Rumuus.

Rumalle naiselle ei kelpaa ruma mies joten miksi naiset valittaa ettei heillä ole miestä? Turha valittaa jos olet ruma jos et kelpuuta ketään omantasoista.
30630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Olen miettinyt ihan samaa!
Töissä katselen päivät pääksytysten työkaverin (nainen) nettireffietsintöjä ja kuuntelen valituksia, kun ollaan oltu 7v sinkku ja miestä ei löydy. Krikeerit ovat:
- Hyvän näköinen (sisältää treenatun vartalon, arnold swarzenegger olisi kuulemma aikas täydellinen eikä ole ollut edes vitsi)
- Alle 35v mutta yli 25v
- Urheilullinen, mutta ei saa viettää kaikkea aikaa urheillessa
- Muodikas, osaa pitää huolta ulkonäöstään
- Ei saa olla kalju

Nainen itse on ylipainoinen hyvinkin pahasti, eikä hirveästi auta tuo "kuntosalitreenaus" kun käydään hänen kanssaan yhdessä. Puolisen tuntia ja hän alkaa marmattaa kotiin lähdöstä ja juo kreatiinit päälle. Hiuksia ei olla leikattu useampaan vuoteen, on kadottanut muotonsa. Hiukset värjätään välillä, mutta kun tyvikasvu tulee / väri kuluu pois, ei jakseta asialle tehdä mitään. Ei meikata, kuljetaan tuulipuvussa tai verkkareissa, koska on mukavimmat päällä. Sitten ihmetellään, kun baarissa ei ne komeimmat miehet lähde juttelemaan. Luulotkin on aivan jossain muualla, on haettu poliisikouluun ja pudottu huonon kunnon takia, on haettu mallikouluun turhaan.

Ja vierestä tätä seurannut ihan naisena ja jopa minusta tuo on säälittävää. Realististisuutta peliin!

Äänestä
  • Naisena vaikea uskoa tuota juttua, koska mainitsit Arnold Schwarzeneggerin. Tai sitten kyseessä oli tosiaan vitsi, mitä koko jätkä useimmille naisille on.

    Äänestä

Mä pyysin yli 100 kg naista treffeille. No eipä se lähtenyt kun en ollut sen mieleen. itse painan 25kg vähemmän. Kyllä siis pitää olla kunnon bodari et pääsee treffeille.

Äänestä
  • Ihmisiltä usein unohtuu se, että ne läskitkin ovat ihmisiä, jotka kokevat muut ihmiset eri tavoin. Myös persoonat ja luonteet, ei vain sen, miltä toinen näyttää.

    Joskus vaikuttaa, että ihmiset arvioivat jotkut alle oman tasonsa ja kuvittelevat, että niitä huonompia saa käyttää miten tahtoo vain viheltämällä ja kohtelemalla ala-arvoisesti. Tai että jonkun on pakko lähteä treffeille ja rakastua itseen, koska kerran on "huonompi".

    Äänestä

Olen ruma, mutta otin itseäni vielä rumemman miehen. Joten se siitä nirsoudesta.

Äänestä

Rumuus on katsoja silmissä, ellei sitten kehitysvammaisuutta ja epämuodostumia lasketa mukaan. Lihavuus on automaattisesti rumaa.

Äänestä
  • EN ole kehitysvammainen, epämuodostunut enkä edes lihava vaan muuten vaan ruma koska suurimmaksi osaksi luustoni sen tekee. No mä en koskana miestä ole saanut, tosin kerran elämässä koin muutaman päivän seurustelun ihanuutta sellaisen lievästi kehistysvammaisen ja jälkeenjääneen lyhyen miehen kanssa koska ajattelin, että se on kiinnostunut musta kun se kävi luonani kylässä ja jopa lähentelikin.

    Taisinpa ihan ihastuakin siihen jollain lailla, mutta sitten se jätti mut koska sanoi saavansa mua kauniimpia ja parempia sekä antoi ymmärtää aika suoraan kuinka ruma olen. Se juttu päättyi siihen ja jäin itkemään perään. Sen jälkeen yksikään muu mies ei ole koskaan osoittanut kiinnostusta mua kohtaan.

    Äänestä

Ite oon kai aika keskiverto, nuorena nättikin. Mun ihastukset on ollu vähän persoonallisia, ehkä boheemeja jollakin tapaa, ei mitään timmejä tai erikoisen komeita noin yleisen mittapuun mukaan. Kauneus on katsojan silmässä. ;) Jos on ystävällinen (että miten kohtelee muitakin kuin mua ja vaikkapa eläimiä, semmonen perusasenne elämässä) ja yhteinen huumori löytyy, niin oon kyllä ollu hulluna ihan " tavallisiin" miehiin. En tajua että lähdetään joku "ostoslista" kädessä kumppanin etsintään. Kun rakastuu/ihastuu jostain syystä toiseen, on hänen piirteensä ihania... Kun tutustutaan ja tutkitaan toista fyysisestikin, että ai sä oot tällanen ja joku ns puute on suloinen, vaikka nyt vinot hampaat tai pömppömasu. Mut ehkä mulla tapahtuu se ensi kiinnostuminen jotenkin katseista, eleistä, hymystä ja jostain mystisestä henkisen yhteyden tunnusta. Ei mulla ole koskaan ollut ennakkoasennetta, että haluan tällasen ja tällasen ulkomuodoltaan. Ja onhan kyllä miehetkin aika ulkonäkökeskeisiä. Joku haluaa aina D-kuppikoon, hoikan blondin, vaikka vuosien saatossa oma kroppa kuinka ränsistyisi.. Hmm. utta jos keskittyy pyytämään vain lohta, voikin kävellä onnensa ohi, kun monta näpsää ja kivaa muuta kalaa ui ohi, eikä edes osaa kiinnittää niihin huomiota. ;)

Äänestä

Minä olen taas todella kaunis nainen. Pukeudun aina tyylikkäästä ja olen esimiehen roolissa työelämässä. Juureni on italiasta. En ole ikinä erityisesti hakenu hyvännäköistä miestä. Mieheni on suomalainen, tavallisen näköinen, mutta maailman ihanin mies ikinä.

Äänestä
  • Olen myös kuullut paljon olevani kaunis, hieman poikkean perus suomalaisesta nätistä naisesta. Komea nainen, kuten monesti varsinkin naisilta ja varttuneemmilta miehiltä kuulee. :) Pitkäkin vielä. Itse en ole koskaan pitänyt itseäni kauniina, ihan nättinä kylläkin.

    Mutta minulla ei ole miestä? Olen kohtelias, reipas, suvaitsevainen, sosiaalinen ym. Miehiltä kuulee paljon kahuja ulkonäöstä, ohimennen tai muuten, katsellaan kylläkin, mutta juttelemaan ei tulla. Ihmettelen kovasti, koska ulkonäöllisesti minussa ei ilmeisesti suurempia vikoja ole (vaikkakin se kauneus on katsojan silmissä ja tiedän etten toki ole täydellinen) enkä ole ylimielinen tai tyrkky tms.

    No.. välillä se ihmetyttää :)

    Äänestä

  • Et kuitenkaan osaa oikeinkirjoitusta... Hm, epäilyttää.

    Äänestä

  • italiasta? kirjoitti:

    Et kuitenkaan osaa oikeinkirjoitusta... Hm, epäilyttää.

    Ihan suomesta.

    Ottaako noin koville jos joku nainen nyt vaan on nätti?

    Kirjoitusvirheitä löytää ihan kaikkialta, mutta olihan sinun jostain päästävä älähtämään kun et muuta keksinyt. :) Säälittävää.

    Äänestä

Mua ihmetyttää et miksi olen niin ruma ettei kukaan halua tutustua. mun isä, äiti ja veli kaikki seurustelee tai on seurustellut monen eri kumppanin kanssa. Mua kukaan ei katso päinkään. jos olen tehnyt asloitteen niin ei vastata tai sit lähdetään pois tilanteesta. Ei voi olla muuta syytä kuin et olen ruma. Osaan käyttäytyä ja olen ystävällinen.

Äänestä

Kuvaile ulkonäköäsi nimim. rumamies, oletko oikeasti niin ruma kuin väität? Olen monessa viestiketjussa huomannut miten valitat rumuuttasi.

Äänestä

Lyhyt, paksu ja rumat hampaat. Leuka epätasainen kuin soramonttu. Silmätkin taitaa olla erikokoiset. Joo ja älä sano et mee hammaslääkäriin. Menisin jos olis 5 tonnii rahaa eikä sekään riitä.

Äänestä
  • "Menisin jos olis 5 tonnii rahaa eikä sekään riitä."

    Jos olisit aloittanut säästämisen itkemisen sijaan jo silloin ensimmäisistä kesätyöpalkoista, niin nyt olisi hampaat kunnossa ja tarvittaessa leukakin fiksattu. Joskus pitää vaan tarttua toimeen itsesäälin sijaan.

    Äänestä

Ei rumalle miehellekkään kelpaa ruma nainen joten miksi miehet valittaa ettei heillä ole naista?

Äänestä
  • Niinpä. Eipä miehet lähesty rumaa naista, jos on nättejä naisia paikalla. Mun täytyy olla susiruma. Kerran nuorempana, eräässä tanssipaikassa oman ikänen mies tuli hakemaan mua tanssimaan, perääntyi kun näki mun naamani ja sanoi lähteissään, ett luuli mua paremman näköseks takaapäin katsottuna.

    Äänestä

Kelpaa mulle ainakin

Äänestä

Rumuushan on katsojan pers***sä

Äänestä

oon se joka tulee märisemään, että kyllä se riippuu ihmisestäkin miten paljon ulkonäkö merkkaa.

En väitä etteikö se merkkaisi jotain ihan kaikille, ei kukaan ota omasta mielestään kamalannäköistä ihmistä, vaikka olisi muuten täydellinen. Mutta toisille kelpaa se ok-näköinen joka on muuten sopiva, joillekin ei kelpaa sekään vaan pitää olla hyvännäköinen ja sopiva luonteeltaan. (sitten on nämä, joille ainoastaan tissien ja muskelien koko merkkaa, ihan sama vaikka päässä olisi vain kaksi aivosolua, nekin keskenään riiteleviä.)

Ite en oo mikään missi, mut ihan ok, söpöksi on haukuttu. Pääasiassa pidän itteeni aika normaalin näkösenä... Kun taas mieheni on melkoisen hyvännäköinen, hoikka, pitkä ja tumma. Tosin karkottaa varmaan osan naisia pukeutumisellaan, kun ei suostu mitään fruittarivaatteita käyttämään.

Välillä mietin että miks se minut otti, mutta... sen verran erikoisia ollaan molemmat tuolta korvien välistä tietyssä mielessä, että ehkäpä se syy on siinä. Ja on sekin totta, että kun ihastut ensin luonteeseen niin alkaa se kuorikin miellyttää silmää enemmän :)

Äänestä

Itse olen ylipainoinen mutta mielestäni en ruma. Ensimmäisen poikaystäväni jkanssa erottuamme etsiskelin seuraa lähinnä juurikin komeista muusikon nulikoista ja seuraa tulikin joskus. Sittemmin puoltoista vuotta sitten löysin ehkä maailman suloisimman pienen pyöreän miehen itselleni josta kaverini sanoivat että "ootte söpö pari mutta en mä vois sen kanssa olla" ja jotkut ihan vaan sanoivat että ruma. Totuushan on se että kauneus on katsojan silmissä.

Äänestä

Kaikkia rumiakin on sanottu söpöiksi joskus ihan vaan kohteliaisuudesta kun eivät uskalla päin naamaa sanoa että on ruma. On muakin sanottu mut en ole uskonut sanakaan. Eivät ole ikinä halunneet edes tutustua mitenkään.

Äänestä
  • Se että joku sanoo söpöksi ei tarkoita sitä että kyseinen ihminen pitäisi rumana. Eikö tullut mieleenkään että joku on sanonut moisen kohteliaisuuden tosissaan ja tarkoittanut sitä? En minä kehuisi omasta mielestäni rumaa ihmistä edes söpöksi. Sana söpö ei ole synonyymi rumalle.

    Äänestä

Turha valittaa ylipäänsä jos ei kelpaa kenellekkään/jollekkin. Ihan yhdentekevää miltä itse näyttää, koska jokaisella on oikeus valita mieluinen kumppani. Jos ei miellytä niin ei vain miellytä. Sitä ei tarvitse edes perustella.

Äänestä

Totta, olen samaa mieltä edellisen kanssa. Tällä palstalla usien törmää siihen miten ihmiset valittavat rumuuttaan. He itse kokevat itsensä rumiksi mutta koska me muut emme tiedä miltä he näyttävät, emme voi sanoa juuta eikä jaata heidän ulkonäöstään. Ei ole olemassakaan absoluuttisesti kauniita ihmisiä, ja erittäin harvat ovat susirumia. Jopa todella rumilla, ylipainoisilla ja kehitysvammaisillakin on puolisot, joten on turha valittaa ettei löydä ketään jos ei ole edes valmis yrittämään ja antamaan toiselle mahdollisuutta. Jos alusta alken on sillä asenteella, ettei löydä ketään niin ei ihan varmasti löydäkään. Joillekkin ihmisille jo tuollainen asenne saattaa olle se turn off eikä ulkonäkö.

Äänestä
  • Taitaa sekin olla jossain ennalta määrätty, tuleeko koskaan ketään kohdalle. Mulle ei tullut ja ikää on jo sen verran paljon, että veikkaanpa ettei ketään ikinä kohdalle tule. Toisille se vastakappale löytyy helpostikin ja löytyy uusiakin entisten tilalle. Kai sitä ulkonäössä jotain vikaa on, kun ei kukaan edes yritä tutustuakaan. Itse jos yritän jutella jollekulle, niin asenne on sellasta, ett mitä sä siinä mullistelet ja saatetaan sanoakin pahasti, joten ei tee mieli mennä kenenkään lähettyville. Jos olisin joskus kiinnostanut jotakuta miestä, niin kai joku olis tullut tekemään lähempää tuttavuutta mun kans, mutta eipä kukaan ole lähestynyt sillä tavalla. Mulle on niin monet kerrat sanottu päin naamaa, ett olen ruma toisten mielestä, joten sen täytyy olla totta. Miksipä kukaan pelkästä ilkeydestä menee toiselle pamauttamaan päin naamaa, ett toinen on luontaantyöntävän näkönen. Mä en edes katsele ketään sillä silmällä, koska ei ennenkään kukaan ole ollut kiinnostunut minusta ja jos mä en miellytä toisen silmää, niin hän voi oikeastikin hermostua, jos tällänen rumilus vilkaseekin häneen päin ja saattaa tokaista jotain tosi ilkeästi päin naamaa. Mä olin liian ruma nainen ja sen takia en kiinnostanut ketään, ei siinä sen kummempaa syytä miks jäin vanhaks piiaks. Sen lisäks ett olen helvetin ruma, niin olen aina ollut helvetin arka ja ujo, ei kovin hyvä yhtälö siihen ett menisin tekemään itseäni tykö toisille ihmisille. Tarpeeksi asti kun haukutaan ulkonäköä ja kaikkea muutakin, niin sitä enemmän ei tee enää mielikään tutustua uusiin ihmisiin. Ihmiset on helvetin raakoja toisia kohtaan ja varsinkin jos huomaavat toisen olevan muita herkempi, sitä enemmän kiusaavat toista, nauttivat kun näkevät toisen pahoittavan mielensä. No, enivei mitä väliä, jos joku itseään rumana pitää, hullumpaa se olis kuvitella olevansa kaunis ja täydellinen. Mun ulkonäölle on oikeasti naurettu niin monet kerrat, ett ei ole pelkoa ett kuvittelisin kelpaavani muille ulkonäköni perusteella. Minkäs sille voi, jos Luoja on liian rumalla kuorella rankaissut, kai sitä pitää muutama meitä kummajaisiakin olla olemassa, ett toiset erottais kuka on kaunis ja kuka on ruma.

    Äänestä

  • rumakuorinen kirjoitti:

    Taitaa sekin olla jossain ennalta määrätty, tuleeko koskaan ketään kohdalle. Mulle ei tullut ja ikää on jo sen verran paljon, että veikkaanpa ettei ketään ikinä kohdalle tule. Toisille se vastakappale löytyy helpostikin ja löytyy uusiakin entisten tilalle. Kai sitä ulkonäössä jotain vikaa on, kun ei kukaan edes yritä tutustuakaan. Itse jos yritän jutella jollekulle, niin asenne on sellasta, ett mitä sä siinä mullistelet ja saatetaan sanoakin pahasti, joten ei tee mieli mennä kenenkään lähettyville. Jos olisin joskus kiinnostanut jotakuta miestä, niin kai joku olis tullut tekemään lähempää tuttavuutta mun kans, mutta eipä kukaan ole lähestynyt sillä tavalla. Mulle on niin monet kerrat sanottu päin naamaa, ett olen ruma toisten mielestä, joten sen täytyy olla totta. Miksipä kukaan pelkästä ilkeydestä menee toiselle pamauttamaan päin naamaa, ett toinen on luontaantyöntävän näkönen. Mä en edes katsele ketään sillä silmällä, koska ei ennenkään kukaan ole ollut kiinnostunut minusta ja jos mä en miellytä toisen silmää, niin hän voi oikeastikin hermostua, jos tällänen rumilus vilkaseekin häneen päin ja saattaa tokaista jotain tosi ilkeästi päin naamaa. Mä olin liian ruma nainen ja sen takia en kiinnostanut ketään, ei siinä sen kummempaa syytä miks jäin vanhaks piiaks. Sen lisäks ett olen helvetin ruma, niin olen aina ollut helvetin arka ja ujo, ei kovin hyvä yhtälö siihen ett menisin tekemään itseäni tykö toisille ihmisille. Tarpeeksi asti kun haukutaan ulkonäköä ja kaikkea muutakin, niin sitä enemmän ei tee enää mielikään tutustua uusiin ihmisiin. Ihmiset on helvetin raakoja toisia kohtaan ja varsinkin jos huomaavat toisen olevan muita herkempi, sitä enemmän kiusaavat toista, nauttivat kun näkevät toisen pahoittavan mielensä. No, enivei mitä väliä, jos joku itseään rumana pitää, hullumpaa se olis kuvitella olevansa kaunis ja täydellinen. Mun ulkonäölle on oikeasti naurettu niin monet kerrat, ett ei ole pelkoa ett kuvittelisin kelpaavani muille ulkonäköni perusteella. Minkäs sille voi, jos Luoja on liian rumalla kuorella rankaissut, kai sitä pitää muutama meitä kummajaisiakin olla olemassa, ett toiset erottais kuka on kaunis ja kuka on ruma.

    Kyllä jotkut ihmiset saattavat pelkästä ilkeydestä arvostella toisten ulkonäköä, näiden kiusaajien tarkoitushan on saada uhri tuntemaan itsensä esim. rumaksi. Kiusaajat hokea jotain niin että kiusattu alkaa siihen itsekin uskomaan ja saattaa kuvitella että se on totta. Sellaiset ihmiset jotka kiusaavat toisia, heillä itsellään on paha olla. He ovat epävarmoja joten valitsevat yleensä herkkiä ja ujoja ihmisiä kiusattavakseen. Oletko 100% varma että ihmiset nauravat juuri ulkonäöllesi? Nykyäänhän jatkuvasti toitotetaan miten on tärkeää olla sosiaalinen ja ulospäinsuuntaunut. Saattasiko sinun ujoutesi ja epävarmuutesi olla syy sille miksi saat huonoa kohtelua?

    Äänestä

  • rumakuorinen kirjoitti:

    Taitaa sekin olla jossain ennalta määrätty, tuleeko koskaan ketään kohdalle. Mulle ei tullut ja ikää on jo sen verran paljon, että veikkaanpa ettei ketään ikinä kohdalle tule. Toisille se vastakappale löytyy helpostikin ja löytyy uusiakin entisten tilalle. Kai sitä ulkonäössä jotain vikaa on, kun ei kukaan edes yritä tutustuakaan. Itse jos yritän jutella jollekulle, niin asenne on sellasta, ett mitä sä siinä mullistelet ja saatetaan sanoakin pahasti, joten ei tee mieli mennä kenenkään lähettyville. Jos olisin joskus kiinnostanut jotakuta miestä, niin kai joku olis tullut tekemään lähempää tuttavuutta mun kans, mutta eipä kukaan ole lähestynyt sillä tavalla. Mulle on niin monet kerrat sanottu päin naamaa, ett olen ruma toisten mielestä, joten sen täytyy olla totta. Miksipä kukaan pelkästä ilkeydestä menee toiselle pamauttamaan päin naamaa, ett toinen on luontaantyöntävän näkönen. Mä en edes katsele ketään sillä silmällä, koska ei ennenkään kukaan ole ollut kiinnostunut minusta ja jos mä en miellytä toisen silmää, niin hän voi oikeastikin hermostua, jos tällänen rumilus vilkaseekin häneen päin ja saattaa tokaista jotain tosi ilkeästi päin naamaa. Mä olin liian ruma nainen ja sen takia en kiinnostanut ketään, ei siinä sen kummempaa syytä miks jäin vanhaks piiaks. Sen lisäks ett olen helvetin ruma, niin olen aina ollut helvetin arka ja ujo, ei kovin hyvä yhtälö siihen ett menisin tekemään itseäni tykö toisille ihmisille. Tarpeeksi asti kun haukutaan ulkonäköä ja kaikkea muutakin, niin sitä enemmän ei tee enää mielikään tutustua uusiin ihmisiin. Ihmiset on helvetin raakoja toisia kohtaan ja varsinkin jos huomaavat toisen olevan muita herkempi, sitä enemmän kiusaavat toista, nauttivat kun näkevät toisen pahoittavan mielensä. No, enivei mitä väliä, jos joku itseään rumana pitää, hullumpaa se olis kuvitella olevansa kaunis ja täydellinen. Mun ulkonäölle on oikeasti naurettu niin monet kerrat, ett ei ole pelkoa ett kuvittelisin kelpaavani muille ulkonäköni perusteella. Minkäs sille voi, jos Luoja on liian rumalla kuorella rankaissut, kai sitä pitää muutama meitä kummajaisiakin olla olemassa, ett toiset erottais kuka on kaunis ja kuka on ruma.

    Tuttu tilanne kun ikänsä on saanut haukkuja ja naurettu ulkonäön takia kyllä sitä tajuaa todellakin jo vähemmästä, että on todella oikeasti ruma ja kun yksikään poika/mies ei ollut koskaan kiinnostunut niin kyllä sitä tietää enemmän kuin hyvin oman tasonsa ulkonäössä.

    Sosiaalisuus tai lähestyminen toista ihmistä ei todellakaan ole hyvä ratkaisu, on siitäkin kokemusta, se kun vain aiheuttaa närkästystä ja vihamielisyyttä muissa jos niitä yrittää tällainen järkyn ruma lähestyä ystävällisesti jutellen, varsinkin miespuolisissa jo pelkkä mun katse saa ne voimaan silmin nähden pahoin.

    Jo koulussa huomasi sen kun joskus vähän katsoikaan johonkin ihmiseen päinkään alettiin heti haukkumaan koska tällaisen ruman tytön olisi pitänyt vain katsoa maahan ja hävetä omaa rumuuttaan. Se sama jatkuu aikuisenakin eli ei näin ruma saisi katsoa edes ketään, mutta mua saa katsoa, ilkkua ja nauraa mielin määrin. Näin se vaan menee.

    Äänestä

Kyllä tässä on yritetty jo ihan riittävästi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyn vaan kirjoitti:

Rumalle naiselle ei kelpaa ruma mies joten miksi naiset valittaa ettei heillä ole miestä? Turha valittaa jos olet ruma jos et kelpuuta ketään omantasoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu