Mitä mieltä kretut on Maakeskeisestä maailmankuvasta?

Maakeskinen maailmankuva eli geosentrinen maailmankuva tai ptolemaiolainen maailmankuva tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan Maa on maailmankaikkeuden liikkumaton keskipiste, jota planeetat, tähdet, Aurinko ja Kuu kiertävät. Tämä maailmankuva oli vallalla läntisessä kristikunnassa ennen kopernikaanista vallankumousta, kunnes sen syrjäytti aurinkokeskinen maailmankuva. Nykykäsityksen mukaan maailmankaikkeudella ei ole lainkaan tiettyä keskipistettä.

Maakeskinen maailmankuva syntyi todennäköisesti siitä harhavaikutelmasta, että maan kiertäessä akselinsa ympäri muut taivaankappaleet kiertävät säännöllisesti taivaankannen poikki maan näyttäessä pysyvän täysin paikoillaan. Planeettojen havaittiin kuitenkin pian tekevän mutkia näennäisellä radallaan, minkä selittämiseen Apollonios Pergalainen kehitti noin 230 eaa. episyklimallin, pienen ympyräradan, jota planeetta kiersi samaan aikaan maapalloa kiertäessään ja jonka keskipisteenä oli deferentti eli maakeskinen kiertorata. Klaudios Ptolemaios kehitti antiikin episykleihin perustuvan planeettojen liikettä kuvaavan mallin huippuunsa kirjassaan Almagest. Episykli säilyi käytössä aina Johannes Keplerin uudistuksiin saakka.

Eikö jos maa olisi jotenkin erityinen niin me olisimme sen keskellä? Tai miksi Jumala loi kaikki muut planeetat ja taivaankappaleet joita on rajattomasti? Jokainen joka osaa ajatella edes vähän itse ymmärtää että raamatun tarinat luomisesta ja Jumalasta ei ainakaan ole oikein. Voin itse ainakin kertoa kymmeniä asioita jotka kertovat että raamatun kirjoitti imiset ei pyhä sana ja että kaikki ei ole tapahtunut kuten raamarru sanoo.
8956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Evokithan ajattelevat jatkuvasti maakeskeisesti kun puhuvat universumista ja jopa evolutioosta.
Valo kulkee alkuräjähteestä maailman loppuun ilman vanhenemista!
Jumala on kaikkialla universumissa yhtäaikaa eikä hänelle ole aikaa olemassakaan ihan kuin ei valollakaan.

Raamattu sanoo että alku ja loppu ovat sama asia.
Ikuisuudessa ei ole aikaa.

Äänestä
  • Jep. Jos uskotaan että maa kiertää aurinkoa, niin samallahan voi sanoa, että uskoo, että maapallo on miljardeja vuosia vanha. Kummatkin ovat yhtä hulluja ajatuksia.

    Äänestä

"Maakeskinen maailmankuva syntyi todennäköisesti siitä harhavaikutelmasta, että maan kiertäessä akselinsa ympäri muut taivaankappaleet kiertävät säännöllisesti taivaankannen poikki maan näyttäessä pysyvän täysin paikoillaan."

Planeettojen? Voisitkos, vajakki, jo pikkuhiljaa havahtua siihen totuuteen, ettei mitään evidenssiä uskomasi helicentrisen myytin puolesta ole olemassakaan.

Äänestä
  • Höpö höpö!
    Mikään tähti ei ole siellä mistä te niitä etsitte.
    Aurikokin oli jo 8 minsaa sitten siinä missä sinä sen luulet olevan.
    Eikä sitä mitä nyt näet auringossa ole olemassakaan sillä näet menneisyyden eli olemattomuuksia.

    Äänestä

Geocentricism oletko tyhmä vai mielisairas?..Kreationismi on edelleen vaan vitsi kaikkialla..kuten sinun jutut..

Äänestä
  • Siis anna kun yritän ymmärtää tätä oikein. Henkilö, joka sanoo, että evoluutio on totta, yrittää sanoa minulle, että olen mielisairas? Oletko vakavissasi, vai karkasitko juuri suljetulta osasolta?

    Äänestä

  • Geocentricism kirjoitti:

    Siis anna kun yritän ymmärtää tätä oikein. Henkilö, joka sanoo, että evoluutio on totta, yrittää sanoa minulle, että olen mielisairas? Oletko vakavissasi, vai karkasitko juuri suljetulta osasolta?

    Geocentridsmin hyvä että todistit olevasi pelle ja tyhmä..

    Äänestä

  • Geocentricism kirjoitti:

    Siis anna kun yritän ymmärtää tätä oikein. Henkilö, joka sanoo, että evoluutio on totta, yrittää sanoa minulle, että olen mielisairas? Oletko vakavissasi, vai karkasitko juuri suljetulta osasolta?

    Geocentricism olitko kauan pöpilässä? Toivottavasti sait oikeata lääkkeetä me kaikki säälitään sua ja toivotaan että paranet..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


herra kakkakaivo kirjoitti:

Maakeskinen maailmankuva eli geosentrinen maailmankuva tai ptolemaiolainen maailmankuva tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan Maa on maailmankaikkeuden liikkumaton keskipiste, jota planeetat, tähdet, Aurinko ja Kuu kiertävät. Tämä maailmankuva oli vallalla läntisessä kristikunnassa ennen kopernikaanista vallankumousta, kunnes sen syrjäytti aurinkokeskinen maailmankuva. Nykykäsityksen mukaan maailmankaikkeudella ei ole lainkaan tiettyä keskipistettä.

Maakeskinen maailmankuva syntyi todennäköisesti siitä harhavaikutelmasta, että maan kiertäessä akselinsa ympäri muut taivaankappaleet kiertävät säännöllisesti taivaankannen poikki maan näyttäessä pysyvän täysin paikoillaan. Planeettojen havaittiin kuitenkin pian tekevän mutkia näennäisellä radallaan, minkä selittämiseen Apollonios Pergalainen kehitti noin 230 eaa. episyklimallin, pienen ympyräradan, jota planeetta kiersi samaan aikaan maapalloa kiertäessään ja jonka keskipisteenä oli deferentti eli maakeskinen kiertorata. Klaudios Ptolemaios kehitti antiikin episykleihin perustuvan planeettojen liikettä kuvaavan mallin huippuunsa kirjassaan Almagest. Episykli säilyi käytössä aina Johannes Keplerin uudistuksiin saakka.

Eikö jos maa olisi jotenkin erityinen niin me olisimme sen keskellä? Tai miksi Jumala loi kaikki muut planeetat ja taivaankappaleet joita on rajattomasti? Jokainen joka osaa ajatella edes vähän itse ymmärtää että raamatun tarinat luomisesta ja Jumalasta ei ainakaan ole oikein. Voin itse ainakin kertoa kymmeniä asioita jotka kertovat että raamatun kirjoitti imiset ei pyhä sana ja että kaikki ei ole tapahtunut kuten raamarru sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu