Olen sairaanhoitaja ja 50-vuotias. Minulla on muutama muukin tutkinto ja pitkä työkokemus. Hain isosta kaupungista mielenkiintoista paikkaa, jossa tarvitaan asiakaspalvelutaitoja ja hyviä vuorovaikutustaitoja ja jossa palveluja järjestetään asukkaille. Haastattelijoina olivat lääkäri ja toinen palveluja järjestävä työntekijä. En saanut paikkaa. Minulle kerrottiin että tehtävään otettiin "nuori nelikymppinen", vaikka haastattelija sitten korjasikin, ettei ikä ratkaissut. Olemus kuulemma ratkaisi.
Olen hyvin tavallisen näköinen ja kymenen kiloa ylipainoinen.Vaatteet ovat tavalliset. Käytöksestä ei ole kukaan valittnut työpaikalla, päinvastoin olen kuullut olevani hyvin pidetty henkilö.
Olen varma, että minulla oli eniten työkokemusta ja koulutusta. Itse haastatttelija olivat jo kypsässä iässä, toinen 59-vuotias ja toinen 54-vuotias. Tuntuu ettei kannattanut valittaa, sillä työnantaja voi valita haluamansa henkilön ja he olisivat voineet mustamaalata minua esimerkiksi, että haastattelussa puhuin tyhmästi.
Olen hyvin tavallisen näköinen ja kymenen kiloa ylipainoinen.Vaatteet ovat tavalliset. Käytöksestä ei ole kukaan valittnut työpaikalla, päinvastoin olen kuullut olevani hyvin pidetty henkilö.
Olen varma, että minulla oli eniten työkokemusta ja koulutusta. Itse haastatttelija olivat jo kypsässä iässä, toinen 59-vuotias ja toinen 54-vuotias. Tuntuu ettei kannattanut valittaa, sillä työnantaja voi valita haluamansa henkilön ja he olisivat voineet mustamaalata minua esimerkiksi, että haastattelussa puhuin tyhmästi.
Vastaukset 15
Vanhimmat
""Olemus kuulemma ratkaisi.""
Jos et ole koskaan yksityis sektorilta hakenut töitä niin voin kertoa että siellä sitä olemusta ja ulkoista antia vasta arvostetaan ja valitaan työntekijät. Kokemusten ja entisten työntehtävien arvioinin lisäksi. Julkisella sektorilla useimmiten joutuu palkkaamaan pelkästään työkokemuksen perusteella vaikka tietäen ettei palkattava sopeutuisi ollenkaan työympäristöön..
Sopeutuisi. Miten sen sopeutumisen niin voi tietää.
Sopeutumista on oltava molemmin puolin. Eikö terveydenhuollossa juuri pitäisi tiedostaa että ihmiset ovat temperamentiltaan (tavaltaan toimia erilaisia) ja kulunut klisee: Kaikkien kanssa on tultava toimeen. Tämä klisee vaan yleensä sitten kohdistetaan sille uudelle tulokkaalle, ikään kuin vanhojen pierujen ei tarvitsisi tulla toimeen hänen kanssaan, heh.
Muuten, viisaat sanovat että "ujoudella" ja empatiakyvyllä on yhteys. Hehe. Eli kun terveydenhuollossa on kuitenkin niitä sosiaalisissa tilanteissa rohkeita (joita toiset kommentoivat hävyttömiksi, julkeiksi, kiilaajiksi yms.) ja heidän sitten toisaalta myös niitä "ujompia", tyyppejä jotka ovat sosiaalisissa tilanteissa varautuneempia, (tämä tietysti on varmaan yksi este alalle tuloon) eivät aktiivisesti hakeudu toisten seuraan, jne. niin arvaahan se, kuka katsotaan sopeutumattomaksi, kun ei tosiaankaan ymmärretä sitä, että ihmisillä on erilaiset tavat toimia... vaikka muuten olisivat työtaidoiltaan ja -halultaan aivan tasavertaisia.
Eli kiusaamistilanteissa pitäisi kaiketi ottaa joku asiansa osaava psykologi paikalle, joka keskustelisi ja selvittäisi näitä asioita, tokko sekään auttaisi.
Ai niin, tämä ei ollutkaan työpaikkakiusaamista käsittelevä palsta:)))))
No ei tuo kyllä mikään fiksu vastaus ollut ja ei minulle ainakaan kovin laadukasta kuvaa olisi yrityksestä jäänyt. Lukuisissa haastatteluissa olen elämäni aikana käynyt (olen 56v) ja monesti jäänyt valitsematta, mutta aina saanut asiallisen vastauksen esim. valitulla oli kokemusta jossain tietyssä asiassa enemmän. Tai ihan kohteliaasti kiittivät kiinnostuksesta ja ilmoittivat että en ollut tullut valituksi hakemaani tehtävään.
Ei nuo haastattelijatkaan aina mitään ruudinkeksijöitä ole, kun kuuntelee työpaikalla niitten juttuja millä perusteilla ne henkilökuntaa valitsee. Eikä ne valinnatkaan aina niin nappiin mene vaikka kuinka ovat hehkuttaneet, kuinka nyt löytyi ooikea kultamuna.
Kun ei olla nähty tilannetta, paha sanoa mitään. Olemuksella voi tarkoittaa ihan mitä vaan, mutta kyseessä on siis se ensivaikutelma, jonka haastattelijat ovat saaneet. Ei sinun käytöksestäsikään varmaan moitetta haastattelutilanteessa löytynyt, se toinen on vain ollut sitten rohkeamman sortin positiivari, kaiketi.
Todennäköisesti olet ollutkin kokeneempi - sillä muutenhan se vastaus kysymykseesi olisi ollut: Hän oli kokeneempi!
En ole sairaanhoitaja, mutta olen julkisen puolen hommia hakenut, tehtäviin joista on monipuolinen kokemus. Seudun suurin työnantaja haki jotain vuorotteluvapaan sijaista tms., hain, vaikka tuloksen toki tiesin jo etukäteen - hakemuksessani nimenomaan omin sanoin sanoin jotensakin sen että on kokemusta monipuolisesti, niin valintapäätöksessä sitten oli muotoiltu peruste valintaan, että valitulla oli eniten kokemusta heidän laitoksensa sisällä!
Jep jep.
Olemuksella voidaan tarkoittaa mitä vaan. Olen ollut rekrytoivana esimiehenä ja en voinut valita parasta siksi, että tiimissäni oli erittäin hankala tosikko, jonka kanssa moni hioi sosiaalisia taitojaan. Tätä tosikkoa en voinut irtisanoa, vaikkakin HR päällikkö olikin sitä mietä, että hän hankaloittaa työntekoa niin, että on syyt irtisanomiselle. En siis voinut palkata tiimiin pätevintä, koska hän sattui olemaan kovin iloinen, sosiaalinen ja heitti hyvää vitsiä luontevasti. Esimiehenä olisin saattanut koko tiimin kaaokseen palkkaamalla tosikon työpariksi tämän iloisen ihmisen.
Tämä tosikko kärsi jonkiasteisesta kyvyttömyydestä sosiaalisiin kontakteihin. On siis aina monta eri asiaa, jotka vaikuttavat päätökseen. Minä jäin kerran hyväksi kakkoseksi, koska pienellä työpaikkalla oli vain miehiä ja he vastustivat naisesimiehen palkkaamista.
Muut olisivat voineet olla iloisia sen ioisen palkkaamisesta. Vaikuttaa siltä, että olet luovuttanut auktoriteetin työpaikalla tuolle tosikolle. Hän on ottanut vallan, näkyyhän se siinäkin ettet uskaltanut palkata iloista. Sinä olet esimies ja sinä palkkaat työntekijät, siihen ei jonkun tosikon mielialat pitäisi vaikuttaa. Jos vaikuttaa, niin et ole oikeassa tehtävässä esimiehenä. Lisäksi tässä mielestäni olet hiukan liikaa ajatellut ihmisten puolesta, muista että alaisillakin on omat aivot ja tulkintasi heidän toimistaan on vain sinun tulkintaasi, ei tosiasioita. Kaikkea et näe eikä sinulle näytetä oikeita ajatuksia. Et palkannut tiimiin pätevintä siksi että et halunnut palkata, hyvin olisit kyllä voinut, mutta piiloudut sen taakse ettet voinut ja selität asian itsellesi näin. Pätevin olisi ehkä ollut uhka sinulle?.
Itse asiassa päätös ei ollut minun. Olin iloisen laittanut kärkeen. Ohjeet tulivat henkilöstöpäälliköltä. Niitä ei voi ainakaan meidän organisaatiossa ohittaan ilman seuraamuksia.
Tosikon sain lähtemään ihan omilla jaloilla, kun kerroin hänelle, että on meidän organisaatioon "aivan liian älykäs" ja valitettavasti meillä ei ole tarjota ylenemismahdollisuuksia (ja tämä portti laitettiin kiinni yrityksen omistajien päätöksellä, toki sitä en kertonut).
Työn tuloksessahan ei ollut mitään vikaa, vain se, että kukaan ei halunnut häntä projekteihinsa mukaan ja esimiehenä oli hankalaa keksiä sitten muuta tekemistä, kun ihmisen työ olisi ollut nimenomaan niissä projekteissa.
Onneksi toiseksi paras osoittautui 110% onnistuneeksi valinnaksi.
"Minulle kerrottiin että tehtävään otettiin ..."
Minä olen hakenut (ja pettymyt) jotain työpaikkaa kymmeniä kertoja mutta ikinä
minulle ei ole millään tavoin mainittu paikan saaneesta henkilöstä mitään.
Mikäli jotain on sanottu, se ollut "...tällä kertaa valitamme ei kohdistunut Teihin..."
"...haastatttelija olivat jo kypsässä iässä, toinen 59-vuotias ja toinen 54-vuotias."
Mistä tiedät heidän ikänsä ?
Kiitos tähän mennessä tulleista vastauksista ja varsinkin tavallisen taavin vastaus kannusti.. Ei ne haastattelijat todellakaan ole aina niitä ruudinkeksijöitä. Sinulle ismell, julkiterhikistähän voi jokainen katsoa henkilön iän lisäksi onko hän terveydenhuollon ammattihenkilö. Rekisteriin pääsevät kaikki ihan omilta koneiltaan, ei tarvita salasanoja. Hienoa että sinulle on ismell käynyt noon onnellisisesti, että et ole saanut ikäviä vastauksia työnhakuun.
Mistä sä tiedät noin tarkkaan minkä ikäisiä ne haastattelijat oli?
tee valitus ikärasisimista ja pyydä perustelut työnantajalta
Valitus on turhaa. Mitään ei voi todistaa ja työnantaja voi vedota siihen, että sillä on viimekädessä oikeus päättää, kenet palkkaa vaikka työkokemutsa ja koulutusta olisikin enemmän. Valitusoikeus on vain paperilla olemassa, oikaisuvaatimuksen tekijä häviää aina, kun työnantaja vetoaa oiketeensa päättää kenet haluaa palkata. Tämä käy ilmi pääkaupunkiseudun kaupunkien lautakuntien päytäkirjoista joissa oikaisuvaatimuksia on raportoitu. Esimerkiki Helsingin sosiaalivirasto vetosi jättäessään henkilön valitsematta päiväkodinjohtajan virkaan, että he olivat saaneet tietää, että henkilö ei sovellu johtajaksi aikaisemman kaupungilla työskentelyn perusteella. Tässä ei tietenkään pätenyt se, että tiedot työnhakijasta tulisi kerätä henkilöltä itseltään...joten jossain oli henkilö, jota pärstä ei miellytä.
Hei!
Itse valmistuin sh:si aikuispuolelta AMK:sta 2008.
Hain pikkukaupungissa avoinna ollutta muistisairaiden yksikön sairaanhoitajan paikkaa. Paikka julistettiin uudelleen hakuun. En sitten näköjään kelvannut. Olen 58, hyvin säilynyt, hoikka. Taitaa se käyttöpäivä umpeen lähetä, vaikka töitä pitäis tehdä aina vaan pitempään.
Monesti siihen paikkaan on jo valittu henkilö, paikka vaan täytyy laittaa muodollisesti auki.
Joo tuommoisia sähläyksiä ne rekrytoinnit on siinä häviää käsitys mikä on hyvää ja mikä huonoa ja miten pitäs olla on vaan suuria tunteita ja työn tarkoitus kärsii vaan mikäpä siinä kun on varaa.