Ylen uutisten kyselyssä perussuomalaiset on yhä lisännyt kuntavaalikannatustaan.
Heitä äänestäisi Ylen taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan nyt 17,2 prosenttia. Näin puolue kolminkertaistaisi kannatuksensa edellisistä kuntavaaleista.
Eniten kannatusta kyselyssä sai kokoomus 21 prosentilla ja ja toiseksi eniten Sdp 19,9 prosentilla.
Puolueiden kuntavaalikannatusmittauksen tuloksia ei voi suoraan verrata heinäkuun eikä sitä aiempiin eduskuntavaalikannatusarvioihin.
http://www.hs.fi/politiikka/Yle Perussuomalaisten kannatus kolminkertaistunut/a1305600459820
Vaaleihin mennessä se on kymmenkertaistunut!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun saadaan ns nukkuvat äänioikeutetut uurnille niin perussuomalaiset ovat
kultatuolissa!
PS ei riitä, vaikka suunta on oikea tarvitaan suorempaa toimintaa. Äänestän IPUA, koska EU ja EURO on tuhon tie, missä menee kaikki itsenäisyyttä myöten.
Jytkyä pukkaa eikä ihme, kun nykyiset valtapuolueet eivät osaa kuunella kansaa yhtään.
Me nousemme kostona Kullervon...
Ja syytä on kostaa tämä nyky meno. Suomalaiset nuoret eivät pääse kouluihin eikä töihin, vaan ulkomaalaisille tarjotaan kaikki valtion tuet töihin pääsemiseksi ja asunnon saamiseksi. Itse olen eläkkeellä, mutta haluan Suomalaisten nuorten ja lasten parasta ajettavan Suomalaisten verorahoilla.
äänestän prostestina nykymenoon PS..
No sittempähän nähdään, kun on ainakin äänestetty toisin kuin aiemmin. Mitä menetettävää on todella tavallisella kansalla vaikka äänestää PS:ää? Jos mitään muutosta ei tule jää seuraavaksi vaihtoehdoksi,se kansa kaduille ja mellakat, mielenosoitukset ym. vastaavat temput käyttöön. On vain se, mutta onko Suomalaisista siihen vai onko Suomalaiset täysiä lampaita nykyisin?