tulipa mieleen..

Tuolla eräällä palstalla sivuttiin tätä kysymystä ja haluaisin kommentin miehisestä näkökulmasta.

Olen vapaa 38v. nainen ja haen vakituista lähinnä "seksiseuraa".
Löysin sätistä varatun hieman iäkkäämmän miehen ja ihastuin häneen tutustuttuamme paremmin.
Kuitenkaan ei tullut mieleeni luopua vapaudestani hänen takia. Hän oli luonteeltaan myös vahva persoona.

No, olin ilmeisesti jotakin mitä hän oli pidemmän aikaa etsinyt. Luotettava ja asiallinen nainen joka halusi samaa mitä hänkin. Ihastuimme toisiimme.

Olin hänen avioliittonsa ensimmäinen "vieras" nainen ja vietettyämme yön yhdessä hänen päänsä meni hetkeksi ihan sekaisin. Jatkuvaa soittelua ja viestien lähettelyä.

Kuitenkin aikaa kului ja minä olisin halunnut nähdä uudemman kerran, häneltä ei aikaa tapaamiseen alkanut löytyä. Aavistin omantunnon kolkuttavan.
Kuitenkin hän halusi tiiviisti pitää yhteyttä puhelimitse ja aavistin, että pelkää menettävänsä minut. Välistä jo aloin kyllästymään niihin seksijuttuihin.

Minulta meni lopulta herne nenään ja lopetin yhteyden pidon. Onhan maailmassa miehiä..
Mikähän hänelle lopulta tuli. Ikää kuitenkin sen verran että tuskin toista tällaista tilaisuutta tulee.
Minäkin haluaisin hänet vielä tavata, vaikka ilman seksiä. Se oli jotenkin suloista kun aikuinen "kiltti" mies himoitsi niin valtavasti.
Soittaa en voi, koska tilanteen pitää rauhoittua. Olin viime puheluissa melko tyly.

Onko enää mitään mahkuja suhteen uudelleen lämmittämiselle.
3482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heh heh heh heh heh...
"Olin hänen avioliittonsa ensimmäinen "vieras" nainen"
Ja sinä uskoit! Heh heh heh heh heh

Hän sai mitä halusi eli kaatoi himottavan tamman. Kun ori kyllästyi niin halusi uuden tamman astutettavaksi. ;-D

Ja taas naurattaa! Heh heh heh
"Löysin sätistä varatun..."

Juu, juu, juu sätistähän niitä vaimolleen uskollisia miehiä löytää. Sinua on pantu halvalla!
Heh heh heh heh heh...

Äänestä

Tuonlaiset perheenrikkojat joutaisivat kaikki vankilaan, oli sitten kyse miehestä tai naisesta. Rikos se on aviorikoskin.

Äänestä
  • Mitä nää aviorikokset oikein on? Ei kai miehen ole pakko tyytyä vain vaimon palveluihin? Taitaa olla huuhaata tuo rikos-juttu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juliet* kirjoitti:

Tuolla eräällä palstalla sivuttiin tätä kysymystä ja haluaisin kommentin miehisestä näkökulmasta.

Olen vapaa 38v. nainen ja haen vakituista lähinnä "seksiseuraa".
Löysin sätistä varatun hieman iäkkäämmän miehen ja ihastuin häneen tutustuttuamme paremmin.
Kuitenkaan ei tullut mieleeni luopua vapaudestani hänen takia. Hän oli luonteeltaan myös vahva persoona.

No, olin ilmeisesti jotakin mitä hän oli pidemmän aikaa etsinyt. Luotettava ja asiallinen nainen joka halusi samaa mitä hänkin. Ihastuimme toisiimme.

Olin hänen avioliittonsa ensimmäinen "vieras" nainen ja vietettyämme yön yhdessä hänen päänsä meni hetkeksi ihan sekaisin. Jatkuvaa soittelua ja viestien lähettelyä.

Kuitenkin aikaa kului ja minä olisin halunnut nähdä uudemman kerran, häneltä ei aikaa tapaamiseen alkanut löytyä. Aavistin omantunnon kolkuttavan.
Kuitenkin hän halusi tiiviisti pitää yhteyttä puhelimitse ja aavistin, että pelkää menettävänsä minut. Välistä jo aloin kyllästymään niihin seksijuttuihin.

Minulta meni lopulta herne nenään ja lopetin yhteyden pidon. Onhan maailmassa miehiä..
Mikähän hänelle lopulta tuli. Ikää kuitenkin sen verran että tuskin toista tällaista tilaisuutta tulee.
Minäkin haluaisin hänet vielä tavata, vaikka ilman seksiä. Se oli jotenkin suloista kun aikuinen "kiltti" mies himoitsi niin valtavasti.
Soittaa en voi, koska tilanteen pitää rauhoittua. Olin viime puheluissa melko tyly.

Onko enää mitään mahkuja suhteen uudelleen lämmittämiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu