 autoa / asukas että sieltä varmasti pääsee pois. Onhan lapissakin ihmisillä vekottimia joka lähtöön kun kauppaankin on tolkuton matka ja tiet yleensä mitä sattuu. Sama pätee hyvinkäähänkin, paitsi siellä ei ole edes poroja saatikka kauniita maisemia. Sitten kun saatte sinnekin toimivan julkisen liikenteen niin voit myös oman pikku fiatin myydä pois. Ja omilla pikku aivoillasi tulet jonain päivänä huomaamaan että siellä sisäsiittoisessa ostoskeskusten luvatussa maassa on yli 6000 epätoivoista ihmistä lisäksesi enemmän kuin täällä, ja siitä voitkin loppupäivän pohtia mistä osittain johtuu automäärien erot. Tuosta nyrpeydestä päätellen olet kuitenkin löytänyt itsesi ihan oikeaan paikkaan asumaan, onnittelut siitä!

Äänestä
  • Kummallista vastakkainasettelun makua tällä palstalla, mielestäni on hyvä että kaikki suuret kaupan keskittymät eivät sijaitse vain moottoriteiden varsilla. Hyvinkäälle plussaa keskustan kehittämisestä.

    Äänestä

  • Kummallista vastakkainasettelun makua tällä palstalla, mielestäni on hyvä että kaikki suuret kaupan keskittymät eivät sijaitse vain moottoriteiden varsilla. Hyvinkäälle plussaa keskustan kehittämisestä.

    Äänestä

Jaa, missähän hyvinkää sitten on jossei motarin varrella? :D Ei hitto sentään mitä jengiä..

Äänestä

Hyvinkään keskusta ei ole motarin vieressä. Idio...

Äänestä

Kuulemma Hard Rock Cafee tulossa hyvinkäälle?

Äänestä

Olen asunut Järvenpäässä noin vuoden verran enkä ole vielä nähnyt kaupunkia jossa olisi yhtä järkevästi rakennettu keskusta. Se ei ole koolla pilattu mutta sieltä löytyy kaikki tarvittava vieretysten. Kaikki isot kaupat on keskustan välittömässä läheisyydessä ja samoin iso puisto järven vieressä, jossa on kesäisin ihana virkistäytyä vaikka päivän jälkeen. Monissa kaupungeissa puistot ovat vain säälittäviä muutaman puun nurmikkoalueita keskellä kaupunkia jos niitä voi nyt edes puistoiksi kutsua.

Äänestä
  • Missä sä sitten olet tätä ennen asunut

    Äänestä

  • onko todella näin kirjoitti:

    Missä sä sitten olet tätä ennen asunut

    Jaksaa ja kehtaa tämä kaupunkinsa kehityksen -70 luvulla pysäyttänyt ..pyöräily manhattanista ihannoiva kyläpäällikkö tännekkin kommentoida , järvenpään ihanuudesta

    Äänestä

  • Kaupat ? Mitää onkai siel prisma ja autio ranta vailla mitään yritystäkään tarjota jotain palveluja rantaa hyödyntäen. Ainiin onhan kaupunkin joitajal , s ketju komiat maisemat järjestäneet lootansa tiloista. joka sulkee järvimaisemat koko keskusta alueelta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


:))))))))))))))) kirjoitti:

Mahtavaa! eikä oo kaukana!

http://www.kauppakeskuswilla.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu