Koulutusjärjestelmä kusee ja pahasti Suomessa!

Yhteishaussa jää koko ajan jokaisessa haussa nuoria miehiä ilman koulutuspaikkaa joko lukio tai ammattikoulu paikkaa. Juuri oli juttua tästä televisiossakin sekä aivan syyttömiä nuoria miehiä jotka hakevat aktiivisesti opiskelemaan sekä haluavat kunnon ammatin itselleen. Ihan turhaan tällä palstalla syyllisestään porukkaa vaikka saatanan yhteishaku/koulustusjärjestelmä kusee ja todella pahasti Suomessa. Millaista on elämä peruskoulupohjalla voi vaan kuvitella se on yhtä helvettiä päivästä toiseen ihmisraukalla. Samaan aikaan kun toisilla menee hyvin ja loistavasti toisilla elämä on päin helvettiä taloudellisesti ja eriarvoisesti. Ihan turhaan täällä syyllistetään esimerkiksi miehiä kouluttamattomuudesta,koska hylsyjä tulee koko ajan kouluista ja se saa todella raivon partaalle. Tuskin kukaan nuori mies ajatteli että hänen ammattinsa tulee olemaan yhteiskunnassa/maapallolla työtön. Täällä palstalla on puhutta koulutuksista ja ammateista ja sen voin sanoa että järjestelmä on sellainen joka aiheuttaa todella pahaa eriarvoisuutta ja erittäin pahoja ongelmia ihmisille. Toiset nauttivat laadukkaasti elämästä ja hienoilla autoilla moottoritiellä ajamisesta samaan aikaan toiset joutuvat kävelemään vaikka ulkona sataisi räntää!
19267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mitähän "järjestelmän" pitäisi sitten tehdä? Ottaa kaikki hakijat suoraan vaan sinne minne haluavat, viis koulujen resursseista tai siitä, että joillakin aloilla ei joka tapauksessa ole riittävästi töitä edes nykyisin kaikille halukkaille?

Kyllähän se ikävää on, etteivät kaikki pääse haaveammatteihinsa kouluttautumaan ja siten paremmin elämänsyrjästä kiinni, mutta nämä järjestelmänsyyttelijät saavat espookokoomustylyttäjän minussa heräämään. Ehdottaisivat edes itse ratkaisuja, mutta ei, suu käy kuin Soinilla, joka yrittää menestyä muiden siivellä tekemättä itse varsinaisesti mitään ratkaisuja saati sitten kantamatta vastuuta mistään.

Äänestä
  • Lordihan paukuttelee kovilla nostaakseen omaa markkina-arvoaan kun on päässyt valkokaulustöihin.

    Runkkaa sinä vain ja katsele junia kun me työttömät AT-miehet nussimme.

    Äänestä

  • työtönNussija kirjoitti:

    Lordihan paukuttelee kovilla nostaakseen omaa markkina-arvoaan kun on päässyt valkokaulustöihin.

    Runkkaa sinä vain ja katsele junia kun me työttömät AT-miehet nussimme.

    Ei minun markkina-arvoani voi nostaa. Tympii vain tuo persuasenne, järjestelmä sitä, yhteiskunta tätä, mutta tosi asiassa ei itsekään ole mitään käsitystä siitä, miten homman voisi saattaa toimimaan (kun ei mitään fantasiamaailman satulogiikkaa lasketa).

    Äänestä

  • UPDATE_10008136 kirjoitti:

    omaa syytä, samon kuin pillua saamattomuus. Viitseliäälle miehelle löytyy kyllä töitä tehtäväksi ja pillua nussittavaksi

    Äänestä

  • UPDATE_10008136 kirjoitti:

    Ei minun markkina-arvoani voi nostaa. Tympii vain tuo persuasenne, järjestelmä sitä, yhteiskunta tätä, mutta tosi asiassa ei itsekään ole mitään käsitystä siitä, miten homman voisi saattaa toimimaan (kun ei mitään fantasiamaailman satulogiikkaa lasketa).

    Enemmän tuo on mielestäni vassariasenne. Tai no, onhan vassareilla yksi vakioratkaisu: otetaan Nallelta / yrittäjiltä / työssäkäyviltä (riippuen siitä kuinka vasemmalla seilaa).
    No on noita vinkujia persuissakin ja uuden puolueen kuvitellaan olevan mullistava vapahtaja. Mikä hauskinta, niin oikeisto- kuin vasurihenkiset persut odottavat Soinin korjaavan kaiken, odotuksensa ihanne-Suomesta vaan ovat päinvastaiset.

    Siitä olen aloituksen kanssa samaa mieltä, että koulutusjärjestelmä on perseestä, korjausehdotuksiakin osaisin listata.
    Mutta kuten Tylsimys sanoi: kaikki eivät kuitenkaan voi päästä unelmatöihinsä. Toisaalta työelämään pätee sama kuin parittelumarkkinoihinkin; sinnikäs ja fiksu pärjää, vaikka olisikin saanut vähän kehnomman käden peliin.

    Äänestä

?
Vaatimukset lukioon tai ammattikouluun pääsemiseen ovat kyllä niin vähäisiä kuin vain voivat olla ainakin Suomessa.

Äänestä
  • Aivan totta. Jo keskiverroilla papereilla pääsee lukioon ja sitäkin heikommilla ammattikouluun - olettaen, ettei halua siihen huippulukioon tai alalle, jolle "kaikki" hakevat juuri sinä vuonna. Ja kun ottaa huomioon, että toisen asteen koulutus on ilmaista, ei edes vanhempien tulotausta ole esteenä.

    Järkeä käteen alan valinnoissa ja hieman ahkeruutta lukemiseen, jos lukioon haluaa, niin ei pitäisi olla suurtakaan ongelmaa.

    Äänestä

  • Delight* kirjoitti:

    Aivan totta. Jo keskiverroilla papereilla pääsee lukioon ja sitäkin heikommilla ammattikouluun - olettaen, ettei halua siihen huippulukioon tai alalle, jolle "kaikki" hakevat juuri sinä vuonna. Ja kun ottaa huomioon, että toisen asteen koulutus on ilmaista, ei edes vanhempien tulotausta ole esteenä.

    Järkeä käteen alan valinnoissa ja hieman ahkeruutta lukemiseen, jos lukioon haluaa, niin ei pitäisi olla suurtakaan ongelmaa.

    Puolet on aina keskiverron alapuolella.
    Eikä lukiolla vielä mitään tee.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Puolet on aina keskiverron alapuolella.
    Eikä lukiolla vielä mitään tee.

    Kysymys ei ollutkaan siitä, tekeekö lukiolla mitään vai ei, vaan siitä, pääseekö sinne opiskelemaan.

    Ja peruskoulussa käsittääkseni arvosanoja ei jaeta Gaussin käyrän mukaan, vaan ihan oppilaan omien taitojen ja suoritusten perusteella. Siispä peruskoulusta on mahdollista saada ne keskivertoa paremmat paperit, jos vain näkee työtä niiden eteen. Joten sillä pohjalla, puolet joukosta ei välttämättä ole "keskiverron" alapuolella. (Tietenkin laskennallisesti keskiarvo kohoaa, jos useampi saa niitä keskivertoa parempia tuloksia. Mutta tämä nyt menee jo niin ohi aiheen...)

    Ei mene, vaan nimenomaan keskiverto tarkoittaa aikalailla samaa kuin mediaani. Eli suurin osa meistä on keskivertoja ja alle keskiverron on yhtä moni kuin yli sen.
    Keskiverto ei ole mitään mitä "taviksen" pitäisi hävetä, vaan keskiverroilla suorituksilla saa ihan normaalin työpaikan. Keskimäärin.

    Keskiverto sanana käsitetään nykyisin monesti väärin, kun kaikki haluavat olla ja ovat olevinaan jotain harvinaisen hienoa, vaikka oikeasti ovat ihan taviksia

    Ja Gaussin käyrä on monessa koulussa käytössä.

    Äänestä

En ole tutustunut tähän pikkuseikkaan hirveän tarkkaan mutta en ymmärrä mitä järkeä siinä on pennut kilpailevat jollakin lukioon pääsemisellä. Kuka tahansa 18-vuotias pääsee lukioon ilmoittautumalla sinne; ei siinä mitään peruskoulun arvosanoja kysellä. Siis minkä vitun takia teinien pitäisi kilpailla pääsystä "hyvään" lukioon kun kehitysvammainenkin pääsee aikuislukioon ja arvosanat ovat aina itsestä kiinni? Mutta ottaahan aikuislukio myös alaikäisiä jos perustelu löytyy. Mutta harva nuori tietää tätä.
-
Toinen juttu minkä tiedän omasta kokemuksestani on se että Suomessa asiantuntijatkaan (kuten esim.opinto-ohjaajat tai ammatinvalinnanohjaajat) eivät aina osaa neuvoa kunnolla. Esim.joitakin vuosia sitten yksi työkkärin eukko esitteli minulle oppilaitoksia jotka sopisivat silloisiin suunnitelmiini mutta hän jätti kaikista järkevimmän ja lähimmän vaihtoehdon mainitsematta, josta syystä matkustin useita satoja kilometrejä hevonhelvettiin sen sijaan että olisin osannut hakea oikeaan kouluun.
Täytyy siis itse olla erittäin aktiivinen tutkimuksissaan koska kouluissa ynnä muualla ei osata valistaa näistä asioista tarpeeksi hyvin.

Juttelin vasta mesessä näistä asioista yhden hukassa olevan teininaisen kanssa ja hän kiitti minua vuolaasti kun autoin häntä etsimään netistä tietoja ja mahdollisuuksia joista hän ei ollut ollenkaan tietoinen.

Sen lisäksi oppilaitosten pitäisi kertoa realistisesti mahdollisuuksista työllistyä yhdellä tai toisella alalla. Mutta tämä on tietysti utopiaa koska oppilaitokset ovat bisneksiä ja saavat rahaa siitä että ihmiset opiskelevat itsensä vaikka sitten työttömäksi. Sen lisäksi kaikki tyhjä tila pitäisi höylätä pois yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammattiopistojen koulutuksista. Englannissa ihmiset valmistuvat pari vuotta aikaisemmin ja pärjäisivät niillä papereilla myös täällä; eli koulutuksiin sisältyy liikaa itsestäänselvyyksiä ja opettajien lorvailua ja kahvihetkiä jotka täyttävät tunnit. Tästä todistaa myös esim.ammattikorkeakoulujen jako nuorten ja aikuisten linjoihin. 'Aikuiset' valmistuvat paljon nopeammin vaikkeivat olisi opiskelleet alaa yhtään sen enempää; ainoastaan työkokemuksen tai jonkun subjektiivisen ansioitumisen perusteella. Mutta tämä mahdollisuus on vain niille aikuisille jotka ovat onnistuneet roikkumaan työelämässä useamman vuoden. Miksei sitä voisi antaa myös muille?

Kaikkiin kouluihin ja aloihin pitäisi sisällyttää harkinnanvaraisen valinnan mahdollisuus. Näin huomioitaisiin ansioituneet ja pätevät aikuiset joilta puuttuu teiniajan tutkinto.

Äänestä
Huomauttaisin

Äänestä

Arpomallako ne opiskelupaikat pitäisi suorittaa? Elämä nyt vaan on sellaista, että pitää itsekin tehdä jotain, jotta tavoittaa haluamiaan asioita. Jos jää haussa ulkopuolelle, niin sitten vaan korottamaan arvosanojaan.

Opiskelupaikkoja on avoimena, mutta ne eivät välttämättä kelpaa ja moni ei halua muuttaa opiskelun perässä toiselle paikkakunnalle.

Kannattaisi pitää mielessä myös oppisopimusvaihtoehto. Ammattiin voi opiskelal myös työtä tekemällä.

Avoimia työpaikkoja on tälläkin hetkellä, jos ne vaan kelpaavat. Peruskoulusta päässyt nuori voi tehdä vaikkapa mainostenjakoa. Ehkä se motivaatio opiskeluun löytyy, kunhan on vuoden verran jaellut niitä mainoksia, niin jaksaa taas korotella niitä arvosanoja.

Äänestä

Olen samaa mieltä. Liian vähän opiskelupaikkoja ja mamutko asetetaan etusijalle...

Yläkoulun opinto-ohjaajissa on ihan nollasakkia, jotka eivät ymmärrä ohjaamisesta mitään. Opiskelijat päätyvät sattumanvaraisesti hakemaan jotain opiskelupaikkaa, minne_kaveritkin_hakevat. Ikätovereiden merkitys tuossa iässä on suuri!

Sitten, kun sattumahakupaikka on saatu, jätetään opinnon vuoden kuluttua sikseen ja siinä vaiheessa onkin vaikeampi saada uutta ja kiinnostavampaa opiskelupaikkaa, koska yläkoulunsa päättävät saavat ylimääräisiä pisteitä ja vuotta-paria aiemmin päättäneet ovat kehäraakkeja.

Meidänkin perheessä opiskelupaikka ilmaantui vasta syys-lokakuun vaihteessa, kun opintonsa aloittanut jätti leikin kesken. Tämä tapahtui tuossa kolme vuotta sitten.

Äänestä

Siis mitä ihmettä? Opiskelupaikan saaminen ei kyllä ihmeitä vaadi. Siitä on ihan turha toisille ulista, jos perseili koko peruskouluajan niin että todistus on täynnä nelosia ja vitosia. Ihan oma syy, jos ei jaksa lainkaan panostaa opiskeluunsa.

Olisit mennyt vaikka johonkin kymppiluokalle korottamaan numeroitasi siinä vaiheessa kun huomasit ettei niillä nelosilla mihinkään pääse. Sitä paitsi niilläkin pääsee. Kyllähän jossain amiksen metallipuolella on aina vapaita paikkoja, joihin pääsee vaikka millainen palikka.

Siitä on turha rääkyä, jos ne enemmän opiskeluunsa panostaneet saavat mielenkiintoisempia opiskelupaikkoja. Vai pitäisikö muka mielestäsi jakaa opiskelupaikat ihan randomilla taidoista välittämättä, ihan vaan sillä perusteella kuka haluaa mihinkin.

Kaikki eivät ole yhtä lahjakkaita, mutta omalla panostuksella saa jo paljon aikaan. Jos taas laiskottelee ja vetää kaljaa koko yläasteajan, niin on turha inistä jos se lääkiksen paikka ei irtoa.

Äänestä

Mitenkäs se Jukka Poika laulaakaan;

"Käy koulut ja hanki pätevyys,
vasta sitten laita yhteiskunnan syyksi..."

Tai niin hänen ainakin olisi pitänyt laulaa.

Äänestä

Vilkaisepa niitä työkkärin korvauspapereita vähän tarkemmin. Siitä veroprosentin kohdalta.

Äänestä
  • Työttömän verojen maksu on samanlainen silmänkääntötemppu kuin julkisella töissä olevan.

    Äänestä

Miksi niitä hylsyjä tulee? Jos ei ole lahoja ja/tai ahkeraa luonnetta, niin miten edes sieltä amilsesta valmistuisi? Puhumattakaan, että osaisi jotain, mistä työnantaja on valmis maksamaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Raivon partaalle! kirjoitti:

Yhteishaussa jää koko ajan jokaisessa haussa nuoria miehiä ilman koulutuspaikkaa joko lukio tai ammattikoulu paikkaa. Juuri oli juttua tästä televisiossakin sekä aivan syyttömiä nuoria miehiä jotka hakevat aktiivisesti opiskelemaan sekä haluavat kunnon ammatin itselleen. Ihan turhaan tällä palstalla syyllisestään porukkaa vaikka saatanan yhteishaku/koulustusjärjestelmä kusee ja todella pahasti Suomessa. Millaista on elämä peruskoulupohjalla voi vaan kuvitella se on yhtä helvettiä päivästä toiseen ihmisraukalla. Samaan aikaan kun toisilla menee hyvin ja loistavasti toisilla elämä on päin helvettiä taloudellisesti ja eriarvoisesti. Ihan turhaan täällä syyllistetään esimerkiksi miehiä kouluttamattomuudesta,koska hylsyjä tulee koko ajan kouluista ja se saa todella raivon partaalle. Tuskin kukaan nuori mies ajatteli että hänen ammattinsa tulee olemaan yhteiskunnassa/maapallolla työtön. Täällä palstalla on puhutta koulutuksista ja ammateista ja sen voin sanoa että järjestelmä on sellainen joka aiheuttaa todella pahaa eriarvoisuutta ja erittäin pahoja ongelmia ihmisille. Toiset nauttivat laadukkaasti elämästä ja hienoilla autoilla moottoritiellä ajamisesta samaan aikaan toiset joutuvat kävelemään vaikka ulkona sataisi räntää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu