Eli kun lähditte au pairiksi joko jonnekin Euroopan maahan tai Amerikkaan asti, oliko teidän vaikea jättää perhe, ystävät ja/tai poika-/tyttöystävä Suomeen? Entä suhteenne? kestikö vuoden yli vai oliko välimatka liian suuri.
Entä te, jotka olette lähdössä viettämään au pair vuotta? Uskotteko välinne ystäviinne pysyvän samoina ja suhteenne kumppaniinne kestävän välimatkasta huolimatta?
Itse haluaisin lähteä Amerikkaan vuodeksi ensi kesänä ja seurustelen. Poikaystäväni on sanonut, että jaksaisi kyllä odottaa ja että en saa heittää unelmaani hukkaan hänen takiaan. Itsekin tahdon lähteä, sillä tiedän, että ellen lähde silloin, en lähde enään myöhemminkään.
En silti voi myöskään pakottaa poikaystävääni odottamaan minua. Pelottaa vain, kuinka asiat ovat muuttuneet, kun palaan Suomeen.
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia asiasta! :)
Entä te, jotka olette lähdössä viettämään au pair vuotta? Uskotteko välinne ystäviinne pysyvän samoina ja suhteenne kumppaniinne kestävän välimatkasta huolimatta?
Itse haluaisin lähteä Amerikkaan vuodeksi ensi kesänä ja seurustelen. Poikaystäväni on sanonut, että jaksaisi kyllä odottaa ja että en saa heittää unelmaani hukkaan hänen takiaan. Itsekin tahdon lähteä, sillä tiedän, että ellen lähde silloin, en lähde enään myöhemminkään.
En silti voi myöskään pakottaa poikaystävääni odottamaan minua. Pelottaa vain, kuinka asiat ovat muuttuneet, kun palaan Suomeen.
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia asiasta! :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Muutama ystavyyssuhde saattaa muuttua laheisemmaksi tai etaisemmaksi, sen huomaa kylla kuka pitaa yhteytta ja kuka ei. Mutta siinahan ne oikeat ystavat punnitaan:) Itse en ole koskaan seurustellut kun oon lahtenyt au pairiksi, mutta olen huomannut monella olleen poikaystava kotimaassa ja sitten kun vuoden aikana itse "kasvaa" henkisesti aika paljon, niin ne on monesti eronneet. Tietysti jos suhde on vakaalla pohjalla ja kestaa, niin miksi ei toimisi!! Kaukosuhteet vaan on vaikeita (itsekin ollut 3kk kaukosuhteessa ja sitten piti jo muuttaa samaan maahan asumaan) mutta edelleenkin eihan sita koskaan tieda. Suomeen palatessasi huomaant muutaman pikkuasian muuttuneen, ehka joku on eronnut/loytanyt jonkun/saanut toita, mutta muuten tuntuu kuin et olisi ollutkaan poissa ja Amerikka olis ollut unta!:D Niin musta tuntui kun palasin Suomeen, koska se aika jenkeissa kuluu NIIN nopeasti.
Oon ollut amerikassa nyt kolmisen kuukautta eikä näy mitään loppua suhteelle suomessa :) poikaystäväni on tulossa tänne helmikuussa. hostperheeltä voi aina kysyä saako ystävät tai poikaystävä tulla käymään !
Kavereihin olin jo valmiiksi kyllästynyt tuolla kotimaassa joten en oo heihin pitänyt yhteyttä
Kiitos vastauksista!
jostain syystä en ollut ajatellutkaan, että suhde saattaisikin loppua siitä syystä, että itse kasvan henkisesti niin paljon, että tiet eroaisivat sen takia :o
Ja aupaiir, hyvä kuulla, toivottavasti suhteenne kestää vuoden! :)
Itselläni poikaystäväni sanoo, että en saa antaa hänen pilata suunnitelmiani (olen unelmoinut au pair vuodesta jo kaksi vuotta ennen kuin hänen kanssaan aloin olemaan) ja että hän kyllä on niin tosissani kanssani, että jaksaa odottaa. Onhan siinä tietenkin aina se pieni epävarmuus.. :s
Kertokaas muutkin kokemuksia ja ajatuksia! :)
Itse olen asunut jo nelisen vuotta poissa kotoa, joten perheen jättäminen Suomeen ei tuskaa ole tähän mennessä tuottanut. Itselläni täällä netti käytössä puhelimessa niin samalla tavalla viestit kulkee whatsappin ja naamakirjan kautta. (Varjopuolena sitten taas kun tottunut olemaan oman elämänsä/asuntonsa herra niin hiukan on omaa kämppää ikävä ;)
Ystävät noh.. Takana vasta reilut pari kuukautta mutta kyllä tässäkin ajassa on jo hiukan huomannut että ketkä oikeasti välillä kyselee perään (ja keiltä itse sitte taas on aina kyselemässä että mitä kuuluu koska muuten sieltä päästä ei kyseltäisi). Mutta täytyy tosiaan muistaa sekin että Suomessa sama elämä jatkuu olit paikalla tai et. Että eipä moni koe sitä aina mainitsemisen arvoiseksi että ei oo tapahtunu mitää mullistavaa. :D
Poikaystävän kohdalla tuliki sitte suurin poru (ja ainut jota täällä tosissaan kaipaa, ihminen tarvitsee läheisyyttä kuitenkin aina välillä :D), mutta samalla mielellä oli liikenteessä että ei tahdo olla esteenä jos tahdon lähteä. Mielestäni tämä on jo tietyllä tavalla hyvä lähtökohta että toinen kannustaa lähtemään. Mutta ei auta ku lähteä kokeilemaan. Asian miettiminen, vetkuttaminen tai jossittelu ei auta yhtää. Itse rakastan poikaystävääni ja olen hänen kanssaan onnellinen, joten en nähnyt mitään syytä pistää poikki ennen usaan lähtöä.
Tällä hetkellä meidän ryhmässä on tyttöjä, joilla poikaystävät kotimaassa odottamassa. Yhdellä tytöllä tuli juuri au pair vuosi päätökseen ja poikaystävä edelleen odottamassa. Että ei se mahdotonta ole. Kaikki on aina mahdollista vaikka olisitte samassa kaupungissa ja asuisitte saman katon alla..
Mutta uskallan väittää että jokainen, joka au pair -vuodesta haaveilee ja jättää haavensaa toteuttamatta tulee sitä jossain vaiheessa katumaan..
Kiva kuulla! Tuo yhteydenpito ystävien kanssa tosiaan meinaa vähän aina jäädä, itsekin kun lähdin opiskelemaan ja muutin vain toiseen kaupunkiin niin huomasin, että mulla jäi 3 ystävää kotipaikkakunnalla, ketkä pitävät yhteyttä..
Ja tuossa asiassa olet aivan oikeassa, että varmasti myöhemmin kaduttaa, jos ei lähdekään. Siksi minäkin haluan tehdä oman pääni mukaan, mutta jos en pysty lähtemään elo-marraskuun aikana (tiedän, lyhyt aika) niin toteutan suunnitelman B, sillä en halua myöskään "tuhlata" aikaa ylimääräiseen odotteluun ja ehtiihän sitä sitten vielä myöhemminkin lähteä! :)
Hauskaa vuotta sulle!
Kyllä elo-marraskuu välille pitäisi perhe löytyä. :) Elokuussa on vielä tosi suuri vaihtuvuus au pairien suhteen. Itselläni tuo lähtöväli oli heinäkuun lopusta lokakuun alkuun (eli hyvin lyhyt tuoki) ja kyllä perheitä silti piisas. Suomalaisille au paireille on kyllä vientiä. ;)