Appivanhemmat ahdistaa

Suomi24 on täynnä näitä typeriä ja huonosti kasattuja provoja. Palkatun vai harrastelijan koneelta lähtöisin, mutta aloitusviesti vaikuttaa kaikissa provoissa hyvin elämää kokemattomalta kirjoittajalta ja siksi ne ovat lukijan silmin yliampuvan naiiveja.

niinkö

Meillä puoliska on otettu perheeseen kuin omaksi, mutta miehen suvussa kaikki aina vain riitelee ja tajusin monien vuosien jälkeen, että he eivät välitä minusta eivätkä edes omistaan. Anoppi välittää kyllä, mutta toinen on katkera ihminen ja se tekee kaikesta todella hankalaa. Lapset riitelee vanhempien kanssa aina ja joka kerta ja me sivulliset ollaan paskasakkia. Olkoot, mun hermot ei kestä enempää. Olen joskus meittinyt lähteä pois, en olisi ainut.

Minustakin tuntuu, että en kestä miesystäväni äitiä. Ei varmaan ole paha ihminen, mutta jumalattoman utelias ja puuttuu asioihin. Päsmäröi kaikkien sukulaisten ja naapurien asiat. On jatkuvasti riidoissa sukulaisten kanssa. Vaihtelevat jopa puhelinnumeroita, jotta tämä ei soittelisi koko ajan.

Tänään oltiin lounaalla ravintolassa, suureen ääneen hän kyseli todella henkilökohtaisia asioita. Päätän aina, että olen topakka, mutta alkoi taas ahdistaa. Sain kuitenkin sanottua, että jos puhutaan jostain muusta. On myös arvostellut ulkonäköäni julkisella paikalla suureen ääneen.

Hänellä oli ennen myös tapana soitella minulle ja tivata asioita meidän elämästä. Tai sitten haukkua joitain ihmisiä, kerrankin riideltyään lapsenlapsensa kanssa hän soitti minulle ja haukkui tämän lyttyyn, ulkonäköä myöten. Oli niin ahdistavaa kuunnella sitä vuodatusta. Haluaisin silti pitää välit hyvinä, koska en kestä mitään riitoja. Yritän mahd. vähän olla tekemisissä.

Kovasti hän aina minua kehuu, että olen niin ihana jne. mutta varmaan hän haukkuu minua selän takana muille, kun sellaista harrastaa. Yritän muutenkin vältellä mieheni sukulaisia mahdollisimman paljon.

Olet joutunut luopumaan unelmakuvastasi, sekö tässä rassaa?

Jo alussa kirjoitit oleellisen appivanhemmistasi: he eivät ole pahoja tai huonoja ihmisä. Nuorena miniänä ihmettelin myös appivanhempieni elämän tyyliä: todellakaan eivät käyneet missään, eivät matkustelleet, jne. Mutta iän ja elämänkokemuksen myötä olen oppinut, että jokainen elää omaa elämäänsä. Meitä mahtuu tänne maailmaan kaikki yksilöt.

Jos joku on tyytväinen kangistuneisiin kaavoihinsa, entäs sitten? Vierailulla ei tarvi koko ajan seururstella. Voitte lähteä kävelylle välillä jne. Kuinka kauan olette vierailulla?

Miksi minun tai minun vanhempieni elämäntyyli olisi se ainoa oikea? Miksi jonkun muun pitäisi elää minun hyväksylläni tavalla? Miksi puolisoiden vanhempien pitäisi olla tekemisissä keskenään vierailuita enemmän?

Jos saatte lapsia joskus, on ,olempien isovanhempien läsnäolo rakastuttavaa. Nykyisin itselläni on kaksi mukavaa miniä ehdokasta. Toinen ilonen, puhetta pulppuava vilkas nuori nainen, toinen on hiljainen, varauksellinen, ei ehkä ystävyyttä hakeva. Molemmat ovat pojilleni sopivia, yritän tasapainotella siinä välillä. Me olemme ehkä appivanhempina niitä "kummallisia" otuksia, minä olen utelias ja seurallinen, puolisko on harvasanainen.

Meillä ihan oma äitini yhtäkkiä muutti mielipidettään miehestäni. Oli jostain keksinyt että minä maksan meillä melkein kaiken, koska oli nähnyt minun muutamaan kertaan maksavan jotain ostoksia. Todellisuudessa asiat menevät niin, että mies maksaa meillä enemmän ihan omasta halustaan, sillä hänellä on huomattavasti suurempi palkka kuin minulla. Olen selittänyt asiat äidilleni ja listannut mitä minä maksan ja mitä mies, mutta ei. hän on nyt päättänyt että mieheni on pihi, ja hän ei arvosta minua eikä mitään.

Täällä oli aika sama tilanne paitsi että olen mies. Appiukko oli mallia virtahepo olohuoneessa ja anoppi luulosairas, joka keksi jatkuvia ongelmia. Melkein 10 yritin heitä ymmärtää saamatta mitään vastakaikua. Kun avioiduttiin ja syntyi lapsi ilmoitin avioehdoksi etten halua appivanhempia juuri tavata. Vaimolle tämä sopi. Lisäksi kun lapsi oli 5-vuotias vaimo kiitteli, että liikkeeni on saanut vanhempansa edes lapsenlapsesta välittämään. Ei mennyt kuin pari vuotta tästä niin vanhempansa saivat tytön pään käännettyä päälaelleen ja yllättäen minusta tulikin "ulkopuolinen" ja "hankala".

En jaksanut lukea kaikkea.
Ihmisissä on erilaisia, anna miehesi vanhempien elää kuten haluavat.
Jos he eivät ole kovin "työperäisiä", mitä sitten. He haluavat elää niin kuin parhaaksi näkevät. Eivät varmaankaan ole alkoholisteja, eivätkä soskun elättejä. Joten hyvinhän he ovat pärjänneet.
Ei aina käy niin kuin haaveillaan... Kun lapsikin syntyy, hän on heti oma persoonansa, tturhaa suunnitelle kovin tarkasti kuinka asioiden tulee mennä.

Elä omaa elämääsi. Älä mene jos ei huvita.Itse en ole ollut tekemisi vuosikausiin.

Omien vanhempien ja muun suvun kanssa ei ole pakko olla tekemisissä :)
terveisin välinsä katkaissut. Vaikeampaa onkin löytää kumppani joka ymmärtää ja hyväksyy tälläistä ratkaisua. Omat vanhempani ovat kyllä aina olleet päällisin päin ihan kunnon kansalaisia, mutta se onkin vain julkisivu..
Miksi ihmeessä olet tuollaisen kuvan maalaillut muuten?

En ihan ymmärrä sinun valitustasi. Jos olet nainut miehen olet nainu koko suvun. Näin se vain menee olettepa muut mitä mieltä tahaansa. Eikä he ihan toivottomia voi olla sillä ovathan he kuitenkin kasvattaneet miehesikin .

En näe mitään pahaa siinä ettei matkustele, lue kirjoja tai tee jotain mistä sinä pidät. He elävät omaa elämäänsä ja heillä on siihen oikeuskin. Jos he ovat onnellisia niin eihän sitä tarvitte mennä muuttamaan.

Ei millään pahalla mutta olet tainnut oppia juuri isältäsi tuon suvaitsemattomuuden. Koita oppia hyväksymään ja suvaitsemaan erilaisia ihmisiä. Niin hekin joutuvat hyväksymään sinut ja sinun kaltaisiasi.

Mua ahdistaa myös.Olen miehelleni siitä jopa suoraan sanonut etten välittäis käydä appivanhemmilla kylässä,mutta lasten vuoksi käydään,että näkevät mummua ja pappaa.Muuten he eivät hoida tai ota lapsenlapsiaan hoitoon tai osoita muutakaan kiinnostusta heitä kohtaa, ovat sen hyvin suoraan ilmaisseet joskus sanomalla ettei osaa vieraitten lapsia hoitaa??

No..asiasta viidenteen.Ei tämä tilitys ole pelkästään lastenhoitotarpeesta olemme sen jo hyväksyneet ja hyvin pärjätty tähän saakka ihan perheen kesken.(esikoinen jo seitsemän ja kuopus viiden) vaan siitä ahdistuksesta minkä saan siellä ollessa.
Anopilla on tapana puhua pahaa ihmisistä.Oikein juoruileva ja luulee tietävänsä tuntemattomien ihmisten asioista kaiken ja mustamaalaa niitä.Mä en välittäis kuunnella sellaista puhetta ja olettaa aina että pitäisi sen mukana lähteä juoruilemaan ihmisistä ja naureskella meheville juoruille.

Appi on samanlainen.Ei ehkä yhtä pahasti,mutta on hänelläkin taipumus setviä ja kauhistella toisten ihmisten ongelmia ja naureskelee päälle.
Heillä piisaa nimittäin ihan omastakin takaa ongelmia,mm peräkamarissa makaa 35 vuotias mies vailla mitään työtä tai koulutusta.Häntä paapovat kuin tarhaikäistä,laitetaan ruuat ja pestään pyykit ja käydään tupakit ostamassa sen puolesta ja täytetään toimeentulohakemus hänen puolestaan.Onko se sitten sitä,että halutaan vähätellä omia ongelmia ja pyyhkäistä maton alle kauhistelemalla ja viisastelemalla muitten.

Lisäksi ne hamstraa.Talo on täynnä ties minkalaista tavaraa ja osa ihan rojua,mutta mikään ei riitä.Kierretään kaikki pienimmätkin kirpparit ja ostetaan jopa puolikuntoista tavaraa ja lisäksi kaatopaikat pitää koluta.Tuosta tulikin mieleeni,kun ensimmäisen kerran lähdettiin esikoisen kanssa kyläilemään mummulle ja papalle ja kun päästiin sisälle niin mökki tyhjeni kuin salamaniskusta.Anoppi lähti samalla tulilla peräkamaripoikansa kanssa kaatopaikalle tonkimaan,että jotta löytyisi hyvää tavaraa ja appi lähti samalla kellon lyömällä autolla ukkojen juorukööriin.
Siinä me jäätiin kuin pöhölöt vauvan kanssa istumaan tyhjään mökkiin.Että tämmöisiä ihania muistoja!!

Näitähän tarinoita on vaikka minkalaisia ja erillaisia.Äkkiseltään voisi kuvitella joku,että tämän täytyy olla ihan keksittyä,mutta voin vannoa että tämmöistä on meidän elämässä.En voi valehdella siitäkään,että tuntisin helpotusta ettei tarvitsisi siellä ainakaan joka viikko käydä.Vaan miehen vuoksikin käydään.Miehelleni olen/ollaan puhuttu näistä asioista ja osaksi se myöntää ne ongelmat,mutta jos rehellisesti sanotaan niin oma tuntemukseni on,että enemmän mieheni loppupeleissä on vanhempiensa puolia ja puolustelee heitä ja sen vuoksi en paljoakaan nykyisin ota näitä asioita enään puheeksi.

Toisaalta se on välillä raskasta,kun sitä tuntee olevansa ihan yksin tämän asian kanssa.Mieheni välillä on jopa puoleksi vitsinä sanonut,että sitten kun hänen vanhempansa vanhenee ja eivät jaksa enään kotonaan asua,niin me mentäisiin sinne koko perheellä asumaan ja samalla huolehtimaan hänen peräkamariveljestään.Joskus miettiny,että onko hän tosissaan??

Mutta sitä päivää ei tule ainakaan että itse sinne menisin lapsieni kanssa huolehtimaan jostain laiskasta saamattomasta ukosta joka ei ole vuosikymmeniin jaksanut nousta ylös aamuisin hankkimaan itselleen edes koulutusta tai työpaikasta puhumattakaan ja sen kalsareita sinne pesemään kun anoppi tai appi ei enään jaksa
Sen saa tehdä silloin mieheni jos hän niin kuvittelee.Mä lähden lapsieni kanssa eri osoitteeseen!

Ps:Voimia kaikille niille jotka omaavat vaikean suhteen appivanhempiensa kanssa

nämä ovat näitä keksimällä keksittyjä juttuja.
Kasvakaa aikuisiksi.

Mikä siinä on, että ei voida ymmärtää sitä, että ne appivanhemmat on sitä mitä on, ihan samalla lailla kuin naapurit tai siskon miehen työkaverit.

Niihin ei tarvitse ottaa mitään kantaa! Mitä ihmettä ne ihmiset teidän miniöitten napoja kaivaa? Ne on sellaisia kuin on ja sillä siisti, ei teidän tarvi niistä ahdistua! Niiden olemassaoloa ei tarvi miettiä ja niistä ottaa paineita. Pysykää erossa niistä, jos ei miellytä ja asia on sillä täysin selvä. Miksi sinne pitää mennä muka lapsia mummolaan viemään, jos mummo ei ole kiinnostunut eikä ole oikeanlainen?

En minä vie lapsiani väkisin naapuriin, jos naapurit on paskiaisia. Niistä ihmisistä ollaan erossa. Mutta kun pitää ilm. olla joku, johon sitä ärtymystään purkaa, niin sitten anoppiin ja appeen. Ne kun ei satu olemaankaan niitä ihanne mummoja ja pappeleita, joita jossain elokuvissa on. Jos joku mummo ja pappa hyysää aikuista peräkammarinpoikaansa, niin sehän on heidän asiansa, ihan tasan tarkalleen! He saa kotonaan tehdä ihan mitä tahtoo! Olkaa te miniät omissa kodeissanne ja tehkää siellä mitä tahdotte ja eläkää sellaista elämää, mikä on teille sopivaa ja oikeata. Ei tarvi siihen vetää appivanhempia millään lailla häiritsemään.

Ainakaan tällä nimim. "Ajatelmia" kirjoittajalla ei tunnu olevan asiat miehensä kanssa kunnossa ja siksi kiukuttelee appivanhemmistaan. Antaisi miehensä olla vanhempiensa kanssa sen mitä on ja itse pysyy poissa, ei jumankauta kukaan oleta tämän ryhtyvän ketään hyysäämään, se nyt on täysin selvä. Eli omassa päässä nyt höyryää ja kovasti. Kummallakin osapuolella kun on se oma lapsuudenperheensä ja sitä pitää sen verran kunnioittaa, että puoliso voi olla heidän kanssaan tekemisissä, se on ihan ihmisen perusoikeus. Jos nämä appivanhemmat ei ole kenenkään henkeä tai terveyttä uhanneet, niin heihin ei pidä sitten ottaa mitään kantaa, jos ei miellytä. Eläkää ihmiset sitä omaa elämäänne!!!

Miten joku viitsii tehtailla näitä satuketjuja tänne päivittäin.
Samat heti tunnistettavat maneerit toistuvat kerta kerran jälkeen aloituksissa.

Tiiu Tau taitaa itse olla jonkun sortin katkeroitunut anopin hyväkäs joka ei tykkää omasta miniästään.On niin katkeran kitkerää kirjoitusta että.Eihän kenenkään pakko ole missään väki pakolla käydä todellakaan,mutta ne ihmiset jotka omaavat hyvän kasvatuksen ja käytöstavat kyllä käyvät riippumatta hankalasta tilanteesta huolimatta mikä esim.tuolla "Ajatelmia" kirjoittajalla on.Siis kyllähän ketä hyvänsä alkais ahdistaa joilla ei ole luonnostaan veressään tuollaista toisista ihmisistä paskan puhuminen.Ei siinä tarvi kyllä ihmetellä vaikka vähän ylikierroksilla käykin kun on tuollaiset sanoisinko jopa aika yksinkertaiset appivanhemmat.Ilmeisesti myös "Ajatelmia" kirjoittajan mies kuuluu myös tähän yksinkertaiset luokkaan joka ei omista kovinkaan isoa älykkyysosamäärää,anteeksi vain,mutta jos on jopa kehdannut ehdotella,että tulevaisuudessa lähdettäis hoitamaan sen 35-vuotiasta peräkamariveljeään.Hohhoijaa!!!

Laitan lusikkani tähän soppaan.
Olen anoppi. Poika ainoa. Miniä tuli taloon nuorena. He avioituivat parin vuoden päästä.
Kotitöiden osalta on tasan tehtävä ajatus. Poika tekee kahta työtä. Miniä käy ahkeraan töissä, jopa äitiyslomalla. Hän harrastaa heppaa, koiria, vapaaehtoistöitä jne. Mies hoitaa lapsen aina, kun on kotona. Miniä on kännykkä kädessä lähes aina, kyläillessäkin. Emme ole kovin seurallisia. joten sikäli ymmärrän.
Pihaa ei hoida yhtään. Kyse on maatilasta, missä tekemistä on aina.
Onneksi tulemme toimeen ja saan jopa hoitaa välillä lastakin.
Mietin vaan, millaista on sitten, kun omat voimat loppuvat? Saanko heistä apua?
Mahtavan anopin saamiseksi olisi itsekin jotakin tehtävä. Toivon ja rukoilen miniän kasvavan aikuiseksi eli huomioimaan muidenkin tarpeet. Passuuta en kaipaa vielä, tuskin koskaan. Kunhan selviävät keskenään ja poikakin saisi enemmän tukea vaimoltaan. Näin sen koen sivusta katsellen.
Mielestäni perhe voi hyvin, kun jokainen kantaa kortensa kekoon eli tekee osuutensa. Kuunteleminen ja toistensa kunnioittaminen on hyvä perusta. Anteeksiantamista tarvitaan myös, pyytämistäkin. Antaessaan saa. Hyvä mieli seuraa silloin mukana.