Onko tämä hyvä/huono/normaali parisuhde?

Plussien ja miinusten perusteella kuulostaa aika normaalilta suhteelta, mutta se olennainen puuttuu: ovatko molemmat onnellisia?

Toinen olennainen puutos: rakastatteko toisianne? Se, että on tapana sanoa niin, ei takaa tuota. (esim. meillä saatetaan riitapäivänä kysyä, montako prossaa tykkäät musta ja vastaus voi olla kahdesta sataan hahaa) Ei kannata joka päivä hokea tuota, koska se luo kenties valheellista turvallisuudentunnetta. Kyllä eroavaisuuksien kanssa voinee elää, jos rakkautta ja eritoten huumoria riittää. "...joo kultu, ihana leffa, tajusin että siinä oli joku mies ja joku nainen...sori oon vähän hidas" Nauru auttaa! Kun nyt kysyt, millaisena tuon suhteen äkkiseltään näen niin sanoisko 7 1/2 kouluasteikolla ja mahiksia tauon asti. Kymppejä en oo nähnytkään, joten läksyjen tekoon! :P

Suhteenne ei kuulosta täydelliseltä, muttei fiaskoltakaan.

Kuulostaa suht. normaalilta. Eli että löytyy plussia, ja miinuksia.

Mutta jotta parisuhde kestäisi, pitäisi plussien painaa AINA vaakakupissa enemmän. Eli, onko teillä näin? Oletko enemmän onnellinen, kuin surullinen?

Ja se, että sanoo toiselle ikään kuin tottumuksesta joka päivä että "rakastan sua", ei kerro periaatteessa siitä rakkaudesta mitään. TEOT näyttävät aidon rakkauden, ei sanat.

Tuota teidän miinus-listaa kun lueskelin, niin lähes joka kohdassa tuli mieleeni, että "no, tuostahan voisi jutella ja yrittää löytää kompromissin". Siis lähes jokaisessa kohdassa!! Eli neuvoisin teitä keskustelemaan, ja etsimään niitä kompromisseja, miten kumpikin voisi olla tilanteeseen tyytyväisempi. Keskustelkaa luonne-eroistanne, eriäväisyyksistänne, ja opetelkaa hyväksymään ne. Se on avain oikeaan rakkauteen. Toisen hyväksyminen sellaisena, kuin hän on!!

Ei oikein vakuuta.
Rehellisesti sanottuna oletteko onnellisia.
Kannattaa katsella nyt parempaa suhdetta ennenkuin on lapsia, sitten kaikki joutuvat kärsimään riitelystä/erosta.

Kannattaa ajatella eteenpäin eikä vain toivoa että toinen muuttuu.

Ei minusta tuossa ole kuin kaksi isompaa ongelmaa: toisen tupakointi ja sitten se, että toinen määräilee ja toinen myötäilee. Ne jos saisi pois suhteesta, niin todella hyvät edellytykset on jatkaa. Seksielämäkin piristyy, kun vietätte vähemmän aikaa toistenne kanssa. On vain kiehtovaa, että kumppani on erilainen kuin itse, kunhan ei nyhjätä yhdessä kaiken aikaa. Silloin alkaa ne eroavaisuudet juuri nyppimään.

Aloittaja, jokainen parisuhde on yksilöllinen. Se, mikä on jokun toisen suhteessa "normaalia" saattaa olla hyvin erikoista toisessa suhteessa.

Päällisin puolin tuo suhde kuulostaisi olevan kunnossa, jos molemmat tiedostavat riidellessä ovat käytösmallinsa, ja osaavat ottaa toisen persoonan huomioon erimielisyyksien tullessa.

Keskustelua ja matkustelua voi taas halukas osapuoli toteuttaa ystäviensä kanssa, sillä vaikka joissakin suhteissa käydään pitkiä "maailmanparannuskeskusteluja", eivät ne ole jokaisen suhteen pakollinen osa.

Tylsistymiseen voi kokeilla sitä, että piristää yhteiselämää tekemällä jotakin, mistä kummatkin ovat kiinnostuneita.

No ihan suoraan sanottuna minusta plus-listalla on asioita joita on normaaleissa suhteissa.

Miinuslistalla on muutama normaali asia mutta myös asioita jotka eivät hyvään parisuhteeseen kuulu. Toisin sanoen, kuulostaa siltä ettei teillä ole loppupeleissä kovinkaan paljon mitään yhteistä. Siis tekemistä ja keskusteltavaa. Ne kuitenkin ovat ne suhteen liima.

Siinä ei mun mielestä ole mitään outoa että toinen on hiljaisempi tai kokemushaluisempi. Niitä voi tasapainottaa, tai paremminkin ne voivat tasapainottaa suhdetta. Mutta silti sitä yhteistä pitäisi olla. Omassa suhteessa minä olen puheliaampi ja kokemushaluisempi mutta kumppanikin osaa keskustella ja toisaalta on jonkun verran kokemushaluinen joten se ei haittaa. Voidaan kuitenkin suunnitella yhdessä esimerkiksi matkoja tai keikoille menemisiä jos sattuu olemaan rahaa, eli kumppanikaan ei ole mikään pelkkä sohvatyyny. Harrastukset on jossain määrin erillisiä kuten pitääkin, mutta esimerkiksi leffojen, kirjojen, musiikin ja tv:n suhteen maku on samantyyppinen joten ei tule leffavuokraamossa tai keikoille menossa suurta riitaa.

Ihan suoraan kysyn että mitä te kaksi sitten teette yhdessä? Jos vastaus on että ette oikein mitään ettekä oikein keskustele mistään niin suhteenne on, anteeksi vaan, kuollut. Olette kämppiksiä joilla on joskus seksiä. Se ei ole hyvä asia. Pitäisi toimia paremmin.

"- hyvätuloisempi haluaisi matkustella ja kokea uutta, huonompituloinen ei tähän ainakaan vielä pysty"

Idioottimaista.

Siis normisuhteessahan huonompituloinen ottaa siipaltaan pikaluoton edulliseen 1600%:n vuosikorkohintaan, jotta voidaan nauttia yhteisistä rakkauden kokemuksista.

Mulle kelpais muuten mut koiraa en ottais talooni ja mun tyttöystävän täytyy olla tupakoimaton. Ja jos mulla olis enemmän rahaa kun naisellani niin mä kyllä veisin naiseni reissuun. Olen antelias ja haluan matkustaa yhdessä joten maksaisin matkustelun.

Anteeksi nyt vaan, mutta... Nykyään ajatellaan ihan liikaa itseä! Koko ajan ollaan analysoimassa, miltä tuntuu ja onko varmasti saavuttamassa maksimaalisen onnellisuuden. Jos toiseen tulee vikaa tai suhde huononee, niin jätetään. Rakkaus ei ole tunnetila, vaan päätös!!

Ei kai normaalia suhdetta voi määritellä kovin tarkkaan. Eikö ole pääasia, että toisen kanssa haluaa olla ja että on hyvä olla. Itsellänikään ei ole mitenkään täydellinen suhde, mutta tiedän, että haluan olla mieheni kanssa.

Ollaan aivan erilaisia ja se aiheuttaa ristiriitoja. Mies polttaa (yök), minä en, mies on sosiaalinen ja impulsiivinen, minä en. Meillä on myös yhteisiä asioita ja huumori kukkii suhteessa. Arki on ihaninta, yhteiset kokkailut, koiralenkit, yhteiset telkkarisuosikit, kölliminen sängyssä kirjojen ja herkkujen kanssa. Olemme molemmat sitä mieltä, että emme mene koskaan naimisiin ja lapsiksi riittää karvapallerot (koira ja pöllypallot).

Oleellista on, mitä itse haluat ja ehkä tärkeintä oletko onnellinen? Ite tykkään, että vaikka ollaan kumppanin kanssa erilaisia, on löydetty joku tapa kommunikoida ja huumoria kummasti pehmentää arkea. Jonkun riidan tai episodin jälkeen mietitään, että jompikumpi ei sillä hetkellä ollut täysin tyytyväinen kumppanivalintaansa ja nauretaan. Arki sujuu ja jostain syystä tykätään viettää paljon aikaa yhdessä, ihan tavallista arkea meilläkin. Ei meillä esiinny koskaan sitä, että se joka sillä hetkellä on p-a, jäis kotiin ja toinen menis huvittelemaan. Joko ei mennä ollenkaan tai sitten katotaan mihin varat kahdelle riittää. Eli mieluummin kahdestaan nakkikioskille kuin toinen yksin pihvipaikkaan. Mutta me nyt ollaankin molemmat aika pienituloisia. Sekään kyllä ei oo ollu onnellisuuden este.

APUA auttakaa en tuedä mitä tekisin ollaan kohta oltu kaks vuotta suhteessa alku meillä oli ihanaa ja mieheni jaksoi kuunnella halusi tietää musta kaiken ja pystyin kertomaan itsestäni hänelle kaiken ihan kaiken. ja hän mulle.
Oltiin mailman onnellisimpia. nykyään hän ei juuri halua kuunnella jos haluisin kertoo sille jotain, ltaset tuntien kestävät juttelut ja halailu on poissa, meillä ei oo juurikaan muuta fyysistä kun seksiä joka sekin on nykyään harventunut.
Tuntuu kuin yhteys olis poissa, koitan saada sen juttelemaan. vajaa vuosi sitten se laitto firman pystyyn ja tuntuu että se on nyt tärkeysjärjestyksen ykkönen.
teen kaikki koti työt ja haluaisin helliä ja rakastaa ja tuntee olevani rakastettu mutta, jos kosken usein häntä "ahdistaa" ja jos haluan jutella se miettii "työ juttuja"...
Myös hänen huumorinsa on usein hmm... no vaikka kun olin työtön makasin kuulemma "perse homeessa" .. ja sellasta ilkeetä. meillä ei oo yhteistä hassuttelua enää.. sen läppä satuttaa ja oon kyllä sen sille kertonu se vaan sanoo et se on läppää eikä tarkota mitään pahaa.. mut ainahan kuka vaan jos kauan jotain hokee et oot tyhä vaikka ihminen alkaa hiljalleen uskoo siihen. läheiset sanoo et oon muuttunu et en oo enää nii vahva ja valovoimanen...

riidoissa kyl annan samalla mitalla takasin.. mikä muuttaa unelmien miehestä vastakohdan? :( välillä on ihanaa asutaan yhdes ja nyt tehty myös töitä yhes 3 kk.. jos se olis oikee mulle voisko se toimia et asuu pikku kämpässä ja käy viel yhes töissä vai oliko toi yhteinen ty tuhoontuomittu päätös jo alkujaan? aluks sielläki meni ihan hyvin...

Tarvisin kauniita sanoja kehuja ja kosketusta voiko se enää tulla takas? vai onko se nyt mitä se todellisuudessa on?
On myös hermostuessa hiukan kovakouranen kerran löin sitä kun oli ollu jo viikkoja helvettiä kaikki ja työn ns. puukon syvimpään haavaan sinne mihkä varmasti sattuu, sen jälkeen se löi mua tölkillä päähän.. en olis saanu lyödä vihaan väkivaltaa tein väärin ...

kertokaa nyt joku miltä kaikki tää kuulostaa?

Minulle juuri pitkät jutustelutuokiot ja toisen ajatuksista inspiroituminen ovat tosi tärkeitä juttuja. Mutta aika normaalilta tuo suhde kuulostaa, kaikissa suhteissa on hyviä ja huonoja juttuja, se riippuu ihan siitä kumpi kuppi painaa omassa mielessä enemmän.

Ehkäpä jo tuo oma kysymyksesi on vastaus. Tarviiko kysyä onko suhe normaali, jos se itsestä hyvälle tuntuu.

Kun ap lakkaat tuon ylianalysoinnin ja asioiden kaivelun ja alat elää, niin teillä on ihan hyvä suhde. Tai edellytykset.

Totta kai parisuhteessa on kaksi erilaista ihmistä. Erilaiset temperamentit, reagointinopeus, kiinnostuksen kohteet jne. Itse ainakin olen hirvittävän kiitollinen, että en ole itseni kanssa parisuhteessa vaan paljon hitaamman ja rauhallisemman mieheni. Hulluksi tulisin, jos puolisoni olisi samanlainen kuin minä. Nyt tunnen olevani erityinen enkä joudu kilpailemaan kumpi on fiksumpi, sivistyneempi, nopeampi, sähäkämpi. Mun miestäni ei myöskään kiinnosta kirjat tai leffat kuten mua, mutta yhteisen kiinnostuksen kohteen olemme silti onnistuneet löytään. Ei yhteisen tarvitse aina olla jo olemassaolevaa, Hauskuus onkin siinä, että toisen erilaisuus avaa myös minulle ovia sellaiseen maailmaan, johon ei yksin tulisi edes mieli vilkaista.

Joskus kun laittelee noita plussia ja miinuksia, niin hukkaa sen kaiken olennaisen. Miinuslistalle päätyy kauhean herkästi asioita, jotka voisivat olla mahdollisuuksia ja arjen ja elämän suola.

Liiat odotukset ja vaatimukset pois ja hieman ymmärrystä kehiin, että te olette erilliset ihmiset ja molempien tapa olla ja elää on yhtä hienoa ja arvokasta.