NÄILLÄ ALOILLA EI SITTEN TYÖTTÖMYYS UHKAA !

9120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hoitoalan tulevaisuus on rakennettu pelkkien unelmien varaan. Kuvitellaan että taloudellisesti tuottamaton, verovaroin kustannettu hoitoala voisi jatkaa kasvuaan maan talouden realiteeteista huolimatta.

Sairaanhoidon kustannukset ovat jo nyt kammottavalla tasolla ja lääketiede kehittää yhä kalliimpia hoitomuotoja. Jossakin tulee seinä vastaan.

Ihmisten tarpeet ovat varmaankin sinänsä rajattomat. Aina halutaan lisää. Kun kuitenkin on kyseessä taloudellisesti tuottamaton työ niin väistämättä tulee vielä tilanne että kaikki tarpeet eivät voi tulla tyydytetyiksi. Lamatalous ei pysty kantamaan terveyden- ja sairaanhoidon valtavia kustannuksia.

Äänestä

Pitäisiköhän hakea tietoturva-alan töihin, vaikka olenkin jo työkyvyttömyyseläkkeellä. Osaan koodata "Hello World!" tai vaihtoehtoisesti "This is Firewall" -ohjelman, sekä loputtoman määrän variantteja näistä. Tällä koulutuspohjalla olen selvä ammattilainen. Osaan myös käynnistää tietokoneen!

Äänestä
  • Minä osaan avata tietsikan ja klikata auki selaimen johon on valmiiksi integroitu suomi24 etusivu. Hiirtä hikisesti käyttäen ja klikaten pääsen pomppimaan eri palstoilla.

    Joskus naapurin juoppo ja patalaiska jaakko 19 vee avittaa teknisisssä asioissa. Jaakko on jo mielenterveyseläkkeellä. Itse olen 57 ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Annoin fyysisen terveyteni 40 vuodeksi raskaan työn orjuuteen.

    Unelma olisi olla virustutkana.

    Äänestä

Joo oikeasti Suomessa ei ole työttömiä kuin omasta halustaan. Pelinkehittäjiä voisi heti työllistää vaikka 50 000. Aina voi perustaa yrityksen kun ne kannattavat aina. Tietoturva-alalla on puutetta työvoimasta.

Äänestä

Jonkun tarttis tehdä jotain tuottavaa!

Ei siitä mitään tule, jos täällä vaan palvellaan ja hoidellaan toisiamme!

Äänestä

Jokainen terve mies kaivaa päivässä ojaa suunnilleen samaan tahtiin.

Tietoturva-ala on hiukan toisenlaista. Kaikki eivät ihan sukkana siihen kelpaa.

Äänestä

Piankos pitkäaikaistyöttömistä kouluttaa tietoturva-asiantuntijoita?

Äänestä
  • Niinpäs! Nyt olisikin aika alkaa aloittelemaan koulutuksia, tulevaisuutta varten ja oikeisiin ammatteihin, olen antanut kertoa itselleni jotta kalja-auton kuskeja ei tarvita kovasti lisää !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Late Lapista. kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/tietoturva-ala_kukoistaisi_suomessa__tekijat_vain_puuttuvat/6306229


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012092316105798_uu.shtml


Hyvä jotta ainakin osa Suomalaisista voi luottaa tulevaisuuteensa !


Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu