Jossain kirjoituksissa on kerrottu miten Mannerheim tykistön kumun kuuluessa Kannakselta Mikkeliin 9.6.44 (vai oliko 10.6) otti kenraalinsa mukaan ja komensi heidät syömään Mikkelissä jollekin Klubille.
Onkohan juttu tosi ja miten hän koki että nyt on aihetta juhlia ja kuka johti sotaa, Päämajan keskuslotatko?
Onkohan juttu tosi ja miten hän koki että nyt on aihetta juhlia ja kuka johti sotaa, Päämajan keskuslotatko?
Vastaukset 142
Vanhimmat
On se Klubi-reissu kerrottu niin monessa tekstissä että totta sen täytyy olla. Aika hulppea suoritus ylimmältä päälliköltä. Kun armeijaa tuhotaan niin sitä sopii juhlia oikein hienolla päivällisellä vai lounaanko söivät. Mitähän jokin Rommel olisi tehnyt tai teki vastaavassa tilanteessa, tuskinpa marssi esikuntineen Tripolin hienoimpaan paikkaan lounastamaan. Mutta meillä olikin eri systeemit voimassa.
Ilmeisesti ukkoa ei kukaan saanut häiritä sinä aikana (lue = muutama tunti) ja päämaja oli siten tilanteesta pihalla kuin lumiukko.
Korppi se jaksaa toistaa valeitaaan. Ei Päämajan johtaminen katkennut ruokailun ajaksi eikä muulloinkaan. Kaikissa toimistoissa oli aina päivystys ja erityisesti tietysti operatiivisessa osastossa.
Lisäksi on syytä muistaa, että taistelun johtaminen oli rintamakomentajien vastuulla. Heitä oli monta porrasta ennen Päämajaa.
Meinaatko korppi ikinä puhua totta tai mitään edes lähelle faktoihin perustuvaa? Hyi hitto, miten vastenmielinen kuvatus olet. Toisaalta olet kyllä hyvää "mainosta" punikeille. Et ainakaan saa kenenkään silmissä pisteitä nousemaan.
,,,,, Ei Päämajan johtaminen katkennut ruokailun ajaksi eikä muulloinkaan,,,,
Ha haa, oliko Klubiin päämajasta vedetty suorat puhelinyhteydet ja seinillä tilannekartat ja porukka hyppäsi kesken konjakin nautinnan sotaa johtamaan.
,,,,,,,Lisäksi on syytä muistaa, että taistelun johtaminen oli rintamakomentajien vastuulla,,,,,
Meillähän olikin sitten harvinaisen tarpeeton ylin johto kun sai olla ties missä ryypiskelemässä kun armeija eli kriittisimpiä hetkiään. Tuota on tosin monikin epäillyt ja nythän se tuli vahvistettua oikein "asiantuntijan" sanomana.
Päämajassa oli siis kaikissa toimistoissa puhelinpäivystys. Se ei kuulunut sodanjohdon tehtäviin. Rintamajoukkoihin oli myös radio- ja kaukokirjoitinyhteydet.
Välitön taistelunjohto kuului lähinnä rykmentinkomentajille. Ennen ylipäällikköä olivat vielä yhtymien komentajat.
Ylipäällikölle kuului sodanjohto.Sitä Marski teki hiljaisinakin aikoina 12-14 tuntia vuorokaudessa ilman lomia ja vapaita.
Kesän -44 kriisiviikkoina hän työskenteli 16-18 tuntia vrk:ssa ja veäytyi majoitukseensa vain yösydämen ajaksi saaden ehkä parin tunnin unet.
Marski päätti päivittäisissä esittelyissä ja tarpeen tullen muulloinkin vastuullaan olevista asioista kuten reservien siirroista, suurista vastahyökkäyksistä tai vetäytymisestä seuraavaan asemaan.
Tämä on kuvattu kymmenissä tutkimuksissa, Marskin ja kenraalien elämäkerroissa, adjutanttien muistelmissa ja Päämajan toimia selvittävissä historioissa.
Korpin valeet tai häntä tukevien typerysten jutut eivät totuutta muuta miksikään.
Ruokailu klubilla vei noin 1,5 tuntia. Se ei katkaissuut sodanjohtoa millään tavalla. Matkaa oli kävellenkin muutamia minuutteja ja lisäksi oli puhelinyhteys.
” Meillähän olikin sitten harvinaisen tarpeeton ylin johto kun sai olla ties missä ryypiskelemässä kun armeija eli kriittisimpiä hetkiään. Tuota on tosin monikin epäillyt ja nythän se tuli vahvistettua oikein "asiantuntijan" sanomana.”
Johto kävi pikaisesti syömässä jokapäiväiseen tapaan! Ryypiskelyt lisäsit itse!
Tämä on vanha kikka, esim. Sandels aikaan käytti samaa psykologista kikkaa, eli näytetään alaisille että homma on hallussa ja hermo pitää.
Jenkit toimii tänäkin päivänä näillä opeilla, aina kun jossakin päin rysähtää ja kriiisi on päällä, niin presedentti antaa haastattelun jonkun harrastuksen parissa, Reagan oli yleensä ratsastamassa ja Clinton taisi antaa lausuntoja kalassa ollessa, jotkut pelaa golffia tai tennistä tai on muuten vaan kävelyttämässä koiria.
Se on ihan suunniteltu juttu ja ikivanha temppu.
Kelpaisiko se?
Päämajassa käytiin 9.6. normaalisti syömässä Kalevan sivuhuoneissa eli Mikkelin klubilla sodan johtamisen lomassa. Vielä 10.6. mentiin lounaalle, mutta sen juuri alettua tultiin Mannerheimille ilmoittamaan läpimurrosta Valkeasaaressa. Tällöin hän "hotkaisi" lounaansa, sytytti sikaarin ja marssi kiivaasti takaisin yläkansakoululle johtamaan sotaa.Sitä hän sitten tekikin seuraavat pari viikkoa lähes vuorokaudet ympäri. Lounaatkin syötiin eväskorista työpöydän ääressä.
Näin ovat kertoneet useat paikalla olleet esikunnan jäsenet.
Moneen kertaan on tätäkin avauksen valetta tarjottu. Joko muutkin kuin stallarit uskovat?
Eihän tuo vielä mitään Stalinin vuoden 1941 hermoromahdukseen.
Ilmari Turjan käsikirjoittamassa näytelmässä Päämajassa, on ollut Turjan itsensä 10. kesäkuuta 1944 ja hyvän ystävänsä Kustaa Wilkunan ko päiviltä olleet tiedot, haastatellut henkilökohtaiset tuttavuudet Mikkelin ytimeen ja myöhäisemmät upseerijaarittelut 1950-luvulta. Ne varmasti kumoaa ja nauraa sivuun kaikki tällä palstalla esiintyvät. Siinä ei Klenkankaan huutelut valehtelusta paljon paina.
Lehdet halusivat tietää 9.kesäkuuta 1944, mitä saa kirjoittaa sotatoimista ja olivat jatkuvasti Wilkunaan yhteydessä. Hän väisti asian kehottamalla laittamaan tekstit normaalisti sensuuriin. Sillä hän säästi päivän ja yritti päästä Mikkeliin yhteyteen 30- 40 kertaa!
Adjutantti Beckaman vain kertoi valheet "Marsalkka ratsastaa. Marsalkka on neuvotteluissa ja Marsalkka ei ota kantaa sensuurikysymyksiin nyt!"
Beckman ei muuten oikaissut tätä tietoa 1990-luvulla olleessa lehtihaastattelussakaan!
Turja oli jatkuvassa yhteydessä ystäviinsä 9. ja 11. päivä. Heihin kuului mm. Kekkonen, joka ei tiennyt sodan asioista mitään, mutta tiesi kaiken mitä Mikkelissä juoruttiin. Samoin oli asiaa Helaselle, jolla oli suorat yhteydet mm. päämajan kenraaleihin. Heiltä tuli tieto, että marsalkka on romahtanut, tai -hän ei tiedä mitä tehdä 9. kesäkuuta iltapäivällä.
Silloin Airo otti ohjat ja teki joukkojen siirtokäskyt, lomakiellot, materiaalisiirrot, evakoinnit, ja oikeastaan kaiken sen, josta Mannerheimille laskettiin sitten sädekehä, kun mies oli monta kertaa kussut housuihinsa.
On suuri antikvaarinen harvinaisuus vuoden 1975 Turjan eräänlainen muistelmanäytelmä "Tuli se sieltä". Se on suora jatke Rannanjärvestä kertovaan Kukaan ei oon mitään, mutta kertoo Mannerheimistä.
Olen itse saanut melliläläisen kirjahuutokaupan kautta tuon 64 sivuisen vihkoharvinaisuuden. Siitä ei ole painonumeroja, ei diaditietoja, eikä painopaikkaakaan. Nimiösivulla vain kerrotaan sen olevan "valaiseva näytelmä lähihistoriastamme".
Tiedän, että niitä on yliopiston kirjastossa, muutamalla fanaattisella bibliofiililla, YLEllä, SKS:llä, mutta 99 % siitä tuhottiin heti painokoneesta 1975. Perään Turja kirjoitti katkeran "Jääkäri Ståhlin". Siinä ei ole esikuvana Kekkonen, vaan eräs toinen korkeuksiin nostettu roisto.
"Heiltä tuli tieto, että marsalkka on romahtanut, tai -hän ei tiedä mitä tehdä 9. kesäkuuta iltapäivällä.
Silloin Airo otti ohjat ja teki joukkojen siirtokäskyt, lomakiellot, materiaalisiirrot, evakoinnit, ja oikeastaan kaiken sen, josta Mannerheimille laskettiin sitten sädekehä, kun mies oli monta kertaa kussut housuihinsa. "
Aina näkyy tulevan kannatusta paksuimmillekin valeille. Iltapäivällä 9.6. Päämajassa lähinnä seurattiin tilannetta, koska mitään läpimurtoa ei ollut tapahtunut.
Läpimurron jälkeen Marski soitti iltapäivällä 10.6. Laatikaiselle ja Pajarille sekä teki heidän kanssaan keskusteltuaan päätöksen vetää joukot VT-asemaan sekä siirtää 3. 3.D ja 3.Pr Kannakselle.
Airo tietysti laaditutti Marskin päätöksen perusteella käskyt ja suunnitelmat sekä valvoi niiden toteuttamista. Sehän oli hänen työtään.
Näytelmiin uskominen on jokaisen oma asia. Joihinkin uppoaa paksuinkin puppu. Tuo edellä oleva kirjoitus on siitä hyvä esimerkki.
Ei kukaan Klenkka väittänyt, että 9.6. olisi päämaja tiennyt läpimurrosta. Mistä sen valeen vedit? Onko sulla huonot Korkkarit ja Valitut Palat?
Pidätkö itseäsi paljon Turjaa ja Wilkunaa parempana tietolähteenä? Oletko kenties jumala?
" Iltapäivällä 9.6. Päämajassa lähinnä seurattiin tilannetta, koska mitään läpimurtoa ei ollut tapahtunut."
Totesin siis, että mitään läpimurtoa ei ole tapahunut,. En mitään muuta, Turha vääristellä sanomisiani.
Minun tietolähteeni ovat tutkimukset ja elämäkerrat ynnä muistelmat.
Turjan olen todennut historiatiedoiltaan Päämajan osalta epäluotettavaksi. Muistaakseni hän toimi Päämajassa vain lyhyen aikaa kesällä -41.
Näytelmiä en käytä historialähteinä. Esimerkiksi Turjan "Päämajassa" ei lainkaan vastaa tositapahtumia.
Valehtelijoita kuten korppi ja sinä naulailen ihan huvikseni. Ei siihen mitään jumalallisia taitoja tarvita. Jäätte kiinni joka kerta. kun vain viitsii väitteitänne tarkistaa. Pystytte vain solvailuun ja vääristelyyn.
Suuruudenhulluus ei ole leikin asia kohdallasi. Moni luulee olevansa tiedoiltaan juuri Turjaa tai Wilkunaa sotiemme asioissa. Aivan liian moni Klenkka joutuu huutamaan: Valehtelet!
Äläs nyt väheksy rättivääpeliä, sehän on julistanut olevansa oikein sotahistorian asiantuntija. Se kyllä tietää aivan kaiken vaikka ei mitään lähteitä kykenekään osoittamaan, se kun tietää ihan itsekseen, ilman lähteitä. On se niin kova asiantuntija ja sillä on sellainen kaikkitietävyyden ihmekyky ilman lähteitä.
Onhan sillä kuulemma Korkeajännitykset ja Tex Willerit kirjahyllyssään tuhansine juutalais-amerikkalaisten "sotavideojen" kanssa!
Nyt idiootti jo komppailee itseään. Miksi et vaihteeksi miljoonannen kerran laita sitä vakiohokemaasi?
pyyhi sinä siitä lahtarin kuvasta siihen roiskahtaneet nautinnon liemet välillä!
"Moni luulee olevansa tiedoiltaan juuri Turjaa tai Wilkunaa sotiemme asioissa."
Turja oli lehtimies, ei tutkija. Hänen näytelmänsä eivät vastaa todellisia tapahtumia. Niihin voi uskoa vain sotahistoriasta täysin tietämätön.
Turja toimi kyllä jonkin aikaa Päämajassa tiedotustoimiston päällikkönä 1941-42. Kesällä -44 hän oli siviilimies.
Vilkuna oli kansantieteilijä. Marski potki hänet pois Valtion tiedotuslaitoksen johtajan tehtävästä. Jos hän on sensuurin päällikkönä vaivannut ylipäällikköä kymmenillä puhelinsoitoilla kiivaimman toiminnan aikana, niin se todistaa vain harkintakyvyttömyydestä.
Kummankin kriittinen asenne Marskiin saattaa johtua myös siitä, että he kuuluivat Kekkosen ihailijoihin.Häneen Marski suhtautui hyvin epäluuloisesti loppuun saakka.
Mitä tulee lähteiden ilmoittamiseen, niin esittämäni tiedot kesästä -44 ovat tuttuja kaikille sotahistorian harrastajille. Ne on selvitetty sadoissa lähteissä.
Palstan valehtelijoille on turha lähteitä luetella, He eivät tunne niitä kuitenkaan, perehtymisestä puhumattakaan.
Sen sijaan ladellaan samat valeet ja typeryydet uudelleen ja uudelleen, kuten tämäkin keskustelu osoittaa.
Wilkunaa ei homomarski potkinut pois! Wilkuna halusi erota sonnankäännöstä (oma sanontansa Mikkelin ilmapiiristä vaikeana aikana).
Homppeliinimarskin väitetään pyydelleen Kustaata jäämään ja huutaneen
"Miste mine nyt löytä senzuri?"
Wilkuna oli piruuttaan tokaissut:
"Ota Kekoni! Se on riittävän tyhmä kasvitieteilijä sensuroimaan sodan lopun!2
Vilkuna herätti Päämajan ärtymystä arvostellessaan niitä määräyksiä, joita Mikkelistä tiedotuslaitoksen noudatettavaksi lähetettiin. Lopulta Marskin mitta täytyi ja hän vaati pääministeri Linkomiestä tammikuussa -44 erottamaan Vilkunan. M. uhkasi omalla erollaan ja L:n oli suostuttava.
Vilkunan tilalle tuli kenraali Kekoni,joka oli Marskin yhteysupseeri valtioneuvostossa.
Sakari Virkkusen "Mannerheim - marsalkka ja presidentti" s 121-122.
Juttusi on hyvä esimerkki palstan kirjoittajien typeryydestä. Vedät täysin vertoja Korpille ja parille saman tason höpölle.
Narsistisen Mannerheimin "suuria päätöksiä" ei tosiaan saanut arvostella. Vanhus siitä kimpaantui, kuten Wilkunallekin.
Mitä tulee Virkkusen kirjaan ja suhteeseen Mannerheimiin, niin hän on yksi syvimmin rakastunut mannerheim-uskoon.
Mannerheimista on runsaasti tietoa, jota on vaikea muualta löytää. Myös kritiikkiä on mukana, joskin käsittely on melko myötäsukainen. Virkkunen on kuitenkin tehnyt ansiokkan työn.
Vilkunaan Marski kimpaantui, koska sensuuri laski läpi hänen mielestään Suomen suhteita Saksaan ja Ruotsiin vahingoittavia tekstejä.
Kyllä Turjan "Päämajassa" on ollut paljon oikeaa tietoa, mutta on vaikea ymmärtää henkilön jonka usoo vääriin historian kirjoituksiin. Keskeinen osa tästä elokuvasta ja sen tapahtumat ovat tarkasti tiedossani,eikä tietoni perustu historian kirjoituksiin.
Varmaankin 1944 läpimurto oli liikaa ja aiheutti mikkelissä hallinto-strategia- katastrofin.
Tiedustelutiedoista huolimatta ei vaan odotettu suomen rintamalle hyökkäystä - ihme kyllä !!!
- ei siis ollut varauduttu järjestelmälliseen vetäytymiseen, - ei siis oltu varauduttu !!!!
Mannerheim oli paineen edessä romahtanut jo 1. maailmansodassa puola-romania rintamalla. Siksi se erotettiin aktiivi palveluksesta.
Sai kunniallisen perääntymisen, keksittiin "hevos-onnettomuus hevosmiehelle."
Meni sitten ryyppäämään ja toipumaan masennuksestaan kylpylään mustalle merelle.
Siihen aikaan romahdukseen oli lääkkeenä kokaiini. ja viina.
Toipui kylpylässä, Josta jatkoi myöhemmin palkkasotilaaksi suomen valkoisten palkoille......
Mutta näin romahti stalinkin saksan hyökättyä - inhimillistä ?
"Mannerheim oli paineen edessä romahtanut jo 1. maailmansodassa puola-romania rintamalla. Siksi se erotettiin aktiivi palveluksesta."
Hölynpölyä!!! Mannerheim oli erityisesti kunnostautunut rintamakomentaja. Hän anoi siirtoa reserviin tyytymättömänä Kerenskin hallituksen toimiin. Ero myönnettiin poliittisen sopimattomuuden takia.
Mitään viina- tai huumeongelmia M:lla ei koskaan ollut. Huumeita hän ei käyttänyt ja alkoholikin oli enemmän seurustelurituaali.
Odessassa M. toipui jalkavammastaan ja järjesteli paluuta Suopmeen.
Kesällä -44 Mannerheimia ei niinkään yllättänyt hyökkäys, vaan sen voima ja ennen kaikkea rintaman nopea murtuminen. Siihen hän ei ollut varautunut, mikä tietysti on jälkiviisaudella todettava virheeksi. Kaikki rintamakomentajat olivat kuitenkin vakuuttaneet pääaseman kestävän vähintään kuukauden.
Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari!
Onhan se vaikeaa sotasankarilla tietää, että puna-armeija ei aio antautua, vaan hyökkää. Mannerheim-rakastuneet näkee tyhmyydessäkin sankaruutta ja avuttomuudessa on hänen voimansa kansamme pelastajana!
,,,, Mannerheim oli erityisesti kunnostautunut rintamakomentaja Hän anoi siirtoa reserviin tyytymättömänä Kerenskin hallituksen toimiin.,,,,
Siinä taas koetetaan valkaista sankarin mustunutta mainetta. Eivät sotilaat ota kantaa politiikkaan, eivät varsinkaan kesken sodan. Pakoon se raukka läksi.
,,,,,,Odessassa M. toipui jalkavammastaan ,,,,,,
Kun lienee ampunut itseään jalkaan jotta pääsisi pois rintamalta. Tai onko koko juttu jalkavammasta keksitty, taisi se vamma olla enemmänkin päässä tai munissa.
Mannerheimin siirrosta reserviin poliittisesti sopimattomana on säilynyt dokumentti.
Samoin hänen loukkaantumisestaan ratsastusonnettomuudessa. Tosin hän sitä käytti osittain tekosyynä päästäkseen pois rintamalta, jossa joukkojen romahtanut kuri oli tehnyt johtamisen mahdottomaksi. M. ei sietänyt sotamiesneuvostoja.
Nämä asiat on kuvattu yhtäpitävästi sekä M:n muistelmissa että lukuisissa häntä koskevissa tutkimuksissa.
Asiantuntemnattomien valöehtelijoiden kuvitelmat eivät muuta tapahtumia miksikään. Niitä kyllä näkyy tällä palstalla riittävän.
Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari! Olet stallari!
Onhan se vaikeaa sotasankarilla tietää, että puna-armeija ei aio antautua, vaan hyökkää. Mannerheim-rakastuneet näkee tyhmyydessäkin sankaruutta ja avuttomuudessa on hänen voimansa kansamme pelastajana!
,,,, joukkojen romahtanut kuri oli tehnyt johtamisen mahdottomaksi. M. ei sietänyt sotamiesneuvostoja.,,,,
Hoo ho hooo, mikä kenu se on sellainen että lähtee karkuun jos tai kun kuri romahtaa. Eikös kenujen kuulu silloin palauttaa se? Romahti Ranskankin armeijan kuri jossain vaiheessa 1. MS:ssa pahemman kerran mutta se palautettiin brutaalein ottein ja sitä koskevat asiakirjat ovat vieläkin salaisia. Kapinoivia joukko-osastoja vietiin jopa takamaastoon ja tuhottiin oman tykistön tulella jne..
Mutta teidän rauta-marskinne lähti häntä koipien välissä karkuun. Senpä takia bolsut sitten voittivatkin kun osa kenuista oli tuollaisia seurapiirileijonia mutta ei sotilaita.
upseerien rankaisuvalta oli poistettu. Kuri oli sotamiesneuvostojen vastuulla. Kenraaleja teloitettiin, jos naama ei miellyttänyt.Niin kävi mm. M:lle eron myöntäneelle kenraali Duhanoville ja monelle muulle.
Mannerheim oli yksi monista kenraaleista, jotka katsoivat johtamisen mahdottomaksi. Tosin hänen alaisenaan ollut 12. RvD säilytti kurin poikkeuksellisen hyvin.
Mannerheim oli jo keväästä -17 alkaen miettinyt paluuta Suomeen. Lähtö rintamalta ja eroanomus oli osa siitä. Ero myönnettiin syyskuussa -17. M. oli katsottiin sopeutumattomaksi uuteen poliittiseen tilanteeseen.
Mannerheim oli monasti osoittanut urhoollisuutensa. Rohkeuden puutteesta ei ollut kyse, vaan toiminnan mahdottomuudesta.Sitä lisäsi bolsevikkien vallankumous.
Näiden korppien ja merkkierkkien tietämättömyys on ihan fantastista. Ranskan ja Venäjän armeijoiden tilanteet olivat täysin erilaiset.
Osaapa joku olla tylsä ja tyhmä. No, toki punikin kohdalla molemmat piirteet ovat ennemmin sääntö kuin poikkeus.
Miten vähän sinä Klenkka tiedätkään asioita?
"Turja oli lehtimies, ei tutkija. Hänen näytelmänsä eivät vastaa todellisia tapahtumia. Niihin voi uskoa vain sotahistoriasta täysin tietämätön.
Turja toimi kyllä jonkin aikaa Päämajassa tiedotustoimiston päällikkönä 1941-42. Kesällä -44 hän oli siviilimies."
Ilmari Turja oli varatuomari, jolla valtavan laaja yleissivistys mm. maantieteistä ja matematiikasta. Hänen tuttavapiiriinsä lukeutui yliopiston parhaita miehinä ja politiikan ja liikemaaliman huippuja.
Turja itse halusi eroon sensuurimiehen hommista, johon homomarski oli hänet vaatimalla vaatinut kykyjensä vuoksi. Kesällä 1944 kaikki järkevät halusivat olla siviilimiehiä! Jopa maanpakoon lähtenyt homomarski.
"Vilkuna oli kansantieteilijä. Marski potki hänet pois Valti
on tiedotuslaitoksen johtajan tehtävästä. Jos hän on sensuurin päällikkönä vaivannut ylipäällikköä kymmenillä puhelinsoitoilla kiivaimman toiminnan aikana, niin se todistaa vain harkintakyvyttömyydestä."
Kustaa Wilkuna oli kieli- ja kansanperinteen tohtori, jolla lukuisasti tiedeyhteisön suhteita Saksaan, Italiaan, Ranskaan ja Ruotsiin. Turjan jälkeen homppeli oli Mikkelissä helisemässä, kun aivan kaikkea ei voinut sensuroida. Siksi tuli saada riittävä auktoriteetti sen laitoksen johtoon. Suvereeni mies oli Wilkuna, jota pyllymarski suostutteli virkaan.
Virtasta Wilkuna lähti itse,kuten tuossa joku tiesikin ja kehotti M:ää ottamaan tilalleen Kekonin, joka olisi riittävän tyhmä tekemään mitä kenraalit käskee.
Marskia ei Wilkuna saanut käsiinsä 10 - 11.6. Mikkelistä, kun marsalkka vapisi makuuhuoneessaan ja Taru Stenwall tarjoili sinne voromakkia ja konjakkia.
jo valehtelukin!!!
Turja oli siis lehtimies, joka toimi mm. Suomen Kuvalehden ja Uuden Kuvalehden päätoimittajana. Hänen erikoisalaansa olivat sensaatiopaljastukset. Hän ei ollut historian tutkija, vaikka sotahistoriasta kirjoittikin.
"Turja itse halusi eroon sensuurimiehen hommista, johon homomarski oli hänet vaatimalla vaatinut kykyjensä vuoksi. Kesällä 1944 kaikki järkevät halusivat olla siviilimiehiä! Jopa maanpakoon lähtenyt homomarski."
Melkoinen nippu valeita kerralla, Turja oli Päämajan tiedotusosastolla tiedotustoimintaosaston päällikkönä 18.11.41-11.5. 42. Silloin hänet kotiutettiin iän vuoksi 1901 syntyneenä.Tehtävään hänet esitti tiedotusosaston päällikkö kapteeni Kalle Lehmus ja nimitti komentoesikunnan päällikköä kenraali Tuompo. Kesällä -44 Turja oli oli sivillimies. Sensorina hän ei toiminut koskaan.
Myös Vilkunasta latelit nipun valeita. Hän oli siis Valtion Tiedotuslaitoksen ja sen sensuuritoimiston päällikkö, ei Päämajan. Siellä oli sensuuripäällikkönä majuri Taavi Patoharju koko sota-ajan.
Vilkuna herätti Päämajan ärtymystä arvostellessaan niitä määräyksiä, joita Mikkelistä tiedotuslaitoksen noudatettavaksi lähetettiin. Lopulta Marskin mitta täytyi ja hän vaati pääministeri Linkomiestä tammikuussa -44 erottamaan Vilkunan. M. uhkasi omalla erollaan ja L:n oli suostuttava.
Vilkunan tilalle tuli kenraali Kekoni,joka oli Marskin yhteysupseeri valtioneuvostossa.
"Marskia ei Wilkuna saanut käsiinsä 10 - 11.6. Mikkelistä, kun marsalkka vapisi makuuhuoneessaan ja Taru Stenwall tarjoili sinne voromakkia ja konjakkia. "
Valehtelet taas. Nuo päivät ja seuraavat viikot Marski johti sotaa lähes vuorokaudet ympäri työhuoneestaan. Ruokakin tuotiin työpaikalle eväskorissa työpöydän ääressä nautittavaksi. Tarjoilun hoiti lähetti.
Hyvä jos Mraski ehti aamuyön tunneiksi majoitukseensa.
"Kesällä 1944 kaikki järkevät halusivat olla siviilimiehiä! Jopa maanpakoon lähtenyt homomarski. "
Armeijassa oli kesällä -44 noin 530 000 miestä. Kerro, minne Marski lähti maanpakoon?
Varmaan noin paksujen valeiden lykkääminen antaa jotain nautintoa. Saitko kicksejä?
Sinänsä on annettava tunnustus rohkeudesta tulla kinaamaan noin heikoin tiedoin ja vain omiin valeisiin uskoen.
Jäit taas kiinni joka kohdassa.
Muuten, jos Marski oli homo, niin miten hänellä on todistettavasti ollut ainakin 20 intiimiä naissuhdetta, viimeisin vielä eläkkeellä?
"Muuten, jos Marski oli homo, niin miten hänellä on todistettavasti ollut ainakin 20 intiimiä naissuhdetta, viimeisin vielä eläkkeellä? "
Kerro näistä tarkemmin! Kukaan muu ei niistä osaakaan kertoa. Onko sulla kuvia, rainoja, videoata ja ääninäytteitä parittelusta? Eikö? Miksei, kun oli kerran niin kova naisten panomies.
Ei Turja päämajasta ja m-heimistä olisi satuja kirjoittanut kuten tämän linkin teksteistä voi päätellä:
http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/150/ilmari-turja
Kyllä se mitä hän kirjoitti historiallisesta aiheesta oli totta.
näytelmä, joka ei pitänyt historiallisesti paikkaansa.Sama koski muitakinnäytelmiä, vaikka aihe sinänsä oli tosi. Esimerkiksi jääkäri Ståhl on fiktio.
Artikkelit ja eräissä kirjoissa kerrotut tapaukset ovat yleensä totta.
Jatkosotaan Kekoni osallistui aluksi päämajassa sen "erikoistehtävissä" ja myöhemmin Valtioneuvoston tiedotusosaston päällikkönä. (huom! Valtioneuvoston)
Mannerheim lähti Ruotsiin. Etkö tiennyt sitä "terveydenhoitoa" soutukerhossa?
Turja ei halunnut olla sensorimies. Hommaan hänet tosiaan pyysi homppeli ja kuten tiesitkin Lehmuksen Kollo ja jokin kenraalin suosituksista. Se, oliko hän liian vanha hommaan, vai liian sivistynyt ja älykäs on kaksi eri juttua. Maatahan johti yli seitsenkymppinen vanhuskenraali, joten Turja oli sentään poikanen. Mitään sensaatiolehtiä ei silloin ollut.
Ainuttakaan todistetta marskin jatkuvasta sodanjohtamisesta ei muilla ole. On vain mannerheim- uskovaisten uskomus samoin, kuin usko islamin Allahiin, tai Jaffe -juutalaisuuteen.
Luehan Taru Stenmanin tuoreempi kirja uudelleen. Siitä paljastuu aika selvästi, että "Jumalaherra M" sai aamiaisensa sänkyyn ja päivällisenkin usein "pienelle sivupöydälle, josta piti raivata edellinen pois" Se kai tarkoitti, että siellä huoneessakaan ei siivottu. Iltapala tarjottiin usein klo 21 M:n pikku makuuhuoneen nurkkaukseen, kuten Stenman kertoo. Kuka astiat kantoi pöytään -ei ole tärkeää! Tärkeää on tieto, että ukko nukkui ja söi säännöllisesti.
Se, että Mikkelissä Airosta alaspäin olleet pitivät suunsa kiinni todellisista tapahtumista, on kaunis ja vapaaehtoinen teko.
Adjutantilta sentään vanhoilla päivillään lipsahteli jotakin Ilta-Sanomiin ja YLE:n muisteluohjelmaan.
Sitten tämä Lehmus, joka oli päämajan tiedotusosaston majuri. Sodan jälkeen Lehmus johti Pääesikunnan tiedotusosastoa vuoteen 1955 saakka. Vuosina 1948-1950 hän luovutti salaisia sotilastietoja Norjan puolustusministerille. Lisäksi Lehmuksen Kollo kirjassaan Kolme kriisiä, ei kovin ole innoissaan jatkamaan Mannerheimin yletöntä kehumista juuri kriisin hetkellä 9.6. - 20.7.1944.
Sinä olet riehunut huutamalla tuota Valehtelet! Sen kai opit äidiltäsi tissillä? Monet asioista tietävät olet saanut karkotetuksi. Monet ovat menneet hämilleen ja kai joku uskookin sun huutamistasi. Ei nyt olla rättivarastolla!
Taidat uskoa omiin juttuihisi? Niin tietysti pitääkin. Tosin jäät aina valeista kiinni, joten kukaan muu ei niihin usko. Tai ehkä joku sinua tyhmempi, jos sellainen jostain löytyy.
"Mannerheim lähti Ruotsiin. Etkö tiennyt sitä "terveydenhoitoa" soutukerhossa?"
Valehtelet. Välirauhan aikana M. oli Ruotsissa, mutta seuraavan kerran vasta sodan jälkeen Portugaliin matkustaessaan.
Turja ei koskaan ollut sensori. Keväästä -42 hän oli siviilimies ja SK:n päätoimittaja.
Mannerheimin suvereeni toiminta sodanjohtajana on selvitetty sadoissa tutkimuksissa, muistelmissa ja elämäkerroissa.
Marski söi päivällisen säännöllisesti Mikkelin klubilla klo 19.30-21. Se oli toinen hänen päivittäisistä rituaaleistaan. Sen jälkeen hän palasi jatkamaan töitä noin klo 23:een.
Majapaikassaan hän tietysti saattoi nauttia vielä jonkin iltapalan. Siellä oli emännöitsijä sitä varten.Hän valmisti myös aamukahvin.
Stenmanin jutut olet sepittänyt omasta päästäsi.
Annoin tunnustusta rohkeudestasi valehdella olemattomin tiedoin. Sen voin nyt uusia.
Tosin taas jäit valeista ja tietämättömyydestä kiinni.
Jos jokin karkoittaa täysipäisiä ihmisiä tältä palstalta niin sinun ja Korpin kaltaiset valehtelijat ja teitä myötäilevät typerykset.Sellaisia aina on.
Sinä olet riehunut huutamalla tuota Valehtelet! Sen kai opit äidiltäsi tissillä? Monet asioista tietävät olet saanut karkotetuksi. Monet ovat menneet hämilleen ja kai joku uskookin sun huutamistasi. Ei nyt olla rättivarastolla!
"Turja ei koskaan ollut sensori. Keväästä -42 hän oli siviilimies ja SK:n päätoimittaja."
Valehtelet! Ei 41 vuotias upseeri voinut sodan aikana olla siviilimies!
Pidätkö vuoden 1942 SK:ta sensaatiolehtenä?
kotiutettiin keväällä -42. Se koski myös upseereita vähän tehtävästä riippuen.
Turja kotiutettiin ilmeisesti siviilitehtävän tärkeyden takia.
Sensaatioita Turja harrasti aina tilaisuuden tullen. Erityisesti Uuden Kuvalehden päätoimittajana hän kunnostautyui useita kertoja.
valehtelua. Muuhun et pysty. Yhtä varmasti jäät joka kerta kiinni noilla tiedoilla.
Valehtelet! Turja esiintyi luutnantin puvussa 1942-44 valokuvissa. Eikä löydy Suomen asetuskokemasta (ethän vain puhu ruåttalaisten?) 1942 vuodelta 40 täyttäneistä upseereista mitään asetusta! Oliko sitten oikein laki? Kummallista, että yli 70 upseerit riehuivat vielä 1944.
Miltä tuntuu jäädä kiinni valheista, kun on huutanut 17 vuotta sitä valetta täällä?
tuosta valehtelusta.
"Luehan Taru Stenmanin tuoreempi kirja uudelleen. Siitä paljastuu aika selvästi, että "Jumalaherra M" sai aamiaisensa sänkyyn ja päivällisenkin usein "pienelle sivupöydälle, josta piti raivata edellinen pois" Se kai tarkoitti, että siellä huoneessakaan ei siivottu. Iltapala tarjottiin usein klo 21 M:n pikku makuuhuoneen nurkkaukseen, kuten Stenman kertoo. Kuka astiat kantoi pöytään -ei ole tärkeä"
Valehtelet taas. Et edes tiedä hoitelli Kalevan tarjoilijan Taru Stenvallin oikeaa nimeä.
Hän tarjoilit M:n seurueelle Kalevan kabinetissa. M:n majoituksessa ei yleensä ollut tilaisuuksia kuin poikkeustapauksissa. Niissä tarjoilun hoiti emännöitsijä, Stenvall on voinut olla jossain poikkeustapauksessa presidenttikaudella auttamassa. Silloin M. ei aina vienyt vieraitaan klubille, vaan hoiteli heidät Sairilassa.
Mitä tulee M:n majoituksen siivoukseen, niin se oli lähettien vastuulla. Heitä oli yleensä 2-3. Ainakin ajoittain Sairilassa oli emännöitsijän lisäksi myös sisäkkö. Marskin ohella siellä asuivat myös adjutantit.
Sinänsä Stenvall on tietysti sinun näkökulmastasi yhtä suuri asiantuntija sodan johtamiseen liittyvissä asioissa kuin Turja tai Vilkuna. Enemmän hän oli korkeiden herrojen kanssa tekemisissä ja kuuli varmaan juorutkin tuoreempina.
Turja oli kapteeni. Reserviläisenä hän on tietysti voinut esiintyä asepuvussa.
Vuonna 1942 kotiutettiin kaikkiaan 180 000 reserviläistä eli kaikki ennen 1901 syntyneet ja pääosa 1907 ja sitä ennen syntyneistä jalkaväen aliupseereista ja miehistöstä.
Upseereita kotiuettiin tehtävistä riippuen yli 40-vuotiaista alkaen.. Esimerkiksi sotatuomarit jätettiin palvelukseen.Merkitystä oli myös siviilitehtävän tärkeydellä.
Joka tapauksessa Turjan palvelus Päämajan toimistopäällikkönä päättyi 11.5. 42. ( Touko Perko: TK miehet jatkosodassa).
Turja korotettiin kapteeniksi Paasikiven aikana?
Touko Perko tituleeraa tutkimuksessaan häntä kapteeniksi jo 1941.
Todettakoon vielä, että huomattavan nuoriakin upseereita ja muita reserviläisiä kotiutettiin, jos riittävän vahvat voimat olivat todistamassa, että heitä tarvittiin välttämättä siviilielämässä.
Aktiiviupseerit kutsuttiin palvelukseen 60-vuotiaiksi. Everstit ja kenraalit ovat reserviläisiä kuolemaansa asti.
Ei Päämajan johtaminen katkennut ruokailun ajaksi eikä muulloinkaan. Kaikissa toimistoissa oli aina päivystys
Heh, keitähän ne päivystäjät olivat sotilasarvoltaan yms. ? Hekö tekivät Ylipäällikölle ja yleensä Päämajalle kuuluvat päätökset sillä välin kun herrat naukkailivat Klubilla viinejä ?
Outo ajatus ja väite, että mikään päätös ei viivästy vaikka ylin johto on jossain kaukana asemapaikastaan ryyppäämässä. Oliko rintamamosureillakin sama oikeus, lähteä kesken tilanteen huvittelemaan ?
” Heh, keitähän ne päivystäjät olivat sotilasarvoltaan yms. ? Hekö tekivät Ylipäällikölle ja yleensä Päämajalle kuuluvat päätökset sillä välin kun herrat naukkailivat Klubilla viinejä ?”
Kävivät ruokailemassa. Eivät naukkailemassa viinejä! Tarkkispojalla on taas iso vaihde päällä?
”Outo ajatus ja väite, että mikään päätös ei viivästy vaikka ylin johto on jossain kaukana asemapaikastaan ryyppäämässä. Oliko rintamamosureillakin sama oikeus, lähteä kesken tilanteen huvittelemaan ?”
Vielä oudompaa on se, että lisäilet ne ryyppäämiset ihan itse?
-----Kävivät ruokailemassa. ----
Tuollaisessa tilanteessa ei lähdetä hevonkuuseen ruokailemaan vaan syödään asemapaikalla vaikka vain voileipiä. Klubilla oli viinit, marskinryypyt, kahvit ja konjakit. Täysin epäasiallista "ruokailua" tilanteen huomioiden.
Stenvall on kirjoittanut useita teoksia, joissa hän tarkastelee päämajan upseereita ja erityisesti marsalkka Mannerheimia tarjoilijan näkökulmasta.
Noin käytännössä oli useita päiviä jolloin sodanjohto ja paikallinen johto kannaksella ei ollu toiminnassa... -- kun mm.huolto jäi sinne, ei toiminut, edes teitä ei saatu murrostettua,, kai ei junarataakaan ? Ja näin NL tankit, miehistö tankin kannella, sai ajella aika rauhassa..teillä,,, jne.
Suomi poika oli puskassa ja juoksi.
Mikkelissä, katkeran lounaan jälkeen alettiin rakentaa suurempaa kuviota ja siirrellä joukkoja,,, ja siinä järjestellessä oli stten se kannas jo menetetty.
Nopeaan toimintaan ja ennakointiin ei siis ollut valmistauduttu ja sodanjohto ei kyennyt, ei edes paikallinen johto ei kyennyt, koska oli "kesälomalla " sen viikon..
Yksittäinen taistelija juoksi ja ilman järkevää sodanjohtoa oli vain suuri sekaanuus päällä. - mikkelistä kyllä saatiin omien joukkojen ja juoksijoiden rankaisu ohjeet ja jopa pikakolutettiin rankaisijoita!! - se oli jo suuren hädän tilaa se...
Onneksi isommat toimet sitten viikon jälkeen alkoi purra ja saatiin joku järjestys ja joukkojen siirtoja ja saatiin puolustus pelaamaan... ja haettiin apua saksasta,, jne..
Voisikin ajatella, että tämä kannaksen heikkous ja valmistatumisen heikkous, ne johtui jostain poliittisesta sopmuksesta, tms.. -Oliko saatettu tietoon että NL ei suuntaa voimia suomeen, ja keskittyy saksaan.. tms.. ( esim teheran.. kollontai..tms.. dipl. toimia..). Jonka luulon sitten stalin voimalla rikkoi kesällä -44.
Ja johti katkeraan pohdinta lounaaseen mikkelissä...
Miinakenttiinkin jäi jopa turvallisten kulkureittien merkinnät paikalleen. Kelpasi Iipon tallustella kun ei tarvinnut pelätä miinoja. Osaa se Suomen armeijakin töpätä ja kunnolla osaakin. Johto oli ihan pihalla siitä, että sotaa tässä käydään.
Siinä oikein höynpölyn mallia.
Kaikki johtoportaat toimivat koko suurhyökkäyksen ajan korkeapaineeella.
Kannaksella johtamista katkoivat jossain määrin vain siirtymiset,mutta eivät kaikki johtoportaat siirtyneet yhtäaikaa. Ja tehtävät pysyivät voimassa.
Päämaja ryhtyi jo 10.6. ip:llä siirtämään reservejä Kannakselle, kun Pääaseman nopea murtuminen selvisi.
Tuorein selvitys: Mikko Karjalainen: "Mannerheimin Päämaja." Otava 2019.
Ei suositella palstan valehtelijoille. Ymmärrys ei riitä tosiasioiden tajuamiseen.
Desanteila oli mukanaan myrkkyä ja myrkytettyä ruokaa, jota oli tarkoitus järjestää tuntemattomaksi jääneiden välikäsien kautta ylipäällikön ruokapöytään.
olisihan suomikin voinut myrkyttää stalinin, molotovin ja zukovin.
Taisi aseveljiä jo sotaväsymys painaa, eihän Hitleriäkään saanut aamusella herättää vaikka oli Normandiassa maihinnousu torjuttavana. Adin piti toki saada jaaritella monologejaan ja syödä leivoksia aamutunneille ja köllötellä sen jälkeen iltapäivään. Siinä olikin sitten odotellessa ehtineet sillanpäät jo monta kilometria sisämaahan.
-------Ei Päämajan johtaminen katkennut ruokailun ajaksi eikä muulloinkaan. Kaikissa toimistoissa oli aina päivystys ja erityisesti tietysti operatiivisessa osastossa.-----
Päivystäjätkö myös päätökset tekivät?
-------Lisäksi on syytä muistaa, että taistelun johtaminen oli rintamakomentajien vastuulla. Heitä oli monta porrasta ennen Päämajaa.-----
Hyvin menee kun armeijan ollessa luhistumaisillaan Päämajaa ei tarvita mihinkään. Päivystäjät ja rintamakomentajat hoitavat homman ja jos ei hoidu niin sitten maa miehitetään. Tarpeeton Päämaja joutaa oikein hyvin juhlimaan.
Stallari: "Päivystäjätkö myös päätökset tekivät?"
Siinä mallia stallarin tiedon tasosta.
"Hyvin menee kun armeijan ollessa luhistumaisillaan Päämajaa ei tarvita mihinkään. "
Päämaja toimi vuorokaudet ympäri,kuten aina. Nyt tehostetusti. Marski tärkeimpine apulaisineen oli virkapaikoillaan noin 20 tuntia vuorokaudessa. Lyhyt lepo oli välttämätön työkunnon ylläpidoksi. Pahimpana aikana ruokailutkin hoidettiin työpaikalla.
"Päivystäjät ja rintamakomentajat hoitavat homman ja jos ei hoidu niin sitten maa miehitetään. "
Valehtelet. Kaikilla johdon tasoilla on oma vastuunsa. Vain stallari valehtelee muuta.
"Tarpeeton Päämaja joutaa oikein hyvin juhlimaan."
Se on vain stallarin mielipide. Päämajassa hoidettiin tehtävät,kannettiin vastuu ja tehtiin päätökset myös raskaimman paineen alla.
-----Lyhyt lepo oli välttämätön työkunnon ylläpidoksi. ----
Oliko kesäkuun -44 alku ollut todellakin niin raskasta ja työn täyttämää että piti jaksamisen takia suurhyökkäyksen juuri alettua mennä Klubille lepäilemään ja viedä koko sodan johto mukana ? Tuskin siellä sotaa johdettiin, ennemminkin keskityttiin marskinryyppyihin, viineihin, kahviin ja konjakkiin.
Hyvin venäläistä sodan johtoa, kun itsellä on kivaa niin paskat sodasta, mosurit sen hoitakoot.
Ihmeellistä hölynpölyä.
Kyllä ruokaileminen on välttämätöntä Päämajassakin työkunnon ylläpitämiseksi.
Sotaa johdettiin kyllävuorokaudet ympäriinsä. Päämaja ei nukkunut milloinkaan.
Kyllä ruokaileminen on välttämätöntä Päämajassakin työkunnon ylläpitämiseksi.
Ei kyse ollut normaalista ruokailusta, sen olisi voinut hoitaa Päämajassakin. Kyse oli ajanvietosta ja juhlinnasta ravintolassa, poissa Päämajassa.
Päämaja ei nukkunut milloinkaan.
Mikään Päämaja ei johda sotaa, ihmiset johtaa. Kun korkein johto on poissa Päämajasta niin kuka silloin johtaa sotaa, ei kukaan. Luovuttivatko m-heim ja mukaan komennetut kenraalit valtuutensa siksi aikaa jollekin/joillekin, eivät eli kukaan ei tuona kriittisenä aikana johtanut Suomen armeijaa.
Lykkäät pötyä.
Kyse oli rutiini lounaasta, joka rauhallisenakin aikana kestii vain tunnin.
Pääjaon se organisaatio,jossa ihmiset johtavat sotaa yhteistyössä muiden kanssa.
Ei Mannerheimin lounasseurue ollut poissa Päämajasta, vaan ainoastaan ruokailemassa ja yhteyden päässä.
Sotaa ei johdeta minuuttitaulukolla.Päämaja antaa päivittäin ohjeet alajohtoportaille samiensa tilannetietojen perusteella. Niitä harkitaan yleensä tuntikausia.
Vain asiantuntematon voi kuvitella Päämajassa olevan auki luurin,johon ylipäällikkö huutaa koko ajan ohjeitaan.
Stallareilla ei ole tavan mukaan aavistustakaan asiasta.
Poistuminen asemapaikalta tilanteen aikana oli silloisen sotaväen rikoslain mukaan kuolemalla rankaistava sotarikos. Sotamiehiä ammuttiin sen takia, miksei herrojakin ammuttu?
Päämajan asemapaikka oli Mikkeli ja klubi oli normaali ruokailutila. Esikunnassa oli aina miehitys, yölläkin.
Herrat eivät poistuneet luvatta, vaan kävivät syömässä ja palasivat kohta työmaalleen.
Päämajan asemapaikka oli Mikkeli ja klubi oli normaali ruokailutila.
Tilanne ei ollut normaali tai ehkä oli Venäjän armeijassa opitun mukaan. Silloin syödään vaikka karttapöydän ääressä seisaallaan puhelin toisessa kädessä.
Esikunnassa oli aina miehitys, yölläkin.
Kun herrat menivät Klubille ei ollut yö vaan päivä ja neukun tykistön kumu kuului Mikkeliin asti.
Herrat eivät poistuneet luvatta, vaan kävivät syömässä ja palasivat kohta työmaalleen.
Eivät tietenkään luvatta kun m-heim antoi luvan, hänhän oli lakien ja kaiken muunkin yläpuolella. Mutta hyvä kun sentään palasivat eivätkä painuneet Ruotsiin samoin tein. Ukolta vain meni hermo kuten Stalinilta 22.6.41, pakoreaktio piiloon pahaa maailmaa. Mitään pahaa ei ole tapahtumassa kun teeskentelee muuta.
Kyllä tilanne tunnettiin. Lounaalle lähdettäessä ei läpimurrosta ollut tietoa.
Esikunta ei suinkaan tyhjentynyt, vaan osa henkilöstöstä jäi työpaikoilleen ottamaan tilannetietoja vastaan. Niiden perusteellahan klubille soitettiin ja Marski palasi kiireesti työpaikalleen muun seurueen kanssa.
Marskin hermot joutuivat kyllä tiukalle, mutta hän kesti, vaikka yöunet jäivät parin viikon aikana tuntiin, pariin vuorokaudessa.
Suurhyökkäys torjuttiin.
Kovasti se näkyy riepovan stallareita. Valeita pitää keksiä vielä 75 vuotta tapahtumien jälkeenkin.
Teissä ei ole vieläkään ketään,joka uskaltaisi perehtyä tosiasioihin?
Lounaalle lähdettäessä ei läpimurrosta ollut tietoa.
Jos olisi ollut vähääkään ajantasalla niin olisi pitänyt tykkitulen jymystä osata päätellä, että jostain isosta ja hyvin vakavasta on kyse ja hyökkäys suurin voimin alkaa pian.
Esikunta ei suinkaan tyhjentynyt, vaan osa henkilöstöstä jäi työpaikoilleen ottamaan tilannetietoja vastaan.
Esikunta on sitä varten, että se johtaa eli tekee päätöksiä eikä vain kuuntele mitä rintamalla tapahtuu.
Suurhyökkäys torjuttiin.
Rintamamiesten ansiosta, m-heimista riippumatta. Onneksi ei saanut johdettua Suomea tuhoon vaikka läheltä piti.
Kovasti se näkyy riepovan stallareita. Valeita pitää keksiä vielä 75 vuotta tapahtumien jälkeenkin.
Kunhan ulvot, ainuttakaan valetta et kykene osoittamaan.
Tykkituli Kannaksella oli alkanut edellisen päivän aamuna. 10.6. aamuilmoitukset olivat varsin positiiviset ja niiden läpikäynnin pohjalta ei vielä ollut hätää. Marski apulaisineen oli pohtinut vastahyökkäystä pääaseman palauttamiseksi.
Esikunta ei tee päätöksiä, vaan esittää tilannetiedot ja välittää ylipäällikön käskyt joukoille.
Mannerheim otti heti yhteyttä kenraali Laatikaiseen ja Pajariin sekä teki päätökset heidän kanssaan keskusteltuaan.
Mannerheimin ratkaisut mahdollistivat torjuntavoiton. Sitä eivät stallarien valeet muuta miksikään. Uskallus ei näy riittävän tilanteeeseen perehtymiseen vieläkään.
------ 10.6. aamuilmoitukset olivat varsin positiiviset ja niiden läpikäynnin pohjalta ei vielä ollut hätää. ------
Mistä hän tiesi, että ne myös pysyvät sellaisina? Jos Kannakselta olisi tullut millainen ilmoitus tahansa ei kukaan olisi uskaltanut mennä häiritsemään herrojen lounasta ja sen m-heim hyvin tiesi. Kyllä tykkitulen äänestä olisi pitänyt ukon tajuta, että ei Kannaksella kovin hyvin mene. Vai oliko jo niin kuuro, ettei kuullut eikä kukaan uskaltanut sanoa ?
------Esikunta ei tee päätöksiä, vaan esittää tilannetiedot ja välittää ylipäällikön käskyt joukoille.------
Toimiko tämä herrojen lounaan aikana, eivät ne sieltä varmaan ihan puolessa tunnissa takaisin selvinneet.
------Mannerheim otti heti yhteyttä kenraali Laatikaiseen ja Pajariin sekä teki päätökset heidän kanssaan keskusteltuaan.----
Niin jo lounaan aikanako vaiko vasta joskus myöhemmin ?
Todistat taas täydellisen asiantuntemattomuutesi.
Mikset perehdy aiheeseen? Tietoa löytyy. Tuossa edellä olen kertonut faktat moneen kertaan.
Vastaat aina valeilla.
Päämajan korkeimman johdon ruokailut olivat Mikkelin klubilla kesästä -41 alkaen.
Sinne oli operaatio-osastosta puhelinyhteys juuri kiireisiä tilanteita varten. Sitä käytettiin nytkin.
Marski söi tiedon saatuaan nopeasti,hörppäsi kupin kahvia, sytytti sikaarin ja marssi kiiresti takaisin Keskuskoululle. Hän oli pois työpaikaltaan noin puoli tuntia,mutta siis yhteyden päässä.
Tilanteeseen perehdyttyään,hän soitti rintamavastuusssa olevalle armeijakunnan komentajalle sekä luottomiehelleen Pajarille. Heidän näkemyksensä perusteella Marski perui ajatuksen vastahyökkäyksestä ja määräsi joukot perääntymään osin kantalinnoitettuun VT-asemaan. Mitään katkoa johtamisessa ei ollut.
Tämä lienee taas uutta tietoa.
Koeta keksiä hieman parempia valeita. Varmaan auttaisi,jos perehtyisit asiaan edes
auttavasti. Nyt nojaudut "Korpin" kehittämään valeeeen,joka toki on tasoisillesi tarkoitettukin.
》》Stenvall on kirjoittanut useita teoksia, joissa hän tarkastelee päämajan upseereita ja erityisesti marsalkka Mannerheimia tarjoilijan näkökulmasta.《《
Taru Stenvall on samaa soppaansa lämmitellyt olemattomasta kirjasesta aina seuraavaan ja seuraavaan uusintapainokseen hiukan nimeä muuttaen.
Muuta tälle "tarjoilijalle" ei jäänyt kuin vieraskirja Päämajan upseerien nimiä... ammattilainenko?
Taru Stenvall oli erittäin ammattitaitoinen tarjoilija,joka parin muun kanssa enimmäkseen huolehti Marskin pöydän tarjoilusta.
Se on totta joka sana Mannerheim totesi Marskin ryyppyä ottaessaan että Ja Se Me Estetään ja sen jälkeen jatkoi ruokailua. Siihen aikaan miehet oli rautaa se oli sotaa hävinnyt armeija on heikon johtamisen tulos. Mikkelissä on Päämajamuseon lisäksi ainakin ennen ollut Ravintola Päämäja mutta kai ne käytti Seurahuonetta.
Toisin toimi Hitler, vaati saada lounaaksi kenttäkeittiöstä samaa muonaa kuin sotilaatkin, vaikka kenraalit koittivat passata parasta pöytään.
Hölynpölyä.
Hitler saattoi maitaa kenttäkeitiön antia,mutta muuten hänellä oli ikioma kasvisruokavalio riippumatta siitä,mitä muille tarjotttiin.
Puhutaan mitä puhutaan mutta ilman Suomen Marsalkka C.G.E. Mannerheimia ei Itsenäistä Suomea olisi ollut pitkään aikaan .Ehkä 1990 luvun alussa josko sittenkään.
Koko Suomen sivistyneistö olisi murhattu ja osa väestöstä siiretty siperiaan jne...
Keinutuolissa juotiin konjakkia ja sieltä sitten tähtäiltiin neukkuja.
Ei Päämajan johtaminen katkennut ruokailun ajaksi eikä muulloinkaan.
Siitä ruokapöydästäkö m-heim ja hänen alaisensa ruoka suussa ja viinamuki kädessä sotaa johtivat ? Enpä taida uskoa. Kyllä oli niin, että häiritseminen oli kielletty.
Kaikissa toimistoissa oli aina päivystys ja erityisesti tietysti operatiivisessa osastossa.
Niin erilaiset päivystäjätkö sotaa johtivat tilanteessa jossa armeija oli tuhon partaalla ja vihollisella lähes avoin reitti sisälle Suomeen ? Tiesikö m-heim Klubille lähtiessään ja kenraalinsa mukaan komentaessaan mitä Kannaksella voi sillä välin tapahtua. Jos Päämajaa ei tällaisessa tilanteessa tarvita niin miksi tarvitaan ollenkaan.
"Niin erilaiset päivystäjätkö sotaa johtivat tilanteessa jossa armeija oli tuhon partaalla ja vihollisella lähes avoin reitti sisälle Suomeen ?"
Stallarin tavanomaista asiantuntemattomuutta.Ei missään maassa sodanjohtoistu puhelinpäivystäjänä. Tiedot kootaan ja esitelläänpäättäjille.
Armeija ei ollut tuhon partaalla,vaan etulinjaan olis yntymässä murto.
Päämajaan sai siis koko ajan yhteyden Kannakselta.
Yhteys jatkui klubille asti ja siellä evrsti Nihtilä kutsuttiin puhelimeen. Hän sai tuoreet tiedot IV AKE:n esikuntapäälliköltä ja kertoi ne Marskille.
Tämä hotkaisi ruokansa, joi kupinkahvia,sytytti sikaarin ja asteli kiivasta vauhtyia virkapaikalleen johtamaansotaa.
Mitään katkosta ei tapahtunut.
Kannaksella toimivat kaikki esikunnat ,kuten asiaan kuului.
Kyllä on tietämättömyys huipussaan ei edes tajuta miten sodanjohto toimii!
Marskin lähtiessä seurueineen lounaalle10.6. 44 aamuesittelyjen jälkeen,jäi operaatio-osastoon vanhimmaksi everstiluutnantti U.S.Haahti, maavoimatoimiston päällikkö.Hänelle soitti Kannakselta IV AKE:n esikuntapäällikkö evl Yrjö Hautala,joka kertoi juuri tapahtuneesta läpimurrosta.Haahti soitti klubille esimiehelleen eversti Nihtilälle,joka selvitti tilanteen Marskille.
Stallarien sekavat höpinät yli 75 vuotta tapahtumien jälkeen ovat järjetöntä pölinää vailla asiantuntemuksen häivääkään.
olennaisinta onkin se, mitä tehtiin tammikuusta-kesäkuuhun 1944.
Mikä oli syy uinumiseen, valömistautumattomuuteen, kunnes NL herätti sodanjohdon ja kannaksen joukot tykistökeskityksellään.
Päämaja herätteli joukkoja erityisesti huhtikuusta alkaen,mutta ohjeet eivät tahtoneet mennä perille.
Marski antoi mm.10.5. tiukan käskyn valmistautua suurhyökkäyksen torjuntaan,mutta ainakaan IV AK:ssa ei tehty mitään erityistä sen perusteella.
Tulos nähtiin sitten10.6. Päämajaa on helppo syyttää,mutta taisteluun valmistautuminen ja suoritus on joukkojen komentajien vastuulla.Taisteluja ei johdeta Päämajasta,vaan sotaa.
Mitä ihmeen sodanjohtoa se on että päämaja patisteli mutta joukot viittasivat kintaalla?
osaamispulaa oli kannaksen joukkojen johdossa.
ja eivät ottaneet vastuuta edes -44 tapahtumien jälkeen.....
Pientähän tuo, aateveli Hitler nukkui Normandian maihinnousun alkaessa eikä häntä saanut herättää.
Marski uinui vuodet 1942-1943.
Marski ei ollut Hitlerin aateveli,eikä Stalininkaan.
Olet tietämätö pönttö!
Marskilla ei 42-43 ollut mitään käsitystä eikä otetta sodanjohdosta. Laissez-Faire!
Stallari valehtelee tapansa mukaan!
Ihan hyvin oli perillä. Esikunnassa tilanne eri rintamilla koti- ja ulkomailla käytiin päivittäin läpi!
Marskin voimien päivinä 1800-luvulla ei ollut mitään panssarivaunuja eikä rynnäkköpommikoneita. Ei marski näiden mahtia tajunnut, niinpä mm. Viipuria yritettiin puolustaa mopoautoluokan Suomessa modifioiduilla 1920-luvun Christie-vaunuilla joissa oli käsikammella käännettävä tykkitorni. T34 vastaan!
Marskin olisi 10.6.1944 hobusti nousta kryptastaan ja heboisella ratsastaa etulihjaan,siellä potkia äijälöitä persien!!
Marskia ei liian usein etulinjoilla nähty.
Marski teki 13 rintamavierailua jatkosodan aikana. Enemmän kuin muut ylipäälliköt yhteensä.
Stalin ei yhtään, eikä Roosevelt. Churchill kävi rintamalla kerran 1944,
Hitler kävi Mansteinin esikunnassa Vinnitsassa. Hän kierteli kyllä rintamallaPuolan ja Ranskan sotaretkien aikana.
Ei meillä niin taitoa ollut mutta tuuria kylläkin.
Bagdadin Stalin kokeeksi lujaa.
Älä puhelin uso
Inhottavassa moraalittomuudessaan vertaansa vailla oleva teko. Kun tilanne on se mikä se silloin oli niin jokainen pysyy asemapaikallaan eikä lähde selitellen ties minne. Ei ollut rintamallakaan lupa lähteä erilaisin selityksin asemistaan.
Kuka oli määritellyt ja määrännyt alueen, jolta ylipäällikkö ei saanut poistua?
Ei ylipäälliköllä ole määrättyä paikkaa. Hän on vapaa liikkumaan tarpeen mukaan.Myös käymään Päämajan käytössä olevassa ruokailupaikassa. Johtaminen ei keskeydy hetkeksikään,koska käskyt ovat voimassa,kunnes ne muutetaan.
Kyllä on määrätty paikka joka silloin oli Päämaja. Ravintolan pöytä tai kabinetti ei ole paikka mistä sotaa viinamuki kädessä johdetaan armeijan hirveimmän kriisin aikana. Vain moraallton ketku niin tekee ja toiset yhtä moraalittomat ketkut sitä puolustaa.
Täsmälleen noin.
Kyllä sieltä ravintolasta olisi safkat ilomielin toimitettu päämajaan,jos olisi niin päätetty!Kalapuikkoviiksisen keekoilijan piti vaan päästä pätemään alaistensa edessä edes jossakin,kun sodankäyntitaidot olivat edelliseltä vuosisadalta peräisin!
Kai se klubille m eno oli jjonkunlaineen pakoreaktiio kun ukko tunsi itsensä niin kovin tarpeettomaksi, sama misssä hän enää on.
Mikkelin Klubi oli osa hotellia,joka oli Päämajan käytössä.Marskiruokaili sielläkahdesti päivässä.
Se oli Päämajan aluetta,kuten koko Mikkeli ympäristöineen.
Ruokailuun lähdettiin normaaliin aikaan,kun aamutilanne oli käsitelty. Siinä ei ilmennyt mitään erityisen huolestuttavaa,
Ruokailutilaan oli puhelinyhteys tällaisia tilanteia varten.
Ei ollut vaan ravintolan kanssa oli sovittu kiinteä sopimus kahdesta ruokailusta päivittäin kiinteästi sovittuina kellonaikoina. Asiassa ei ollut mitään kummallista ja annokset olivat aivan tavallista kotiruokaa! Sama tapahtui koko viikon samoina kellonaikana.
Äläpä tiltu meuhkaa, osoitat vain sivistymättömyytesi.
Hyvinhän se Suomi selvisi, kun ei maatamme 50-kertaa suurempi Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri kyennyt useammallakaan yrittämällä rosvoamaan kuin pienen osan aluettamme, vaikka piti se niiden puna-armeijakin olla kerrassaan pitelemätöntä joukkoa, ja kun kehua retostelivat sillä tieteellisellä tarkkuudellaan, niin siittä ne vaan itsemurhavaihtoehdon valitsivat, kun ei niitten kommunistikyhästelyistä tullutkaan mitään, mikä olisi vuotta paria pitempään ehjänä säilynyt.
Pieni Suomi joutui vielä avustamaan sen jälkeläistä Venäjää, kun sinne minne silmä kantoi oli pelkkiä rötisköjä, eikä ollut mitä suuhun pistää.
Ravintola oli Päämajan ruokailutila.
Iso sali koko henkilöstölle ja pieni klubihuoneisto Marskille seurueineen.
Stallarien tyhmyys ja tietämättömyys viettävät taas riemujuhlaa tämänkin aiheen parissa.
......,kun aamutilanne oli käsitelty. Siinä ei ilmennyt mitään erityisen huolestuttavaa,.....
Kun jo edellispäivänä oli naapuri saanut sisäänmurtoja asemiimme ja kaikki reservit oli sidottu etulinjan taisteluihin ja nyt aamulla tykkitulen jyske kuului Mikkeliin ja jopa Helsinkiin asti niin on käsittämätöntä jos joku sotaherra siinä tilanteessa ajattelee kaiken rintamalla menevän ihan kivasti.
Niin turhaa höpinää nuo mannerheimin puolustelusi, niille nauraa jo naurismaan aidatkin. Hän oli joko seonnut tai toteutti neukun kanssa tehtyä sopimusta tai oli vajonnut täyteen apatiaan kaikki on menetetty "syökäämme ja juokaamme, huomenna kuolemme".
Rintamatiedot IV AK:lta olivat optimistiset ja vastahyökkäysten kerrottiin olevan käynnissä.
Päämajan herrat arvioivat lounastauon olevan paikallaan ennen töiden jatkoa.
Tilanteen nopean pahenemisen tiesivät etukäteen vain palstan stallarit 75 vuotta myöhemmin.
Päämajaan tieto tuli vasta tapahtumahetkellä,kun Marski seurueineen oli mennyt rutiinilounaalle. Tieto välitettiin puhelimeitse heti hänelle. Marski hotkaisi lounaansa, joi kupin kahvia,sytytti sikaarin ja marssi adjutantti Bäckmanin saattamana takaisin työpaikalleen muutaman sadan metrin päähän. Sotapäällikön hermot pitivät.
Näin on adjutantti Bäckman kertonut ja samat asiat löytyvät muualtakin.
Ei teidä valeenne sadastikaan toistettuina historiaa muuksi muuta.
------Rintamatiedot IV AK:lta olivat optimistiset ja vastahyökkäysten kerrottiin olevan käynnissä.------
Jos marski sellaista sontaa uskoi niin oli enemmän pihalla kuin on tiedetty. Järkikin sanoo, että ei sellaisen keskityksen ollessa päällä kukaan tee mitään vastahyökkäystä tykistötulen läpi vaan kaikki ovat poteroissa ja korsuissa visusti piilossa.
Uskoi tai ei, ne olivat rintamatiedot aamutilanteessa.
Oli mitä oli niin järissään olevan ylipäällikön olisi pitänyt tajuata, että tiedot ovat tällä kertaa täyttä potaskaa eikä uskoa niitä hetkeäkään.
Hyökkäystä EDELTÄÄ tykistötuli ja kun se lakkaa niin vihollisen maahyökkäys alkaa?! Se yritetään tietenkin torjua ja jos on paikallisia läpimurtoja niin niissä palauttaa vastahyökkäyksillä entiset linjat. Ei vihollistkistö tulita omia joukkojaan! Olet pihalla kuin lumiukko!
Kaikki tämä oli normaalia! Suurhyökkäyksen koko ja voima vain tuli yllätyksenä.
Tarkoitatko, että ”järjissään oleva johtaja” ei usko etulinjaa puolustavan joukko-osaston ilmoituksia?
Suurhyökkäyksen koko ja voima tuli yllätyksenä... Seniilille ylipäällikölle ehkä tulikin.
NL oli antanut hyökkästen koosta ja voimasta näyttöä itärintamalla jo 2 vuotta.
Lisäksi Hitler kävi vierailulla jo yli 2v sitten ja piti pitkää monologia marskille ja seurueelle siitä kuinka oli pahasti aliarvioinut Puna-armeijan voiman ja kyvykkyydet. Eivätkö sitten ymmärtäneet saksaa vai hokivatko puntit tutisten jawohlmeinfuhreriä kun ei sekään viesti mennyt perille.
Yleishyökkäys alkoi vasta 10.6.44 aamulla noin klo 8. Hinurilla oli aikaa reagoida. 3 divisioonaa ja 2 prikaatia siirrettiin Kannakselle 17.6-3.7.44.
Kyseessä oli tapahtumat 10.6. 44.
Tilanteen selvitettyään Marski antoi ip:llä käskyt vahvennusten siirtämisestä Kannakselle.
Hän toimi 10.6. 44 tilanteen perusteella, ei vuoden 2021 tiedoilla.
Ei divisioona-tason joukko-osastoa siirretä Itä-Karjalasta Kannakselle puolessa tunnissa!
Ei kukaan ole sitä väittänytkään.
Divisioona ei tosin ole joukko-osasto vaan yhtymä.
Marskille esitettiin jo tammikuussa 1944 Airon kannattama suunnitelma painopisteen siirrosta Kannakselle,jonne tulisi yhteensä 7 divisioonaa ja kaksi prikaatia ja pääpuolustuslinjaksi määrättäisiin VT-asema.
Ylipäällikkö ei esitykseen suostunut,vaan piti mahdollisena siirtää joukkoja tilanteen niin vaatiessa.
Hän ei pystynyt myöntämään hyökkäystä Itä-Karjalaan strategiseksi virheeksi, vaikka asia oli ollut ilmiselvä jo pari vuotta.
Muuan lähettiupseeri oli sattunut olemaan kuulolla,kun Airo talutti Marskia Päämajan suuntaan pitkäksi Venähtäneen Lounaan jälkeen.Kesken hitaan etenemisen Marski oli pysähtynyt,höristänyt korviaan Kannakselta kantautuvan tykistötulen kumun suuntaan,ja kysynyt:"Mikä tuo ole?"
Airo oli vastannut torvisoittokunnan harjoittelevan Leningradin valtauksen paraatia varten.
Marski oli kuunnellut hetken ja julistanut:"Tämän rumbalin mine anta kunniamärkki!"
Taas idiootti pöljäkkeen halventava kommentti!
Pitkältä lounaalta päivä homoilemaan.
Oliko päämaja tai suomen hallitus saanut aiemmin lupauksia liitoutuneilta, ?
esim.. jaltalta tai teheranista? kun se 1944 kevät oltiin niin syvällä ruususen unessa ?
Keväällä -44 valmistauduttiin torjumaan NL:n suurhyökkäys linnoittamalla Kannasta ja siirtämällä sinne vahvistuksia Leningradin vapauduttua saarrosta.
Kannaksen johtoportaat järjestettiin uudelleen.
Joukot olivat vaipuneet asemasodan rutiiniin ja niitä ei kyetty herättämään suurhyökkäyksen torjuntaan ennen aamua 10.6. 44.
Laatikaisen esikunta ( III AKE) heräsi vasta Viipurin menetyksen jälkeen.
NL:n rauhanehdot selvitettiin ja todettiin mahdottomiksi hyväksyä.
Länsiliittoutuneet ja Ruotsi painostivat hyväksymään rauhanehdot.
Saksa painosti tekemään poliittisen sopimuksen.
Teheranin ja Jaltan kokouksista tiedettiin vain se,mitä liittoutuneet suvaitsivat niistä kertoa.
Toukokuun 22. päivänä kaksi suomalaista Lentorykmentti 3:n konetta teki tiedustelulennon, jolla kartoitettiin tilannetta IV Armeijakunnan vastaisen vihollisalueen maanteillä. Toinen lentäjä, luutnantti Puro laski tienpätkä kerrallaan kuorma-autojen määrän. Niitä oli yli 500. Ylemmissä johtoportaissa arveltiin, että kyseessä olivat kelirikon jälkeiset täydennyskuljetukset. Tosiasiassa hyökkäysarmeijan materiaalia keskitettiin ryhmitysalueelle.
Ylimmän tiedustelujohtajan, eversti Aladár Paasosen piti seuraavana päivänä esitellä kyseisen tiedustelulennon tulokset ylipäällikölle, marsalkka Mannerheimille. Hänelle ne oli toimittanut päämajan tiedustelutoimisto 1:n majuri Reino Ketonen. Päämajan ylin operatiivinen johtaja, kenraaliluutnantti Aksel Airo vaati saada hoitaa esittelyn. Paasonen myöntyi.
Saman tien Airo vaati, että Ketosen tuoretta vihollistilannetiedotusta on muutettava vähemmän hälyttäväksi. Sen mukaan suurhyökkäys oli odotettavissa viikon sisällä. Tiedotus peruutettiin ja korvattiin uudella. Airo ei halunnut hermostuttaa Mannerheimia. Airo oli huippuluokan sotilasammattilainen, jolta kuitenkin puuttui rintamakokemus.
Toukokuun 25. päivänä IV Armeijakunnan komentaja, kenraaliluutnantti Taavetti Laatikainen totesi armeijakunnan komentajien kokouksessa:
”Vaikkakin on ollut havaittavissa vihollisen selustassa vilkasta liikehtimistä, niin suurhyökkäystä ei ole lähiaikoina odotettavissa.”
Laatikaisen sanat rauhoittivat marsalkka Mannerheimia.
Etulinjasssa olevan JR 1:n III Pataljoonan yliluutnantti Erkkilä kertoi myöhemmin, että ”joka mies aina keittiömiehiä myöten oli tietoinen, että sieltä on pian jotakin tulossa.”
Mannerheimin 77-vuotispäivää juhlittiin kesäkuun 4. päivänä. Häntä tuli onnittelemaan mm. pääministeri Edwin Linkomies, joka muistelmissaan kirjoitti, että Mannerheim ”ei sanallakaan viitannut siihen, että neuvostojoukkojen puolella olisi ollut havaittavissa liikehtimistä. Uskoin siis, ettei hyökkäys ainakaan lähiaikoina olisi tulossa.”
Syntymäpäivän jälkeen Aladár Paasonen antoi tilannearvion sekä Mannerheimille että puolustusministeri Rudolf Waldenille: suurhyökkäys alkaa pian ja etulinja Valkeasaaressa murtuu parissa päivässä. Kuulijat kohauttivat vain olkapäitään. Olihan kenraaliluutnantti Laatikainen antanut ymmärtää, että hänen läntistä Kannasta puolustava IV Armeijakuntansa pitää puolensa. Airo puolestaan hyväksyi Laatikaisen näkemykset, koska hänenkin mielilauseensa oli, että ”ei hätä ole tämän näköinen.”
Varsin huolestuttavia tietoja antoi vangiksi saatu viestijoukkojen kersantti Ivan Burlov. Hänen mukaansa Kannakselle oli tullut lisää kaksi armeijaa, yksi armeijakunta, yksi panssariarmeijakunta ja yksi panssarirykmentti. Kun Aladár Paasonen oli lomalla, hänen lähin apulaisensa, kapteeni Georg Enckell esitti tiedon Mannerheimille tietämättä, ettei ylipäällikölle saanut kertoa mitä vain. Mannerheim hermostuikin ja kysyi Airon mielipidettä. Airo vastasi:
”Ei marsalkan asiana ole huolestua kaikenlaisten kersanttien kertomuksista.”
Muistelmissaan Paasonen kertoo, että Airo oli todennut hänelle toukokuun lopulla käydyssä keskustelussa:
”Taas olet pelotellut marsalkan pataluhaksi. Sinun on lopetettava pelottelemasta joukkoja, ne alkavat jo hermostua.”
Päämajan mysteerin ydin on se, miksi ylipäällikkö Mannerheimille ei voitu tai uskallettu kiemurtelematta kertoa huolestuttavia tiedustelutietoja. Miksi nimenomaan Aksel Airo pyrki suodattamaan ne pehmeiksi? Tiesikö hän Mannerheimin terveydentilasta jotain sellaista, mitä kukaan muu ei tiennyt? Pelkäsikö hän jo varsin iäkkään Mannerheimin romahtavan, jos tämä tietäisi tarkalleen tilanteen vakavuuden? Kuka silloin johtaisi Suomen armeijaa ilmeisen uhkaavassa tilanteessa?
Vaikeneva kenraali
Teksti jatkuu alempana
Päämajassa vähätelty tiedustelutieto osoittautui monilta osin oikeaksi. Viivyttely tärkeiden ilmavalokuvien tulkinnoisssa oli sekin kohtalokasta.
Taivas repesi Kannaksella kesäkuun 9. päivänä. Hieman ennen kello kuutta aamulla suomalaisten etulinjaa lähestyi 265 vihollisen pommi-, 298 rynnäkkö- ja 158 hävittäjäkonetta. Helvettiä vahvisti venäläinen kenttätykistö, jonka tuleen yhtyivät mereltä käsin raskaan taistelulaivan kaksitoista 305 mm:n tykkiä.
Varsinainen hyökkäys alkoi vuorokautta myöhemmin. Suomalaisten koko etuasema murtui. Alkoi nopea perääntyminen halki Kannaksen. Miestappiot olivat mittavat, kaatuneiden evakuointikeskukset täynnä ruumiita. Jo kesäkuun 20. päivänä puna-armeijan kärkijoukot valtasivat Viipurin. Heinäkuun puolella vihollinen kuitenkin pysäytettiin Tali-Ihantalan, Vuosalmen ja Viipurinlahden torjuntataisteluissa.
Joka päivä pitää syödä, etenkin vanhojen miehien.
Sotilaat saivat mannerheiminviinat kerran 1942, marski kiskoi niitä joka päivä. Eikä sitä konjakkia kossulla laimennettu. Ei tainnut edes maksaa veroa ruoka- ja viinaeduistaan.
Marski maksoi omat ja seurueensa ruokaryypyt itse.
Hänen palkastaan pidätettiin normaalit verot.
Alkon kaupat olivat auki koko sodan ajan. Yksi myymälä avattiin Karhumäellekin.
Sotilaille oli tarjolla juhlapäivinä melkoiset viinamäärät valtion puolesta.
Tosin pääasiassa esikunnat huolehtivat niiden kuluttamisesta.
Saksalaiset huolehtivat heille alistettujen joukkojen annosviinoista.
----- tykistön kumun kuuluessa Kannakselta Mikkeliin------
Ehkä ukko oli jo niin kuuro 77-vuotiaana että ei kuullut eikä kukaan uskaltanut kertoa "ettei ukko vain hermostu". Kun tai jos tuollaisessa rintamatilanteessa ylipäällikölle on tärkeintä vetää läikyttämättä piripintaisia ruokaryyppyjä niin jokin on jo pahasti vialla.
Valeenne muuttuvat aina avuttomammiksi.
Marskin kuulo pysyi hyvänä loppuun asti.
Hän teki 12-14 tunnin työpäiviä ilman lomia ja vapaita ns. normaaliaikanakin. Suurhyökkäyksen aikana työpäivät venyivät 20-tuntisiksi. Yölepoa sai ehkä pari tuntia.
Lounas nautittiin työpaikalla eväskorista.
Päivällinen syötiin klubilla ankean tunnelman vallassa.
"Päivällinen syötiin klubilla ankean tunnelman vallassa."
Hahaa, ei silloin mennä Klubille ryyppäileen jos tunnelma on jo valmiiksi ankea.
Ei siellä ryyppäilty muutenkaan.
Seremonialliset ruokaryypyt otettiin,kelle maistui. Sitten lähdettiin jatkamaan töitä.Myös päivällisen jälkeen.
Ei ollut pakko ottaa.
Mm.kenraali Nenonen ja eversti Nihtilä käänsivät usein ryyppylasin valmiiksi nurinpäin.
M-heim ei tainnut kääntää, niin oli vanha ukko perso viinalle. Ikä ja viinansyömät aivot, siinä yhdistelmä joka meinasi viedä Suomen perikatoon.
"M-heim ei tainnut kääntää, niin oli vanha ukko perso viinalle. "
Oletko itse perso viinalle?
Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim lääkitsi epävarmuuttaan alkoholiryypyillä, arvioi sotahistorian emeritusprofessori Martti Turtola uudessa kirjassaan Mannerheim (Tammi).
Turtola kiinnittää huomiota Mannerheimin nykystandardeilla mittavaan alkoholinkäyttöön. Mannerheim oli maineikas tavastaan nauttia lounaalla yhden ja päivällisellä kaksi isoa ryyppyä. Päivällisellä saattoi kulua myös punaviiniä ja konjakkia. Iltaisin marsalkka nautti viskigrogeja.
Mannerheim nauttii ryypyn lounaan yhteydessä SA-arkiston kuvassa. Kuva: Puolustusvoimat / Vänrikki K.Sjöblom
”Huomattavaa on, että juominen tähän tahtiin jatkui päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen ja vuodesta toiseen”, Turtola kirjoittaa.
Hänen mielestään jokainen saa tykönään päätellä oliko kyse alkoholismista. Joka tapauksessa päämajassa marsalkka oli koko ajan ”pienessä”. Turtola arvelee alkoholinkäytön osin johtuneen marsalkkaa kalvaneesta epävarmuudesta.
Tapa käyttää väkevää alkoholia päivittäin oli kuitenkin peräisin jo nuoruudesta Venäjän ratsuväessä. Moni venäläisupseeri kuoli alkoholismiin, mutta Mannerheim ei sen tyyppistä juopottelua harrastanut. Nuoruudessaan hän kyllä saattoi olla juotuaan äkkipikainen.
Turtola arvelee, että nuoruudessa alkoholinkäyttöön saattoi liittyä ”yksinäisyyteen, orpouteen ja köyhyyden tuomaan alemmuudentuntoon”. Mannerheimin isä teki vararikon ja jätti tämän äidin, joka pian kuoli. Aateliston edustajaksi tuleva marsalkka oli hetken hyvin varaton.
Lue lisää Mannerheimin elämästä toiminnasta marsalkkana tästä.
Lue lisää kirjoittajalta
Seppo Varjus
Kuin ruususen uni keväällä -44, ja nyt on vastaavaa osallistuminen eu-velkavastuisiin ja rahansiirtoihin. Eu talouskuplaan.
Tavallinen rivimies tietää, ja tiesi -44 mitä on tulossa. Hallinto nukkui.
-Ja nyt 2021 rivimies tietää velan- ja velkavastuiden merkityksen, ja rahansiirtojen merkityksen. Mutta hallinto unelmoi ja nukkuu.
Rivimies ei -44 tiennyt tulevasta yhtään mitään.
Eri asia on,että jälkeen päin väitti tienneensä.
Poliittinen ja sotilaallinen johto hoiti asiat -44 ja hoitaa nytkin. Joka päivä.
Suomi on monessa maailman parhaiten menestyviä maita,mutta missä on Neuvostoliitto?