Olen menossa naimisiin, ja luulin että aviomieheni rakastaa minua. Sisareni on kaaso, ja luulin että valintani osui oikeaan, mutta kaikki taisikin mennä päin mäntyjä.
Sulhanen tunnusti minulle eilen, että on viime keväästä saakka pettänyt minua monta kertaa sisareni, eli kaason kanssa. On kamalaa, että hän on tehnyt niin ja kertoi sen juuri häiden alla. Olen unelmoinut häistäni jo kolme vuotta, heti siitä lähtien kun pääsin ripille.Ja sitten tapahtuu tämä!
Omasta mielestäni olen paljon kauniimpikin kuin sisareni. Ja olen nuorempikin, olen 18 vee ja sisareni on jo 21-vuotias. Sulhaseni on 19-vuotta.
Kaaso ei edes kadu tekojaan. Hänen mukaansa sulhanen rakastaa ainoastaan häntä, ja olen tyhmä jos kuvittelen tästä enää häitä syntyvän.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Sulhanen tunnusti minulle eilen, että on viime keväästä saakka pettänyt minua monta kertaa sisareni, eli kaason kanssa. On kamalaa, että hän on tehnyt niin ja kertoi sen juuri häiden alla. Olen unelmoinut häistäni jo kolme vuotta, heti siitä lähtien kun pääsin ripille.Ja sitten tapahtuu tämä!
Omasta mielestäni olen paljon kauniimpikin kuin sisareni. Ja olen nuorempikin, olen 18 vee ja sisareni on jo 21-vuotias. Sulhaseni on 19-vuotta.
Kaaso ei edes kadu tekojaan. Hänen mukaansa sulhanen rakastaa ainoastaan häntä, ja olen tyhmä jos kuvittelen tästä enää häitä syntyvän.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Totta kai sinun pitää mennä naimisiin, sittenhän saat sen mistä olet haaveillut jo 3 vuotta. Saat häät! Sehän on sinulle kaikkein tärkeintä.
Jos haluat menä petturi pas.kan kanssa avioon niin olet vi.tun tyhmä. Teidän liitto ei kestä kovin kauaa. Teinien liitot ei kestä muutenkään kovin kauaa. Et taida edes tietää mitä rakkaus on eikä miehes edes rakasta sua.
Teiniliitto on hyvä liitto, sanokaa mun sanoneen! Lauletaan reippaita teinilauluja ja juodaan jaffaa.
Lopeta jo noiden satujen kirjoittelu tänne!! Eikö sulla ole tosiaan MITÄÄN muuta tekemistä, pöljä!
Älä suotta hermostu, kaikkihan täällä S24 "keskusteluissa" ovat pöljiä :)
Aloittaja on, samoin sinä, minä ja Hentun Liisa ym.
Kuka on Liisa Henttu? Onko se joku hyvä narttu?
On se hyvä muija, mutta se on jo varattu, se on Puntun Paavon morsian. Mutta voithan yrittää, olen kuullut sellaistakin, ettei niillä mene oikein hyvin. Puntun Paavo käy usein vieraissa ja jäi viime viikolla siitä kiinni.
Te toiset olette pöljiä, mutta minä olen viisas.
Puntun Paavo se kuulemma kävi viime viikolla pistämässä munaa mekkoon yhdelle Ultsille kun asuu täällä meilläpäin.
Typerien provojen rustaaminen.
Kannattaa tehdä jatkossa noita pöpialoituksia huuhaa-palstalle.
Osota vielä 10v ennen kun naimisiin menet ja miehet voi vaihtua moneen kertaan eikä erossa tarivtse omaisuutta jakaa kun ei ole naimisissa.
Minun mielestäni aloittaja on ihan turhaan mustasukkainen sisarelleen. Hän tekisi viisaasti jos antaisi sulhasesnsa ihan vapaasti yhtyä sisareensa, sillä silloinhan sulhanen on tyytyväinen ja iloinen ja hänestä on aloittajallekin paljon enemmän iloa kuin jos mies vain murjottaisi.
Ihan ehdottomasti hänen pitää mennä naimisiin ja antaa myös sisarellensa lupa nauttia hyvästä miehestä.
Minun mielestäni aloittajan pitäisi mennä naimisiin Uskollisen Miehen kanssa. Minä olen Uskollinen Mies. Ihan varmasti meillä olisi Onnellinen Avioliitto.
Anna minulle osoitteesi niin tulen heti luoksesi ja kosin sinua.
Hei! Nyt olen kuullut sellaista, että sulhaseni oli viime lauantaina tanssimassa sisareni kanssa. Ja sisareni pitäisi olla kaasoni häissämme!
Tuleeko avioliitostamme mitään, kertokaa minulle!
Olet todella huvittava hahahahahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
Niin, niin, mutta minun mieheni viettikin hääyön bestmanin kanssa yhtyen häneen useasti!
Mutta entäs morsian? Lesboiliko hän kaason kanssa?
kaikki on hässsimistä. nykyään se on semmosta.
Se on tosi rivoo tommonen hässsiminen. Avioliitto tuhoutuu ja toinenkin avioliitto natissee litoksissan.
Tiedät itsekin varmaan vastauksen tähän asiaan, mutta sen myöntäminen on niin tuskallista, ettet halua sitä vielä hyväksyä:( Et tietysti missään tapauksessa voi mennä naimisiin pettävän miehen kanssa, joka todennäköisesti rakastaa sinun siskoasi.
Miten voisit iloita häistäsi tämän totuuden jälkeen? Millaiselle pohjalle avioliitto perustuisi? Kun menee toisen ihmisen kanssa naimisiin, niin tämän ihmisen tulisi olla se luotettavin ja rakkain ihminen maailmassa. Sinun miehesi ei voi olla enää sitä sinulle.
Eilenkin itkin koko päivän, kun ajattelin, että sulhaseni on silleen sisareni kanssa. Etkä sinäkään lohduta minua, maalailet vaan synkkiä kuvia meidän tulevaisuudestamme sitten kun sulhaseni on mennyt naimisiin kanssani ja olemme viettänett oikein ihanat häät.
Olen niin surullinen ja minua itkettää.
Etkö ymmärrä, että sulhasesi kerjää sitä, että jättäisit hänet?? Hän ei halua olla roisto, joka jättää naisen alttarilla. Hän nakittaa tämän homman sinulle!!
Sinusta tuntuu varmasti kauhealta ja mikään ei voi nyt oikein lohduttaa. Mutta olet hyvin nuori ja elämä on täynnä mahdollisuuksia. MIkä pakko sinun on nyt päästä naimisiin? Ehdit kyllä myöhemminkin.
Hei taas! Kuulin eilen, että sulhaseni oli viime viikolla joka yö yhdessä sisareni kanssa. Olivat kaikki yöt sängyssä.
Oon tosi surullinen.
Voisko joku kiva kundi lohduttaa mua? Olisin tosi kiltti jos vaan joku kiva kundi pitäis mua hyvänä. Sais tehdä mun kanssa kaikkea kivaa mitä vaan mieli tekee.
mikä vitsi :D
Antakaa nyt ihmeessä likalle munaa! Mitä miehiä te muka olette?
Haluan pelastaa avioliittoni!!!
Avioliittoni pelastuisi, jos antaisitte mulle k y r p ä ä .
Mun tekee mieli.