Anteeksi pyytäminen.

Hei.

Tein elämäni isoimman virheen ja jätin rakkaani messengerissä...joo...tiedän...ei ole olemassa isompaa idioottia ku sellanen joka näin tekee. Kirjoitin kuitenkin viestin sellasena päivänä kun sain tieetää että olen menossa oikeuteen lapseni huoltajuudesta, joka masensi mua ihan älyttömästi.
Selvitän kuitenkin nyt vähän miksi ees kirjoitin jättämis viestin rakkaalleni.
Oltiin seurusteltu rakkaani kanssa puoli vuotta. 5kk. suhteesta oli kuin jostain rakkaus tarinasta, helliteltiin toisiamme rakkaus viesteillä ja kaikella mahdollisella tavalla kuin rakasta voi helliä, oltiin tiivisti yhdessä ja elämä oli ihanaa.
Kuitenkin kesä oli lähestymässä loppua ja koulut oli alkamassa, näihin aikoihin alamäki sitten alkoikin, rakkaani kertoi että luultavasti tullaan näkemään harvemmin koska alkaa koulut ja samalla pitää käydä töissä. Tottakai olin hänen kanssa siitä samaa mieltä että koulu on tärkeä ja kuin myös työt, sanoin että nähdän sitten ku kerkeet ja hellitään sitten toisiamme, eikä minkään täydy siltä osalta muuttua. Olin kuitenkin väärässä, tapa jolla oltiin puhuttu keskenän ja viestitelty keskenään muuttui kuin salama ois iskenyt kirkkaalta taivaalta, kysyin häneltä siihen syytä, siitä rakkaani pahastui ja totesi että etkö ymmärrä että mulla on nyt koulua ja paljon asioita menossa elämässä jne. Ymmärränhän minä sen mutta miks sen pitäis vaikuttaa meidän suhtautumiseen toisimmee?? Tämä oli ensimmäinen asia joka pisti mut miettimän että mitä nyt on tapahtunut. Siitä kerrasta eteenpäin en enä viitsinyt asiasta mainita, koska tiesin sen olevan arka alue. Tässä vaiheessa oltiin jo oltu näkemättä toisiamme n.3 viikkoa, kysyin rakkaalta...no et milloin nähtäis sitten...siihen hän vastasi et ilmoitan sit ku kerkeen näkee, et älä viitsi kysellä...haluun myös nähdä ystäviänikin. No siinä ei todellakan ole mitään pahaa että hän haluu nähdä kavereita, mutta kavereita hän kuitenkin näki joka viikonloppu, mikä sai mut kans miettimään taas uudestaan että jos tosian rakastaa toista ja välittää niin eikö löydy edes hetkeä viikonlopusta jolloin olisi rakkaan kanssa?? Tämä kaikki johtii lopulta siihen että en enä uskaltanut kysyä häneltä mitään. Nyt palaankin kirjoitukseni alkuun siihen synkkään päivään jolloin kirjoitin sen kohtallokkaan viestin, jota kaduun nyt hirveesti ja tiedän että mitään ei ole enä tehtävissä että saisin rakkaani takas, mutta en myöskän haluu että hän pitäisi mua paskana kusipäänä joka jätti hänet mesessä, tuskin olisin näin tehnyt jos järki olisi yhtään pelanut sinä päivänä.

Kysynkin että...kuinka tällästä asiaa voi pyytää anteeksi?? Oltiin kuitenkin niin läheisiä ja ei riidelty koskaan, eikä edes tiuskittu toisillemme...harmittaa että kaikki niin ihana aika yhdessä menettää merkityksen. Se viesti jonka hänelle kirjoitin oli kuitenkin ystävällinen kiitos viesti siitä kuinka hyvä hän on mulle ollut ja et kuinka hän on muuttanut mun elämääni ihanalla tavalla.
0267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Miss her so much!! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu