Juttu on näin, että meillä oli juttua netissä jo kauan aikaa sitten. Ihan sattumalta. Lähdin kuitenki työtarjouksen saatuani ulkomaille. Tapasimme pääosin hänen tahdostaan juuri hetkeä ennen lähtöäni. Vietimme aikaa yhdessä, vaikka sanoin ennen tapaamista, että ei kannattaisi tavata kun siitä tulee kuitenkin paha mieli minun lähdettyäni.
Ulkomaille lähdettyäni hän ensin lähetteli minulle paljon viestejä kuinka rakastaa minua ja kuinka niin kovasti haluaisi olla minun kans ja että ei kestä ilman minua. Tällaisia viestejä (mutta lievempiä) hän ilmaisi jo ennen ensimmäistä tapaamista.
En ehtinyt olla ulkomailla kauaakaan, ja palasin jo Suomeen. Ennen sitä kysyin tältä mieheltä, haluaisiko hän vielä olla minun kans. Ja vastaus oli myöntävä.
Kun palasin Suomeen, vastaanotto oli kylmä.
Paluustani on aikaa muutama kuukausi ja suhteessamme ei ole enää seksiä, ei hellyyttä eikä mitään. Itseasiassa minä sitä hellyyttä olen aina antanut, saanut takaisinkin välillä. Mutta koskaan hän ei ole sitä oma-aloitteisesti tehnyt.
Ollaan puhuttu asiasta, ja häntä yhä suututtaa minun reissuni ulkomaille... Ainakin niin ymmärsin. Itse olen kauhean hellyydenkipeä ihminen eikä missään aikaisemmassa suhteessani ole ollut näin tunnekylmää. Mies kyllä sanoo rakastavansa minua paljon ja haluavansa olla kanssani.
Asia vaivaa minua pahasti. Pystymme puhumaan asiasta, mutta se yleensä päättyy siihen, kun mies ei oikein tiedä mitä hänen päässään liikkuu. Vastaus on aina joko olankohautus tai "en tiedä". Siihen hän tosin sanoi "ei" kun kysyin että sanooko hän sitten vaan huvikseen minulle rakastavansa minua.
En tiedä mitä teen. Olen aivan vieraalla paikkakunnalla kaukana alkuperäisestä kodista ja en ole vielä ehtiny saamaan täältä kavereitakaan. Tää on nii pieni kunta, että kaikki ikäisemme ovat mieheni kavereita, joihin en välttämättä halua tutustua... (baarissa notkuvia syrjäytyneitä)
Käyn töissä, se antaa vähän hengitystilaa ja muuta ajattelemista. En kuitenkaan jaksa tätä tilannetta kauaa. Olen vieläpä sellainen persoona, että vihaan ja kammoksun sinkkuna oloa yli kaiken.
Mitä teen?
Ulkomaille lähdettyäni hän ensin lähetteli minulle paljon viestejä kuinka rakastaa minua ja kuinka niin kovasti haluaisi olla minun kans ja että ei kestä ilman minua. Tällaisia viestejä (mutta lievempiä) hän ilmaisi jo ennen ensimmäistä tapaamista.
En ehtinyt olla ulkomailla kauaakaan, ja palasin jo Suomeen. Ennen sitä kysyin tältä mieheltä, haluaisiko hän vielä olla minun kans. Ja vastaus oli myöntävä.
Kun palasin Suomeen, vastaanotto oli kylmä.
Paluustani on aikaa muutama kuukausi ja suhteessamme ei ole enää seksiä, ei hellyyttä eikä mitään. Itseasiassa minä sitä hellyyttä olen aina antanut, saanut takaisinkin välillä. Mutta koskaan hän ei ole sitä oma-aloitteisesti tehnyt.
Ollaan puhuttu asiasta, ja häntä yhä suututtaa minun reissuni ulkomaille... Ainakin niin ymmärsin. Itse olen kauhean hellyydenkipeä ihminen eikä missään aikaisemmassa suhteessani ole ollut näin tunnekylmää. Mies kyllä sanoo rakastavansa minua paljon ja haluavansa olla kanssani.
Asia vaivaa minua pahasti. Pystymme puhumaan asiasta, mutta se yleensä päättyy siihen, kun mies ei oikein tiedä mitä hänen päässään liikkuu. Vastaus on aina joko olankohautus tai "en tiedä". Siihen hän tosin sanoi "ei" kun kysyin että sanooko hän sitten vaan huvikseen minulle rakastavansa minua.
En tiedä mitä teen. Olen aivan vieraalla paikkakunnalla kaukana alkuperäisestä kodista ja en ole vielä ehtiny saamaan täältä kavereitakaan. Tää on nii pieni kunta, että kaikki ikäisemme ovat mieheni kavereita, joihin en välttämättä halua tutustua... (baarissa notkuvia syrjäytyneitä)
Käyn töissä, se antaa vähän hengitystilaa ja muuta ajattelemista. En kuitenkaan jaksa tätä tilannetta kauaa. Olen vieläpä sellainen persoona, että vihaan ja kammoksun sinkkuna oloa yli kaiken.
Mitä teen?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.