Mies pitää saada lähtemään.

Kati 84

4 kuukautta on ollut aikaa muutta pois, mutta elettäkään ei ole tehnyt. Olen muistuttanut monesti ja aina sama juttu, hetken hän etsii asuntoa ja sitten taas ei. Eilen tuli mitta täyteen, sain hän vihjasi että tekisi itselleen jotain jos nyt "lopullisesti" eroamme.

Olen kerännyt miehen kamat kasaan, hänen nukkuessa vielä eilistä krapulaa pois. Aion heittää hänet pihalle. Mitä jos hän ei lähde? Miehellä ei ole paikkaa minne mennä, mutta eipä se minua kiinnosta. Kyllä sen verran paha maku jäi eilisestä suuhun ja hän vaan vahvisti käytöksellään, ettei meillä ole tulevaisuutta. Tähän asti olen ollut asiallinen ja ymmärtäväinen, mutta nyt riitti.
Haluan alkaa elää omaa elämääni.

31

8785

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---

      Hän ei voi olla koko ajan sisätiloissa, kun hän lähtee ulos, nostat tavarat ulkopuolelle.
      Kun on puoli vuotta kulunut ilmoituksesta ei ole mitään lainvastaista jos näin teet.
      Aina löytyy asuntoja, tai asuntoloita.
      Tietty vaihdat lukot pikaisesti kun pääset hänestä. Onnea.
      Eräs sukulainen roikkui kolme ja puoli vuotta siivellä tämän jälkeen kun ilmaistiin emme jaksa enää passata.
      Parempi olisi kun saisit jonkun miespuolisen tuttavasi tai omaisesi avustamaan.
      Usein riippuu niin pienestä kun ei yhtä ainoaa puolustajaa löydy.
      Olipa tällainenkin henkilö täälläpäin ollut joka teki vuoteen rappukäytävään ja nautti kun eivät naiset kehdanneet soittaa poliisia.

    • yhteiselämän purkanu

      Oleellisin kysymys tässä on se, että kenen nimissä asunto on?

      • Kati 84

        Se on minun omistusasuntoni. Ja ilmeisesti minulla ei ole mitään oikeuksia. Joudun itse lähtemään muualle omasta kodistani kun ex avomies ei liikahda sieltä mihinkään. Tänään kävin käräjäoikeudessa ja hain hänelle häätöä. Se on ainoa keino millä saan hänet ulos. MUTTA SIIHENKIN VOI MENNÄ AIKAA jopa kuukausia.
        Helvetin hyvä että asuu tällaisessa oikeusvaltiossa.

    • mun idea

      Poliisit hakee miehen pois jos ei suosiolla lähde. Soita vaikka soskuun ja pyydä niiltä miehelles joku tukiasunto väliaikaiseksi.

    • oleellinen kysymys

      Onko mies kirjoilla asunnossa? Millaiset on asunnon omistus/vuokrasuhteet? Onko ylipäätään mitään todisteita avoliiton purkamisesta ja sen ajankohdasta?

      Nuo ovat tärkeitä asioita sen kannalta, ettei poliisikaan voi häntä sieltä tulla hakemaan, jos siellä virallisesti asustaa ja poismuutosta sovittu vain suullisesti. Pikemminkin tällaisessa tapauksessa ex voi saattaa sinut hankaluuksiin mikäli alat lukkoja vaihtamaan. Ja valitettavasti kuulostaa siltä, että hän niin tarvittaessa tekisikin...

      • ----

        Ap ei kertonut onko mies hankala muussa mielessä kuin ettei suostu lähtemään.
        Sitä suuremmalla syyllä jos pitää pelätä, on päästävä eroon.
        Vaikka menisi puoli vuotta virallisesta häädöstä, vaivannäkö kannattaa.
        Oleellista on, ettei Suomessa voida pakottaa ketään asumaan epämukavan henkilön kanssa.

      • oleellinen kysymys
        ---- kirjoitti:

        Ap ei kertonut onko mies hankala muussa mielessä kuin ettei suostu lähtemään.
        Sitä suuremmalla syyllä jos pitää pelätä, on päästävä eroon.
        Vaikka menisi puoli vuotta virallisesta häädöstä, vaivannäkö kannattaa.
        Oleellista on, ettei Suomessa voida pakottaa ketään asumaan epämukavan henkilön kanssa.

        Niinpä, tilanne on vaikea jos mies on "vain" vastahakoinen lähtemään. Jos nyt jotain positiivista tästä etsii, niin toinen puolihan asiassa on ettei taivasalle heittämistä voi rangaistuksetta käyttää esim. parisuhdeväkivallan muotona.

        Eri asia on, jos ex-puoliso käyttäytyy väkivaltaisesti tai uhkaavasti. Silloin mies voidaan järkätä asunnosta ulos välittömästi.

        Suosittelen aloittajan tässä luppoajalla miettimään muita laillisia keinoja, joilla ex saadaan lähtemään ja ihan vapaaehtoisesti...

    • Näin toimisin...

      Ota kuule itselles uusi äijä. Sellainen isokokoinen ja roteva (tähän käy kukavaan kaveri, joka on valmis yöpymään jonkun aikaa teillä). Laitat ruokaa vain teille kahdelle, etkä osta mitään ylimääräistä sinne kaappeihin. Alatte nukkumaan myös toisen ukon kanssa teidän makkarissa. Eiköhän äijäs vaihda maisemaa, kun alkaa kuulua "ääniä" (niitä voi vaikka teeskennellä ja mielellään oikein kovaa)....

    • erkkipetteri69

      Ellette ole tehneet vuokrasopimusta, jonka nojalla hänellä olisi oikeus asua asunnossa, pois saaminen on niin yksinkertaista, että vaihtaa luot toisen ollessa ulkona, tai soittaa poliisit poistamaan ihmisen asunnosta.

      Asunto on yksin sinun, ja sinä päätät kuka siellä saa majailla. Toinen ei voi tähän mitään sanoa, koska hänellä ei ole esittää mitään perustetta (vuokrasopimus tai avioliitto) asumiselle asunnossasi.

      Jos hänellä olisi vuokrasopimus, tilanne olisi hankalampi. Joutuisit ensin irtisanomaan sopimuksen ja sitten irtisanomisajan jälkeen hakemaan häätöä. Samoin jos olisitte naimisissa, tilanne olisi hankalampi. Mutta kun ette ole, eikä ole vuokrasopimusta, laitat toisen vain pihalle ja asia on sillä selvä.

      • Kati 84

        Niinhän minäkin luulin, että se on niin helppoa. Vaan eipä ole. Häätö on ainoa keino saada ex-avopuoliso pois asunnostani. Hän on kirjoilla osoitteessani joten en voi niin vaan heittää häntä ulos. Tavarat tulee säilyttää sellaisessa paikassa, missä ne säilyy, esim. voisin roudata ne kellariin. Roskiin tai roskakatokseen niitä ei saa viedä. Poliisit eivät puutu asiaan, ellei hän ole väkivaltainen tai uhkaillut.

        Lähestymiskieltoa en saa, jos ei ole edelleenkään uhkailua tai väkivaltaisuutta ollut. Pelkkä kiusanteko, ettei suostu lähtemään asunnostani, ei riitä syyksi saada lähestymiskieltoa. Lukkoja en voi vaihtaa, koska hän tosiaan on kirjoilla asunnossani, eli se on hänen kotinsa.

        Niin että kuinka helppoa se taas olikaan? Taidankin olla viisas tästä eteenpäin ja pitää oman kämppäni, enkä muuttaa enää ikinä kenenkään kanssa yhteen.

      • mk
        Kati 84 kirjoitti:

        Kyllä asinä voit sarjoittaa lukot uudestann kun teilla ei ole mitään vuokrasoppari niin voit heittää hänet ulos ja jos ottaa herneen nenään niin oikeuden kautta voi´hakea korvauksia että silleen ja tuskin mitään tulee saamaan. Avoliitossa ei ole mitään asumissuojaakun ei olla naimisissa ja voit heittää pihalle ihan huoletta jos muuten ei lähde ja lakio n omistajan puolella.

      • näin mä tekisin
        Kati 84 kirjoitti:

        Niinhän minäkin luulin, että se on niin helppoa. Vaan eipä ole. Häätö on ainoa keino saada ex-avopuoliso pois asunnostani. Hän on kirjoilla osoitteessani joten en voi niin vaan heittää häntä ulos. Tavarat tulee säilyttää sellaisessa paikassa, missä ne säilyy, esim. voisin roudata ne kellariin. Roskiin tai roskakatokseen niitä ei saa viedä. Poliisit eivät puutu asiaan, ellei hän ole väkivaltainen tai uhkaillut.

        Lähestymiskieltoa en saa, jos ei ole edelleenkään uhkailua tai väkivaltaisuutta ollut. Pelkkä kiusanteko, ettei suostu lähtemään asunnostani, ei riitä syyksi saada lähestymiskieltoa. Lukkoja en voi vaihtaa, koska hän tosiaan on kirjoilla asunnossani, eli se on hänen kotinsa.

        Niin että kuinka helppoa se taas olikaan? Taidankin olla viisas tästä eteenpäin ja pitää oman kämppäni, enkä muuttaa enää ikinä kenenkään kanssa yhteen.

        Muuta vaan, mutta turvaa kirjallisella sopimuksella oikeutesi erotilanteessa. Kaksi osapuolta saa sopia asioista keskenään. Tarkastutat vain, ettei sopimus sisällä kohtuuttomia tai laittomia ehtoja ja siinä on kahden todistajan allekirjoitukset.

      • asdasd ads asd
        Kati 84 kirjoitti:

        Niinhän minäkin luulin, että se on niin helppoa. Vaan eipä ole. Häätö on ainoa keino saada ex-avopuoliso pois asunnostani. Hän on kirjoilla osoitteessani joten en voi niin vaan heittää häntä ulos. Tavarat tulee säilyttää sellaisessa paikassa, missä ne säilyy, esim. voisin roudata ne kellariin. Roskiin tai roskakatokseen niitä ei saa viedä. Poliisit eivät puutu asiaan, ellei hän ole väkivaltainen tai uhkaillut.

        Lähestymiskieltoa en saa, jos ei ole edelleenkään uhkailua tai väkivaltaisuutta ollut. Pelkkä kiusanteko, ettei suostu lähtemään asunnostani, ei riitä syyksi saada lähestymiskieltoa. Lukkoja en voi vaihtaa, koska hän tosiaan on kirjoilla asunnossani, eli se on hänen kotinsa.

        Niin että kuinka helppoa se taas olikaan? Taidankin olla viisas tästä eteenpäin ja pitää oman kämppäni, enkä muuttaa enää ikinä kenenkään kanssa yhteen.

        Voit varmaan periä vuokraa?

        Laita sitten myös vuokrat perintään eli perintätoimisto asialle.

    • Lellu..

      Taas mk antaa täällä väärää tietoa. Asia on niin kuin ap on todennut. Mies on kirjoilla asunnossa. Ei omasta kodista voi noin vain laittaa ketään pihalle vaihtamalla lukkoja. Mies voi pyytää poliisit paikalle.

      Ap:n pitää hakea käräjäoikeudesta häätö yhteiselämän loppumisen perusteella. Tästä samasta asiasta oli pari kuukautta sitten ketju ja siinä joku totesi, että kun suhde menee poikki, niin laittakaa heti se häätöasia vireille. Jos mies lähtee oma-aloitteisesti, niin sen häädon voi aina perua. Jos ensin odottelet kuukausikaupalla että toinen lähtisi oma-aloitteisesti ja sitten vasta rupeat kyselemään toimenpiteitä, niin ero pitkittyy..

      • erkkipetteri69

        "Ei omasta kodista voi noin vain laittaa ketään pihalle"

        Ei voikaan. Mutta kun kyseessä ei ole avioliitto, eikä vuokrasopimusta löydy, ei se silloin ole sen toisen koti.

        Vai voinko minä mielestäsi muuttaa teille asumaan ihan sillä, että teen muuttoilmoituksen ja ilmestyn paikalle? Ilman mitään sopimuksia? Sinun logiikallasi voin.

      • todisteet
        erkkipetteri69 kirjoitti:

        Jos teet muuttoilmoituksen lonkalta heitettyyn osoitteeseen, sinä tuskin olet taloyhtiössä kirjoilla (ilmoitukset sinne tekee asunnon omistaja tai haltija) ja sinulla ei ole todistettavasti itsellesi kuuluvaa omaisuutta asunnossa (tai lähimmässä roskiksessa). Se, ettei ole vuokrasopparia ei riitä perusteeksi, jos yhteisasuminen on todistettavasti aloitettu yhteisymmärryksessä asunnon omistajan tai haltijan kanssa, eikä tällä ole häätöpäätöstä ym. todistetta sen loppumisesta. Lainsuoja se avoliitossa elävälläkin on, varsinkin jos se on kestänyt vähintään viisi vuotta tai on yhteisiä lapsia.

        Jos poliisit kutsutaan paikalle koska avopuoliso on vaihtanut lukot niin kyllä siinä ulosheittäjä joutuu kuseen jokatapauksessa. Ihan jo syystä, että pitää hallussaan tai on hävittänyt vastapuolen omaisuutta. Siinä sitten haet sen virallisen häädön ja sitä odotellessa paitsi katselet sen idiootin naamaa, odottelet käräjiäkin. Tosi "hyvä" neuvo siis.

      • erkkipetteri69
        todisteet kirjoitti:

        " Se, ettei ole vuokrasopparia ei riitä perusteeksi, jos yhteisasuminen on todistettavasti aloitettu yhteisymmärryksessä asunnon omistajan tai haltijan kanssa, eikä tällä ole häätöpäätöstä ym. todistetta sen loppumisesta."

        Olet nyt kyllä ymmärtänyt asian ihan väärin päin. Kyse ei todellakaan ole siitä, että asunnon omistajan pitäisi pystyä osoittamaan, että sillä ex-avokilla ei ole oikeutta asua hänen asunnossaan. Tilanteessa on kyse siitä, että sen ex-avokin pitäisi pystyä osoittamaan, että hänellä on oikeus majailla kyseisessä asunnossa. Ja sitä hän ei ilman vuokrasopimusta voi tehdä, joten oikeutta asumiseen ei ole.

        "Jos poliisit kutsutaan paikalle koska avopuoliso on vaihtanut lukot niin kyllä siinä ulosheittäjä joutuu kuseen jokatapauksessa."

        Ei joudu. Omaan kotiinsa saa vaihtaa lukot.

        " Ihan jo syystä, että pitää hallussaan tai on hävittänyt vastapuolen omaisuutta."

        Toisen omaisuuden hallussapito on ihan luvallista, jos toinen on ne sinun kotiisi tuonut. Kyseinen omaisuus pitää tietenkin luovuttaa takaisin pyydettäessä. Mitä toisen omaisuuden hävittäminen tähän koko asiaan muuten liittyy? Se on tietenkin kiellettyä.

        Jos ap on hakenut häätöä, hänelle on kerrottu miten kauan kestää saada mies laillisesti ulos.
        Hyvä kun ymmärretään vapaaehtoisesti, ettei mene vuosikausia.
        Omaisuuden hävittäminen, harva tekisi näin, ketään ei voida ärsyttää loputtomiin ettei hae tavaroitaan, varastoja löytyy, mies joutuu itse maksamaan sen vuokran.
        Apua ei ole ihan helppo saada, että parempi kun ottaa vastaan kun on ajankohtaista.

      • mk

        Jos sarjoittaa lukot uudestaan ja heittää avokin pihalle niin avokin pitää hastaa se asunnon omsitaja oikeuteen jos jotain hyvityksiä haluaa saada ja sitten sen vasta näkee kun toimii ja tekee ratkaisunsa itse.

      • hoohhhoihihhhh
        erkkipetteri69 kirjoitti:

        " Se, ettei ole vuokrasopparia ei riitä perusteeksi, jos yhteisasuminen on todistettavasti aloitettu yhteisymmärryksessä asunnon omistajan tai haltijan kanssa, eikä tällä ole häätöpäätöstä ym. todistetta sen loppumisesta."

        Olet nyt kyllä ymmärtänyt asian ihan väärin päin. Kyse ei todellakaan ole siitä, että asunnon omistajan pitäisi pystyä osoittamaan, että sillä ex-avokilla ei ole oikeutta asua hänen asunnossaan. Tilanteessa on kyse siitä, että sen ex-avokin pitäisi pystyä osoittamaan, että hänellä on oikeus majailla kyseisessä asunnossa. Ja sitä hän ei ilman vuokrasopimusta voi tehdä, joten oikeutta asumiseen ei ole.

        "Jos poliisit kutsutaan paikalle koska avopuoliso on vaihtanut lukot niin kyllä siinä ulosheittäjä joutuu kuseen jokatapauksessa."

        Ei joudu. Omaan kotiinsa saa vaihtaa lukot.

        " Ihan jo syystä, että pitää hallussaan tai on hävittänyt vastapuolen omaisuutta."

        Toisen omaisuuden hallussapito on ihan luvallista, jos toinen on ne sinun kotiisi tuonut. Kyseinen omaisuus pitää tietenkin luovuttaa takaisin pyydettäessä. Mitä toisen omaisuuden hävittäminen tähän koko asiaan muuten liittyy? Se on tietenkin kiellettyä.

        "Tilanteessa on kyse siitä, että sen ex-avokin pitäisi pystyä osoittamaan, että hänellä on oikeus majailla kyseisessä asunnossa. Ja sitä hän ei ilman vuokrasopimusta voi tehdä, joten oikeutta asumiseen ei ole."

        Älä höpötä omiasi. Jos ex-avokki on asunnossa kirjoitta, hän asuu siinä. Semmoista ei voi mennä laillisesti ulos heittämään.

        "Omaan kotiinsa saa vaihtaa lukot."

        Joo, mutta jos siinä kodissa asuu joku toinenkin, niin sitä ei voi oven ulkopuolelle jättää, mikäli se turvautuu virkavaltaan.

        Asia on tässä threadissa jo moneen kertaan selitetty, se ei inttämällä siitä miksikään muutu.

      • ynynyd

        no voithan vain asunnon omistajan ailmoittaa että vuokrasopimukseenne (suulliseen) tuli nyt muutos, ja että vuokra alkaa nyt juosta 2000/kk, ja vesi sähköt, Niin mies häipyy. MIKÄ järki on ottaa joku kotiinsa ilman vuokranmaksua?? Vaikka olisikin avomies?? Miksi annoit ilman vuokrasopimusta tulla?Ja perintäkulut päälle jos ei vuokraa maksa.
        Toinen: laita se huone missä mies oleilee vuokrattavaksi, hommaa siihen joku nainen tai mies asumaan joka maksaa vuokraa, onkai sulla lupa se tehdä, ja mies joutuu menemään johonkin nurkkaan nukkumaan olohuoneeseen. Lähtee itte!
        Ota isoja koiria jotka pistätaamull ahaukkumaan miehen huoneen oven taakse, tai kissoja naukumaan. Hermot menee!
        Tai ala häiriköidä yöllä paukuttamalla kattiloita ettei mies saa nukuttua, jatka 5 yötäperäkkäin. Tai jätä radio täysille päälle monena yönä.Kotonasi voit tehdä niin.

    • Tein näin

      Olin samassa tilanteessa. Johtui siitä, että mies oli erostamme henkisesti niin huonossa kunnossa, eräänlaisessa sairaudentilassa, että oli toimintakyvytön hoitamaan asioita, hän ei kyennyt etsimään itselleen edes asuntoa.

      Etsin ja jopa maksoin aluksi hänen uuden asuntonsa, niin vihdoin lähti.

    • Helppoa ja totta

      Oma asunto on oma eikä siellä tarvitse ketään pitää. Soitto poliisille niin vievät lonnijan uuteen "kotiin" eli putkaan.

      • höpöhöpö35353534

        Ihan täyttä paskaa koko juttu.

        Jos haluat että poliisi vie jonkun putkaan, niin ensin pitää ottaa turpaan. Poliisit eivät todellakaan vie edes satunnaista ukko mustalaista putkaan, jos se ei käyttäydy agressiivisesti.

        Toiseksi, ihan turha on soittaa poliisile ja pyytää niitä viemään asunnossa kirjoilla oleva ukko putkaan. Jos haluaa käyttää virkavaltaa, pitää mennä sitä tietä mitä tässäkin threadissa on neuvottu.

        Jos taas haluaa äijästä nopeasti eroon, niin sen voi heittää itse omin voimin pihalle, mutta silloin jos ulosheitetty soittaa polisiille, niin se on se ulosheittäjä joka lähtee putkaan (agressivinen käytös).

      • ää''ää
        höpöhöpö35353534 kirjoitti:

        laki on syystä juuri noin.on paljon perheitä joissa lapsia ja 10 v. yhteiselämää. Asunnon omistaja löytää uuden ja sanoo vaimolleen häivy heti! Eipä menekkään niin , vaan on saatava aikaa järjestää uusi halpa asunto itselle ja lapsille. Ei ole aina helppoa löytää. Miksi otatte jonkun ilmaiseksi asumaan omaan kotiinne, jos ette ole naimisissa?

      • gfgjvjtfchjb
        ää''ää kirjoitti:

        Tilaa muuttoauto miehen nimellä hakemaan tavarat. Pakkaa auton ja sanot että mies antaa osoitteen, jos ei niin vievät säilöön tavarat. 4 kk on riittävä aika kyllä.

    • kilari

      Kirjoilla olevaa ei voi heittää ulos. Itse majoitin, syötin ja ruokin 3 vuotta työtöntä ex-avokkia kotonani. En hakenut häätöä, kun hän nyt kuitenkin oli lapseni isä. Joo, haukkukaa tyhmäksi vaan, ei se sillekkään mitään herkkua ollut, uskokaa pois. Lopulta lähti, onneksi. Olin muuten 4,5 vuotta ilman seksiä silloin (25-29v). Eikä sitä enää ikuna, kiitos!

    • 1*1=1

      Kysypäs asiaa paikallisesta oikeusaputoimistosta ja kerro tänne mitä vastasivat.

    • mikä osoite

      Mä voin tulla heittämään se miehen ulos. Tehtiin niin yhen naisen miehelle kun se ei suostunut lähtee naisen asunnosta. Nainen on siis meidän kavereita. Se mies vaan juopotteli ja söi naisen ruuat joten mentiin sinne ja pakattiin sen kamat ja heitettiin kädestä pitäen mies ulos. Tollanen mies ei usko ennen kun se väkisin raahataan ulos. Kaverini on iso korsto 188 cm ja 105 kg. Lähtee isompikin mies.

    • jep jep jep

      Aloituksesta on jo monta kuukautta, vieläkös se äijä pyörii nurkissa?

    • Anonyymi

      Valitettavasti se on laitonta heittää tyhjän päälle. Ikävä kyllä odota jos hän saa asunnon ja sitten hai käräjille jos ei onnistu. Näitä on tapahtunut ja korvaukset ovat olleet isot. Sehän toki auttaa että sitä kautta hän saa pian uuden asunnon. Ota siis lakimieheesi yhteyttä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      16
      6598
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      197
      2490
    3. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      100
      1928
    4. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      76
      1507
    5. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      191
      1059
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      41
      980
    7. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      46
      939
    8. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      77
      843
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      45
      719
    10. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      7
      708
    Aihe