vapaa suhde

Ns vapaa suhde kiinnostaa minua. Haluaisin kuulla kokemuksia, onko sellainen onnistunut ja kuinka pitkään tällainen suhde on toiminut. Ja, jos ei ole toiminut, mihin se on kaatunut. Olisi myös ihan mielenkiintoista, jos aiheesta viriäisi keskustelua.
3686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joskus vuonna käpy, seurustelin erään pojan kanssa ja kun sitten tuli ero, kuulin kaverilta, että tämä poika oli ollut sitä mieltä että meillä on ns. vapaa-suhde!!! HALOO!! Ihmekkös petti, kun olinhan niin "vapaa mielinen"


Jos kumpikin on samaa mieltä niin mikäs siinä...

Äänestä

riippuu siitä, mitä vapaalla suhteella käsität? seksisuhdetta, yhteistä aikaa muutenkin, ilman sitoumuksia? Itselläni on sellainen ollut, puolisen vuotta meni ihan hyvin, sitten minun puoleltani tulivat tunteet mukaan ja siihen karahti, eli: toimii, niin kauan kun kummallakaan ei ole tunteita mukana... ainakaan kovin syvällisiä.

Äänestä

Juu, kyl vapaa suhde voi toimia siihen asti, kunnes jompikumpi jää valehtelusta kii. Olin puoltoista vuotta ns vapaassa suhteessa. Pohjalla piti olla rehellisyys ja kunnioitus toista kohtaan. Loukata ei saa ja exiin ei sekaannuta. Toinen osapuoli kuitenkin erehtyi exään ja yritti peitellä asiaa. Luottamus meni, varsinkin kun selvisi että se on pitänyt exänsä kanssa koko seurustelumme ajan omaa "peliään".

Asia ei välttämättä olisi edes haitannut, jos olisi ollut alusta asti rehellinen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Noona kirjoitti:

Ns vapaa suhde kiinnostaa minua. Haluaisin kuulla kokemuksia, onko sellainen onnistunut ja kuinka pitkään tällainen suhde on toiminut. Ja, jos ei ole toiminut, mihin se on kaatunut. Olisi myös ihan mielenkiintoista, jos aiheesta viriäisi keskustelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu