Onko toivoa

Olen ollut on/off suhteessa vuoden 30v miehen kanssa. Off-vaiheet ovat aina olleet hänen tahdostaan erota, lisäksi kyseessä etäsuhde. Olemme aina eron jälkeenkin pitäneet yhteyttä, mitä kuuluu yms. Nyt kuitenkin mies ilmoitti halustaan olla yhteydettä hetken, itsekin on ottanut yhteyttä aiemmin. Hänellä on myös alkoholiongelmaa, vaikea olla dokaamatta koko vkl. Suutimmat riidanaiheet, lukuunottamatta miehen haluja erota, ovat olleet ainoat suuret riidan aiheet. Olen pyytänyt näyttämään, että hän voi olla juomatta vkl jos tahtoo, joskus on onnistunut. Lisäksi hän ei osaa ottaa muutamaa, se on mahd nopeasti pelti kiinni ja olen saanut huolehtia hänestä. Kerran hän nyt kesällä eksyi kännissä ja meni kuusen alle nukkumaan... Alko on siis ongelma. Ja lauantaiaamuna sit heti kaljaa kun herää.. Kuitenkin, nyt eromme jälkeen hän on ollut juomattakin. Ja nyt ilmoitti että ei tahdo pitää yhteyttä, ainakaan,hetkeen. Tahdon hänet takaisin, rakastan häntä. Uskon, että hän olisi löytänyt toisen ku katkoo yhteydet, vai tahtooko hän miettiä. Olin kuullut hänen sanovan ystävälleen, että nyt puhtaalta pöydältä kohti onnea.. Mitä tämä kaikki teistä tarkoittaa. Erotessa mies sanoi yhä rakastavansa. Muttei näe sen riittävän yhteiseen tulevaisuuteen. Minä olen sen kyllä nähnyt, lapsista ja kaikesta puhuttu, tulevaisuuden haaveemme ovat melko yksinevät. Lisäksi miehellä siellä missä asuu on lähinnä vain juopottelukavereita, ei ketään jonka kanssa puuhailla selvinpäin. Hän on kotoisin missä minä asun jasiellä hänellä on paljon,ystäviä
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Anteeksi typot, tabletilla kirjoitus hakusessa :D

Äänestä
  • Vaikea sanoa. Ehkä miehellä uusi nainen kuvioissa, jonka vuoksi haluaisi aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä. Jos mies ei halua olla yhteyksissä sinuun, niin kuullostaa siltä, ettet ole kovin tärkeä hänelle. Ehkä olisit halunnut kuulla jotain muuta, mutta tältä se ulkopuolisesta vaikuttaa. Lisäksi voin sanoa, että elämä alkoholistin kanssa ei ole helppoa ja on harvoin tasaveroinen suhde. Sinunkin kannattaa lopettaa tuo hyysääminen ja etsiä itsellesi mies, johon voit luottaa ja joka ajattelee sinun parastasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivoton kirjoitti:

Olen ollut on/off suhteessa vuoden 30v miehen kanssa. Off-vaiheet ovat aina olleet hänen tahdostaan erota, lisäksi kyseessä etäsuhde. Olemme aina eron jälkeenkin pitäneet yhteyttä, mitä kuuluu yms. Nyt kuitenkin mies ilmoitti halustaan olla yhteydettä hetken, itsekin on ottanut yhteyttä aiemmin. Hänellä on myös alkoholiongelmaa, vaikea olla dokaamatta koko vkl. Suutimmat riidanaiheet, lukuunottamatta miehen haluja erota, ovat olleet ainoat suuret riidan aiheet. Olen pyytänyt näyttämään, että hän voi olla juomatta vkl jos tahtoo, joskus on onnistunut. Lisäksi hän ei osaa ottaa muutamaa, se on mahd nopeasti pelti kiinni ja olen saanut huolehtia hänestä. Kerran hän nyt kesällä eksyi kännissä ja meni kuusen alle nukkumaan... Alko on siis ongelma. Ja lauantaiaamuna sit heti kaljaa kun herää.. Kuitenkin, nyt eromme jälkeen hän on ollut juomattakin. Ja nyt ilmoitti että ei tahdo pitää yhteyttä, ainakaan,hetkeen. Tahdon hänet takaisin, rakastan häntä. Uskon, että hän olisi löytänyt toisen ku katkoo yhteydet, vai tahtooko hän miettiä. Olin kuullut hänen sanovan ystävälleen, että nyt puhtaalta pöydältä kohti onnea.. Mitä tämä kaikki teistä tarkoittaa. Erotessa mies sanoi yhä rakastavansa. Muttei näe sen riittävän yhteiseen tulevaisuuteen. Minä olen sen kyllä nähnyt, lapsista ja kaikesta puhuttu, tulevaisuuden haaveemme ovat melko yksinevät. Lisäksi miehellä siellä missä asuu on lähinnä vain juopottelukavereita, ei ketään jonka kanssa puuhailla selvinpäin. Hän on kotoisin missä minä asun jasiellä hänellä on paljon,ystäviä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu