UUSI vaarallinen virusepidemia leviää maailamlla!

http://www.iltalehti.fi/terveys/2012092516118062_tr.shtml
Uutistoimisto Reutersin mukaan qatarilaisen miehen saama koronavirus yhdistetään vuonna 2002 puhjenneeseen SARS-tautiin. SARSiin sairastui tuolloin 8 000 ihmistä ympäri maailman. Tautiin kuoli 800 ihmistä.

Koronavirukset kuuluvat laajan virusperheeseen, jotka voivat aiheuttaa tavallista flunssaa, mutta myös vakavampia SARS-epidemian kaltaisia sairauksia.

Britannian terveysviranomaiset kertoivat sunnuntaina, että 49-vuotias miehen saama virus on lähes samanlainen kuin virus, johon toinen 60-vuotias saudiarabialainen mies kuoli aiemmin tänä vuonna.

Viruksen sanotaan olevan erilainen muista viruksista, mitä ihmisillä on aiemmin tunnistettu. Myös SARSin aiheuttajaksi paljastui aiemmin tunnistamaton koronavirus.

Terveysviranomaisten ja asiantuntijoiden mukaan välitöntä syytä huoleen ei ole, mutta merkkejä viruksen leviämisestä pidetään silmällä.

- Tämä on nyt kansainvälinen asia. Potilas on vielä elossa, mutta meidän tietojemme mukaan kriittisessä tilassa, WHO:n tiedottaja Gregory Hartl sanoo.

Qatarilainen mies oli vasta matkustanut Britanniasta Saudi-Arabiaan. Hän oli saanut akuuttiin hengitystieinfektioon viittaavia oireita Qatarissa olleessaan. Häntä hoidettiin Saudi-Arabiassa jonkun aikaa, mistä hänet lennätettiin Britanniaan. Tällä hetkellä hän on teho-osastolla lontoolaisessa sairaalassa.

Warwickin yliopiston virustutkija Andrew Eastonin mukaan kahden viruslöydön perusteella ei vielä voi arvioida, millainen uhka virus saattaa olla.

- Tärkeintä on olla tietoinen viruksesta ja tarkkailla kaikkia merkkejä siitä, onko kyse muustakin kuin vain yksittäistapauksesta, Easton sanoo.

IL
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikö huolestuta ollenkaan... jos ei edes kiinnosta vai`?

Pian ollaan otsikoissa, ehkä jo talvella - ja silloin alkaa poru saatte nähdä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korona /Sars-tyyppiä kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/terveys/2012092516118062_tr.shtml
Uutistoimisto Reutersin mukaan qatarilaisen miehen saama koronavirus yhdistetään vuonna 2002 puhjenneeseen SARS-tautiin. SARSiin sairastui tuolloin 8 000 ihmistä ympäri maailman. Tautiin kuoli 800 ihmistä.

Koronavirukset kuuluvat laajan virusperheeseen, jotka voivat aiheuttaa tavallista flunssaa, mutta myös vakavampia SARS-epidemian kaltaisia sairauksia.

Britannian terveysviranomaiset kertoivat sunnuntaina, että 49-vuotias miehen saama virus on lähes samanlainen kuin virus, johon toinen 60-vuotias saudiarabialainen mies kuoli aiemmin tänä vuonna.

Viruksen sanotaan olevan erilainen muista viruksista, mitä ihmisillä on aiemmin tunnistettu. Myös SARSin aiheuttajaksi paljastui aiemmin tunnistamaton koronavirus.

Terveysviranomaisten ja asiantuntijoiden mukaan välitöntä syytä huoleen ei ole, mutta merkkejä viruksen leviämisestä pidetään silmällä.

- Tämä on nyt kansainvälinen asia. Potilas on vielä elossa, mutta meidän tietojemme mukaan kriittisessä tilassa, WHO:n tiedottaja Gregory Hartl sanoo.

Qatarilainen mies oli vasta matkustanut Britanniasta Saudi-Arabiaan. Hän oli saanut akuuttiin hengitystieinfektioon viittaavia oireita Qatarissa olleessaan. Häntä hoidettiin Saudi-Arabiassa jonkun aikaa, mistä hänet lennätettiin Britanniaan. Tällä hetkellä hän on teho-osastolla lontoolaisessa sairaalassa.

Warwickin yliopiston virustutkija Andrew Eastonin mukaan kahden viruslöydön perusteella ei vielä voi arvioida, millainen uhka virus saattaa olla.

- Tärkeintä on olla tietoinen viruksesta ja tarkkailla kaikkia merkkejä siitä, onko kyse muustakin kuin vain yksittäistapauksesta, Easton sanoo.

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu