Geenimuunneltu maissi aiheuttaa syöpää

Tutkimus: Geenimuunnellun maissin ja syövän välillä yhteys

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/09/1619730/tutkimus-geenimuunnellun-maissin-ja-syovan-valilla-yhteys

Lainaus:
"Ranskan hallitus on määrännyt lisätutkimuksen geenimuunnellun maissin terveysvaaroista.

Normandiassa sijaitsevan Caenin yliopiston tutkimus osoittaa selvän yhteyden syövän ja geenimuunnellun maissin välillä. Kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen tuloksen on julkaissut amerikkalanen Food and Chemical Toxicology -lehti.

Yli kolme miljoonaa euroa maksanut tutkimus tehtiin 200 hiirellä, ja kahden vuoden tulos oli tutkimusta johtaneen molekyylibiologian professorin mukaan vavahduttava. Se osoittaa selvemmin kuin hän olisi odottanut, että geenimuunnellun maissin väitetty vaarattomuus ei pidä paikkansa.

Geenimuunneltua maissia syöneistä naarashiiristä ryhmästä riippuen 50-80 prosenttia sairastui syöpään. Uroshiiret kärsivät maksa-, munuais- ja ihosairauksista. Normaalia maissia syöneistä vain 30 prosenttia sairastui elämänkaaren lopussa."

Vai ei mukaan mitään haittaa ihmisille.
Miksi meille syötetään myrkkyä vain sen takia että firmat tekevät suurempia voittoja?
19159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Meille syötetään geenimuunneltua.maissia jotta yhä kasvava ihmismäärä voidaan ruokkia samalla viljelyalalla. Luomu on perkeleen kitsasta ja kallista tuottaa

Äänestä
  • Ei vaan siksi että geenielintarvikkeiden tuottajat tekevät enemmän voittoja. Tavallisella- ja luomutuotannolla voidaan tuottaa tarvittava määrä ruokaa nykyiseen hintaan, itse asiassa luomuruokaa jopa nykyistä edullisemmin kun tuotanto kasvaa ja kehittyy.

    Miksi syödä GMO-tuotteita joiden kehittäjät ovat nykyajan Victor Frankensteineja, ikinä ei tiedä mitä luodaan.

    Äänestä

  • terveys1 raha--- kirjoitti:

    Ei vaan siksi että geenielintarvikkeiden tuottajat tekevät enemmän voittoja. Tavallisella- ja luomutuotannolla voidaan tuottaa tarvittava määrä ruokaa nykyiseen hintaan, itse asiassa luomuruokaa jopa nykyistä edullisemmin kun tuotanto kasvaa ja kehittyy.

    Miksi syödä GMO-tuotteita joiden kehittäjät ovat nykyajan Victor Frankensteineja, ikinä ei tiedä mitä luodaan.

    Ei voida. Luomu tuottaa samaan viljelyalaan nähden vähemmän ravintoa kuin geenimuunneltu, ja monta kertaa kalliimmalla. Taas kerran olet vailla tietämystä, et ilmiselvästi ole maanviljelijäperheestä. Minä olen.

    Geenimuunneltu on hinta/määrä suhteessa niin ylivoimainen että huhhuh. Mutta nyt näköjään käy hassusti jos GM on huonolaatuista ja epäterveellistä

    Äänestä

  • LaD kirjoitti:

    Geenimuunneltu on hinta/määrä suhteessa niin ylivoimainen että huhhuh. Mutta nyt näköjään käy hassusti jos GM on huonolaatuista ja epäterveellistä

    Luuletko ettei sen GM-ruuan hinta nouse ihan tälle nykyiselle tasolle heti kun mahdollista ja hyväksyttyä. Monsanto ja muut GM-tuottajat voivat sanella hintansa ja säännöt, eikä edellisen sadon siemenviljaa saa edes käyttää.On turha väittää ettei teknologian avulla voida tulevaisuudessa tuottaa ruokaa ilman GM:ää terveellisesti, turvallisesti ja nykyiseen hintaan, todennäköisesti myös luomuna. Kyse on vain siitä että elintarviketuotannossa on monta välistävetäjää, jotka kaikki koittavat maksimoida voittonsa. Ruuan peukalointi nykytaidoilla on vielä riskialtista puuhaa, jonka maksumiehinä ovat ihmiset. GM-maissi tuskin on ainut tapaus.

    Äänestä

  • LaD kirjoitti:

    Ei voida. Luomu tuottaa samaan viljelyalaan nähden vähemmän ravintoa kuin geenimuunneltu, ja monta kertaa kalliimmalla. Taas kerran olet vailla tietämystä, et ilmiselvästi ole maanviljelijäperheestä. Minä olen.

    "Ei voida. Luomu tuottaa samaan viljelyalaan nähden vähemmän ravintoa kuin geenimuunneltu, ja monta kertaa kalliimmalla. Taas kerran olet vailla tietämystä, et ilmiselvästi ole maanviljelijäperheestä. Minä olen."

    Kun muutenkin länsimaissa ruuasta menee lähes puolet hukkaan, niin vähennetään tätä hävikkiä ja jo sillä saadaan suurempi hyöty kuin mitä GM tuottaa.
    GM ei ole mikään ainoa vaihtoehto, se on vain lobattu vaihtoehdottomuus.

    Äänestä

  • kyllä voidaan kirjoitti:

    Luuletko ettei sen GM-ruuan hinta nouse ihan tälle nykyiselle tasolle heti kun mahdollista ja hyväksyttyä. Monsanto ja muut GM-tuottajat voivat sanella hintansa ja säännöt, eikä edellisen sadon siemenviljaa saa edes käyttää.On turha väittää ettei teknologian avulla voida tulevaisuudessa tuottaa ruokaa ilman GM:ää terveellisesti, turvallisesti ja nykyiseen hintaan, todennäköisesti myös luomuna. Kyse on vain siitä että elintarviketuotannossa on monta välistävetäjää, jotka kaikki koittavat maksimoida voittonsa. Ruuan peukalointi nykytaidoilla on vielä riskialtista puuhaa, jonka maksumiehinä ovat ihmiset. GM-maissi tuskin on ainut tapaus.

    Puhut asiaa. EMUn jäsenmaat, mm. EU-Suomi, kärsivät kalliista eurosta tällä hetkellä, koska sen vaihtokurssi on korkeampi kuin dollari. Yksi ongelmista on, että maailman peltopinta-alasta yhä suurempi osa tulee kuitu- ja energiakasveille sekä biopolttoaineisiin. Tällöin elintarvike- ja rehukasvien osuus laskee ja ruoan hinta kohoaa.

    GM-elintarvikkeiden lisäksi markkinoilla on myös nanoelintarvikkeita.

    Äänestä

Katteiden takia meille syydetään monia, monia myrkyllisiä aineita, joiden yhteisvaikutuksista ei puhuta, ja jotka yksinäänkin kerääntyvät elimistöön erittäin haitallisella tavalla. Erityisesti lapsien elimistöön.

Monia monia aineita, pelkästään katteiden takia, ja elintarviketeollisuus ei halua katteistaan luopua, joten lobataan tätä ajatusta viljelyalasta, vaikka silmällä näkee, että maailmassa on tilaa kyllä, Suomessa ja maailmalla. Keinotekoisten järjestelmien kalliit byrokratiat vain tekevät monien vilejlijöiden työn tukkoiseksi.

Syökää kotiruokaa. Se on hyvää, terveellistä, luonnollista ja edullista. Katteita ei ole ihan niin paljoa, mutta älkää antako lapsille noita eineksiä, ne ovat myrkyllisiä yllättävän pienissäkin, arkiseesa käytössä kohdattavissa määrissä.

EU:n raiskaama maanviljelijä niin monennessa polvessa, että en edes tiedä. Elintarvikebisnes on maailman suurinta bisnestä, ja siinä jos saat penninkin katetta lisää tuotteeseen, olet rikas; siksi myrkyttäjiä, jotka kertovat miellyttäviä tarinoita myrkyistään ja viljelyalasta.

Äänestä
  • Pian joudumme syömään GM-viljaa ym. kun ne salakavalasti sekoitetaan siemenviljaan. Sitten GM-viljan omistaja voi alkaa laskuttaa meitä sen viljan käytöstä ja kieltää siemenviljan keräämisen seuraavaan satoon. Näinhän on jo USA:ssa tapahtunut. Kun GM-lajike on sekoittunut muihin lajikkeisiin, maajussi joutuu maksamaan siitä ja siemenviljaa tästä sekoituksesta ei saa ottaa, vaan pitää joka vuosi maksaa uusista siemenistä GM-lajikkeen omistajalle.

    Äänestä

  • uskomatonta mutta.. kirjoitti:

    Pian joudumme syömään GM-viljaa ym. kun ne salakavalasti sekoitetaan siemenviljaan. Sitten GM-viljan omistaja voi alkaa laskuttaa meitä sen viljan käytöstä ja kieltää siemenviljan keräämisen seuraavaan satoon. Näinhän on jo USA:ssa tapahtunut. Kun GM-lajike on sekoittunut muihin lajikkeisiin, maajussi joutuu maksamaan siitä ja siemenviljaa tästä sekoituksesta ei saa ottaa, vaan pitää joka vuosi maksaa uusista siemenistä GM-lajikkeen omistajalle.

    Suomessa on jo viljelty GMO-viljaa (http://www.bioturva.org) suljetun paikan kokein jo 10 vuotta sitten, mutta -03 alkoi ainakin Satakunnan pelloilla Agrimarketin gm-viljojen kokeilu.

    Intiassa ekopuuvillan viljelijät tekevät itsemurhia keskimäärin puolen tunnin välein, koska Monsanto ei anna sopimusviljelijöidensä naapureiden viljellä luomua eikä tavanomaista.

    Äänestä

  • Monsanto ja eko kirjoitti:

    Näiden GM-tuottajien kätyrit sotkevat GM-lajikkeita luomutuotannon ja perinteisten lajikkeiden sekaan, jotta pian mitään ei voi myydä GM-vapaana. Tämän jälkeen on aivan sama, onko GM-viljaa tai GM-saastuttamaa, ja sitten nämä yritykset saavat vallan ja yksinoikeuden myydä lajikkeita. Olemme kusessa kun muutama GM-firma määrää koska ja mihin hintaan voimme kasvattaa ruokaa. Joka vuosi pitää ostaa uudet siemenet omistajien määräämään hintaan ja patentoitujen lajikkeiden oamvaltainen käyttö on kielletty.

    Äänestä

  • uskomatonta mutta.. kirjoitti:

    Pian joudumme syömään GM-viljaa ym. kun ne salakavalasti sekoitetaan siemenviljaan. Sitten GM-viljan omistaja voi alkaa laskuttaa meitä sen viljan käytöstä ja kieltää siemenviljan keräämisen seuraavaan satoon. Näinhän on jo USA:ssa tapahtunut. Kun GM-lajike on sekoittunut muihin lajikkeisiin, maajussi joutuu maksamaan siitä ja siemenviljaa tästä sekoituksesta ei saa ottaa, vaan pitää joka vuosi maksaa uusista siemenistä GM-lajikkeen omistajalle.

    "Pian joudumme syömään GM-viljaa ym. kun ne salakavalasti sekoitetaan siemenviljaan. Sitten GM-viljan omistaja voi alkaa laskuttaa meitä sen viljan käytöstä..."

    No ei se näin käy. Jos siemenviljaan sekoitetaan salaisesti jotain, mitä tilaukseen ei kuulu, korvausvastuu on tilaukseeen kuulumattoman osion toimittajalla. Tämä olisi aivan järjenvastainen tie tuoda GMO-siementä markkinoille.

    "....ja kieltää siemenviljan keräämisen seuraavaan satoon."

    "Kun GM-lajike on sekoittunut muihin lajikkeisiin, maajussi joutuu maksamaan siitä ja siemenviljaa tästä sekoituksesta ei saa ottaa, vaan pitää joka vuosi maksaa uusista siemenistä GM-lajikkeen omistajalle."

    Ei, ei näin. GMO-lajikkeiden idea on nimenomaan se, etteivät ne risteydy tavanomaisesti jalostettujen lajikkeiden kanssa, sillä sehän ajan myötä "laimentaisi" niiden erikoisominaisuudet. Eikä tilattuun siemenerään luvatta tehdystä muutoksesta tarvitse maksaa kenellekään.

    Siementuotanto Suomessa on erikoistunut tuotantoala, jossa siemenen alkuperä on tarkan kontrollin alainen. Tilakohtaista siemenviljan keräämistä omaan käyttöön, mihin kirjoittaa viittaa, tapahtuu hyvin harvoin.

    Äänestä

  • kauhea tulevaisuus kirjoitti:

    Näiden GM-tuottajien kätyrit sotkevat GM-lajikkeita luomutuotannon ja perinteisten lajikkeiden sekaan, jotta pian mitään ei voi myydä GM-vapaana. Tämän jälkeen on aivan sama, onko GM-viljaa tai GM-saastuttamaa, ja sitten nämä yritykset saavat vallan ja yksinoikeuden myydä lajikkeita. Olemme kusessa kun muutama GM-firma määrää koska ja mihin hintaan voimme kasvattaa ruokaa. Joka vuosi pitää ostaa uudet siemenet omistajien määräämään hintaan ja patentoitujen lajikkeiden oamvaltainen käyttö on kielletty.

    Olemme kusessa kun muutama GM-firma määrää koska ja mihin hintaan voimme kasvattaa ruokaa.

    No vedä sitten ittes jojoon ja lakkaa inisemästä.

    Äänestä

  • fiUGOPeiugfp kirjoitti:

    Olemme kusessa kun muutama GM-firma määrää koska ja mihin hintaan voimme kasvattaa ruokaa.

    No vedä sitten ittes jojoon ja lakkaa inisemästä.

    Ei vaan juuri inisemällä me voimme vaikuttaa.

    Äänestä

  • Far Side Farmer kirjoitti:

    "Pian joudumme syömään GM-viljaa ym. kun ne salakavalasti sekoitetaan siemenviljaan. Sitten GM-viljan omistaja voi alkaa laskuttaa meitä sen viljan käytöstä..."

    No ei se näin käy. Jos siemenviljaan sekoitetaan salaisesti jotain, mitä tilaukseen ei kuulu, korvausvastuu on tilaukseeen kuulumattoman osion toimittajalla. Tämä olisi aivan järjenvastainen tie tuoda GMO-siementä markkinoille.

    "....ja kieltää siemenviljan keräämisen seuraavaan satoon."

    "Kun GM-lajike on sekoittunut muihin lajikkeisiin, maajussi joutuu maksamaan siitä ja siemenviljaa tästä sekoituksesta ei saa ottaa, vaan pitää joka vuosi maksaa uusista siemenistä GM-lajikkeen omistajalle."

    Ei, ei näin. GMO-lajikkeiden idea on nimenomaan se, etteivät ne risteydy tavanomaisesti jalostettujen lajikkeiden kanssa, sillä sehän ajan myötä "laimentaisi" niiden erikoisominaisuudet. Eikä tilattuun siemenerään luvatta tehdystä muutoksesta tarvitse maksaa kenellekään.

    Siementuotanto Suomessa on erikoistunut tuotantoala, jossa siemenen alkuperä on tarkan kontrollin alainen. Tilakohtaista siemenviljan keräämistä omaan käyttöön, mihin kirjoittaa viittaa, tapahtuu hyvin harvoin.

    Katsopa vaikka Food Inc. niin näet miten suuryritykset vetävät naruja GM-tuotteillaan.

    Äänestä

Monsanton ja Glaxo Smith Kleinen yhteinen tarkoitus on ekologinen katastrofi (Ilmestyskirjassa). Ihmiskunnan määrä ja peltopinta-ala supistetaan kolmannekseen nykyisestä. Maksuvälineeksi euron tilalle tulee siru ihon alle (pedon merkki).

Monsanto huolehtii peltojen hävittämisestä, GSK ihmisten hävittämisestä.

Elämme ahneuden aikaa, sillä gmo-siemenet eivät idä varastoinnin jälkeen toisin kuin luomu- ja tavanomainen siemen. Monsanton tavoite on voiton maksimointi. Vastaavasti GSK on salannut monien lääkkeidensä sivuvaikutukset sekä geeni- että nanotekniikan osalta, jotta ihmiset kuolisivat nopeammin. Laittomuus rehottaa. GSK on Monsanton tytäryhtiö.

Äänestä
  • "Maksuvälineeksi euron tilalle tulee siru ihon alle (pedon merkki)"

    Sirut ja tunnisteet passeissa, maksukorteissa, mobiililaitteissa sekä viivakoodit ym. ovat jo käytössä.

    Äänestä

Köyhtyykö ja kuoleeko viljeltävä maa-aines geenimuunneltuja kasveja viljeltäessä nopeammin kuin perinteisellä tavalla jalostetuilla viljelyskasveilla? Useinhan gm-kasvit on "ohjelmoitu" kasvamaan huomattavasti suuremmiksi kuin ei-gm versiot.

Äänestä
  • Kun vuodesta toiseen viljellään gm-kasveja samalla paikalla, maa-aineksen biodiversiteetti laskee, koska herbisiditoleranssi ja homesuoja-aineiden resistanssi voimistuvat rikkakasveilla ja tuholaisilla (Klaus Ammann, Bernin yliopisto TRENDS in Biotechnology Vol.23 No.8 August 2005). Näin ollen sekä tavanomainen että luomuviljely ovat taloudellisempia ja ympäristöystävällisempiä kuin GMO. "Ekologinen on ekonomista" sekä "ekonominen on ekologista."

    Lierot ym. pieneliöt tuhoutuvat herbisidien ja insektisidien runsauden takia, minkä seurauksena maa-aines köyhtyy. Samoin on tutkimustuloksia, että GMO-rapsi ei olekaan kasvinsuojelullisesti niin tehokas kuin vuonna 1999 mainostettiin. Samat punkit ja kirvat ovat jopa lisääntyneet vuosien aikana. Samoin ylempänä mainittu herbisiditoleranssi on totta, sillä gm-rapsi on villiytynyt luontoon, peltojen ulkopuolelle, ja lisääntynyt merkittävästi. Vähin erin kaikki ristikukkaiset kasvit häviävät sen siitepölysaastunnan seurauksena.

    Se on totta, että gm-kasvit on suunniteltu isommiksi ja isompisatoisiksi kuin tavanomaiset, mutta monokulttuurin haitta vie kannattavuuden gm-kasveilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

GMO-salaliitto kirjoitti:

Tutkimus: Geenimuunnellun maissin ja syövän välillä yhteys

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/09/1619730/tutkimus-geenimuunnellun-maissin-ja-syovan-valilla-yhteys

Lainaus:
"Ranskan hallitus on määrännyt lisätutkimuksen geenimuunnellun maissin terveysvaaroista.

Normandiassa sijaitsevan Caenin yliopiston tutkimus osoittaa selvän yhteyden syövän ja geenimuunnellun maissin välillä. Kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen tuloksen on julkaissut amerikkalanen Food and Chemical Toxicology -lehti.

Yli kolme miljoonaa euroa maksanut tutkimus tehtiin 200 hiirellä, ja kahden vuoden tulos oli tutkimusta johtaneen molekyylibiologian professorin mukaan vavahduttava. Se osoittaa selvemmin kuin hän olisi odottanut, että geenimuunnellun maissin väitetty vaarattomuus ei pidä paikkansa.

Geenimuunneltua maissia syöneistä naarashiiristä ryhmästä riippuen 50-80 prosenttia sairastui syöpään. Uroshiiret kärsivät maksa-, munuais- ja ihosairauksista. Normaalia maissia syöneistä vain 30 prosenttia sairastui elämänkaaren lopussa."

Vai ei mukaan mitään haittaa ihmisille.
Miksi meille syötetään myrkkyä vain sen takia että firmat tekevät suurempia voittoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu