mistä voi varmuudella tietää että mies on ihastunut?

olen 19 vuotta ja mies jonka arvelen olevan ihastunut minuun on kaverini kun käymme joskus jossain istumassa juomassa yhdet hän hymyilee koko ajan,katsoo suoraan silmiin,kiinnostunut jutuistani,luin myös jostain että jos jalkoja pitää levällään sekin voi tarkoittaa jtn en sitten tiedä joka tapaukses hän tekee näin. rintakehä kuitenkin minuun päin,ja yms kutsunut mut luoksensa kylään,ja kun hyvästelemme katsoo vain koko aika silmiin hymyilee ja astuu eteenpäin kuin haluaisi halata tai suudella mutta ei kuitenkaan sitten teekkään niin.mistä voin todella tietää että hän on ihastunut enkä vain ole ymärtänyt väärin?
6223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No sillä, että se kertoo sen sulle. "Olen ihastunut suhun."

Äänestä

Anna sille. Jos siltä tulee on rakkaus aitoa.

Äänestä

Ihastuneen katseesta--laajentuneet pupillit
mutjoo voi olla myös virolainen narkkari -huumeet laajentavat tai supistavat pupilleja tai mies on varattujauskollinen mutta olet kaunista silmänruokaa

Äänestä

No näillä puheilla jos lähdetään tulkitsemaan, niin ainakin ko. mies pitää sinusta ja seurastasi, mutta on vielä eri asia, onko hän ihastunut.

Jotkut miehet (varsinkin nuoremmat, eli n. vuosimallista -88 nuorempiin) osaavat myös pitää tytöt kavereinaan. Jotkut miehet väittävät, että mies ja nainen eivät koskaan voi olla kavereita, eli ihastusta on "aina". Tai ehkä ne nuoremmat ovat hämänneet ja huijanneet minua eikä heistäkään oikeasti ole vain kavereiksi.

Sinuna yrittäisin olla stressaamatta siitä, mitä teidän välillä pitäisi olla tai ei pitäisi olla. Tai siitä, että onko siinä jotain vai ei. Tilanne näyttää hyvältä, jos molemmilla on hyvät fiilikset, kun ollaan yhdessä. Kyllä se siitä omalla painollaan lähtee kulkemaan, jos on kulkeakseen. Toki voit koittaa lykkiä sitä "siihen suuntaan", tekemällä jotain "kaverille sopimatonta", kuten ottaa vaikka kädestä tai minkä ikinä koetkaan sellaiseksi. Siitäkin reaktiosta näät paljon. Hyvin paljon.

Mitäs itse teet, kun tunnet, että poika haluaa halata/suudella? Jos oot jotenkin kamalan jäykkä tai menet pois siitä, niin ei siinä paljon pussata. Hymy voi auttaa rohkasemaan siinäkin. Toisaalta, miksei nauti jännityksestä ja anna asian olla niinkuin se on. Kyl ne kaikki tulee sit ku tulee ;)

Äänestä

Miehen yleisin istuma-asento on jalat hieman harallaan. Johtuu niistä mitä jalkojen välissä on.

Oletteko missään vaiheessa istuneet rinnakkain? Miten mies on toiminut?

Mikäli istutte jokin päivä rinnakkain esim. sohvalla, liikautappa itseäsi häntä kohden ja katso mitä tapahtuu, ei mitään, vetäytyy laittaa käven hartioillesi.
Vetäytyminen voi johtua pelkästä refleksistä, kun olen ns. yksityisellä alueella.

Jos ei mitään tapahdu, kokeile mitä tapahtuu kun nojaat hänen olkapäätä vasten. Silloin tietysti on oltava suhteellisen lähellä toista.

Äänestä

kiitos tulleista kommenteista.mutta se että sanotaan siitä tietää toisen olevan ihastunut kun myöntää asian toiselle mutta eivät kaikki miehet välttämättä uskalla ihan suoraa sitä sanoa jos ei tiedä mitä toinen ajattelee asiasta tunteeko tämä samoin.ja yksi ilta kun menimme yhtä matkaa saman iltana kun hän oli sen oloinen ja näköinen kuin aikoisi tehdä aloitteen sitä hetkeä kesti vain hetken eihän kuitenkaan sitten jostain syystä tehnytkään ja jutellessa sanoi ettei usko että pojat ja tytöt voi olla pelkkiä parhaita kavereita koko aikaa että poika voi alkaa tuntea jotain.itse vastaan hymyyn ja katseeseen samalla lailla kun hän katsoo ja hymyilee en ole jäykkä enkä yritä mennä pois olen enemmänkin odottavan näköinen niinkuin hänkin olen itsekin vähän ujo tekemään aloitetta.emme ole istuneet ikinä rinnakkai vastapäätä aina.mutta hänen katseensakin on kyllä sellainen niinkuin ihastuneella ei sellaista katsetta kuin miten kaverit katsovat toisiinsa tai hymyilevät joillekin asioille silloin tällöin.ja halatessamme tunsin jtn kuin sähköä olisi ollut ilmassa.halaamisen suhteen tein itse aloitteen kun hän ei jostain syystä itse tehnyt niin vaikka näytti siltä kuin aikoisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö93 kirjoitti:

olen 19 vuotta ja mies jonka arvelen olevan ihastunut minuun on kaverini kun käymme joskus jossain istumassa juomassa yhdet hän hymyilee koko ajan,katsoo suoraan silmiin,kiinnostunut jutuistani,luin myös jostain että jos jalkoja pitää levällään sekin voi tarkoittaa jtn en sitten tiedä joka tapaukses hän tekee näin. rintakehä kuitenkin minuun päin,ja yms kutsunut mut luoksensa kylään,ja kun hyvästelemme katsoo vain koko aika silmiin hymyilee ja astuu eteenpäin kuin haluaisi halata tai suudella mutta ei kuitenkaan sitten teekkään niin.mistä voin todella tietää että hän on ihastunut enkä vain ole ymärtänyt väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu