Nyt ottaa päähän. Teetin tatuoinnin oikeaan olkapäähän: pienen mustan tultasyöksevän lohikäärmeen. Kotona sitten huomasin, että tatuoija teki lohikäärmeen peilikuvana eli sen pää on selkäpuolelle päin. Lohikäärmeen pään olisi pitänyt olla eteenpäin eikä taaksepäin. Tatuoija vain levitteli käsiään ja väitti, että olin halunnut sen niin. Ei kukaan halua että lohikäärmr katsoo ikäänkuin taaksepäin.
peilikuva
likka
61274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Ei kukaan halua että lohikäärmr katsoo ikäänkuin taaksepäin."
Miksei?
Eikö tatuoija kysynyt mielipidettäsi kuvan kohdasta, kun oli siirtänyt sen ääriviivat ihollesi? Olisi pitänyt, mulla on ainakin aina kysynyt. Nyt on vähän turha itkeä. Jos kuva kerran on pieni, niin voithan myöhemmin ottaa sen päälle jonkun toisen, jos et väärin päin olevaan kuvaan totu.
Et sitten ite huomannu kun se piirsi sitä kuvaa käteesi?? Etkö uskaltanu katsoo sinne päinkään? Voi voi, oma moka.
Sähän voit esimerkiks ottaa kokonaisen lohikäärmeperheen. ne voi kaikki katsoa eri suuntiin.
Tuollanen on tosi kurjaa kyllä, mutta sille asialle ei kovin paljoa valitettavasti voi tehdä. Vaihtoehtoina on joko tatuoinnin poistaminen (Ja arpi). tai voit suunnitella päälle tatuointiliikkeessä toisen tatuoinnin joka tulee tämän edellisen päälle. Hyvässä liikkeessä osataan kyllä sinua neuvoa tässäkin asiassa..
Niin, kyllähän asia on näin, että kuvan kuin kuvan tulisi aina katsoa "menosuuntaan" eli eteen päin, mutta poikkeuksiakin on. jos olet käynyt asiansa osaavalla tatuoijalla, sinulle luultavasti on tehty kuvasta ihoosi leima, eli ääriviivat, ja olet moneen kertaan varmistanut sen siihen kohti haluavasi ja täsmälleen niin päin. Nyt on turha vinkua. Mutta eipä tilanne mahdoton ole korjata, näitä sattuu, niinkuin tuossa jo joku totesi, ei muuta kuin lisää mustetta ihoon vaan. Vaikka sitten se lohikäärme-perhe :}