Omaisuuden tuhoaminen tai sen uhka

hei!
Meillä on mieheni kanssa tulossa avoero erittäin painaviin syihin vedoten, meillä on kahden vuoden ikäinen poika, josta tullaan käymään huoltajuuskiistaa. Kaikki on vielä aivan alussa, joten mitään kirjallisia sopimuksia tmv ole vielä tehty.

Olen lapsen kanssa tällä hetkellä eri paikassa kuin tuleva ex-mieheni ja hän lähettelee minulle uhkauksia tekstiviestitse.

Yksi uhkauksen osa-alue koskee omaisuuttani, joka on vielä muutaman päivän ajan meidän yhteisessä kodissamme. Meillä on yhteisissä nimissä oleva asuntolaina, jota olemme maksaneet puoliksi. Nyt mieheni aikoo jää yhteiseen kotiimme ja ottaa vastuun asuntolainasta. OMISTAN kuitenkin vielä asunnosta puolet.

Uhkauksissa mieheni viittaa selvästi siihen, että hän alkaa kantamaan tavaroitani ulos tiettynä ajankohtana ja tiettynä päivänä, jos en tee sitä tai tätä. Olen menossa kuitenkin hakemaan tavarani heti ensi tilassa ensi viikon lopussa ennen kuin kuukausi vaihtuu lokakuuksi.

Kysyisinkin, onko toisella osapuolella oikeus särkeä tai viedä roskiin tavaroitani, jotka ovat minun itseni ostamat? Jos näin tapahtuu, onko minulla oikeus tehdä ilmoitusta poliisille omaisuusrikoksesta, korvaako yhteisissä nimissä oleva kotivakuutuksemme? Tavaraa on kuitenkin ehtinyt kertyä kuluneiden vuosien aikana minulle monien satojen eurojen edestä.

Kokemuksianne, kiitooos!
6438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei miehelläs ole oikeutta särkeä tavaroitasi eikä sillä ole oikeutta niihi. sulla on oikeus tehdä rikosilmoitus jos se heittää sun tavaroitas roskiin tai särkee niitä. Kotivakuutuksesta en tiedä korvaako. Kannattaa kans tallentaa kaikki uhkausviestit ja uhkaukset mitä se tekee. Voit käyttää niitä todistuksena sitten.

Äänestä

Aloittajalle; Miksi kaappasit lapsen isänsä luota lymypaikkaasi?

Äänestä

Toivon, ettäet mene yksin sinne hakemaan tavaroitasi, vaan usemaan ihmsien kanssa. Tämä minulla on sen verran pätevät syyt sanoa, että aina kun on uhkailua sitä ei pidä väheksyä, koskipa se sitten vaikka vain tavararoita.
Ja siltikin kaikkien mukana olevien pitää hyväksyä se, että edessä voi olla mitä vain, ihminen voi menettää malttinsa aivan arvaamattomasti.

Samanlaisessa tapauksessa on eräälle tululle ihmiselle käynyt todella pahasti.

Äänestä

Sinä omistat asunnosta puolet edelleen, joten tulevan exäsi on ostettava sinulta osuutesi. Siihen saakka olet omistaja myös. Ei tietenkään ole oikeus toisen omaisuutta tuhota. Toisaalta voi olla vaikea näyttää toteen, että tuhoaa sinun tavaroita...kun asunnossa tietysti myös hänen omaisuutta. Hae pikaisesti tavarasi pois. Ja kuten sanottu; älä mene sinne yksin.

Äänestä

Sinulla ei ollut mitään oikeutta viedä miehen lasta pois kodistaan mukanasi. Lapsi asuu siellä missä asuu, elleivät huoltajat _yhdessä_ muuta päätä tai oikeus anna asiasta toisenlaista päätöstä.

Mitä hankalammaksi rupeat, sitä huonommalta asiat näyttävät siinä tulevassa huoltajuusoikeudenkäynnissä.

Järkevintä olisi palauttaa lapsi heti takaisin kotiinsa. Samalla saisit noudettua ne tavarasikin.

Äänestä

Minkäänlaista huoltajuuskiistaa harvemmin tarvitsee suomessa käydä kun tantat ja kukkistädit asettuvat lähes poikkeuksetta äidin puolelle joten älä huoli.Voi mies parkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nökö kirjoitti:

hei!
Meillä on mieheni kanssa tulossa avoero erittäin painaviin syihin vedoten, meillä on kahden vuoden ikäinen poika, josta tullaan käymään huoltajuuskiistaa. Kaikki on vielä aivan alussa, joten mitään kirjallisia sopimuksia tmv ole vielä tehty.

Olen lapsen kanssa tällä hetkellä eri paikassa kuin tuleva ex-mieheni ja hän lähettelee minulle uhkauksia tekstiviestitse.

Yksi uhkauksen osa-alue koskee omaisuuttani, joka on vielä muutaman päivän ajan meidän yhteisessä kodissamme. Meillä on yhteisissä nimissä oleva asuntolaina, jota olemme maksaneet puoliksi. Nyt mieheni aikoo jää yhteiseen kotiimme ja ottaa vastuun asuntolainasta. OMISTAN kuitenkin vielä asunnosta puolet.

Uhkauksissa mieheni viittaa selvästi siihen, että hän alkaa kantamaan tavaroitani ulos tiettynä ajankohtana ja tiettynä päivänä, jos en tee sitä tai tätä. Olen menossa kuitenkin hakemaan tavarani heti ensi tilassa ensi viikon lopussa ennen kuin kuukausi vaihtuu lokakuuksi.

Kysyisinkin, onko toisella osapuolella oikeus särkeä tai viedä roskiin tavaroitani, jotka ovat minun itseni ostamat? Jos näin tapahtuu, onko minulla oikeus tehdä ilmoitusta poliisille omaisuusrikoksesta, korvaako yhteisissä nimissä oleva kotivakuutuksemme? Tavaraa on kuitenkin ehtinyt kertyä kuluneiden vuosien aikana minulle monien satojen eurojen edestä.

Kokemuksianne, kiitooos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu