Sanon nyt heti alkuunsa että nykyään olen onnellisesti suhteessa, eli ei ole mitään ruikutusta.
Mutta aiemmin itse kokeneena ja nyt juttuja seuranneena olen ihmetellyt seuraavaa;
Jotkut naiset(ei toki missään nimessä kaikki) treffeillä ollessaan olettavat, että vain miehen pitää hurmata heidät. Eikös se nyt mene niin että molempien pitäisi miellyttää toista?
Vai luulevatko nämä naiset oikeasti että he ovat niin erikoisia että heidän ei tarvitse tehdä kuin tympeänä kuunnella ja lopuksi ilmoittaa ettet sä oikeen pystynyt hurmaamaan mua?
Itsellenikin osui aikanaan pari tälläistä kohdalle ja jälkikäteen lähinnä huvitti, että miten nämä naiset luulevat et mies edes pistäisi parastaan kun vastapuoli on kuin työhönottaja?
Näitäkin palstoja lukemalla törmää vähän samaan tyyliin.
Samaa toki esiintyy myös miehillä(näistä en vaan osaa sanoa tarkemmin,kun ei ole kokemuksia).
Ihmettelen vain että miten näin itsekeskeiset ihmiset luulevat edes löytävänsä kunnollista kumppania.
Omassa tapauksessani nykyisen kumppanin kanssa kun nyt olemme keskustelleet asiasta, ei kumpikaan mitenkään hurmannut ensimmäisillä treffeillä, mutta jo muutaman tapaamisen jälkeen kumpikin huomasi toisessa sellaisia piirteitä, mitkä koki positiivisiksi ja lopulta molemmat huomasimme olevamme rakastuneita. Eli jos toinen meistä olisi ens. treffien jälkeen todennut ettet hurmannut minua, olisi tämäkin onnellinen suhde utopiaa.
Mutta onko ihmisillä yleensä enää tälläistä kärsivällisyyttä?
Mutta aiemmin itse kokeneena ja nyt juttuja seuranneena olen ihmetellyt seuraavaa;
Jotkut naiset(ei toki missään nimessä kaikki) treffeillä ollessaan olettavat, että vain miehen pitää hurmata heidät. Eikös se nyt mene niin että molempien pitäisi miellyttää toista?
Vai luulevatko nämä naiset oikeasti että he ovat niin erikoisia että heidän ei tarvitse tehdä kuin tympeänä kuunnella ja lopuksi ilmoittaa ettet sä oikeen pystynyt hurmaamaan mua?
Itsellenikin osui aikanaan pari tälläistä kohdalle ja jälkikäteen lähinnä huvitti, että miten nämä naiset luulevat et mies edes pistäisi parastaan kun vastapuoli on kuin työhönottaja?
Näitäkin palstoja lukemalla törmää vähän samaan tyyliin.
Samaa toki esiintyy myös miehillä(näistä en vaan osaa sanoa tarkemmin,kun ei ole kokemuksia).
Ihmettelen vain että miten näin itsekeskeiset ihmiset luulevat edes löytävänsä kunnollista kumppania.
Omassa tapauksessani nykyisen kumppanin kanssa kun nyt olemme keskustelleet asiasta, ei kumpikaan mitenkään hurmannut ensimmäisillä treffeillä, mutta jo muutaman tapaamisen jälkeen kumpikin huomasi toisessa sellaisia piirteitä, mitkä koki positiivisiksi ja lopulta molemmat huomasimme olevamme rakastuneita. Eli jos toinen meistä olisi ens. treffien jälkeen todennut ettet hurmannut minua, olisi tämäkin onnellinen suhde utopiaa.
Mutta onko ihmisillä yleensä enää tälläistä kärsivällisyyttä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ehkäpä me naiset olemme ensitreffeillä, kuin työnantajat. Toisaalta, jos huomaakin, että treffikumppani ei kiinnostakaan, yrittää selviytyä jotenkin tapaamisesta läpi. Miksi yrittää hurmata, jos ei kiinnosta?
Mutta jos on jo alusta alkaen. Onko siis niin että ulkonäkö on niin tärkeä?
Ulkonäön avulla on jo tehty ensivaikutus, kun on lähdetty treffeille. Ehkä nainen vain tajuaa, että kemiat ei pelaakaan, ja voi käydä reppanaa sääliksi, eikä viitsi jättää yksin kesken treffien.
Aha, vai niin ;)
Itse olin treffeillä jossa mies ei puhunut juuri lainkaan. Istui hiljaa ja puhui ainoastaan jos siltä kysyi jotain. Rasittavaa. Ei nähty enää.
Jotkut miehet taas olettavat että naisen tehtävä olisi hääriä ympärillä kun jokin pornopimu ja kyhnyttää kylessä. Se on aika luonnotonta toimitaa toi pornosta opittu uuh lääh levitän malli makuhuoneeseen..asioita on mistä kinastella!!
Meniköhän vähän ohi. Ei ollut tarkoitus kinastella asiasta vaan ihmettelin yleensä tätä asiaa. Kiitos asiallisesti vastanneille!
Tähän löytyy yksinkertainen vastaus: ihmiset eivät vain kohtaa toisiaan.
Miksi?
Koska he eivät tunne itseään; kun ei itse tiedä kuka on, on sitä aika vaikeaa toisellekaan selväksi tehdä.
Useimmat haalivat ympärilleen kaikenlaista "maallista" roinaa: autoja, asuntoja ym. esineitä, ulkonäköä, kirjatietoa, tutkintoja, harrastuksia etc. Se ei sinällään haittaa, päin vastoin. Ongelmia syntyy, kun ihmiset lisäksi identifioituvat täysin tähän roinaan - luulevat olevansa se mitä ovat ympärilleen rakentaneet (selvästi virheellinen käsitys, koska ihmisen persoona ei lakkaa olemasta vaikka kaikki ko. kama poistettaisiin).
Kun kaksi tällaista hamsteria kohtaa, "yhteys" syntyy ainoastaan näiden haalittujen aspektien muodostamien näennäispersooninen välille, ei niiden varsinaisten ihmisten välille jotka ovat jossain siellä takana.
On totta, ettei seurustelua kannata kovin pitkään jatkaa, jollei mikään toisessa ihmisessä "säväytä", mutta kyse voi olla siitäkin, että omat perseptiot eivät vain riitä niiden säväyttävien piirteiden havaitsemiseen kaiken mentaalisen roinan lävitse.
Silloin "hurmaamiseen" ei enää riitä toisen ihmisen todellinen olemus, vaan tarvitaan erilaisia "sirkustemppuja". Nekin vain yksi ulkoinen rakennelma lisää - rakennelma jota kukaan ei voi pitkään ylläpitää.
Eli ratkaisu ongelmaan on juuri päinvastainen kuin kuvitellaan: ei ihmisen tarvitse tehdä itsestään mielenkiintoisempaa, vaan yksinkertaisempi; silloin on helpompaa itsen ja muiden ymmärtää kuka siinä on; mitä se tarvitsee; mitä sillä on annettavaa..
Onko se mahdollista tässä maailmassa, se onkin sitten kokonaan toinen juttu ;D
komentti :-)