Kun Raimo katsoo Kuuta, niin hän (kuten kaikki muut) näkevät kuun aina sellaisena kuin se oli hieman päälle sekunti sitten. Kun Raimo katsoo Aurinkoa, niin Raimokin näkee Auringon sellaisena kuin se oli n.8 minuuttia sitten. Raimon matkustettua Plutolle hän suuntaa kiikarinsa kohti Aurinkoa. Hän näkee nyt auringon sellaisena, kuin se oli n.5 tuntia ennen hänen katsomistaan. Kaikki nämä viiveet johtuvat siitä, että valolla on rajallinen vauhti ja etäisyydet ovat huimia oman Aurinkokuntammekin sisällä.
Auringon jälkeen läheisin tähti (Proxima Centauri)on tieteen mukaan hieman päälle neljän valovuoden päässä. Eli kun katsomme tuota tähteä, niin näemme sen sellaisena kuin se oli 4 vuotta sitten. Ok..vielä ei olisi vielä ongelmia luomiskertomuksen suhteen. Jos luominen tapahtui 6000 vuotta sitten, niin kauimmaiset tähdet voisivat olla 6000 valovuoden päässä Maasta, koska tuolta etäisyydeltä tuleva valo ennättäisi Maahan vasta nykyhetkinä.
Kun aletaan tarkastella oman Linnunratamme etäisyyksiä tarkemmin, niin huomaamme, että tiede ja nuorta Maata kannattavien näkökannat ajautuvat ristiin. Kun mennään meistä katsottuna toiselle puolelle galaksia, niin ollaan jo kauempana kuin 6000 valovuoden päässä selvästi. Toiset galaksit? Aivan ne ovat vielä kauempana.
Ok..Oletetaan hetkeksi, ettei tuo etäisyysmittaus ole onnistunut ja kauimmaiset tähdet ovat 6000 valovuoden päässä. Tieteellisten havaintojen mukaan galakseja olisi n. 125 miljardia kappaletta ja havainnoista on myös huomattu, että keskimäärin galaksissa on n.100 miljardia tähteä (tähtien määrät galakseissa vaihtelevat suuresti miljardikaavassakin, mutta se keskiarvo..). Oletetaan, että galakseja olisi 50 miljardia ja tähtiä yhdessä galaksissa 50 miljardia; tehdään tälläinen reilu optimointi luomiskertomuksen suuntaan. Tällöinkin tähtien määrä olisi noin
2.500.000.000.000.000.000.000.
25 ja sen perään 20 nollaa.
Oletetaan, että Maa olisi maailmankaikkeuden keskipiste ja tähdet sijaitsisivat kauimmillaan 6000 valovuoden päässä Maasta. Jotta saadaan tähdille mahdollisimman paljon tilaa, niin galaksit ja tähdet muodostavat eräänlaisen pallon missä uloimmat ovat 6000 valovuoden päässä(pallon "ulkorajoilla"). Tällöin tämän oletetun pallon tilavuus olisi n.9.05*10^11 valovuosikuutiota (tehty optimointi luomiskertomuksen hyväksi). Koska olen reilu niin optimoin lisää luomiskertomuksen hyväksi. Sanotaan, että tuon pallon säde olisikin 10000 valovuotta (Vaikkei fysiikan lakien mukaan voisi tässä esimerkissä ollakkaan noin suuri). Tällöin tilavuus olisi jo
4,2*10^12 (tein Jälleen optimoinnin nimenomaan luomiskertomuksen hyväksi)
Paljon yhdelle tähdelle jäisi tällöin tilaa? Yhden tähden käytössä olisi huimat 0,00000000168(pyöristys luomiskertomukselle suotuisampaan suuntaan). Pallossa tuo tarkoittaisi sitä sillä olisi joka suuntaan 0,00074 valovuotta tilaa (pyöristys luomiskertomuksen suuntaan). 0,00074 valovuotta on 0.28 valopäivää (taas pyöristetty luomiskertomuksen suuntaan). Valotunteina tuo olisi 6.5! (taas tuo sama vanha pyöristys luomiskertomuksen suuntaan)
Eli Pluton ja Auringon välillä etäisyys on n.5 valotuntia ja tähtiä olisi käytännössä n. 6,5 valotunnin päässä toisistaan optimaalisessa tilanteessa. Jos Auringon lisäksi olisi vaikkapa 10 valotunnin päästä Maasta toinen tähti(taas optimoidaan luomiskertomuksen suuntaan), niin tuolla olisi vaikutukset Maahan, toisekseen tuon läheisimmän tähden (tai käytännössä tähtien) pitäisi näkyä tooosi kirkkaina, eikä pitäisi jäädä planeettojen varjoon valovoimaisuudessa (meistä katsoen). Jos 6000 valovuoden säteellä Maasta olisi kaikki 2,5*10^21 tähteä niin tähtitaivaan pitäisi varmaan olla myös melkopaljon kirkkaampi?
-Valo ei voi lähteä tähdestä ennen tähden syntymää
-Ei Goddidit-selityksiä; se ei ole pätevää argumentointia
Auringon jälkeen läheisin tähti (Proxima Centauri)on tieteen mukaan hieman päälle neljän valovuoden päässä. Eli kun katsomme tuota tähteä, niin näemme sen sellaisena kuin se oli 4 vuotta sitten. Ok..vielä ei olisi vielä ongelmia luomiskertomuksen suhteen. Jos luominen tapahtui 6000 vuotta sitten, niin kauimmaiset tähdet voisivat olla 6000 valovuoden päässä Maasta, koska tuolta etäisyydeltä tuleva valo ennättäisi Maahan vasta nykyhetkinä.
Kun aletaan tarkastella oman Linnunratamme etäisyyksiä tarkemmin, niin huomaamme, että tiede ja nuorta Maata kannattavien näkökannat ajautuvat ristiin. Kun mennään meistä katsottuna toiselle puolelle galaksia, niin ollaan jo kauempana kuin 6000 valovuoden päässä selvästi. Toiset galaksit? Aivan ne ovat vielä kauempana.
Ok..Oletetaan hetkeksi, ettei tuo etäisyysmittaus ole onnistunut ja kauimmaiset tähdet ovat 6000 valovuoden päässä. Tieteellisten havaintojen mukaan galakseja olisi n. 125 miljardia kappaletta ja havainnoista on myös huomattu, että keskimäärin galaksissa on n.100 miljardia tähteä (tähtien määrät galakseissa vaihtelevat suuresti miljardikaavassakin, mutta se keskiarvo..). Oletetaan, että galakseja olisi 50 miljardia ja tähtiä yhdessä galaksissa 50 miljardia; tehdään tälläinen reilu optimointi luomiskertomuksen suuntaan. Tällöinkin tähtien määrä olisi noin
2.500.000.000.000.000.000.000.
25 ja sen perään 20 nollaa.
Oletetaan, että Maa olisi maailmankaikkeuden keskipiste ja tähdet sijaitsisivat kauimmillaan 6000 valovuoden päässä Maasta. Jotta saadaan tähdille mahdollisimman paljon tilaa, niin galaksit ja tähdet muodostavat eräänlaisen pallon missä uloimmat ovat 6000 valovuoden päässä(pallon "ulkorajoilla"). Tällöin tämän oletetun pallon tilavuus olisi n.9.05*10^11 valovuosikuutiota (tehty optimointi luomiskertomuksen hyväksi). Koska olen reilu niin optimoin lisää luomiskertomuksen hyväksi. Sanotaan, että tuon pallon säde olisikin 10000 valovuotta (Vaikkei fysiikan lakien mukaan voisi tässä esimerkissä ollakkaan noin suuri). Tällöin tilavuus olisi jo
4,2*10^12 (tein Jälleen optimoinnin nimenomaan luomiskertomuksen hyväksi)
Paljon yhdelle tähdelle jäisi tällöin tilaa? Yhden tähden käytössä olisi huimat 0,00000000168(pyöristys luomiskertomukselle suotuisampaan suuntaan). Pallossa tuo tarkoittaisi sitä sillä olisi joka suuntaan 0,00074 valovuotta tilaa (pyöristys luomiskertomuksen suuntaan). 0,00074 valovuotta on 0.28 valopäivää (taas pyöristetty luomiskertomuksen suuntaan). Valotunteina tuo olisi 6.5! (taas tuo sama vanha pyöristys luomiskertomuksen suuntaan)
Eli Pluton ja Auringon välillä etäisyys on n.5 valotuntia ja tähtiä olisi käytännössä n. 6,5 valotunnin päässä toisistaan optimaalisessa tilanteessa. Jos Auringon lisäksi olisi vaikkapa 10 valotunnin päästä Maasta toinen tähti(taas optimoidaan luomiskertomuksen suuntaan), niin tuolla olisi vaikutukset Maahan, toisekseen tuon läheisimmän tähden (tai käytännössä tähtien) pitäisi näkyä tooosi kirkkaina, eikä pitäisi jäädä planeettojen varjoon valovoimaisuudessa (meistä katsoen). Jos 6000 valovuoden säteellä Maasta olisi kaikki 2,5*10^21 tähteä niin tähtitaivaan pitäisi varmaan olla myös melkopaljon kirkkaampi?
-Valo ei voi lähteä tähdestä ennen tähden syntymää
-Ei Goddidit-selityksiä; se ei ole pätevää argumentointia
Vastaukset 26
Vanhimmat
Emme voi tietää varmasti, että tähdet ovat todella niin kaukana kuin punasiirtymistä ja muista viitteistä arvioidaan. Mutta sen myönnän, että valon nopeudella 6000 vuotta on mitä ilmeisimmin liian lyhyt aika.
Tämän päivän tiede ei voi selittää, mutta ehkäpä joskus myöhemmin. Onhan esimerkiksi keksitty kvanttiteleportaatio, joka on varsin ällistyttävä. Ties mitä muuta keksitään tulevaisuudessa.
Ehkä keksivät, ehkä ei. Ehkä keksivät, että Maa ei olekkaan geoidi muodoltaan vaan pyramidin tapainen?
Tiede ei ole havainnut vielä yhtään tapausta missä normaali valo etenisi yli valonnopeutta luonnossa.
Se on niin, ettei mikään millä on varsinaista massaa voi edetä yli valonnopeutta. Toisaalta valo taipuu vetovoiman vaikutuksesta..en sitten tiedä.
Kvantiteleportaatio on mielenkiintoinen asia. Harmi kyllä sillä ei voida ylittää valonnopeutta, mutta materiaa voidaan siirtää "Star Trek"-mäisesti; tämä on onnistunut laboratoriokokeissa. Einsteinkin oli lähteitteni mukaan yksi joka luuli, että tuolla tavalla voitaisiin ylittää valonnopeus.
"Fysiikan laboratorioissa piipunrassit on korvattu yksittäisellä fotonilla, joka on siirretty — tai oikeammin rekonstruoitu — joidenkin metrien etäisyydellä. Kvanttiteleportaatio siis edellyttää EPR-parin fyysistä siirtämistä vastaanottajalle, mutta luonnollisesti yksittäisen hiukkasen siirtäminen on paljon helpompaa kuin sanokaamme Martta-tädin. Ongelma kuitenkin on, että Scottyn piipunrassit tai Martta-täti eivät ole kunnollisia kvanttitiloja. Ne eivät ole eristettyjä ympäristöstään, ja tämän vuoksi ne ovat käsin kosketeltavia kappaleita eivätkä todennäköisyysaaltoja. Suuren kappaleen aaltoluonteen katoamista kutsutaan dekoherenssiksi, ja se näyttelee tärkeää, ja mitä todennäköisimmin hyvin negatiivista, roolia kvanttiteleportaatiossa. Piipunrassien tai Martta-tädin lähettämiseksi ne pitäisi kyetä yhdistämään EPR-parin kanssa yhteiseksi kvanttitilaksi. Mutta dekoherenssi on niin nopeaa, että tämä yhteinen tila sekoittuu ulkomaailman kanssa ja efektiivisesti menettää teletransportaatioon tarvittavan kvanttiluonteensa niin äkkiä, ettei minkään valtakunnan mittari ehdi suorittamaan tehtäväänsä. Näyttää siltä, että kvanttiteleportaatio toimii vain kun lähetettävä systeemi koostuu korkeintaan kourallisesta hiukkasia. Valitettavasti, kuten presidentti Ahtisaari sanoisi."
http://www.sci.fi/~portti/endqv298.html
En sitten tuosta ota enempää kantaa, koska lukemieni lähteiden määrä on liian pieni.
Kannattaa muistaa, että tuon tietyn asian (millä normaali valo kulkisi nopeampaa kuin normaali valonnopeus) pitäisi tapahtua tuolla avaruudessa nykyisissä olosuhteissa, eikä laboratorioissa rakennetuissa ihanteellisissa olosuhteissa.
En nyt väitä, että kyseessä olisi ylivalonnopeus, mutta tällainen hauska ajatusleikki tuli mieleen:
Kun kuu liikkuessaan heittää varjonsa maan päälle, se etenee tiettyä vauhtia. Entä jos kuun varjoa seurataan äärettömän kaukaa?
Äärettömän kaukaahan ei voitaisi seurata Kuun aiheuttamaa varjoa, koska äärettömän pitkän etäisyyden taittaminen kestäisi valolta äärettömän kauan ;). No jos 100000 valovuoden päästä katsottaisiin, niin nähtäisiin varjo mikä oli Maan päällä 100000 vuotta sitten. Esimerkiksi ufot ovat voineet räjäyttää mahtavan pommin kolme vuotta sitten Auringon jälkeen lähimmän tähden seudulla ja me näkisimme tuon räjähdyksen vasta päälle vuoden päästä. Sama rajoitus on esim viestien lähetyksessä. Puhelu Kuuhun toimisi vielä ihan hyvin kun sinun sanomat asiat kuuluisi vähän päälle sekunnin päästä sanomisesta, mutta Marsiin ei enää soitettaisi nykyisellä tavalla.
Valonnopeudesta yksi lisäesimerkki:
Jos menisit 0,1km/s vajaata valonnopeutta avaruusaluksella niin mitä tapahtuisi? Aluksen ja sinun koko olisi lähes nolla vaikket sitä itse havaitsisi, teidän massanne olisi suurudeltaan lähes ääretön (vai oliko se paino?), vaikka olette lähes olemattoman kokoisia. Lisäksi aluksessa aika olisi lähes pysähdyksisssä ulkomaailmaan verrattuna (ulkomaailmasta seurattaisiin sinua kameralla; näyttäisit lähes jähmettyneen paikalleen..sinusta näyttäisi, että ulkomaailmassa kaikki etenisi melkein mahdotonta vauhtia).
Vielä siitä kuun varjosta. Oletetaan etäisyys ääreelliseksi, mutta hyvin kauas. Sille etäisyydelle valo saapuu perille myöhässä, mutta kuitenkin samalla hetkellä. Etäisyys auringosta on sama jokaisessa havaintopisteessä. Siis mitä Einstein näkee?
hmmn piirrän tästä aiheesta kuvan; kerro jos ymmärsin väärin:
http://personal.inet.fi/koti/kimnice/etaisyys.JPG
Tuossa katsojan ja varjon etäisyys on Auringosta sama. Auringon säteet saavuttavat kummankin kohteen yhtäaikaa. Se mitä katsoja näkee katsoessaan tuota varjoa, on valon heijastuma (tai tässä tapauksessa sen puute).
Viiveen suuruus riippuu katsojan etäisyydestä itse varjoon. Ei tarvitse ottaa huomioon sitä, että kuinka kauan valo on tehnyt matkaa Auringosta Maan tienoille, vaan kuinka kauan valolta (tai sen puutteelta) on kestänyt matkata itse havaitsijan tienoille.
Vahingossa puhuin kuusta. Seurataan yksinkertaisuuden vuoksi Aurinkoa kiertävän Maan varjoa jossakin hyvin kaukana jollakin toisella planeetalla. Sen planeetan pinnalla on kaksi mittauspistettä vaikkapa metrin välein. Oletetaan että pystyttäisiin mittaamaan Maan varjon etenemisaika näiden mittapisteiden välillä. Mitähän siitä laskettaisiin varjon etenemisnopeudeksi tällä planeetalla?
Varjo etenisi samaa vauhtia Maan päällä. Varjon eteneminen nähtäisiin hieman eri kohdasta.
Esim. Nythän Superbowl ja muut vastaavat tullaan näkemään 5-10 sekunnin viiveellä jotta vältettäisiin tissinvilautukset ja vastaavat. Eli homman nimi on se, että televisiossa kuva liikkuu luonnollista vauhtia, mutta tapahtumat tapahtuivat 5-10s ennen kuin me näemme tapahtuman.
Mehän näemme valon heijastumisen (ja varjohan erottui siksi, ettei siitä kohdasta heijastu valoa niinkään. Eri värit johtuvat siitä, että jokin "osa" valosta ei heijastu siitä. Esim. Laita omena pöydälle huoneeseen johon ei paista Aurinko tai ole mitään valonlähdettä päällä. Sinä et näe omenaa, koska ei ole valoa mikä heijastuisi omenan pinnasta. Laita valot päälle ja huomaat omenan ja sen aiheuttaman varjon. Osa valosta heijastuu omenasta ja tuo valo jatkaa matkaansa silmääsi. Pitkillä etäisyyksillä tuolla heijastuneella valolla kestää pitkään matkata havaitsijan luokse, mutta valoa tulee kokoajan joten havaitsija näkisi tuon varjon liikkeen(ja sen nopeuden) nopeuden, mutta varjo on jo todellisuudessa jossain muualla kuin siinä paikassa missä se havaitsijassa näyttäisi olevan.
Tässätapauksessa heijastumisen puuttuminen näkyisi viiveellä. Esim. havaitsijasta katsottuna jostain kohdasta näyttäisi yhä heijastuvan valoa vaikka varjo olisi jo peittänyt tuon kohdan..heijastunutta valoa tuosta kohdasta on yhä matkalla.
Minusta tuntuu, että jompi kumpi meistä ei vielä oikein ymmärtänyt :)
Siis Aurinko on keskellä.
Maa kiertää Aurinkoa.
Maa heittää varjon Auringosta pois päin.
Maan varjo liikkuu Auringosta katsottuna samalla kulmanopeudella (Maan kulmanopeus).
Auringosta etäisyydellä X on toinen planeetta Y.
Maan varjo ehtii joskus planeetan Y etäisyydelle X.
Planeetan Y pinnalla on mittauspisteet A ja B metrin välein.
Mitataan planeetan Y pinnalla olevista pisteistä A ja B Maan varjon etenemisnopeus planeetalla Y.
Ehkäpä selitys ei ollut parhain ja kun minä olen tänään hitaalla päällä unenvähyyden johdosta ;)
Edelleen olen sitä mieltä, ettei etäisyys vääristä noita kierron kestämisarvioita; ainoastaan tulee viive havaintoihin.
Tämä on hyvin hankala kysymys ja vaatisi pohtimista. Aivan liikaa muuttujia mitä pitäisi ottaa huomioon.
Olisi sattuman kauppaa, että Maan aiheuttama varjo osuisi planeetalle Y näiden eroavien kiertoratojen ja kiertonopeuksien jne. johdosta. Jotta voisi syntyä varjo, niin pitäisi olla valoakin; pitää olettaa, että Auringon valo saavuttaa planeetan Y.
Tämä on näitä hypoteettisia kysymyksiä joilla ei kyllä kannattaisi liikaa vaivata päätä. Planeetta Venus lipui tässä taannoin Auringon ja meidän välissä. Tämä näkyi Maassa tummana pisteenä Auringon edessä. Mitään erikoista ei ollut; varjo tuli viiveellä esiin (mikä onkaan viive Venuksen ja Maan etäisyydellä), koska Auringonsäteitä oli vielä tulossa tännepäin kun Venus lipui eteen.
Sikäli kuin käsitän, Oskari ei tunnu ymmärtävän tuota viivettä. Otapa Oskari puutarhan kasteluletku käteesi ja liikuta sitä. Vesisuihkulla on melko rajallinen nopeus, joten liikuttaessasi letkua vesisuihku taipuu, koska "vanhempi" vesi on sillä liikeradalla, jolle se joutui putkesta lähtiessään ja vasta putkesta tullut vesi on eri liikeradalla.
Jos piirrettäisin liikkuvan esineen varjo avaruuteen, se taipuisi samalla tavalla kuin vesisuihku.
Et ilmeisesti ymmärtänyt. Sillä ei mielestäni ole asian kanssa väliä, tuleeko varjo perille heti vai esimerkiksi miljardin vuoden päästä. Vain planeetta Y:n paikallinen havainto kiinnostaa sitten, kun se varjo joskus saapuu perille. Jos ajattelin asian oikein, niin teoriassa äärettömän kaukana tuo varjo liikkuisi ääretöntä nopeutta. Mitä pidempi viisari kellossa on, sitä nopeammin viisarin kärki liikkuu siellä kärjen kohdalla radan suuntaisesti. Kuitenkin viisarin kierrokseen kuluu sama aika riippumatta viisarin pituudesta.
Kysymyksesi on hypoteettinen, eikä luonnossa tuollaista tapahtuisi. Esim. varjot eivät yletä kovin kauas. Esim. Venuksen lipuminen Auringon ja meidän välitse. Näimme mustan pisteen lipuvan Auringon ohi, mutta varsinaista varjoahan tuo ei luonut Maahan. Yksinkertainen ongelma on siinä, ettei mittalaitteet kykenisi rekisteröimään moisia.
Ongelma on myös se, että Auringon valo voisi päästä "kiertämään" Maan tehokkaasti. Venuksen kohdalla näkyi musta piste, koska valo ei pääse aineen läpi, mutta varjoja ei syntynyt
Mutta siinä se pointtini juuri olikin. Jos vertaat varjoa viisariin, viisarin kärki jätättäisi eli viisari taipuisi.
Varjo liikkuisi äärettömän kaukana ääretöntä nopeutta vain, jos varjo siirtyisi samalla kulmanopeudella kuin varjon aiheuttaja. Näinhän ei missään nimessä olisi. Jopa voisi ajatella, että jos varjon aiheuttaja liikkuu valon (aurinko) ympäri, varjosta tulee spiraali, koska mitä kauempana varjo on, sitä kauemmaksi se jää kohtisuoralta viisarilinjalta.
Varjohan muodostuu sitä ympäröivien valonsäteiden väliin. Varjon viereiset valonsäteet liikkuvat tietenkin rajallisella eli valonnopeudella, eivät ääretöntä vauhtia.
Jotta varjo todella ulottuisi äärettömän kauas, varjo aiheittajan täytyisi olla vähintään auringon kokoinen. Käytännössä painovoiman valoa käyristävän vaikutuksen vuoksi vieläkin suurempi. Aurinkoa pienemmän kohteen varjo on aina kapeneva kiila, joka siis ennemmin tai myöhemmin päättyy.
Eli siis vertaukseni vesisuihkuun pitää paikkansa. Vain se hämää, että normaalissa arkielämässämme valo näyttää liikkuvan äärettömän nopeasti. Avaruudellisessa mitassa se kuitenkin noudattaa samoja hitauslakeja kuin muutkin liikkuvat jutut.
Siis jos pyörität vesiletkua ympäri, vesi muodostaa spiraalin. Jos pyörität valonlähdettä ympäri, valo muodostaa spiraalin, mutta paljon isomman kuin vesi.
Vertauksesi kellonviisariin ontuu, koska viisarin atomit eivät liiku keskipisteestä ulospäin.
Ajattelin asiaa näin:
Keskellä on pyörivä konekivääri, joka ampuu laukauksen 45 asteen välein "valon nopeudella". Piirsin tilanteen paperille niin, että luodit etenevät 5 mm siinä ajassa kun kivääri kiertyy 45 astetta ja ampuu seuraavan laukauksen.
Tuloksena oli spiraali, joka yhä kauempana keskustaa alkoi muistuttaa yhä enemmän ympyrää. Äärettömän kaukana voidaan ajatella, että luotien etenemisrintamat saapuvat perille ympyrän muodossa, eli joka paikkaan samalle etäisyydelle yhtäaikaa. Luodit kulkevat edelleen "valon nopeudella".
Ongelmaksi tulee sitten havaitseminen planeetalla Y. Jos konekivääri ampuisi äärettömän pienien kulmamuutosten välein, niin luotirintama saapuisi etäisyydellä X olevalle planeetalle Y mittapisteisiin A ja B käytännössä yhtäaikaa.
Luodit siis kulkisivat edelleen "valon nopeutta" keskustasta pois päin, mutta etenemisrintama mittapisteiden A ja B välillä olemattomassa ajassa.
Jos keskellä on Aurinko, joka ampuu fotoneja liikkuvan Maan etureunan suuntaan, niin miten varjolle kävisi planeetalla Y? Teoriassa se kulkisi ääretöntä nopeutta. Mutta miten se olisi mahdollista, jos/kun valolla on ääreellinen nopeus?
Tietysti voidaan sanoa, että fotonit olisivat äärettömän harvassa, eikä tilannetta käytännössä enää pystyttäisi mittaamaan, mutta jos olisi käytössä äärettömän hyvät mittalaitteet ja saataisiin kiinni peräkkäiset fotonit, vaikka niillä olisi pitkä etäisyys toisiinsa.
Meneekö tässä ajattelussa jotakin pieleen?
Mikähän on painovoiman nopeus? Ei taida vielä olla yksimielisyyttä:
http://www.lbl.gov/Science-Articles/Archive/Phys-speed-of-gravity.html
Näkyy noita valon nopeuden muutosteorioitakin olevan:
http://www.newscientist.com/news/news.jsp?id=ns99996092
Noista uusista tuloksista seuraa että maailmankaikkeuden alkuhetkeä joudutaan siirtämään vieläkin kauemmaksi, minulle olisi kyllä riittänyt tuo 15miljardia vuotta.
Kuitenkin voisi kuvitella että mös aika on hidastunut samassa suhteessa..
Olihan maailmankaikkeuden syntyhetki tai sen tila ennen expansionia niin extreemi että jos joku olisi tiirannut sekunti kelloa se olisi pysynyt paikallaan ja silti se tila saattoi kestää ikuisuuden.
Kuulin kyllä tällaisen väitteen jo vuosi sitten mutta kun sen sanoi minulle eräs uskovainen kaveri, en tullut miettineeksi sitä sen enempää..
No ei vainen.
Yksinkertaisin esimerkki näistä virheellisistä päättelyistä on seuraava.
Ajatellaan seinä pimeässä huoneessa ja pistemäinen lamppu, joka sitten syttyy.
Selvää on, että ensin valo saavuttaa seinästä lamppua lähinnä olevan pisteen, ja lähtee sitten leviämään ympyrärintamana.
Yksinkertainen laskelma osoittaa, että leviämisnopeus tässä ensinsaavutetussa pisteessä on ääretön, ja vauhti lähestyy ylhäältäpäin valonnopeutta vasta kaukana.
Onko suhteellisuusteoria siis kumottu?
Ei suinkaan, ja nämä "taskulamppuesimerkit" ovat klassisia hyökkäyksiä väärinkäsitykseen perustuen.
Kyse on siitä, että seinässä etenevä rintama koostuu kauempana ERI valonsäteistä, mutta jokainen yksittäinen valonsäde liikkuu edelleen vain vakionopeuttaan.
Eikä siinä ole mitään sen kummempaa.
Kaukaisemman kohdan seinästä valaistuminen ei mitenkään johdu lähemmän valaistumisesta, vaan lampusta tulevista eri valonsäteistä, jotka tulevat edelleen vain vakionopeudella.
Juuri jokin aika sitten "Tähdet ja Avaruus"-lehdessä kerrotiin kuinka tähtitieteilijät tarkkailivat vastaavan tapaan tapahtunutta kaasupilven reunan ylivalonnopeudella tapahtunutta valaistumista, jonka valo oli peräisin muistaakseni tähden räjähdyksestä.
Ei tuossa ollut mielestäni mitään uutta informaatiota. Valo kulkee kyllä valon nopeudella, mutta ilmiö ääretöntä nopeutta. Tätä ei varmaankaan pitäisi enää jauhaa tällä alueella.
, sillä ei suhteellisuusteoria sitä kielläkään.
Informaatio ei siinä kuitenkaan välity ylivalonnopeudella, koska myöhempi valaistuminen on peräisin eri valonsäteistä.
Ei seinään ensimmäisenä osuva säde sysää liikkeelle ylivalonnopeudella leviävää rintamaa, vaan muut säteet.
Tällaiset kysymykset ovat yhdenlaisia suhteellisuusteorian väärinkäsityksiä.
Olin viikonloppuna mökillä, mutta tuuraaja vastasi jo. Mietinkin jo, että Osku-poika seuraavaksi sanoo varjon kulkevan valonnopeutta nopeammin, mutta varjon sen paremmin kun valorintamankaan etenemisnopeudella ei ole mitään tekemistä valonnopeuden kanssa.
Ihan sama virhe olisi se, että tarkasteltaisiin kahta valonlähteestä eri suuntiin (vaikkapa 60 astetta) lähtevää valonsädettä, jotka ajan myötä törmäävät pisteisiin A ja B (samalla etäisyydellä valonlähteestä) yhtä aikaa ja sitten väitettäisiin valon kulkevan äärettömän nopeasti pisteiden A ja B välillä. Kysymyksessä siis ovat ERI valonsäteet.
Auto lähtee Jyväskylästä Kuopioon ja saapuu sinne kahden tunnin kuluttua. Toinen auto lähtee Jyväskylästä Tampereelle ja saapuu sinne kahden tunnin ja viiden minuutin kuluttua.
Mitä siitä voidaan päätellä? Autolla matka Kuopiosta Tampereelle kestää viisi minuuttia.
Kreationisti ei huomaa päättelyketjussa mitään vikaa, ellei joku taivuta hänelle rautalangasta, ei tosin välttämättä sittenkään.
Tuollaisella logiikalla ei ole ihme, jos maapallon ja koko eliökunnan ikä on noin kuusituhatta vuotta kaikesta tieteen logiikasta huolimatta.
>The speed of light, one of the most sacrosanct of the universal physical constants, may have been lower as recently as two billion (kaksi miljardia suomeksi) years ago - and not in some far corner of the universe, but right here on Earth.
Miten se on mahdollista, jos maa on vain 6000 vuotta vanha, kuten kreationistit väittävät?
" teidän massanne olisi suurudeltaan lähes ääretön (vai oliko se paino?)"
Vastaampa tähän, koska ainakin luulen tietäväni vastauksen...
Oletukseni mukaan tuo massa-juttu perustuu kahteen asiaan, ensinnäkin, on todettu, että valon tyhjiönopeutta ei voida ylittää... Tämän lisäksi (ainakaan minun tietääkseni) ei ole voitu osoittaa dynamiikan peruslain olevan väärässä...
Eli F = ma...
Jos kappale etenee valon nopeudella, niin suurin teoreettinen nopeus on jo saavutettu, eikä positiivinen kiihtyvyys ole siten enää mahdollinen... Mutta kuitenkin positiivinen, eli kiihdyttävä voima on mahdollinen, tämän vuoksi ainoa paikka minne se voima voi "paeta" on massa...
Luullakseni tämä massan lisäys noudattaa kaavaa E = m c²
E = F / t, mikäli oikein muistan...
Eli johtopäätös olisi seuraanvanlainen:
F / t = (m c²) * a
Jos suurin mahdollinen nopeus on saatu, niin a = 0
F / t = (m c²) * 0
Tämä puolestaan johtaa melko mielenkiintoiseen tilanteeseen...
F / t = (m c²) * a | : a
(F / t) / a = m c²
jos a = 0, niin
(F / t) / 0 = m c²
Jos ette huomanneet, mikä tuossa on niin "mielenkiintoista", niin voin kertoa, että siinä jaetaan nollalla...
Kappaleen painosta ei ole kysymys, sillä "paino" on voima... "Massalla" tarkoitetaan kappaleen ominaisuutta vastustaa liiketilan muutoksia.
Ja mitä tuohon ajatusleikkiin tulee, niin voidaankin kysyä, että onko "varjo", tai muu vastaava ilmiö todellinen, ja onko sillä todellista nopeutta?
Esimerkiksi oletetaan, että muutaman valovuoden päässä olisi jonkinlainen "valkokangas" tätä valkokangasta vasten suunnattaisiin tehokas laser-valo... Ja sitten tätä laseria käänneltäisiin, niin että "valkokankaalle" piirtyvä valopiste liikkuisi... On mahdollista, että tämä valopiste saataisiin liikkumaan tällä valkokankaalla valoa nopeammin... Mutta tietysti pitäisi odottaa, että se valo ehtii sinne, ja heijastukset takaisin... Mutta siitäkin huolimatta meidän havaintomme valopisteen liikkeistä olisi se, että valopiste ylittää valonnopeuden.... Mutta voidaankin kysyä, että onko valopisteellä ollenkaan todellista nopeutta?
Vastaus on, että ei ole... Syy tähän on todella yksinkertainen: Mikään ei oikeasti liiku valoa nopeammin, sillä valopiste ei ole mikään olemassa oleva asia... Ja sen "liike" on oikeastaan optinen harha, kuten vaikkapa piirroselokuvat... Liikettä ei ole. Valo kulkee valonnopeudella valkokankaalle, ja heijastuu siitä takaisin, kulkien edelleen "vain" valonnopeutta...
Ei ole mitään oleellista merkitystä sillä, että onko sitten kyseessä valo vai varjo, sillä valo "luo" sen kuvan, ja optisen harhan liikkeestä...