Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Sunnuntain klassikot

anti-voopotin

Tänään ajattelin keskittyä 70-luvun alkupuoliskolle ja CBGB klubiin.

New Yorkissa olevalla klubilla kokoontui joskus 70-luvun alkupuolella ryhmä muusikoita valtavirran ulkopuolelta. Joistakin niistä tuli sitten myöhemmin isoja tähtiä ja jotkut niistä jäi sitten vaan meidän hartaimpien musiikin ystävien tietoisuuteen. Yhteistä kaikille on se, että he olivat edellekäviöitä ja suunnannäyttäjiä monille muille myöhemmin pinnalle pongahtaneille artisteille. Siellä sai alkunsa uusi aalto ja punk. Ja toki monelle muullekin ilmaisutyylille lyötiin siellä alkutahdit.

Sinänsä hassua, kun alunperin oli klubin perustajien tarkoituksena saada New Yorkiin klubi, missä soitetaan enemmän sellaista perinteisempää amerikkalaista musiikkia. Klubin nimikin, CBGB, on lyhenne Country Bluegrass and Blues. Meidän musiikin ystävien onneksemme klubin alkuperäinen tarkoitus muuttui sitten sellaiseksi kuin se muuttui...

Mutta eiköhän polkaista Sunnuntain Klassikot käyntiin. Dead Boys aloittaa tämän sunnuntain klassikkokatsauksen. Bändi voi olla monelle tuntematon, mutta bändin edesmenneen laulajan voi joku muistaa eräästä toisesta bändistä, mikä perustettiin sitten myöhemmin 80-luvulla Englannissa.

http://www.youtube.com/watch?v=EGzb92hofsw

10

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anti-voopotin

      Wikipedia ei jostain syystä mainitse, että myös seuraava valintani olisi ollut tärkeä osa mainitsemaani klubia, mutta mulla on kuitenkin sellainen muistikuva jäänyt jostain yhteydestä että tämäkin bändi vaikutti kyseisellä klubilla. Mutta niin tai näin, tälläkin bändillä on iso osuus senaikaiseen New Yorkin underground soundiin.

      Kyseessä on siis New York Dolls. Yhtye on ottanut omat vaikutteensa T-Rexistä, Bowiesta. Ei välttämättä niinkään paljon musiikillisesti, mutta heidän ulkoinen habituksensa taas sitäkin enemmän. Bändi on ollut myös meille kaikille tutun Hanoi Rocksin suurin vaikuttaja.

      Youtubestä ei löydy ainuttakaan bändin kokonaista albumia, joten poimin sieltä muutaman biisin heidän tuotannosta.

      http://www.youtube.com/watch?v=Ctg5FCS1wCM

      http://www.youtube.com/watch?v=mftC-Mdj2BU&feature=related

      http://www.youtube.com/watch?v=wbrTIdeLSrA&feature=related

      Ja tietenkin New York Dollsiin liittyen ei voi unohtaa joukosta tätäkään klassikkoa. Bändin edesmenneen kitaristin, Johnny Thundersin, hieno hetki. Hieno biisi, ehkä hänen perintö meille...

      http://www.youtube.com/watch?v=P0_2aWbOmJc

    • anti-voopotin

      Seuraava bändi kantaa sitten nimeä The Stooges, mistä sitten myöhemmin muodostui Iggy & the Stooges. Ja kun viime viikonlopun klassikkokatsauksessa oli bändin Raw Power, niin tällä kertaa valitsen toisen albumin.

      Joten pitemmittä löpinöitä sitten musiikkia. The Stooges ja heidän toinen levy Fun House.

      http://www.youtube.com/watch?v=CMRP4qo137I

      Ps. Mitä olisikaan punk-skene ilman Iggy Popia...? En halua tietää...

    • anti-voopotin

      Ja pysytellään edelleen punkin puolella. Nyt on sitten vuorossa jo huomattavasti tutumpi ryhmä Ramones. Kun Sire Recordsin Seymour Stein kuuli ensimmäisen kerran Ramonesia, hän ihmetteli että miksi kukaan ei ole tarjonnut bändille levytyssopimusta. Bändi oli herra Steinin mielestä maailman kaupallisin bändi. Noh, hän teki sitten sopimuksen bändin kanssa ja loppu on sitten historiaa.

      Ramonesin musiikissa kuulu vahvat vaikutteet Beach Boysilta, ehkä eniten vaikuttanut. Ramones kuulostaa usein kuin Beach Boys olisi vaihtanut Californian surffityyli-ilmaisunsa hiemaan rosoisempaan New Yorkin punktyyliin. Hyviä bändejä kummatkin, mutta nyt keskitytään edelleenkin siihen 70- luvun Nykki-soundiin ja skeneen.

      Pähkäilin vähän , että minkä albumine valitsen Ramonesilta tämän sunnuntain klassikkokatsaukseen ja päädyin siihen tuttuun ja turvalliseen Rocket to Russiaan. Se levy oli klassikko jo syntyessään. Joskus miettinyt, että ihmisellä joka ei pidä Ramonesin musiikista, täytyy olla päässä jotain vikaa ;). Jos ei päässä mitään vikaa ole, niin sellainen ihminen on vähintäänkin huumorintajuton. Mutta jos ihminen on täysin huumorintajuton, niin onko ihminen sittenkään täysin terve? Tiedä sitä, mutta tästä se nyt lähtee. Rocket to Russia.

      http://www.youtube.com/watch?v=e69hWQZq6DE&feature=related

      Heh, hypitään nyt koko 70-luku läpi eikä vaan sitä alkupuoliskoa...

    • anti-voopotin

      Seuraavaksi vuoron saa Misfits. Herra nimeltä Glenn Danzig perusti sen joskus 70-luvun toisella puoliskolla. Olin pitkään aikaan sitä mieltä, että Danzigin aikainen Misfits on se ainoa ja oikea kunnes... Kunnes toissa kesänä tuli käytyä Marky Ramone and his Blitzkriegin keikalla, missä laulajana oli sitten eräs Michale Graves, joka sekin on ollut bändin laulaja. Kuulosti sen verran hyvältä, että päätin voittaa ennakkoluuloni ja tutustua hiukan myös Michale Gravesinkin aikaiseen Misfitsiin. Täytyy myöntä, että kannatti. Hyvältä kuulosti sekin.

      Mutta nyt kuitenkin se aito ja alkuperäinen. Misfits ja Static Age.

      http://www.youtube.com/watch?v=40SM7SpmX1Y

    • anti-voopotin

      Nyt päästän ääneen The Crampsin. Bändin perustivat jo edesmennyt Lux Interior ja Poison Ivy 70-luvun alkupuolella. Musiikkityyliä kuvaa ehkä parhaiten psykobilly. Jos minulta kysytään, niin sanoisin että heidän musiikki on jotain rockabillyn ja punkin sekoitusta. Punkabillyä tai jotain. Bändi on hyvä esimerkki miten voi tehdä hyvää musiikkia aika vähillä elementeillä. Sopivasti luovaa hulluutta ja rakkautta siihen mitä tekee, ja homma toimii, hommassa on tyyliä. Usein kun kuuntelee näitä vanhoja klassikoita, kuulee sen miksi toiset on jotain ja toiset ei. Toiset voi opiskella, harjoitella voittaa kaikenmaailman kykykilpiluja sun muuta, mutta eivät ikinä tule kuulostamaan läheskään niin hyvältä kuin toiset. Toiset taas kuulostaa lähes aina hyvältä. Näinhän se vanha sanonta kuuluu, että lahjattomat treenaa...

      Tämä levy on julkaistu vuonna 1980, mutta valitsen sen tähän osioon jokatapauksessa, koska bändi on ollut aktiivinen jo 70-luvulla ja kuulunut myös siihen CBGB:n kalustoon. The Cramps ja Songs the Lord taught us.

    • anti-voopotin

      Nyt muuttuu musiikkityyli, mutta pysytään edelleen CBGB klubin esiintyjäkaartissa. Seuraavaksi on vuorossa Talking Heads ja heidän debyytti albumi. Tämänkään bändin merkitystä musiikkimaailmassa ei voi vähätellä. Bändin ehkä tunnetuin biisi löytyy heidän esikoiseltaan. Psycho Killerin tietää nyt varmaan jokainen.

      http://www.youtube.com/watch?v=zIZ1rV6qJHQ

    • anti-voopotin

      Vielä olisi jäljellä 3 artistia, jotka haluan tänne tämän päivän Sunnuntain Klassikoihin kuunneltavaksi tuoda. Naisenergiaa seuraavaksi.

      Patti Smith Group. Voi olla että nimi on vieras, mutta uskoisin ainakin yhden biisin olevan tuttu...

      http://www.youtube.com/watch?v=DyQq62k9jRU

    • anti-voopotin

      Toiseksi viimeinen bändi tämän sunnuntain klassikoissa. Lou Reed bändeineen on varmasti joskus jakanut mielipiteitään, mutta hänen panos ja vaikutus musiikkimaailmassa on kiistaton. Ja onpahan herra päässyt vanhemmiten nauttimaan suuremmastakin suosiosta arvostuksesta esimerkiksi vaikkapa Perfect Day biisinsä myötä. Ja kaikkihan me tiedämme myös sen Walk on the Wildside biisinkin...

      Mutta nyt laitetaan soittoon Velvet Underground & Nico. Annetaan musiikin puhua puolestaan.

      http://www.youtube.com/watch?v=3h45a1YEYFE&feature=related

    • anti-voopotin

      Viimeisenä tulee sitten tietenkin Blondie. Tätä bändiä ei voida millään ohittaa tämänpäiväisessä klassikkokatsauksessa. Kuinkahan monelle naisartistille Debbie Harry onkaan ollut esikuvana ja innoittajana? Heh, en ole laskenut ja ottanut selvää asiasta, mutta väittäisin että todella monelle. Sen enempää Blondieta ja Debbie Harry:ta analysoimatta toteaan vaan, että ne vaan oli. Ja on edelleenkin. Ei sellaisia artisteja usein tule. Ja kun niitä tulee, he ja heidän musiikki jäävät elämään. Monet muut tulee ja menee, mutta klassikot on ja pysyy...

      Valitsen tähän heidän kolmannen studioalbuminsa Parallel Lines.

      http://www.youtube.com/watch?v=4rxkiQ1IrqM

      Tänään jäi pois muutama tutustumisen arvoinen artisti, joihin tutustumista suosittelen lämpimästi. Television, MC5, Wayne County & the Electric Chairs, Richard Hell and Voidods...

      Kiitos ja palaillaan keskiviikkona keskiviikon kevyeiden parissa. Illanjatkoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      80
      2387
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2133
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      80
      1764
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1567
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1505
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1468
    8. 54
      1330
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      85
      1289
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe