Pelottavaa

Tämä voisi sopia nettideitteihinkin, mutta kyseessä ei siis viaton deittailu.

Olen pyöritellyt mielessäni mahdollista pettämistä, pientä seksiseikkailua. Asia ehkä enemmän fantasiatasolla kuin oikeasti edes halua toteuttaa. Mutta iltamyöhällä menin seksipainotteiselle nettideittipalstalle ja tein profiilin. Jo pelkkä profiilin tekeminen oli ison kynnyksen takana ja ajattelin vain kokeilla.

Kuvaa en laittanut, mutta olin profiilissani rehellinen: keski-ikäinen ja oikeasti lihava.

Profiiliani on käyty katsomassa kymmeniä kertoja, olen saanut useita VIP-kutsuja, huomionsoituksia parikymmnetä, flirttejä jne. Siis minulle on tulvinut tyrkyllä olevia miehiä.

Olen pelästynyt! Ajattelin, että parin tyypin kanssa voisi kevyesti flirttailla ja mahdollisesti jos kuumenee, ehkä jtain toteutuakin. Mutta tuollaisen ryöpytyksen keskellä koen itseni lähinnä pornoksi.

Ja pelottavaa se, miten paljon sillä yhdelläkin palstalla miehiä on jonoksi asti naiselle kuin naiselle. Tulee olo, että joillekkin taitaa kelvata vaikka tikapuut (kaksi jalkaa ja aukko keskellä).
3180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Tulee olo, että joillekkin taitaa kelvata vaikka tikapuut (kaksi jalkaa ja aukko keskellä)."
Juuri näin :D

Äänestä

Ja tuollaisten miesten kanssako lähdet pettämään? Halpana pidät vain itsesi, miehet ei sinulta halua kuin sitä yhtä. Kun pir.... antaa pikkusormen tiedät mitä siitä seuraa!

Äänestä
  • Sanotaan näin, että tuo "suosio" sai järkiini. Liian hyökkäävää. Oma mies alkoi tuntua niin paljon paremmalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Deittivaimo kirjoitti:

Tämä voisi sopia nettideitteihinkin, mutta kyseessä ei siis viaton deittailu.

Olen pyöritellyt mielessäni mahdollista pettämistä, pientä seksiseikkailua. Asia ehkä enemmän fantasiatasolla kuin oikeasti edes halua toteuttaa. Mutta iltamyöhällä menin seksipainotteiselle nettideittipalstalle ja tein profiilin. Jo pelkkä profiilin tekeminen oli ison kynnyksen takana ja ajattelin vain kokeilla.

Kuvaa en laittanut, mutta olin profiilissani rehellinen: keski-ikäinen ja oikeasti lihava.

Profiiliani on käyty katsomassa kymmeniä kertoja, olen saanut useita VIP-kutsuja, huomionsoituksia parikymmnetä, flirttejä jne. Siis minulle on tulvinut tyrkyllä olevia miehiä.

Olen pelästynyt! Ajattelin, että parin tyypin kanssa voisi kevyesti flirttailla ja mahdollisesti jos kuumenee, ehkä jtain toteutuakin. Mutta tuollaisen ryöpytyksen keskellä koen itseni lähinnä pornoksi.

Ja pelottavaa se, miten paljon sillä yhdelläkin palstalla miehiä on jonoksi asti naiselle kuin naiselle. Tulee olo, että joillekkin taitaa kelvata vaikka tikapuut (kaksi jalkaa ja aukko keskellä).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu