Olen 32 vuotias isäni 65 ja äitini 63.Isoveljeni 36. Äitimme on ollut hoitokodissa ja 14-vuotta, joten oikeastaan ainoa vanhempamme on isä. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen ollut ns kakkoslapsi, eli olen saanut kaikki veljeni vanhat vaatteet, harrastusvälineet ja sen huomion mikä ylitse jäi. Minun harrastuksiini ei ollut varaa, mutta veljeni on. Viikko ym rahaa riitti aina veljelle mutta itse sain lähinnä hiluja. Kun muutin kotoa pois sain mukaani isovanhempien kuolinpesästä vanhat huonekalut ja keittiövälineet, veljeni taas ilmaisen asunnon, auton ja vieläpä fyrkkaa mukaan. Kokoajan vanhepani, lähinnä isä on toitottanut että olen tasapuolinen koittanut olla, vaikka peruskoulun matikallakin voi tajuta että olen saanut vain murto-osan veljeni saamisista.
Nyt vanhenpani ovat vanhoja ja ikä tuonut mukanaan erilaiset vaivat ja ennen kaikkea yksinäisyyden.Ja hänelle olen ollut kuten edellä mainittua enempi tai vähempi ilmaa.Tosiaan ikä on tuonut isällemme yksinäisyyden, asumme veljeni kanssa eripuolella Suomea, meillä molemmilla etäisyyttä isään on 200-300 kilometriä. Nyt kun ikä vaivoineen ja tuo yksinäisyys kalvaa tuota laiminlyönyttä vanhempaa voisi kuvitella, että kokisin tyydytystä kun saa ansionsa mukaan, mutta ei. En tunne isääni kohtaan toisaalta empatiakaan, mutta ihmettelen itseäni koska nyt en tunne hirveätä tyydytystäkään. Jännä juttu. Aikaisemmin vuosia kuvittelin ja toivoin että tämä suoraansanottuna paska vanhempi saisi edes hiukan ansionsa mukaan, mutta nyt olo on ihmeellisen tyhjä kun toiveeni on toteutumassa,
Nyt vanhenpani ovat vanhoja ja ikä tuonut mukanaan erilaiset vaivat ja ennen kaikkea yksinäisyyden.Ja hänelle olen ollut kuten edellä mainittua enempi tai vähempi ilmaa.Tosiaan ikä on tuonut isällemme yksinäisyyden, asumme veljeni kanssa eripuolella Suomea, meillä molemmilla etäisyyttä isään on 200-300 kilometriä. Nyt kun ikä vaivoineen ja tuo yksinäisyys kalvaa tuota laiminlyönyttä vanhempaa voisi kuvitella, että kokisin tyydytystä kun saa ansionsa mukaan, mutta ei. En tunne isääni kohtaan toisaalta empatiakaan, mutta ihmettelen itseäni koska nyt en tunne hirveätä tyydytystäkään. Jännä juttu. Aikaisemmin vuosia kuvittelin ja toivoin että tämä suoraansanottuna paska vanhempi saisi edes hiukan ansionsa mukaan, mutta nyt olo on ihmeellisen tyhjä kun toiveeni on toteutumassa,
Vastaukset 24
Vanhimmat
Oisko se sitä kuuluisaa aikuiseksi kasvamista? Sellainen outo juttu poksahti päähän aloitustasi lukiessa; etkö koskaan kysynyt isältäsi ääneen, miksi hän jakoi ne jutut niin epätasan. Hänellä oli siihen joku syy, mutta voi olla, että se on sellainen, mihin ei ole / ei löydy sanoja.
Nämä ovat kuule ihmeellisiä kiemuroita immeisen mielen puolella ja aivoissa nämä sukulaisuus-, omaisuus-, jakamis-, arvottamis- yms. läheisesti perheeseen liittyvät aiheet. Sukupolvien perintöä ja jatkumoa, jota ei osata panna poikki.
Sellainen outo juttu poksahti päähän aloitustasi lukiessa; etkö koskaan kysynyt isältäsi ääneen, miksi hän jakoi ne jutut niin epätasan. Hänellä oli siihen joku syy, mutta voi olla, että se on sellainen, mihin ei ole / ei löydy sanoja.
Tehty on ja vastauksena oli kauniisti kaiken kieltäminen. Valehteli päin naamaa että muka tasaveroisesti meitä molempia on kohdeltu. Syytä en edes jaksa arvailla. Korkeintaan kieroontunut ajattelumaailma esikoisesta ym.
"Kieroontunut" voinee olla tai sitten vain erilainen kuin omasi. Kaikki eivät ajattele esim. materia-asioista samalla viisiin, toisille se on maailman tärkein juttu, toisille vain välttämätön paha. - Kun hän sanoi "tasa-arvoisesti", niin laskitko / näytitkö vaikka paperilla laskien tai muuten rautalangasta vääntäen jakojen rahalliset arvot?
Kannattaisiko myös rehellisesti ja suoraan kertoa, että eriarvoistaminen askarruttaa, painaa mieltä, tulehduttaa suhteita, jättää isän yksin, tekee läheisistä ihmisistä toisilleen etäisiä ja vieraita ...
No mitä ne vanhemmat ovat sinulle tehneet ?
Koet että vanhampasi ovat vanhoja, eihän nyt tavallisesti vähän yli kuusikymppiset mitään vanhoja ole, vielä ihan voisivat olla palkkatyösskin.
Muuten, mietipäs itse, kun vuosi vuodelta vanhenet itsekin, tunnetko itsesi yhtään vanhemmaksi, haluaisitko samalla tapaa sinusta ajateltavan kun ajattelet nyt omista vanhemmistasi. On muuten totta, että sama tulee eteen sinulle itsellesi, lapsesi saattavat kokea sinut vanhaksi, mutta itse et sitä niin tunne.
Totta vanhemmillasi on jo elämistä takana ja saattavat olla asihoihin syystäkin kriittisempiä, jos kuuntelisit saattaisit säästyä monelta pään kiveen hakkaamislta. Mutta eihän se niin mene, sinun ihan välttämättä hakattava se pää kiveen ja muutenkin vain protestoiva asioita vastaan, mutta myöhemmin tulet huomaamaan, että itseäsi vain kuritit.
Vanhampasi kyllä näkevät ja kuulevat ja kärsivät puolestasi, mutta eihän omia vanhempia sovi kuunnella, sehän on ihan peestä. Eikös se ole tätä nykyaikaa, että aina pitää vain sotia vastaan.
kuulostaa todella epäreilulta, että sinua on noin kohdeltu! Tietääkö vanhempasi, että miltä sinusta tuntuu?? Jos ei, niin olisiko korkea aika puhdistaa pöytä?
Jos et pysty sitä suoraan kertomaan, niin ota kynä käteesi ja KIRJOITA! Kirjoita kaikki tilanteet, asiat ja tunteet, jotka sinua vaivaavat! Laita kaikki tuohon kirjeeseen ja katso mitä tapahtuu!
Jos vanhempasi ovat kunnon ihmisiä, niin he korjaavat tuon tilanteen ja hyvittävät sinulle sen väärinkohtelun. Jos he eivät niin tee, niin olet ainakin saanut ilmaista asiat ulos sisältäsi ja ne lakkaavat pikkuhiljaa sinua vaivaamasta.
Suosittelen kirjoittamista. Itsellä on tekeillä kirja karseasta sukulaisesta. Jollei siitä tule myyntimenestystä (jota tietysti toivon), ainakin se on minulle terapiaa ja se on minulle paikka esitellä tilanne juuri minun kannaltani. Meillä kun jokaisella on kaikkiin asioihin oma kanta. Jokainen tavallaan elämme eri maailmassa. Minunkin kirjani käsittelee lasten eriarvoisesti kohtelua. Ja myös yhden lapsen törkeää ahneutta.
Kirjoitin myös hiljattain kirjeen sisarelle, joka vainosi minua lapsesta asti. Kuvailin, mitä hän oli tehnyt ja miten se vaikutti minuun. Odotin, että tuo hurskas helluntailainen kirjoittaisi takaisin ja pyytäisi anteeksi. Ei suinkaan. Hänestä ei ole kuulunut mitään. Vaino on lakannut. Ja omaa mieltäni ei enää vaivaa kauna. En usko, että häntä kirjeelläni romahdutin, hän vain sulattelee lukemaansa. Ehkä voimme vielä olla jotakuinkin sisarukset vanhoilla päivillämme.
Ei auta, jos puhe ei auta mitään, niin miksi kirjoittamisella olisi kummempaa vaikutusta?Kun asiat tapahtuivat, niin vannoin itselleni että nautin tulevaisuudessa kun vanhuus heihin iskee täydellä voimalla vaivoineen ja kaikkineen. Nyt kun tilanne noin 16-vuoden jälkeen on päällä en nautikaan, kuten sanoin en tunne toisaalta empatiaakaan heitä, siis lähinnä isääni kohtaan. Hän makaa sängyssä, minkä on itselleen pedannut. Kuten aikaisemmin kirjoitin olin lähinnä ilmaa isälleni, elin lähinnä seinän vieressä varjoissa perheessämme. Tilanne oli kuin vanhoissa maalaistaloissa, vanhin poika peri kaiken, nuoremmat saivat lähinnä jotain pientä mukaansa ettei talon vauraus kärsinyt liiaksi, ja tytöt menivät naimisiin muualle. Noin kuvainnollisesti. Nyt isäni ihmettelee miksen ole sukulaisrakas, pitäisi kuulemma tyytyä osaansa.En tyydy, niskassani on valuvika, en kumarra oikeastaan kenellekään enkä takapuolta nuole;en hyväksy paikkaani, vaan olen mielummin ilman sukua.
Well, tässäpä tuli todistettu melkoisen hyvin, että sinä et halua kuunnella, saatika ottaa vaarin, hyvistä neuvoista ja ajatuksista. Sen sijaan sinä haluat velloa itse 'rakentamassasi', katkeruudellasi synnyttämässäsi suossa. Varo! Se upottaa.
Oletko kuullut ikinä; sellainen niska, joka ei taitu, katkeaa. Jos isäsi "makaa niin kuin petasi", niin samalla tavalla tulet tekemään sinäkin. Sitä tarkoittaa se sukupolvien jatkumo, isältä pojalle, kummastakaan ei tullut viisaampaa.
Kieltämättä katkeruus on kuluttavaa, ja ehkä olisin päässyt helpommalla jos olisin kuvitellut ettei mitään ole tapahtunut. Mutta mutta, silloinhan olisin se lammas joka kävelee pölkylle ja vieläpä kiitollisena. Perinnettä en suostu /halua jatkaa, koska perinteet sinänsä ovat usein typeriä, kuten tämä vuosisatainen esikoisoikeus.
Ja mikähän tämä sinun neuvosi on, unohda kaikki, älä kanna katkeruutta ja hyväksy paikkasi, vaikka sinulle heitettäisiin joulupöydästä leivänpala pöydästä seinän viereen, koska yhteistä venettä ei saa keikuttaa...
Mistähän tuo huonompi kohtelu johtui? Olikohan omalla käytöksellä vaikutusta asiaan?
Ei se aina niin ole, että kysymyksessä olisi huonokäytös tjms.. Vanhemmilla on yksinkertaisesti taipumus palvoa yhtä lapsistaan. Ja he eivät kykene tasapuolisuuteen omien lastensa kesken. Yksi on muita parempi.
Vuosikymmenien kokemuksella olen tullut siihen lopputulokseen, että vanhemmat ikään kuin pelkäävät tämän erikoisasemassa olevan lapsen menettämistä. Ja palvonnan kohdetta *lahjotaan*, että suhde jatkuisi.
Omalla kohdalla oli tilanne hieman saman kaltainen. Tyttönä harjoittelin luistelua hokkareilla. Ei ollut omaa pyörää ja vaatteetkin oli isoveljen jämiä, tai vanhempien vaatteista ommeltuja. Eikä minulla kuulemma ollut tarvetta ajokorttiin..??!! Kun täytin 18. Vaikka toiselle sisarukselle se olikin aikaisemmin maksettu.
Joskus se tuntuu tosi hullunkuriseltä. Nyt, kun toinen vanhemmista on jo manalle mennyt ja toinen tosi iäkäs. Niin nyt odotetaan, että tämä *ylijäämä*, vähemmälle jäänyt lapsi, alkaisi vanhemman ympärivuorokautiseksi hoitajaksi. Ja hoidon tietysti tulisi olla ilmaista.
Tasan ei käy onnen lahjat, vai miten se nyt menikään...?
Jos ei voi unohtaa, kannattaa edes opetella ymmärtämään ja antamaan anteeksi. Se tapahtuu oman itsesi takia, ei niinkään vanhemman eikä kenenkään muun. Sinähän et halua katkeroitua ja kaikkea sitä, mitä siitä seuraa, vai?
Toinen kappale kommentissasi osoittaa, että itsetunto ei taida olla kaikista parhaimpia. Siksikö sinä jatkat perinteitä, sillä sitä sinä no. teet tasan niin kauan, kun menet isäsi luo ja kysyt: "miksi?" niin, että hän ymmärtää, mitä ja miksi sinä kysyt. Minusta sinä olet "lammas" nyt, määit kuin pahainen kakara vaikeaa osaasi tekemättä mitään aikuisten oikeesti = aikuismaisesti. Ikä pelkästään ei sellaiseksi tee.
Aloittajahan sanoi jo kysyneensä, ja isä kielsi kaiken.
Tällaisten vanhempien kanssa ei yleensä valitettavasti mikään järjellinen keskustelu onnistu, siitä seuraa vain iso riita ja katkeria syyttelyitä puolin ja toisin.
Viisas ja valveutunut keksii siinä tapauksessa muuta puhumista ja ottaa vastaukset kiertotietä. Myös eläminen mukana, lähellä, tuntemaan opettelu ... auttaa ymmärtämään omaa läheistä ihmistä, omaista.
Asiat selviävät yleensä itsestään kun välittää ja tutustuu ja selvittää läheisensä elämänkaarta ja taustoja. Ei tapellen vaan tajuten.
Joskus se tuntuu tosi hullunkuriseltä. Nyt, kun toinen vanhemmista on jo manalle mennyt ja toinen tosi iäkäs. Niin nyt odotetaan, että tämä *ylijäämä*, vähemmälle jäänyt lapsi, alkaisi vanhemman ympärivuorokautiseksi hoitajaksi. Ja hoidon tietysti tulisi olla ilmaista.
Itselläni vähän sama tilanne, toinen vanhemmista alkaa myös tarvita jeesausta. Näinhän se menee, yksi kasvatetaan kiltiksi omaishoitajaksi, jolle ei sitten perintönä tai muutenkaan tipu kuin muruja.Luonnollisesti muuta sitten puhutaan elinaikana ja estetään esim kunnollisen ammatin hankkiminen ja jotain muruja annetaan pöydästä että pysyy koukussa. Itse olen sen ratkaisun tehnyt, että omaishoitajaksi en ala. Hankkikoot sen muualta. Liika kiltteys on tyhmyyttä. Aloin ottamaan sukuuni etäisyyttä tässä muutama vuosi sitten kun selvisi että suunnalta on tulossa korkeintaan hyväksikäyttöä ja vittuilua.
Hyvä valinta. Yhteyttä joutuu tietysti pitämään jonkin verran. Mutta se kannattaa tehdä harvoin ja juuri silloin kun itselle sopii. Näitä vaikeita tapauksia varten on olemassa palvelutalot. Siellä voi kiukutella rauhassa. Henkilökunta on koulutettu kaikenlaisia vanhuksia varten.
Sitä olen itse ihmetellyt usein, että miksi tältä erikoisasemassa olevalta sisarukselta ei vaadita mitään. Hän on saanut kaiken. Mutta hänen *velkataakka* ja vastuut eivät ole siitä kasvaneet. Pikeminkin hän on järjestelemässä mahdollista omaishoitajuutta kaltoinkohdellun harteille.
Jos sinua kiinostaa, niin lue seuraava kirja;
Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot.
Kirjoittanut: Liisa Kelttikangas-Järvinen.
Kirja avartaa hyvin paljon sellaisia asioita, joiden kanssa olemme joutuneet tekemisiin.
Ahaa, tällaisia ihmisen näköisiä on siis taustalla, kun yksinäinen vanhus viruu, odottaa ja ikävöi päivästä päivään laitoksen ikävässä arjessa, jossa hoitaja hoitaa perustarpeet, mutta ei ole se omainen, jonka kuuluu täyttää ne kaikki muut ...
Miten kirjan lukeminen on sinua auttanut suhteessasi vanhempaasi / -piisi?
Huhhuh, minkälaiset ihmiset voi puolustella vanhempien epäoikeudenmukaisuutta? Menkää itse itseenne, ap:lla on TÄYSI OIKEUS pistää välit poikki. Jos ei kultapoika tai -tyttö sitten hoidakaan vanhusta tämän eläkepäivillä, tuskin siitä voi alunperinkin vähälle jäänyttä lasta syyttää. Omien lapsien kanssa en aina tule toimeen, mutta olen pitänyt eläkkeellä olevan yrittäjän taidoilla kirjanpidon siitä, että olen rahallisesti tukenut saman verran. En yritä kättä vääntämällä ja kiristämällä ohjata elämään haluamallani tavalla. Eikä ne lapset silti aina pysty vanhuksia hoitamaan vaikka olisivat hyvissä väleissä vanhempien kanssa.
Älkää hyvät ihmiset hankkiko niitä kersoja joksikin omaishoitajaorjiksi, joiden pitää elää teidän haluamalla tavalla ja kestää mitä tahansa syrjintää ja *askaa, niillä on omakin elämä kokematta!
Ja hyi h-i, minkälaiset ihmiset jättävät OMAT vanhempansa yksinäisyyteen, ikävään ja ahdistukseen! Ei se vanhempi ole välttämättä ymmärtänyt olleensa epäoikeudenmukainen yhtään sen enempää kuin aikuinen lapsensakaan ymmärtää olevansa.
Voiko sellainen arvostella mitään puolta kenessäkään, joka ei ole kauas puusta pudonnut, joka tekee samat virheet kuin vanhempansakin ja on ihan yhtä pilaantunut hedelmä vinksahtaneine arvioineen ja arvostuksineen.
Noin monelle kolahti kunnolla.
Ja hyi h-i, minkälaiset ihmiset jättävät OMAT vanhempansa yksinäisyyteen, ikävään ja ahdistukseen! Ei se vanhempi ole välttämättä ymmärtänyt olleensa epäoikeudenmukainen yhtään sen enempää kuin aikuinen lapsensakaan ymmärtää olevansa.
Voiko sellainen arvostella mitään puolta kenessäkään, joka ei ole kauas puusta pudonnut, joka tekee samat virheet kuin vanhempansakin ja on ihan yhtä pilaantunut hedelmä vinksahtaneine arvioineen ja arvostuksineen.
Voi arvostella, koska jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Tosin täällä maalla nuorin puhuu lähinnä kun kysytään.Minkälainen ihminen jättää vanhempansa yksinäisyyteen?Tällainen, joka tajuaa poistua myrkyllisestä, kieroutuneesta ilmapiiristä, jossa arvoa tai kunnioitusta ei anneta. Jos asiallinen keskustelua asiasta ei auta eikävastapuoli edes tajua tehneensä mitää väärää on keinot vähissä. Kyse on lähinnä itsensä psyykkisestä suojeluksesta. Voisin toki esittää sitä rakastavaa omaishoitaja orja vanhempiaan kunnioittavaa lasta, mutten jaksa mitään sosiaalista teatteria. Miksi vierailla ihmisten luona keltä ei ole saanut tässä vuosien varrella kuin murusia? Asioistani tai tekemisistä ei olla oltu koskaan kiinnostuneita kunhan en tuota häpeää sukunimelle"kylillä"tai aiheuta liikaa kulunkeja.
Siirränkö ketjua eteenpäin?En koska en IKINÄ suosisi toista lastani millään kieroutuneella esikoisperiaatteella ym. Kyse on ikivanhasta, muttei oikeudenmukaisesta toimintamallista.Kuvattu mm täällä pohjantähden alla-teoksessa hyvin. Taisi olla lapsista nuorin kuka meni naimisiin kylän miehen kanssa sai perinnöksi jotkin vanhat huonekalut, ja pyydettiin olla ottamatta täyttä osuuttaan ettei talon vauraus vaan kärsi.
Anteeksi nyt pikkuinen, tämä on ilkeää, mutta poksahti päähän: jos ei tiedä, että toisen tekstiä lainatessa se pitää jotenkin ilmoottaa, sitaateilla ("...") tai kertomalla, ketä lainaa ("Ei eroja"), niin mitä muuta sellaista on, jota / josta ei tiedä ...
Onko sulla jo ne lapset? Oletko katsellut näitä asioita joltain muultakin kantilta kuin omaltasi? Tiedätkö, että ihmisen kannattaa (yleensä) mennä kauas / kauemmas asioista, jotka ahdistavat tai ovat ongelmallisia, koska 'kaukaa näkee paremmin'.
Omasta kokemuksestani tiedän, miten tuhoisaa on 'jättää levy päälle', jankata omaa kantaansa maailman tappiin sen takia, kun se on oma, niin se on 'oikea'. Ainut keino selvitä ko. painolasteista on muuttaa ajattelu- ja asennemaailmaansa, omaansa, sillä kenenkään muun ei voi. Tämä vaatii työtä, pohdintaa, aikaa ja vaivaa, kirjat ja / tai viisas kanssakulkija voi auttaa myös, mutta tee jotain. Itsesi kanssa, kultsi. Elämä on liian lyhyt käytettäväksi sellaisten asioitten märehtimiseen, joille ei voi mitään.
Kyllähän sen pitäisi normihemmolle olla selvää, että muksuja tulee kohdella oikeudenmukaisesti että ne oppivat itsekin esimerkistä kuinka tärkeää on olla reilu elämässä.
.
jeppis mun sisarukseni on se parempi joka elänyt ikänsä äiteen kukkaron lähellä.eläkööt sen kukaron omistajan lähellä myös loppuelämänsä.
ei o työelämässä,viina maistuu,venkoilija.äitee maksaa.
kyllä se hauska vielä loppuu..
enkä aio olla auttamassa.koska minulla on täysi oikeus olla välittämättä.
en ole katkera,käännän vain sivua kun se aika koittaa.