Avioero tuli viime talvena ihan puun takaa. Meni mahdollisuudet läheisyyteen, seksiin ja lasten saamiseen, ja asunnostakin heitettiin tyylikkäästi pihalle. Masentaa pahasti, lääkitykset ja terapia on, mutta ei auta. Kaikki tulevaisuudensuunnitelmat romuttui. En usko että pystyisin uuteen suhteeseen tai kelpaisin kellekään. Aloin jo vähitellen hyväksyä että olen liian vanha uusiin suhteisiin ja liian vanha saamaan lapsia (30v).
Tein eroprosessin aikana pätkätöitä, ensin 4kk ja sitten 3kk eri paikassa. Mielekäs työ oli syy nousta aamulla sängystä ylös. Nyt opiskelen puolipäiväisesti, eikä uutta työpaikkaa ole tiedossa. Oon kyllä hakenut, mutta ei vielä tärppejä. Opinnäytetyö ei etene huonon kunnon takia, lääkärin ja oman käsitykseni mukaan sairauslomasta ei olisi hyötyä, kun kotona lojuminen tuntuu vaan pahalta, eikä kuitenkaan pysty rentoutumaan.
Jossittelen kovasti, miten eron olisi voinut välttää.Pidän omaa masennustani pääasiallisena syynä liiton kariutumiseen. Olen elänyt elämäni ihan väärin, olis pitänyt pyöriä ainejärjestön jutuissa ja opiskelijabileissä sen sijaan, että olin illat puolison kanssa kotona. Nyt kuluu paljon aikaa siihen, että mietin tapoja saada itseni hengiltä. En nää yksinäisyydestä, työttömyydestä ja kodittomuudesta kuin yhden reitin ulos. Tapa vaan puuttuu, mieluiten hyppäisin sillalta.
Tein eroprosessin aikana pätkätöitä, ensin 4kk ja sitten 3kk eri paikassa. Mielekäs työ oli syy nousta aamulla sängystä ylös. Nyt opiskelen puolipäiväisesti, eikä uutta työpaikkaa ole tiedossa. Oon kyllä hakenut, mutta ei vielä tärppejä. Opinnäytetyö ei etene huonon kunnon takia, lääkärin ja oman käsitykseni mukaan sairauslomasta ei olisi hyötyä, kun kotona lojuminen tuntuu vaan pahalta, eikä kuitenkaan pysty rentoutumaan.
Jossittelen kovasti, miten eron olisi voinut välttää.Pidän omaa masennustani pääasiallisena syynä liiton kariutumiseen. Olen elänyt elämäni ihan väärin, olis pitänyt pyöriä ainejärjestön jutuissa ja opiskelijabileissä sen sijaan, että olin illat puolison kanssa kotona. Nyt kuluu paljon aikaa siihen, että mietin tapoja saada itseni hengiltä. En nää yksinäisyydestä, työttömyydestä ja kodittomuudesta kuin yhden reitin ulos. Tapa vaan puuttuu, mieluiten hyppäisin sillalta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tämä taitaa nyt olla sulle väärä palsta. Masennuspalsta on tuolla toisaalla..
Se on nyt kuule niin, että kukaan ei voi sua parantaa, jollet sä tee sitä itse. Kukaan terppa tai uusi rakkaus ei oikeasti siihen auta, vaan sun oman pään sisällä pitäs nyt tapahtua se suurin työ..
Niin ikävää kuin se onkin, vain sinä voit auttaa itsesi pois tuosta piinasta. Jos lääkitys ei auta, vaihda sitä tai lopeta ja katso jos vaikka parannutkin ilman niitä. Sun pitää tehdä itsessäsi hirvittävä ajatusten muokkaus, mutta se onnistuu kun vain kovasti yrität. On siis käännettävä ajatukset myönteisiksi jossain vaiheessa. Voisit aloittaa sillä, että luet tuon oman kirjoituksesi uudelleen ja etsit siitä kaikki negatiiviset ilmaisut, jotka vaan pystyt näkemään. Mä näen niitä aika monta.
Lakkaa ruoskimasta itseäsi. Ero tuli, koska se toinen ei jaksanut. Et voi enää sille mitään tehdä. Keskity siis tulevaan, mutta älä mieti yhtään pidemmälle kuin tähän hetkeen. Suunnitelmia voi olla, mutta jos ne romuttuu pitää olla itselleen armollinen.
Tiedän mistä puhun, muuten en sinulle kirjoittaisi vastinetta.
Ajatusprosesseja muuttamalla masentuneen on mahdollista elää suht normaalia elämää. Tsemppiä muutosprosessiin!!
Luulen että palsta on sopiva, vaikka mielenterveysongelmia oli jo ennen eroa. Ero oli kuitenkin pahinta, mitä minulle on tapahtunut. ensimmäinen kuukausi meni niin shokissa, että en muista juuri mitään siitä ajasta, vaikka dokumenttien mukaan olin töissä koko ajan. lisään että suhteen kesto oli 9 vuotta.
Käyn nyt terapiassa kerran viikkoon. Käyntejä lisätään jos on tarvis. Todellinen romahdus tuli siis vasta sitten, kun pätkätyöt loppuivat eikä ollut muuta tekemistä kuin velloa oman pään sisällä. Eroprosessin aikana laastarisuhde auttoi pahimpaan yksinäisyyteen ja seksin puutteeseen, mutta valitettavasti sen tyypin päässä ei ollut kaikki palikat kohdallaan. Nyt oon päässyt erosta sen verran yli, että en enää kaipaa läheisyyttä tai seksiä keneltäkään. Aluksi olin tosi epätoivoinen ja päädyin epämääräisiin yöpaikkoihin.
Olen kelaillut asioita ja tullut siihen tulokseen, että en enää haluaisi asua kenenkään miehen kanssa saman katon alla. Lapsia olen aina halunnut, mutta ymmärrän että se ei ole enää realistista. Sydän särkyy lapsettomuudesta, mutta toivon että voisin joskus jatkaa aikaisempia hommiani kerhojen ja leirien ohjauksessa. Lapset ovat kuitenkin niin ihania, ja leikkiminen ja askartelu on kivaa :) Voisi vähän niinkuin napsia kasvatustehtävien parhaat puolet.
Positiivisin juttu koko tilanteessa taitaa olla se, että on helppo lähteä ulkomaille kun ei ole perhettä. Suunnitelmissani on häipyä Suomesta vuodenvaihteessa, tosin ei ole vielä varmaa että töiden vai väitöskirjan perässä. Nyt pitäis osata korostaa sinkkuutta työhaussa, eli työnantajalla ei olisi pelkoa poissaoloista raskauksien/äitiyslomien takia.
En tiedä mitään masennuksesta, joten sitä en kommentoi.
Mutta ihme käsitys tuo, että nyt, 30-vuotiaana et voi saada omia lapsia..?!?! Mikä saa sinut ajattelemaan noin?!
Olin itse 30, kun ensimmäinen parisuhde päätyi eroon. Ajattelin, että se siitä sitten ja ehkä on tarkoitettu, että elän elämäni ikisinkkuna ja lapsettomana. Jonkin aikaa eron jälkeen tapasin myös hiljattain eronneen kahden pojan viikonloppuisän. meistä hitsautui pari aika nopeasti, pojista tuli osa elämääni. Ja ennen kuin täytin 35, meille syntyi ihana tyttö!
Joten älä nyt heitä kirvestä kaivoon omien lapsien suhteen!
Ja vali-vali-vali ... Mistä h-stä tiedät, vaikka elämässäsi olisi edessä vielä maailman suurinta onnea ja auvoa. Joten ota itseäsi niskasta kiinni, ryhdistäydy ja käy kulkemaan sitä kohti.
Jos 30-vuotias pitää itseään vanhana, niin kyseessä on asennevamma ja se on syynä kaikkeen muuhun, siihen tilaan, mihin olet itsesi valittanut.
sentään ennen kuin vasta 3-kymppisenä mainitsemistasi seikoista johtue sillalata loikkaat.
Silkkaa typeryyttä, mut jos pakko, valitse edes historiasta perinteinen loikkaussilta.
Oletan, että sen verran Suomen historia tunnet, että tiedät paikan.
Muuten..., mikä hemmetin kiire sinulla on ja verrattuna mihin?
Hei nyt on tullut aika asiatonta viestiä!! Älä ota noita ollenkaan tosissasi. Ikävää.
Sen vuoksi tämä palsta ei ole sinulle oikea, koska täällä ihmiset eivät ole välttämättä empaattisia masentuneelle..
Siinä ovat kyllä oikeassa, että mikään ei ole mahdotonta 30vuotiaalle. Joten, lakkaa ajattelemasta noita negatiivisia ajatuksia.
Koita sellaista, että joka aamu vaikka väkipakolla keksit ainakin 3 sellaista asiaa, joista olet kiitollinen. Tämän ei tarvitse implikoida uskomista, vaan ihan vain sellaista mistä voit olla kiitollinen. Teen tätä itse päivittäin ja se kyllä auttaa.
Jos ajattelet "en koskaan saa lapsia" niin käännät sen ajatuksen mielessäsi väkisin toiseksi "joku päivä vielä saan oman perheen".
Ero tuli, no laastari teki tilanteesta vielä pahemman. Nyt elät vain itsellesi, lähdet sinne ulkomaille (muista etteivät ongelmat jää Suomeen, vaan tulevat mukanasi..), löydät sieltä ehkä jonkun kivan tutkijan ja ehkäpä jäätkin sinne.
KOKO ELÄMÄ ON SINULLE AVOIN!!! Mikä tahansa on mahdollista. Siihen pitää vain löytyä halua.
Tämän enempää en sinulle halua kommentoida. Ratkaisu löytyy sinusta itsestäsi! Tämä masentuneen tulee ymmärtää, ja lakata odottamasta ratkaisua ulkopuolelta. Tsemppiä parantumiseen ja erosta selviämiseen! Muista, että olet ollut masentunut, joten ainoa mikä avioliittosi olisi voinut pelastaa olisi ollut sinun paranemisesi - luultavasti. Silti, älä ota syytä omaan niskaasi liikaa, suhteeseen ja sen päättymiseen tarvitaan AINA kaksi ihmistä. Joten lakkaa nyt ruoskimasta itseäsi ja lopeta vellominen itsesäälissä. Sitähän se masennus on..
Kuten huomaat, olet löytänyt vaikeuksistasi myös positiivisia puolia, ehkä et kuitenkaan ole ihan niin epätoivoinen ja jaksaisit kuitenkin jatkaa elämääsi. Yritä olla miettimättä, mikä silloin meni vikaan ja keskittyä tulevaisuuteen. Olet kuitenkin vielä nuori ja lapsentekoiässä vielä 10 vuotta. On todella yleistä, että me ruoskitaan itseämme ja ollaanvarmoja, ettemme kelpaa enää kellekkään, näin ei varmasti ole. Valoisia syyspäiviä sinulle ja lisää terapiakäyntejä, jos tuntuu liian vaikealta.
tuo on hyvä et joka aamu kirjoittaa paperille, mistä on kiitollinen ja lukee muutaman päivän päästä, itse prosessoin näin eroni ja vaikka tuli mieletön määrä tekstiä, se autto, lopulta silppusin kaiken ja olo helpottui joka päivä...kukaan ei jaksa kuunnella vuosikausia, siksi tein näin ja vieläkin jos alkaa vaivaamaan joku muu juttu..