YLE: Porissa rapistuu seurakunnan kappeli ja talous

http://yle.fi/uutiset/kapparan_kappelin_peruskorjaus_sittenkin_yhden_vuoden_aikana/6301925

"Seurakuntien on kuitenkin etsittävä säästöjä, sillä budjetti on jäämässä alijäämäiseksi. Ensi vuoden budjetti on tässä vaiheessa painumassa 683 000 euroa miinukselle.

Lähivuosien suurin investointi eli Käppärän kappelin korjaus maksaa kokonaisuudessaan puolitoista miljoonaa euroa."

-----

Tuohon palvontapalatsiin uppoaakin sitten mukavasti paikallisten kirkkoon kuuluvien varoja. Lääkkeeksi tähän suosittelisin itse osoitetta www.eroakirkosta.fi, mutta jos kappelin kunnostuksesta haluaa maksaa, niin mikäs siinä.
798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Juttu kertoo hyvin uskovaisten jääräpäisyydestä. Tappiota tehdään, mutta toimintaa ei suostuta supistamaan ja sovittamaan tuloihin, vaan lisäinvestointeja vaan hamutaan ja laitetaan työn alle. Ei ihme, että jähes puolien seurakuntien taloudet tekee jatkuvasti tappiota, kun asioista vastaavat uskovaiset ovat jutun kaltaisia jääräpäitä.

Valtiota ja veronmaksajia kyllä osataan huutaa jatkuvasti apuun ja maksumiehiksi, mutta oman toiminnan järkevyyttä ei kirveelläkään suostuta tarkastelemaan.

Äänestä
  • Ja luulisi Porin kokoisessa kaupungissa kappeleita riittävän ihan tarpeeksi ilman yhden rotiskon kunnostusta. Antaisivat suosiolla lahota vain, mutta ei, maallista omaisuutta pitää haalia ja vaalia.

    Äänestä

Merkittävä ongelma seurakuntien päättävissä elimissä on, ettei niihin hakeudu ihan terävin aines...

Virkamiestasolla löytyy kyllä usein tietoa ja ymmärrystä, mutta heidän ehdotusten saaminen päätöksiksi ei aina onnistu ja sitten kun aikanaan onnistuu, on päätös jo vanhentunut ja uusi päätös, siis yleensä leikkaava, on taas heti nurkan takana.

Ja kierre on valmis!

Juuri siksi kirkon tulevat ongelmat tulevat olemaan paljon pahempia kuin niitten tarvitsisi olla.

Äänestä

Kirkossa kävijöiden määrä laskee joka vuosi. Olisi jo aiheellista alkaa seurakuntien miettimään mitkä kirkot ja kappelit puretaan pois. Ei ole mitään järkeä pitää kaikkia vajaakäytössä olevia rakennuksia pystyssä, eikä varsinkaan kirkon ja seurakuntien nykyisessä taloustilanteessa. Nyt kun seurakuntia yhdistellään, niin on täysin aiheellista purkaa osa saman seurakunnan alueella olevista kirkoista.

Äänestä

Olen hirmuisen kiinnostunu pikkasista kappeleista.

Äänestä
  • Kaikki papit ovat kiinnostuneita alapään asioista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


3 + 20 kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/kapparan_kappelin_peruskorjaus_sittenkin_yhden_vuoden_aikana/6301925

"Seurakuntien on kuitenkin etsittävä säästöjä, sillä budjetti on jäämässä alijäämäiseksi. Ensi vuoden budjetti on tässä vaiheessa painumassa 683 000 euroa miinukselle.

Lähivuosien suurin investointi eli Käppärän kappelin korjaus maksaa kokonaisuudessaan puolitoista miljoonaa euroa."

-----

Tuohon palvontapalatsiin uppoaakin sitten mukavasti paikallisten kirkkoon kuuluvien varoja. Lääkkeeksi tähän suosittelisin itse osoitetta www.eroakirkosta.fi, mutta jos kappelin kunnostuksesta haluaa maksaa, niin mikäs siinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu