Kuuluuko rakkauteen tunne ettei

Mun mielestä koko ajatus (jota sä kutsut tässä tunteeksi) on ihan sairas: ettäkö toinen iminen olis vastuussa mun elämästäni, niin että jos se jättää mut, mä kuolen...!
Kuulostaa lähinnä teini-ikäisten tai riippuvuudesta kärsivien höpinältä, jolla ei ole mitään tekemistä tasapainoisten aikuisten todellisuuden kanssa.
Voihan sitä fiilistellä ja sanoa rakkaalleen niin kuin leffoissa, etten voi elää ilman sua, muttei se todellisuudessa pidä paikkaansa.

Onko ihan pakko miettiä ja analysoida puhki jotain tunnetta? Tai vertailla siihen, mitä jotkut random-ihmiset saattavat tuntea? Ajattelitko lähteä lätkimään, jos täällä joku sanoisi, että sorge, et ole rakastunut, kun et tunne näin tai noin?

Maailma oli toisenlainen vielä 1970 - 80-luvuilla. Tuolloin vielä laulettiin kauniissa balladissa: I can't LIVE if living is without you... joka vieläkin on käsittääkseni ihan kuunneltava ikivihreä kipale. Kyllä silloin ainakin vielä uskallettiin rakastaa ja tuntea aidosti. Mitä ihmettä tapahtui kun nykyään on niin tunnekylmää suhtautumista parisuhteissa. Nykyään puhutaan niin kovin mielellään riippuvuuksista, kuten läheisriippuvuudesta ja jätetään suhde samantien sikseen kun vähänkin tulee jotain ryppyä rakkauteen, tai josko se sellaista todellista molemminpuoleista rakkautta sitten välttämättä suhteessa lienee ollutkaan. Kyllä silloin ennen tuntui olevan idyllisempää siinä mielessä että silloin parisuhteita kunnioitettiin enemmän eikä erottu niin paljon.

Se on se veteenpiirretty viiva. Tiettyyn rajaan asti tuo tunne/ajatus on terve, mutta jos yksi päivä on liikaa niin jotain on pielessä...