En ole ikinä ottanut kantaa ym näihin keskusteluihin,olen vain mielenkiinnolla lukenut ihmisten ajatuksia ja pelolla miettinyt miten julmia ihmiset voivat olla antaessaan mitä kamalampia mielipiteitä anonymisti toisilleen.
Mutta siis asia minkä halusin tuoda esille ihan vain herättääkseni keskustelua ja kuullakseni muiden kokemuksia on sellainen että...olen eronnut miehestäni jo reilu 3 v sitten.Hän oli ensi rakkauteni ja "pelastajani"kun elämä heitteli nuorta tyttöä kauheilla tavoilla.Hän oli aika ajoin väkivaltainen ja sätti minua aina muiden ihmisten nähden(löi,kuristi tai haukkui aina mitä ikinä keksi) nyrkit puhuivat yleensä silloin kun sanat eivät riittäneet.Tietenkin näihin asioihin tarvitaan aina kaksi ihmistä.Kuitenkin eromme oli todella sotkuinen ja ruma.Aluksi olin vahva ja tunsin eläväni jälleen,mutta vuosien myötä olen huomannut etten osaa enkä uskalla tapailla miehiä saati flirttailla,olen yrittänyt käydä kahvilla/treffeillä,mutta aina tunnen itseni liian viralliseksi ja pelkään kaikkea ilmeitäni eleitäni ihan kaikkea(mitä mies minusta ajattelee) MIKSI!?Miksi pelkään jutella miehille.En voisi kuvitellakkaan,että lähestyisin oma-aloitteisesti miespuolisia henkilöitä flirtti mielessä. En halua entistä parisuhdettani takaisin sen tiedän.Mutta mitä tässä on tapahtunut,saanko ikinä onnea?Tai tyhmästi muotoiltu kysymys,mutta ymmärrätte varmaan pointtini.En hae tällä viestillä nyt mitään säälittelyjä tms, haluaisin vain pohtia tätä asiaa jos jolla kulla olisi oikeesti jtn kommenttia heittää vaikka omasta elämänkokemuksestaan.Ja haluan perheen,jo pitkään halunnut,mutta miten voi saavuttaa mitään jos ei uskalla edes yrittää?Hmm..

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.