Olimme nuori pari, lähes vuosikymmenen yhdessä, neljä vuotta naimisissa ja lähes yhtä kauan toivoneet lasta. Kävimme lapsettomuustutkimuksissa, aloitimme vuosi sitten lievän hormonihoidon, seurauksena varhainen keskenmeno reilu vuosi sitten. Varsinaista vikaa ei meistä löytynyt, minulta poistettiin kohdusta pari pientä kasvainta, joista ei poiston jälkeen pitäisi olla haittaa.
Keväällä huomasin miehen etääntyneen. Yritin puhua asiasta, kävimme perheasiain neuvottelukeskuksessa pari kertaa, siellä puhuimme avoimesti kaikesta, mutta sitten mies ei halunnut enää käydä siellä. Maaliskuussa ilmoitti, että ei tämä oikein tunnu toimivan. Päätimme yrittää vielä, antaa suhteellemme aikaa, tehdä kaikkea kivaa yhdessä ym. Ja kolme kuukautta tuon jälkeen mies kertoi haluavansa erota.
Nyt ovat paperit vetämässä. Olemme keskustelleet kesän aikana asiasta jonkin verran. Syynä eroomme oli kuulemma se, että keskenmeno oli niin kova paikka, elämästä katosi ilo.
Emme yrittäneet mitään "kovia" lapsettomuushoitoja, mies ei voinut puhuakaan asiasta. Myös adoptio- ym. asiat olivat tabuja. Yritin antaa miehelle aikaa, sanoin, ettei mitään päätöstä tarvitse vielä tehdä, että voidaan yhdessä keksiä jotain muuta kivaa, antaa lapsen tulla kun on tullakseen.
Erosta on nyt yli kolme kuukautta. Pikkuhiljaa olen pääsemässä jaloilleni. Yritän löytää itsestäni vihan tunteita, tai edes olla vihainen. En vain osaa. Rakastan miestäni edelleen suunnattomasti, vaikka en haluaisi. Olen mielettömän surullinen siitä, ettemme saaneet yhdessä lasta. Ja jotenkin se, että mies sanoi jättävänsä minut lapsettomuuden takia, tuntuu ihan mielettömän vaikealta. Luulin, että me "olimme samassa veneessä" ja pystyisimme selviämään siitä asiasta yhdessä.
Olin kyllä kuullut tuhat kertaa kliseen "lapsettomuus joko erottaa parin tai hitsaa sen yhteen". Tuntuu vaan niin kohtuuttomalta, että juuri meidät se erotti.
Keväällä huomasin miehen etääntyneen. Yritin puhua asiasta, kävimme perheasiain neuvottelukeskuksessa pari kertaa, siellä puhuimme avoimesti kaikesta, mutta sitten mies ei halunnut enää käydä siellä. Maaliskuussa ilmoitti, että ei tämä oikein tunnu toimivan. Päätimme yrittää vielä, antaa suhteellemme aikaa, tehdä kaikkea kivaa yhdessä ym. Ja kolme kuukautta tuon jälkeen mies kertoi haluavansa erota.
Nyt ovat paperit vetämässä. Olemme keskustelleet kesän aikana asiasta jonkin verran. Syynä eroomme oli kuulemma se, että keskenmeno oli niin kova paikka, elämästä katosi ilo.
Emme yrittäneet mitään "kovia" lapsettomuushoitoja, mies ei voinut puhuakaan asiasta. Myös adoptio- ym. asiat olivat tabuja. Yritin antaa miehelle aikaa, sanoin, ettei mitään päätöstä tarvitse vielä tehdä, että voidaan yhdessä keksiä jotain muuta kivaa, antaa lapsen tulla kun on tullakseen.
Erosta on nyt yli kolme kuukautta. Pikkuhiljaa olen pääsemässä jaloilleni. Yritän löytää itsestäni vihan tunteita, tai edes olla vihainen. En vain osaa. Rakastan miestäni edelleen suunnattomasti, vaikka en haluaisi. Olen mielettömän surullinen siitä, ettemme saaneet yhdessä lasta. Ja jotenkin se, että mies sanoi jättävänsä minut lapsettomuuden takia, tuntuu ihan mielettömän vaikealta. Luulin, että me "olimme samassa veneessä" ja pystyisimme selviämään siitä asiasta yhdessä.
Olin kyllä kuullut tuhat kertaa kliseen "lapsettomuus joko erottaa parin tai hitsaa sen yhteen". Tuntuu vaan niin kohtuuttomalta, että juuri meidät se erotti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Herää kysymys, että rakastiko miehesi Sinua sittenkään? Vai olitko hänelle sittenkin vain väline saada lapsi?
Rakkautta on se, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on! Molemminpuolinen tosi rakkaus on se tekijä, joka hitsaa parin yhteen lapsettomuudesta huolimatta, koska rakastavaiset puolisot hyväksyvät toinen toisensa sellaisena kuin hän on.
Kirjoittaisitko samalla tavalla, jos AP:n mies olisi ilmoittanut ettei missään nimessä haluaisi lasta ja se olisi kuitenkin AP:n unelma?
Se on kuule kova paikka kun mieheltä (tai naiselta) otetaan pois mahdollisuus omaan jälkikasvuun. Kyllä se pistää vakavasti miettimään suhteen tulevaisuutta.
Oikea vertaus olisi jos mies ei syystä tai toisesta kykenisi tulemaan isäksi.
Sama asia.
Olisi onnellinen ettei joudu isäksi!
No ehkäpä loppupelissä se lapsettomuus ei ollut oikea syy, vaan jokin muu eli esim. rakkaudettomuus. Sinulle tuo asia vain näyttäytyy toisin.
Mies ei rakastanut sinua tarpeeksi. Hänelle lapsen saanti on ykkösasia, vaikka se ei todellakaan tarkoita etteikö hän olisi voinut sinua rakastaa.
Onneksi hän päätti erota. Jos omasta unelmasta luopuu toisen takia, voi se olla katkeruutena liitossa ikuisesti. Joten, sinulle avautui mahdollisuus itse saada lapsia jonkun toisen kanssa ja niin miehellekin.
Joku päivä pääset asian yli lopullisesti tai toteatte kumpikin, ettei erossa ollut järkeä. Who knows.
Itse jäin lapsettomaksi, koska mies vitkutti ja vitkutti eikä oikeasti halunnut lapsia. Kylläpä nyt kaduttaa, etten lähtenyt. Rakkaus ei ole ikuista, väärän ihmisen kanssa..sad but so true.
Tää mies olis lähteny menee jonkin muun syyn takia joku päivä kummiskin ni
tää lapsettomuus on teko syy nyt. Nytkun olet siitä pääsemässä eroon niin voit
ruveta keskittymään ettimään itselles kunnon mies jonka kanssa voit perustaa perheen. Joskus vaan kahta ihmistä ei ole luotu tekemään lapsia toistensa kanssa ja siihen on ihan biologisetkin syyt. Älä tuhlaa nuoruuttas vaan pane tää kokemukseksi elämäsi historiaan ja ala menee eteenpäin. Aivan varmasti löydät sen oikean vielä, aivan varmasti! PISTE.
Lapsettomuus on vaikea paikka kaikille jotka toivovat ja haluavat kovasti lapsia suhteen aikana ja jo ennen sitä. Lapsia haluavat kokevat voimakkaasti että elämässä on vain yksi vaihe saada lapsia eikä se ole monen osalla kovinkaan monta vuotta, useille alle 10 v kun nykyään mennään myöhemmin naimisiin.
On tavanomaista että mikäli ainakin toinen osapuoli voimakkaasti haluaa lasta eikä sellaista esim. hoidoista huolimatta ole näkyvissä vaikuttaa se tietenkin suhteeseen kriisin muodossa. Uskoakseni päätelmäsi on aivan oikein että syy eroonne on lapsettomuutenne kun teille ei sitä suotu. Ehkä jonkinlaisena helpotuksena voin todeta että molemmilla teillä voi olla mahdollista onnistua lapsen saannissa seuraavassa suhteessa, tällaisia tapauksia on minunkin tiedossa.
Anna mennä vain tuollaisen miehen. Tuntuu siltä, ettei hän kestä vastoinkäymisiä. Teilähän on vielä mahikset saada niitä lapsiakin. Kuulostaa oudolta, ettei hän suostu edes lapsettomuustutkimuksiin. Entä jos myös myöhemmin vaikka sairastuisit vakavasti. Olisihan mies tukenasi?
Kuten sanottu, anna mennä.
Teillä naisilla tuntuu olevan aina miestä syyttäviä selityksiä tilanteisiin.
Lapsettomuus on he....tin hyvä syy eroon, mitä sitä aikaa kuluttamaan ja haavoja aukomaan!
Meilläpä kävi toisinpäin; oltiin oltu 7 vuotta aviossa. Tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Mies ei lasta halunnut. Minä en aborttiin suostunut.
Tyttö syntyi. Ero tuli tytön ollessa 4-vuotias. Isänsä ei koskaan luonut minkäänlaisia välejä lapseen. Oli kuin häntä ei olisi ollut olemassakaan. Mies oli vihainen kun ilmoitin hänen isälleen, siis lapsen isänisälle, hänen tulleen vaariksi. Hän oli iloinen ja tuli katsomaan tyttöä. Raskausaikana mies ei halunnut mitään yhteyttä omaan perheeseensä, ilmeisesti häpesi? raskauttani.
Sanottakoon että naimisiin mennessämme ei lapsista ollut puhe. Mies kuitenkin tuntui olevan ihan normaalin rapsirakas, omaa vain ei sitten hyväksynyt. Minäkään en mitenkään välttämättä omaa lasta hinkunut. Minulla on ura ja ammatti jossa viihdyn ja joka on minulle hyvin tärkeä. Kuitenkin olin 3 vuott kotona tytön kanssa, ennenkuin palasin työelämään, ja hän on ollut minulle aina korvaamattoman tärkeä.
Meillä on tytön kanssa asiat mainiosti muuten, mutta tyttö, nyt 17-vuotias, on katkaissut välit "isään" jo aikapäivä sitten. Nyt kyllä isänsä lähettelee tekstiviestejä silloin tällöin ja yrittää lähestyä. Ainakaan tällä hetkellä tyttöä ei kiinnosta.
Ja mitä elatusmaksuihin ja tapaamisoikeuteen tulee, mies ei koskaan maksanut penniäkään. Joskus tapasi tyttöä päiväsaikaan, ei koskaan yökylään tms. Hän oli ja on aina kovin kylmä ja torjuva.
Ymmärrän, että hänellä on joku tunnevamma. Muuten en tuota pysty käsittämään.
Niin että näinkin päin voi käydä! Uutta miestä en ole hankkinut enkä isäpuolta tytölle. Seurustelen, ja olen seurustellut tämän miehen kanssa jo vuosia. Kumpikin asumme omissa asunnoissamme ja hoidamme omat huushollimme. Emme tunne tarvetta muuttaaa yhteen, ei ole ollut eikä ole, ajankohtaista. Tyttäreni hyväksyy hänet ja hän tyttäreni. Ei yritä esittää isää mutta on saatavilla kun tyttö kaipaa aikuisen miehen kuulevaa korvaa ja neuvoja.
Lapsia ei todellakaan aina saa kun niitä "tilataan". Lahjoja he ovat, ja ap on varmasti onnell´sempi ilman ex-puolisoaan sillä kuka tarvitsee miestä joka häviää juuri tärkeimmässä vaiheesa. Toivon että löydät ihanan ja sinulle sopivan miehen joka rakastaa sinua sait sitten hänen kanssaan lapsia tai et.