Mies lähti eilen illalla. Kertokaa miten jaksaa elämää eteenpäin, kun tuntuu, että voimia ei enää riitä ja että tuska puristaa minusta viimeisetkin voimat!? Tiedän, että tuska hellittää ajan myötä, mutta nyt, täällä syvimmässä kuopassa, kestämättömältä tuntuvan taakan alla, en jaksa!
Ei oltu naimisissa, mutta neljän vuoden yhteiselo tuntuu sekin puolelta elämältä. Lapsi kärsii erossa myös kovasti, vaikka uskonkin hänen pärjäävän. Lapsi ei siis ollut tämän miehen, mutta mies oli lapselle kuin isä, ainakin yhtä rakas ja tärkeä. Lapsen oma isä ei pidä lapseensa yhteyttä.
Ilmassa leijuu tuhat kysymystä. On niin kauheat itsesyytökset, mietin vain, että miksi olen sanonut hänelle sitä tai tätä, ja miksi olen jättänyt jotain sanomatta. Ryven itsesyytöksissä, ja en nyt pysty näkemään entisessä puoliskossani juurikaan syytä, tai ainakaan ajattelemaan sitä.
Mun oli muutenkin äärettömän vaikea laskea miestä lähelle, sekä itseni että lapsen, mutta tein sen lopulta kuitenkin.
Siskoni (joka on eksäni hyvä ystävä) tulee kohta käymään, olen yrittänyt nyt haalia ihimisiä ympärilleni, koska yksin en jaksa. Tekisi mieleni soittaa miehelle, ja pyytää tänne, että puhutaan vielä. Sitten haluaisin käpertyä hänen kainaloonsa ja kuulla hänen sanovan, että kaikki on hyvin, hän jää.
Nämä itsesyytökset murskaavat minut alleen! Tuntuu, että vielä ei oltu yritetty tarpeeksi, miksi hän halusi jo luovuttaa!!
Tiedän, että ainut joka auttaa on aika, mutta... Saman kokeneet tai samassa tilanteessa nyt olevat, kertokaa tuntemuksianne ja kokemuksianne.
Ei oltu naimisissa, mutta neljän vuoden yhteiselo tuntuu sekin puolelta elämältä. Lapsi kärsii erossa myös kovasti, vaikka uskonkin hänen pärjäävän. Lapsi ei siis ollut tämän miehen, mutta mies oli lapselle kuin isä, ainakin yhtä rakas ja tärkeä. Lapsen oma isä ei pidä lapseensa yhteyttä.
Ilmassa leijuu tuhat kysymystä. On niin kauheat itsesyytökset, mietin vain, että miksi olen sanonut hänelle sitä tai tätä, ja miksi olen jättänyt jotain sanomatta. Ryven itsesyytöksissä, ja en nyt pysty näkemään entisessä puoliskossani juurikaan syytä, tai ainakaan ajattelemaan sitä.
Mun oli muutenkin äärettömän vaikea laskea miestä lähelle, sekä itseni että lapsen, mutta tein sen lopulta kuitenkin.
Siskoni (joka on eksäni hyvä ystävä) tulee kohta käymään, olen yrittänyt nyt haalia ihimisiä ympärilleni, koska yksin en jaksa. Tekisi mieleni soittaa miehelle, ja pyytää tänne, että puhutaan vielä. Sitten haluaisin käpertyä hänen kainaloonsa ja kuulla hänen sanovan, että kaikki on hyvin, hän jää.
Nämä itsesyytökset murskaavat minut alleen! Tuntuu, että vielä ei oltu yritetty tarpeeksi, miksi hän halusi jo luovuttaa!!
Tiedän, että ainut joka auttaa on aika, mutta... Saman kokeneet tai samassa tilanteessa nyt olevat, kertokaa tuntemuksianne ja kokemuksianne.
Vastaukset 16
Vanhimmat
" Lapsi ei siis ollut tämän miehen, mutta mies oli lapselle kuin isä, ainakin yhtä rakas ja tärkeä."
Jatka samaan malliin biaz
en ole ollut vastaavassa tilanteessa , mutta nähnyt läheisteni kokevan saman...tässä neuvoja
*älä vaivu itsesääliin-ei kannata liikaa märehtiä
*täytä aikasi tekemisellä, harrastukset, ystävät, matkat, työ
*puhu , puhu, tunteista , miten organisoit uuden elämäsi
*jos hän ottaa uudelleen yhteyttä älä ole liian innokas..
*tee jotain kivaa mistä olet aina haaveillut, jotta saat vähän ajatukset muualle,- ehkä matka tai vaikka ostat itsellesi jotain kivaa
*jos ero näyttää väistämättämältä - lista miehesi huonoista ominaisuuksista - psyykkaa itsesi kestämään ero
* jos ei muuten - lapsesi takia jatka elämää!!
vointeja,
toivoo nettisisko"
Luepa kirjoitus "klisee on totta" pari viikkoa aiemmin - listasin siihen kaikki eri kokemani tunteet, mukaanluettuna nuo syyllisyydet sun muut. Toivottavasti jaksat sen luettuasi paremmin eteenpäin
Vielä se aurinko paistaa...
Jotakin seurakunnan ihmistä avuksesi..
Kokemuksesta voin sanoa, että alku on tosiaan hankala.
Mutta, koko ajan helpottaa.
Minä lasteni kanssa olen selvinnyt ja nyt voin sanoa, että ero oli kuitenkin se paras ratkaisu.
Tuskaa olen kokenut samoin itsesyytöksiä.
Nykytilaani en vaihtaisi enää aikaan ennen eroa, vaikken sitä koskaan olisi uskonut.
Harkitse tosi tarkkaan, jos eksä tulee tarjoamaan itseään takaisin.
Myös, Mut hitto me pärjätään!
t.;)
kyllä se päivä paistaa vielä risukasaankin ,ja valoakin näkyy tunnelin päässä eron jälkeenkin...
Pidä vain itsestäsi ja lapsestas huolta ...elä päivä kerralaan .
Voimia sinulle ,meitä yksineläjiä on paljon!
Siis se, että et jää yksin murehtimaan ja osaat arvioida tunteitasi, kuten tiedät jo, on se aika vain ainoa lääke ja vuoden päästä ei tunnu enään yhtään pahalta. Älä nyt kuitenkaan syyllistä itseäsi, olit sitten sanonut mitä hyvänsä. Voimia ja jaksamista!
Kiitos teille kaikille vastauksista, pakko se on jaksaa uskoa, että joskus vielä herää minussakin toivonkipinä paremmasta. Ehkä joku aamu saan hämmästyä tajutessani, että exä ei ole ensimmäinen ajatus mielessäni.
Viime yönä sain jo vähän nukuttua, mutta pää olikin jo niin väsynyt muutaman päivän itkemisestä ja valvomisesta.
Kunpa ei olisi tarvinnut menettää tätä suhdetta parisuhdeasioiden opetteluun. Voi näitä itsesyytöksiä... :´( Miksi minä hölmö tein niin, miksi tein näin, miksi sanoin niin...
Siskoni sanoi eilen, josko painelisin maanantaina työterveyslääkäriin hakemaan apuvälineitä nukahtamiseen. Tuntuu niin vaikealta marssia tällaisen asian kanssa mihinkään. Miten edes pystyn puhumaan lääkärille niin, että hän saa itkultani asiasta jotain selvää?!
Miten jaksan mennä maanantaina töihin! Se ihminen, kenen kanssa olen töissä pystynyt asiasta edes hiukan puhumaan on juuri jäänyt lomalle.
Tuntuu mahdottomalta pystyä keskittymään työasioihin.
En ole pystynyt syömaan pariin päivään yhtään mitään, olen yrittänyt muistaa välillä juoda. Tiedän, että voimani ehtyvät entisestään syömättömyydellä, mutta kun pelkkä ruuan ajatteleminenkin tekee pahaa.
Lapsi taas eilen illala kysyi, että miksi mies lähtikään. Sanoi, että kyllä meillä näytti menevän ihan hyvin, miksi hänen täytyi lähteä! Eikä lapsi voi ymmärtää, että miksi mies ei silti voisi yöpyä välillä täällä. Tuntuu, etten osaa vastata mihinkään lapsen kysymyksiin.
En tiedä, miten tulen kestämään lapsen ja miehen tapaamiset. Miten pääsen miehestä irti, kun joudun näkemään häntä?!
Koin vastaavan jätetyksi tulemisen noin kuukausi sitten. Kaikenlaista apua olen tarvinnut, niin ystäviä, sukulaisia kuin yöksi unilääkettä. Kunnollinen uni auttaa hieman paremmin selviämään taas päivän eteenpäin. Lääkärit ja erilaiset palvelut ovat myös tällaisia kriisejä varten. Ja jos työssä ei pysty olemaan muutaman päivän sairasloma voi jo auttaa jotain sekin.
Olen ollu sinkku jo 5v ja aikaa on kulunu tosin mun ero oli toisenlainen,19v ja 3yht lasta ym...mut onhan noita miehii maailma täynnä.miks naiset itkee vain sen yhen perään,sinun pitää kattoo mitä elämä tuo tullessaan.Ei ehkä ollut tarkoitus että jämähdät tähän yhteen ja ota vaari tosta olleesta liitosta.Opettele puhumaan miesten kanssa ja ennenkaikkea kuuntelemaan myös itseäsi,omia halujasi...
Eli totta on mitä puhut. Miehiä on maailma täynnä, mutta olisin niin kovasti halunnut juuri tämän onnistuvan, jo lapsenkin takia. Jotta hän olisi viimein saanut turvallisen kahden aikuisen kodin ympärilleen.
Mies myös oli sellainen, joka puhuu sekä pussaa.
Kyllä mun silmät vielä joskus avautuu huomaamaan, että maailman miehet ei tuohon yhteen loppuneet. Nyt se tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta.
Miten enää uskallan laskea ketää lähelleni, tuntuu, että nyt vain kasvatan kahta paksumman muurin ympärilleni. Tiedän, että pitäisi vaan nauttia siitä mitä elämä tuo tullessaan, mutta miten pystyn enää siihen?! Lapsen vuoksi en tule todellakaan kovin helposti aloittamaan seurustelua, ettei hän taas kohta saa nähdä jonkun lähtevän.
Olipa tuttu kertomus. Noin kävi mullekin n. 15 vuotta sitten. aamullaa töihin lähtiessä en arvannut, että illalla mies sanoo, että hän lähtee. Muutamia kertoja yritin saada selitystä ja yritin keskustella. Mies kyllä tuli yhteiseen kotimme kun pyysin, mutta piti visusti kengät jalassa ja takin päällä, joten aina kun tuli jotain, jota hänen olisi pitänyt selittää tai kertoa, niin ei muuta kuin ovasta ulos...
Mä jouduin käsittelemän koko homman ihan yksin, ensin syytin itseäni, sitten häntä ja lopulta en enä tiennyt mitä uskoa ja mitä tehdä.
Äitini ei suostunut keskustelemaan koko aiheesta. Hän esitti hienotunteista ja käyttäytyi niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Lapsuudenkodissani kaikki "vaikeat" asiat vaiettiin kuoliaaksi.
Ole onnellinen, että sulla on ihmisiä, jotka tukevat ja keskustelevat.
Kyllä se tuska siitä vuosien myötä hellittää, mutta se kyllä muuttaa ihmistä aina johonkin suuntaan.
P.S Mieheni ei koskaan kertonut minulle totuutta. Mutta sain jälkeenpäin selville, että hänellä oli toinen nainen, jonka hän lähtiessään kiisti. Nainen odotti hänelle lasta jo siinä vaiheessa.
Elämäni Rakkaus lähti viime perjantaina. Vain tekstiviesti: Kiitos kaikesta ja kaikkea hyvää elämääsi...Viikkoa ennen hän toivoi onnittelukortissa pitkää yhteistä elämää. Ei vastaa puhelimeen, ei tekstiviesteihin, ei sähköpostiin. Ei mitään selitystä. Nyt olen niin väsynyt etten tiedä olenko enää. Istun yksin kotona. Poika lähti lomalle Pärnuun. Yritän pyöräillä, kävellä, soittaa, soittaa ja soittaa.Ei vastausta. Pelottaa. Tuntuu niin tyhjältä, joltain toiselta. Ihoa polttaa kauhea kosketuksen ikävä. Kuin kuolema ilman ruumista. Etsin kaikista vastaantulevista, kaikista meidän paikoista. Ei mitään selitystä.
Tällaista en tiennyt olevan.
Hirveää, miten jonkun elämä voi yhtäkkiä saada sellaisen käänteen, joka tuo tuskaa, jollaista ei tiennyt olevankaan. Ja sinun kohdallasi aivan varoittamatta! :o(
Minun täytynee olla tyytyväinen, että ex-puoliskoni on kertonut minulle lähdön syyt. Vaikka syyt satuttavat minua käsittämättömän paljon, on ne tärkeä saada tietää, jotta pystyy kunnolla käynnistämään suruprosessin. Epätietoisuus tuo lisää tuskaa, jättää mielikuvitukselle vallan, jää kokonaan ilman vastauksia.
En ikinä, ikinä, haluaisi kenellekään tällaista tuskaa, mutta kuitenkin tuntuu jollain lailla hyvältä tietää, että en ole yksin suruni kanssa.
Pidetään toivoa yllä, että saat mahdollsimman pian kuulla miehestä!!! Ihmiset eivät aina tajua, millaista tuskaa käytöksellään aiheuttavat toisille! Kuitenkin on kyse henkilöistä, jotka ovat edes joskus olleet tärkeitä, sen pitäisi merkitä jotain. Ehkä mies luulee, että näin on parempi, hän ei tajua tekoaan.
Menikö teillä hyvin ennen hänen lähtöään?
Vaikka mikään ei tietenkään hänen tekoaan oikeuta!