Elämän ihmisen löytäminen netistä ei ole mahdottomuus. Aina puhutaan siitä, että ihmisen tulisi tavata tosielämässä, mutta onko esim. baarissa tapaaminen niin paljon parempi idea sitten? Kunhan antaa oikean, aidon ja todellisen kuvan itsestään deittailupalstoilla, voi jopa yllättyä siitä kuinka ihana ihminen saattaa vastaan tulla.
Minulle kävi näin.
Lisäsin profiilini Suomi24 treffeihin. Tarkoituksenani ei ollut etsiä mitään kummoista, ei varsinkaan romanttista suhdetta. Kaipasin jutteluseuraa muistakin ihmisistä kuin tosielämän ystävistäni. Halusin erilaisia näkökulmia, ajatuksia, puheenaiheita. Kaipasin sitä hengähdystaukoa kiireisen päivän jälkeen. Sitä ettei tarvinnut avata suutaan, sai kirjoittaa. Törmäsin mielenkiintoiseen profiiliin. Myönnän sen, että profiilikuvassa oli mielestäni komea mies. Päätin laittaa viestiä. Ei mennyt aikaakaan, kun sain viestin takaisin. Aikamme kirjoittelimme, pari viikkoa, kaikesta mahdollisesta. En vielä tällöinkään ajatellut välillemme mitään romanttista. Sitten koitti se ilta, kun päätimme jutella puhelimessa. Ihastuin oitis hänen ääneensä; pehmeyteen ja sulavuuteen. Ääni todella miellytti minua. Ensimmäisen puhelun jälkeen minulla oli kummallinen olo. Olimme jutelleet parisen tuntia. Ei ollut noloja hiljaisuuksia, kummatkin ymmärsivät toisia, annoimme toisillemme aikaa puhua.
Monien puhelujen, viestien ja epäröimisien jälkeen tapasimme. Meillä oli hauskaa yhdessä. Osasimme olla luontevasti toistemme seurassa. Mikään ei tuntunut pahalta tai huonolta. Paitsi hänen lähtönsä. Hän asui 400 kilometrin päässä. Olin samalla pöyristynyt, hämmentynyt, ihastunut ja ikävissäni.
Siitä lähti käyntiin se monien vierailujen rumba. Monet tunnit olen junassa istunut, mutta aina yhtä onnellisena junasta pois astunut; rakkaani näkeneenä. Nyt asumme yhdessä, edelleen todella rakastuneina.
En kadu tai harmittele sitä, että tapasin hänet netin kautta. Olen aina kärsinyt siitä, että minut on luokiteltu tietynlaiseksi ihmiseksi. Olen ollut baarissa monelle vain se "hyvännäköinen nainen, jonka voisi viedä kotiin". Ei, enkä kehu itseäni. Omasta mielestäni olen aivan tavallinen nainen. Tavallisen näköinen tyttö. Netin kautta sain näyttää todellisen minäni, luonteeni, sellaisena kuin olen. Kenenkään ei tarvinnut luokitella minua valmiiksi sellaiseksi tai sellaiseksi. Luonteeseeni ihastuttiin ja minä ihastuin luonteeseen. Mutta voi luoja ne silmät.
Tahdoin jakaa tämän kaikille niille, jotka miettivät kysymystä "voiko elämänsä rakkauden löytää netistä?". Kunhan muistaa aina olla oma itsensä. Valehtelemalla aiheuttaa vain hallaa itselleen. Täällä on myös paljon hyviä naisia ja miehiä. Kunhan osaa etsiä niistä pienistä koloistakin. Ei koskaan tiedä, milloin kohdalle sattuu se sopiva ihminen, joka täydentää sinut.
Minulle kävi näin.
Lisäsin profiilini Suomi24 treffeihin. Tarkoituksenani ei ollut etsiä mitään kummoista, ei varsinkaan romanttista suhdetta. Kaipasin jutteluseuraa muistakin ihmisistä kuin tosielämän ystävistäni. Halusin erilaisia näkökulmia, ajatuksia, puheenaiheita. Kaipasin sitä hengähdystaukoa kiireisen päivän jälkeen. Sitä ettei tarvinnut avata suutaan, sai kirjoittaa. Törmäsin mielenkiintoiseen profiiliin. Myönnän sen, että profiilikuvassa oli mielestäni komea mies. Päätin laittaa viestiä. Ei mennyt aikaakaan, kun sain viestin takaisin. Aikamme kirjoittelimme, pari viikkoa, kaikesta mahdollisesta. En vielä tällöinkään ajatellut välillemme mitään romanttista. Sitten koitti se ilta, kun päätimme jutella puhelimessa. Ihastuin oitis hänen ääneensä; pehmeyteen ja sulavuuteen. Ääni todella miellytti minua. Ensimmäisen puhelun jälkeen minulla oli kummallinen olo. Olimme jutelleet parisen tuntia. Ei ollut noloja hiljaisuuksia, kummatkin ymmärsivät toisia, annoimme toisillemme aikaa puhua.
Monien puhelujen, viestien ja epäröimisien jälkeen tapasimme. Meillä oli hauskaa yhdessä. Osasimme olla luontevasti toistemme seurassa. Mikään ei tuntunut pahalta tai huonolta. Paitsi hänen lähtönsä. Hän asui 400 kilometrin päässä. Olin samalla pöyristynyt, hämmentynyt, ihastunut ja ikävissäni.
Siitä lähti käyntiin se monien vierailujen rumba. Monet tunnit olen junassa istunut, mutta aina yhtä onnellisena junasta pois astunut; rakkaani näkeneenä. Nyt asumme yhdessä, edelleen todella rakastuneina.
En kadu tai harmittele sitä, että tapasin hänet netin kautta. Olen aina kärsinyt siitä, että minut on luokiteltu tietynlaiseksi ihmiseksi. Olen ollut baarissa monelle vain se "hyvännäköinen nainen, jonka voisi viedä kotiin". Ei, enkä kehu itseäni. Omasta mielestäni olen aivan tavallinen nainen. Tavallisen näköinen tyttö. Netin kautta sain näyttää todellisen minäni, luonteeni, sellaisena kuin olen. Kenenkään ei tarvinnut luokitella minua valmiiksi sellaiseksi tai sellaiseksi. Luonteeseeni ihastuttiin ja minä ihastuin luonteeseen. Mutta voi luoja ne silmät.
Tahdoin jakaa tämän kaikille niille, jotka miettivät kysymystä "voiko elämänsä rakkauden löytää netistä?". Kunhan muistaa aina olla oma itsensä. Valehtelemalla aiheuttaa vain hallaa itselleen. Täällä on myös paljon hyviä naisia ja miehiä. Kunhan osaa etsiä niistä pienistä koloistakin. Ei koskaan tiedä, milloin kohdalle sattuu se sopiva ihminen, joka täydentää sinut.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Hah.
Mutta toisaalta jos netistä meinaa parisuhteen ihtelleen löytää, niin pitää olla tyyliin Vin Diesel, Chris Evans tai Johnny Depp tyyppinen.
Ei kelpaa naisille tavikset, kaljaa juovat kaljamahaiset miehet. Tahi kaljut.
Kokemusta on.
Paljon on tekemistä myös omalla asenteella. Jos olet liikkeellä sillä mielin, ettet takuulla kelpaa kenellekään - niin myös varmasti käy.
Omani on tavallinen, ihana, suomalainen mies.
Enkä muuten edes pidä "Vin Dieselin tai Johnny Deppin tyylisistä miehistä".
Et vain ole löytänyt vielä sellaista naista, joka etsii juuri sinunlaista! Ei kaikki naiset unelmoi niistä Hollywoodin muka täydellisistä miehistä. Jos et kelpaa jollekin, ei hän ole sinua varten.
Mietitääs hetki.
Herrasmies, Kohtelias, Asiallinen, Sivistynyt, Moraalinen, Humanitääri...
Tuohan on mies luonne mitä naiset halajaa? (tosin jotkut haluavat renttua, alkoholistia. [Uuno Turhapuro], tyyppistä, joka on stereokuva suomalaisesta miehestä.)
Minä kuulun tuohon norsunluutorni kaartiin (elitistiseen ryhmään).
Ongelma on että en omaa länsimaisen kulttuurin ihannoimaa atleettista kehoa, eli sitä täydellistä mies vartaloa. Siihen ne kaikki karahtaa.
Siihen on kariutunut jopa kaikki ystävyyssuhteet. Joten eiköhän minulla ole täysi oikeus olla pessimistinen, realistinen ja negatiivisella asenteella. :)
Ystävyyssuhteet? Ei kai sellaiset ihmiset ystäviä ole, jos eivät voi hyväksyä toista sellaisenaan kuin hän on.
Ei kukaan voi sanoa toiselle, mikä on oikeutettua tai mikä ei. Ymmärrän kyllä, miksi ajattelet niin. Mainitsemasi lista on aika kliseinen. Totta kai kuka tahansa tahtoisi ihmisen, joka on kohtelias, asiallinen, sivistynyt ja muutenkin kaikin puolin ihana, mahtava, täydellinen! Mutta se taas on realistista, että ymmärtää miten vaikeaa on täyttää nuo kaikki kriteerit. Samalla tavalla naiset voisivat sanoa, että miehet yleensä tahtovat naisen, joka on; laiha, mutta kurvikas. Omaa isot rinnat. On naisellinen. Hyvä peppu. Ei koskaan sano vastaan.
Kyllähän näitä listoja voi löytää niin naiselta kuin mieheltä. Mutta kuinka realistisia ne oikeasti ovat? Totuus on, että ei kaikki miehet tahdo sitä naista, jonka ulkonäkö on kuin aikuisviihteestä; luonnoton peppu ja luonnottomat rinnat. Samaten eivät myöskään kaikki naiset vaadi mieheltä sitä atleettista vartaloa ja aivan täydellistä luonnetta.
Olisihan sellainen mies täydellinen, joka aina avaisi ovet, vetäisi tuolin valmiiksi, osaisi aina puhua niin kauniisti ja virheettömästi, ei koskaan sanoisi tyhmiä juttuja (tai tekisi niitä) olisi muutenkin kaikkia maailman ihmisiä kohtaan se mukavin ja herttaisin mies. Mutta en minä ainakaan, enkä usko että kovin muukaan nainen, haluaa tuollaista miestä. Mielestäni ihmisissä kuuluu olla jotain muutakin kuin sitä aina niin kaunista ja nättiä. En kestäisi, jos mieheni olisi joka välissä kyselemässä tahtoisinko vesilasillisen tai tahtoisinko kenties pientä iltanaposteltavaa.
Eli kehottaisin kumminkin vielä toivomaan. Heitä toivo menemään sitten kun olet kuolinvuoteellasi. Lähipiirissäni on monia ihmisiä, jotka ovat luulleet aina olevansa yksin, mutta kas kummaa, kohta sitä on saanutkin jo antaa onnitteluja kihlautumisesta!
Höpsis, sanon minä. Minulla on ihan ok kroppa, ihastuin mieheen, jonka vartalo oli kaikkea muuta, kuin atleettinen. Minä en katsonut hänen vartaloaan, seksi oli aivan loistavaa ja mies todella tiesi mitä teki;) ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että mies katsoi voivansa jatkaa seuranhakua netissä ja määritteli minun elämäntilanteeni sellaiseksi, että hän voi käydä nauttimassa seurastani sängyssä, mutta muu elämäni(eron jälkeen) oli hänelle liikaa. Minua voi siis rakastella, mutta ei rakastaa. Jokseenkin turhauttavaa. Ehkä minun pitäisi olla taikuri, joka poistaa elämästäni siihen tällä hetkellä kuuluvat, minusta riippumattomat, negatiiviset seikat, sanomalla jotkin maagiset taikasanat. Minä arvostan miehessä sitä, että hän tekee ja saa aikaiseksi jotain, on kiltti ja empaattinen . Toki miehen pitää olla siisti ulkonaisesti, mutta mikään adonis ei ole hakulistalla.
Mitä se "tosielämä" on? Jos viesteilen työasioissa jonkun kanssa, jota en ole koskaan tavannut, pitäisikö sitten sanoa, etten minä oikeasti töitä tehnyt, kun vaan maililla olin yhteydessä?
Romanttisen suhteen etsiminen internetissä on hieman eri asia kuin viestitellä liittyen työasioihin.
Lauseella ". Aina puhutaan siitä, että ihmisen tulisi tavata tosielämässä--"
tarkoitin sitä, että ihmiset suhtautuvat todella epäilevästi, jos etsit rakkautta netissä. Monet tuttuni ainakin ovat ihmetelleet sitä, että tutustuin tuolla tavoin mieheeni enkä esim. mainitsemassani baarissa. Sukuni monet vanhemmat ihmiset varsinkin ovat sitä mieltä, että internetin jutut ovat höpöjuttuja, eikä niitä kannata ottaa vakavissaan. Paljon on meidänkin suhteesta puhuttu, koska tällä tavoin tapasimme.
Olenhan minäkin monesti ollut työssäni yhteydessä viesteillä, mutta minulle se on enemmänkin sitä tosielämää kuin aikanaan se, että loin profiilin Suomi24 treffeihin.
Minä olen jo aikoja sitten...
5 vuotta sitten heitin toivon kaivoon naisasioissa
ja olen vasta 24vuotias.
Eli: nostat toivon takaisin pois sieltä kaivosta. Alat taas uskoa ja toivoa.
Jos kerran olet 24-vuotias, ei sinulla ole hätää.
Aloittajalle, onneksi olkoon! Ihmisiä me kaikki täällä ollaan - ja väkisinkin joskus kaksi toisilleen hyvin sopivaa kohtaa.
Minua vähän harmittaa kun keväällä olin sinun kaltaisen naisen kanssa lähellä onnistumista mutta hätäilin sen homman piloille. Oli tosi mukava kirjoitella ja tekstailla, sitten soitella, sitten tapailla, sitten olla sängyssä... Meillä ongelma oli siinä että tämä nainen ei lämmennyt minuun samalla tavalla kuin minä häneen. Ulkonäköni ei häntä miellyttänyt selvästikään riittävästi, vaikka kierteli ja kaarteli selittäen ummet ja lammet. Itku tuli kuitenkin naiselle kun kerroin ehkä viiden yhdessä vietetyn yön ja päivän jälkeen että en halua tällaista elämää - katselua - vaan kaipaan oikeaa parisuhdetta, ja lopetin sen homman.
Mutta, hienoa että olette löytäneet toisenne, olen onnellinen kun kuulen tällaisia tarinoita =)
Itki luultavasti helpotuksesta, kun pääsi noin helpolla tuollaisella itsetunnolla varustetusta 'miehestä' eroon. Olisiko pitänyt jo 5(!) päivän jälkeen päättää muuttaa luoksesi?
Tai ehkä olitkin hänelle vain syrjähyppy tai ajanvietettä. Sellaista sattuu nettisuhteissa. Se vaan on valitettava fakta, joka täytyy hyväksyä kun tuossa maailmassa kalastelee.
Deittailin aluksi ihanalta tuntuvaa miestä. Kaikki tuntui liian hyvältä ollakseen totta. Mutta sitten...Ne pienet valheet, se loputon itsekehu, tärkeily, ym... Alkoi etoa. Yhteinen tuttavamme kertoi minulle asioita, joita en olisi halunnut kuulla:' Hän on luultavasti narsisti'. Niin.. palaset loksahtivat paikoilleen.
Tiesin kokemuksesta: narsistin kanssa ei voi elää. Hän rakastaa vaan itseään. Ja on niin epävarma, pikku hiirulainen. Itku tuli kuitenkin. Vaikka osittain tosiaankin helpotuksesta.
Hänelle 'oikea parisuhde' olisi ollut sitä, että vain häntä rakastetaan.
...melkein tärppäsi...
Ulkonäkö voi olla ok, mutta toisen perusluonteenlaatu kyllä viimeistään viidessä päivässä alkaa paljastumaan. Ei tainut teillä nyt ihan sillä saralla natsata. Ja kyllä sitä jokainen nainen, joka alkaa vähänkin toisen luonteen'laatua' ihmettelemään, haluaa vähän aikaa - katsella -.
Usein kannattaa luottaa ensivaikutelmaan. Jos tökkii alussa, niin tökkii lopussa.
'väkisinkin kaksi toiselleen hyvin sopivaa kohtaa'.
Voi. Voi. Jos ei ole TODELLISESSA maailmassa koskaan kohdannut ketään sopivaa. Anteeksi - HYVIN sopivaa. Niin aika epätodennäköistä on, että sen deittimaailmasta löytäisi. Ainakaan kovin helposti. Tai ehkä väkisin - ja väsyttämällä :)
Tokihan on niitä onnellisiakin, ketkä netissä kohtaavat, mutta suurinosa niitä
pettyneitä, kerta toisen jälkeen. Jotkut ei pääse edes niille ekoille treffeille asti.
Paljonhan tästä on täällä keskusteltu, mutta taitaa ne suuret luulot
ja ennenkaikkea vaatimukset, tehdä nettideittailusta, sen kompastuskiven.
Pitäisiköhän profiilinluojat laittaa jonkinlaiseen valheenpaljastus testiin, ennen
sen hyväksyntää. Näin karsittaisiin huuhaat pois ja ne rehelliset ja tosissaan
olevat voisivat paremmin kohdata toisensa.
Isellä oli puolivuotta kestänyt suhde, mutta se hiipui vain pikkuhilja. välimatkan
vuoksi.
Olen antanut itselleni sellaisen ohjeen, että kyllä jokin onnistuu, jos sen on tarkoitettu onnistuvan. Minun ja mieheni suhde ehkä juuri siksi syveni, että niin oli tarkoitettu. Yksi aivan ihastuttava asunto vietiin käsistäni, mutta sen jälkeen löysin vielä paremman. Itse ainakin uskon siihen, että tässä elämässä on jokin tarkoitus. Yksi valinta avaa ovia. Siksi en olekaan enää surkutellut, jos en ole onnistunut jossain asiassa. Silloin tiedän, ettei se ollut minua varten.
Kiitos, että luit tarinani! Kyllä sinullekin löytyy juuri sinua varten oleva nainen. Ehkä juuri silloin, kun sitä vähiten odotat.
Hienoa kuulla onnistumisia tälläkin saralla..Epäonnistumisia kun on nettitreffeiss aivan liikaa.
Itse pidän nettitreffejä pinnallisena paikkana josssa hyvin harva on valmiita lukemaan profiilia pärstäkertoimen kattomisen lisäksi.Tämä on oikeastaan se suurin ongelma.
En sano etteikö ap kaltaisia poikkeus tarinoita olisi,sanon vain että niitä on aivan liian vähän.Tästä syystä,asennoidun profiilin pitooni hieman skeptisesti.
Ja tuosta että kaikelle on suunitelma niin olen samaa mieltä.Elämässäni on tapahtunut muulla rintamalla sellaisia asioita että ei niin tarkkaa ajoitusta ilman suunitelmallisuutta voisi olla olemassa.Mutta,koska olemme inhimillisiä ja ihmisiä niin toisen puoliskon löytäminen tuntuu iäisyydeltä ja ajottain turhauttavalta.
Mutta,uskoa ja toivoa pitää koska HÄn on tuolla jossain.
Voi kunpa minäkin löytäisin... :,(
Onnea teille.
paljon on myös sellaisia että varokaa. rikosilmoituskin tuli yhdestä tollosta.
Voihan sen rakkaan löytää mistä vain. Netissä pyörii paljon niitä, jotka pelailevat ihmissuhteilla ja täällä se on paljon helpompaa, kuin ravintoloissa. Jonkilnlainen koukkuun jääminen siihen omaan nettiminään ja siihen jos vaikka jostain löytyisi vielä parempi. Lopulta ollaan niin sekaisin ja sokeita, että ei eroteta reaalielämää nettivastaavasta. En tiedä, millainen profiili karkoittaisi pelurit ja toisi ne oikean rakkauden hakijat.
Minä löysin oman mieheni netistä 11 vuotta sitten. Parin kuukauden viestittelyn ja puheluiden jälkeen uskaltauiduin treffeille. Kävimme lounastamassa "puolimatkassa". Kilometrejä välillämme oli 250 verran. Ihastuin häneen ensinäkemältä vaikkakin salasin sen häneltä pitkään. Hän oli komea. Juuri sellainen mies jonka olisin esim baarissa kiertänyt kaukaa "liian komea minulle ja kuinkahan monta naista sillä ympärillä pyörii"- tyyliin. Sanoin hänelle aika alussa, etten kaipaa rakkaudentunnustuksia häneltä, vaan haluan katsella kaverina ja rauhassa ilman hätiköintiä. Se kannatti. Hän kertoi minulle myöhemmin rakastuneensa minuun ekalla tapaamisellamme, mutta koska olin pitänyt hiukan itseäni etäisenä oli halunnut myöskin antaa minulle tilaa olla. Meillä oli paljon yhdistäviä tekijöitä. Molemmilla lapsia ja samankaltaisia harrastuksien ja mielenkiintojen kohteita. Minulle tärkeää oli hänen sitoutumisensa ja suhtaumisensa meidän lapsiin. Hänen ja omiini. Jos tämä ei olisi toiminut, luulen ettei meistä olisi paria tullutkan. Mutta hän osoittiolevansa valmis myöskin uhrauksiin jotta saimme arkemme pyörimään. Nyt olemme olleet 8 vuotta naimisissa ja meillä on yksi yhteinen lapsikin. Uusioperhekuviot ovat vuosien saatossa asettuneet turvallisiin ja mukaviin uomiinsa. Toista kertaa aviossa olevana ja tämänikäisenä naisena voin rehellisesti sanoa, että hän on sielunkumppani parhaasta päästä. Toki meilläkin on ollut ongelmamme, mutta en minä jakasaisikaan olla aina tyynessä vedessä. On mukavaa kun on sitä lainettakin välillä. Minä en ole täydellinen eikä hänkään, mutta meidän on hyvä olla toisetemme seurassa. Ihanaa vanheta hänen vaimonaan.
Varmaan jokunen prosentti voi tavata netistäkin täysijärkisen kumppanin. Siihen tarvitaan kyllä rutkasti onnea ja kohtalon johdatusta!
Miten pystyy tunnistamaan narsistit ja muut hullut, joiden 'leikkikenttä' nettimaailma on? Ja entäs sitten ne seksinvonkaajat.
Kyllä näitä todellisessakin maailmassa liikkuu. Mutta deittipalstat on helppo tapa hääriintyneille pitää verkkoja monissa vesissä. Ehtivät näin tehdä paljon pahaa täysijärkisille, puhdasta rakkautta etsiville ihmisille.
HULLUJENHUONEITA sanon minä.