Uskallanko jatkaa???Mitä teen

Olemme ollut naiseni kanssa noin vuoden meillä oli huikea alkuhuuma jota ei voi kokea kuin kerran, olimme onnemme kukkuloilla vaikka välillä erimielisyyksiäkin oli. Asumme avoliitossa eikä meillä ole lapsia olemme noin 25vuotiaita. Hän on suhteemme aikana pettänyt minua kahdesti ollessaan viihteellä ja "ollut" muiden kanssa pari kertaa, tosin kun suhde ollut siinä tilassa ettei tiedä ollako vai ei olla, mutta sekin johtuen siitä etten ole uskaltanut välillä ottaa naistani takaisin koska hän on yhdessä ollessamme flirttaillut säätänyt eri miesten kanssa suhteemme alussa ja pettänyt aikaisempaa miestään minun kanssani.
Nykyään hän on ollut uskollinen ja haluaa yhteistä tulevaisuutta meille ja lapsiakin mutta välillä tuntuu että hukkaanko omaa ja hänen aikaansa kun en halua edellämainituista syistä edetä liikaa ja puolisoni haaveilee lapsista häistä ym. Riitelemme usein ja välillä emme ymmärrä toisiamme välillä ollenkaan koska meillä on niin eri arvot. Toisinaan taas olemme onnemme kukkuloilla ja hän on unelmanainen. Hetkellisellä tasolla olemme unelmapari ja juttu luistaa paremmin kuin kenenkään muun kanssa. Hänelle olisi ok jos kävisimme välillä molemmat vieraissa yms. Itse en tällaista pysty edes kuvittelemaan. Olen ihan hajalla välillä kun en tiedä mitä teen. Olemme keskustelleet parisuhteemme kuvioista ja sopineet ettemme petä toisiamme ja vältämme riitoja ja keskustelemme asioista. Naiseni rakastaa aidosti minua syvästi ja ei halua menettää minua ja välillä taas sortuu kiinnostumaan muista liikaa vaikka mitään ei tapahtuisikaan. Minä taas olen tasaisempi tyyppi enkä voisi pettää häntä tai jättää kylmästi jne. Seksielämämme on hiukan yksipuolista nykyään ja minusta sitä on liian vähän ja naiseni mielestä liikaa. yhteisiä kavereita meillä ei juuri ole. Nykyään vietämme omien kavereiden kanssa aikaa enemmän ja vähän helpottaa.. Mutta tilanne on raastava mitä teen?
23613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

" noin vuoden "

"Hän on suhteemme aikana pettänyt minua kahdesti"

Jakorasia mikä jakorasia. Tuo on luonteesta kiinni eikä tuolle mahda mitään. Jos jatkat, sinut tullaan aivan satavarmasti pettämään vielä monta monituisen kertaa.

Se on tietenkin vaan sinusta itsestäsi kiinni, haluatko alkaa aisankannattajaksi vai et, mutta se rooli sinulle on luvassa.

Tuossa iässä laitat nyt eukon samantien kylmästi pihalle ja katselet uuden. Meinaan on aika helevetin vitt*maista erota sitten vaikka kolmenkympin kieppehillä, jolloin aivan ylivoimaisesti suurin osa kaikista potentiaalisista kumppaneista on joko varattuja tai hankkineet lapsia.

"Nykyään hän on ollut uskollinen"

Ei ole. Jos ollakin on petturiluonne, se ei muut koskaan koksa luonteenpiirteet eivät muutu.

" koska meillä on niin eri arvot. "

"Seksielämämme on hiukan yksipuolista nykyään ja minusta sitä on liian vähän j"

Tämä saattaisi jo yksinään olla hyvä syy eroon ilman noita pettämisiäkin. Seksielämä perseellään vuoden seurustelun jälkeen = nainen vaihtoon no matter what,. Viiden vuoden kuluttua tilanne on täysi katastrofi, sinä et saa mutta muut kyllä.

"Hänelle olisi ok jos kävisimme välillä molemmat vieraissa yms. Itse en tällaista pysty edes kuvittelemaan. "

Tuo tarkoittaa sitä, että hän ei oikeati pidä pettämistä yhtään pahana. Luuletko että asenne muuttuu? Ei tule muuttumaan.

"Minä taas olen tasaisempi tyyppi enkä voisi pettää häntä tai jättää kylmästi jne."

eli et oikeasti halua mitään muita neuvoja kuin selkääntaputuksia ja "kyllä se siitä".

No sinua on nyt varoitettu. Jos haluat aisankannattajaksi seksittömään liittoon, niin ei muuta kuin semmoistahan sulle on tarjolla.

Äänestä
  • Tuo "jakorasia" nimitys on kärsinyt inflaation. Nainen ei yksinkertaisesti saa tyydytystä miehestä. Mies ei osaa tyydyttää naisen tarpeita. Nainen hakee sitä muualta. Miehellehän sen hakeminen on ihan itsestään selvää jos asetelma on toisinpäin.
    Nainen voi rakastaa henkisellä tasolla mutta seksuaalinen yhteensopivuus ei aina täsmää. Näinhän se menee silloinkin jos mies menee vieraisiin. Vaimon kanssa on hyvä elää muuten mutta seksissä mättää.

    Äänestä

Olen kyllä kans sitä mieltä, että ei tuo pettäminen tule tuosta muuttumaan ikinä. Takuulla pettää uudestaan, viimeistään sitten kun parisuhteessa on vaikeampi kausi. Sinä joutuisit aina olemaan varpaillaa, ikinä et saisi olla pahalla päällä/väsynyt/stressaantunut"masentunut tai mitään muutakaan. Heti olisi pettämässä ihan takuulla.

Jotta pettäminen ei jatkuisi, puolison pitäisi ITSE haluta olla pettämättä. Ja se nyt on tullut selväksi, että hänelle pettäminen on OK ja vähän niinkuin kuuluu parisuhteeseen. Se mitä hän LUPAA on ihan yksi lysti, mieli voi muuttua. Pitää oikeasti HALUTA muuttua ja sitten sitoutua siihen.

Itse en tuollaiseen suhteeseen alkaisi. Mieti asiaa myös siltä kannalta, että sinä ole MIES. Jos teidän suhde jatkuu ja saatte lapsia ja suhde kuitenkin päättyy eroon, tarkoittaa se eroa myös lapsista. Ikinä koskaa älä tee lapsia sellaisen ihmisen kanssa, johon et voi 100% luottaa.

Äänestä
  • "puolison pitäisi ITSE haluta olla pettämättä"
    Juuri näin se on.

    Äänestä

Hän haluaa muuttua takiani ja on mennyt tosi paljon parempaan suuntaan. Silti en voi kuvitella hänen kanssaan tulevaisuutta vaikka iso aukko elämääni jäisikin jos nyt eroamme..

Äänestä
  • "Hän haluaa muuttua takiani". Naisesi olisi muututtava omasta halustaan, itsensä vuoksi. Ei hän tule muuttumaan sinun takiasi, vaikka kuinka haluaisi.

    Äänestä

Tuosta ei tule mitään! Muuta ainakaan kuin murhetta.
Riitelette usein. Teillä on erilaiset arvot. Naisesi mielestä seksielämää teillä on liikaa (siitä huolimatta haikailee muiden miesten perään) ja sinun mielestäsi liian vähän. Ennenkaikkea: naisesi mielestä sinunkin olisi hyvä käydä vieraissa. Itse et pysty sitä edes kuvittelemaan.

Suosittelen eroa, teidän kummankin takia. Naisesi ei myöskään rakasta sinua, vaikka niin väittää.Tai sitten hänellä on hyvin erikoinen ja välinpitämätön "aito ja syvä rakkaus".

Äänestä

Varmaan ainakin välittää tai haluaa minusta pelkän Lapsien isän tms, koska on tehnyt isoja asioita takiani. Halunnut minua vuosia ennen liitoamme, ollut pitkään ihastunut ja pitänyt tiiviisti yhteyttä. Jättänyt kaiken ja Muuttanut perässäni kauas pohjoiseen yms.

Ero olisi helpompi jos ei näitä edellämainittuja juttuja olisi.. Mietin että lähdenkö itse omasta asunnostani pariksi päivää että hän saa ja tajuaa pakata tavarat ja lähteä kun olen sanonut hänelle eroavani.

Äänestä
  • Hänellä on täällä työ ja opiskelut joista tykkää tosi paljon..

    Äänestä

  • Ketapej kirjoitti:

    Hänellä on täällä työ ja opiskelut joista tykkää tosi paljon..

    No työn ja opiskelun vuoksi halua asua kanssasi. Tulee halvemmaksi.

    Äänestä

  • <<<<<< kirjoitti:

    No työn ja opiskelun vuoksi halua asua kanssasi. Tulee halvemmaksi.

    Siitä ei ole kyse koska hän saisi kotipaikkakunnallaan asua sukulaistensa omistamassa asunnossa ilmaiseksi ja minä pyydän vuokraa, joten taloudellisesti hän pärjäisi siellä paremmin eikä pistäisi pahakseen jos muuttaisimme sinne,

    Olen tehnyt hyvin selväksi että en muuta hänen perässään. Aidosti minun takiani hän täällä on

    Aion puhua tulevaisuudestamme vaikka vaikeaa se on kun hän todennäköisesti murtuu täysin.. Ja minäkin vielä välitän hänestä paljon

    Ei missään asuta ilmaiseksi. Sukulaisille tulee asunnosta kuluja joka tapauksessa vaikka "vuokralainen" asuu siinä ilmaiseksi. Outoa jos ei edes juoksevia kuluja tarvitse maksaa.

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    Ei missään asuta ilmaiseksi. Sukulaisille tulee asunnosta kuluja joka tapauksessa vaikka "vuokralainen" asuu siinä ilmaiseksi. Outoa jos ei edes juoksevia kuluja tarvitse maksaa.

    No ei asutakkaan missään ilmaiseksi. Ja tottakait kuluja on, muttei muuta kuin nimellinen pieni vuokra. Katsoin tärkeimmäksi mainita näihin viesteihin parisuhde kuvioita, enkä mitään vesi ja sähkömaksuja tai sitä että hänellä on varakas suku!!

    Outoa että on joku jota kiinnostaa keskittyä tälläisiin asioihin aivan eri aihealueen viestiketjussa!!

    Äänestä

naikaa rajusti!

Äänestä

Eipä osunu oikeaan.

Äänestä

Perjantaina ilmoitin eroavani hänestä, mutta roikkuu nyt kiinni minussa kuin takiainen vaikka olen sanonut että tämä suhde on jo ohi. Itkee puhelimessa ikäväänsä minuun. aikoo lopettaa baareissa käymisen lopullisestu (vaikka harvoin sielllä käykin) ja anelee uutta mahdollisuutta koska olen hänelle se oikea, eikä kukaan voi minua kuulemma korvata koskaan eikä voi ketään rakastaa näin..

Käskin hänen unohtaa minut ja annoin jopa yhteisen lemmikkimme hänelle ettei tarvitsisi enään olla missään tekemisissä. Silti sanoi ettei aio luopua minusta ja että tulee kotipaikkakunnaltaan huomenaamulla luokseni. Kielsin tulemasta mutta aikoo tehdä mitävain vuokseni.

Hän on aivan rikki ja soitellessaan ja itkee kokoajan. En halua kummallekaan pahaa mieltä enempää, enkä pysty noin rikkiolevalle ihmiselle sanomaan pahasti.. miten toimin, kun hän aikoi tosissaan tulla luokseni halusin tai en

Äänestä
  • Hän puhuu ettei voisi ajatellakaan muita miehiä jos minun kanssaan on ja on mustasukkainen erottuamme. Tosi vaikea tilanne kun ei pääse suosiolla eroon. Välitän hänestä vielä paljon mutta uskon ettei tämä tule toimimaan.. Varmasti yrittää viimeiseen asti minua, kun vain saisin pidettyä pään kylmänä mutta pelkään että kun hän tulee niin saa jotenkin puolelleen koska en halua hänelle mitään pahaa ja uskon että rakastaa minua oikeasti.

    Äänestä

  • Ettekö asunutkaan yhdessä? Jos hän on vuokralla luonasi niin asunnosta on irtisanomisaika.

    Äänestä

  • satuilua?? kirjoitti:

    Ettekö asunutkaan yhdessä? Jos hän on vuokralla luonasi niin asunnosta on irtisanomisaika.

    Voi herranjestas ku mulla oiski niinpaljo aikaa ja vähä huolta tästä asiasta että voisin satuilla täällä tuntemattomille ihmisille. Hän on asunut kanssani omistamassani asunnossa eikä mitään vuokrasopimuksia keskenään olla tehty. perjantaina jätettyäni hänet ajoi vanhemmilleen ja nyt aikoo tulla tänne. Jännä miten joku keskittyy vuokralaisten irtisanomisaikoihin jne tässä ketjussa, huhhuh!

    Olisi pitänyt tehdä se vuokrasopimus. Jos maksaa VUOKRAA niin sopimus pitää olla joka on molempien osapuolien etu. Paitsi vaan että saat vuokran pimeästi joten sulla on suurempi etu ilman sopimusta. Vuokralaisella ei ole oikeastaan mitään turvaa ilman sopimusta.

    Äänestä

  • no huhhuh kirjoitti:

    No se nyt ei enää auta ku ei oo sitä tehty. Ja oon sitte saanu sen pimeesti, ihan sama!! Kunhan vain selviän tästä suhteesta, mua ei nyt mitkään edut ja sopimukset sunmuut kiinnosta. eitässä nyt oo tämmöiset asiat mielessä. Teen ne vitun sopimukset jatkossa ja maksan ne verot vuokrista jos keskityt vähä muuhun. Tarvinnut vain vähän tukea ja mielipiteitä.

    Äänestä

Mulla kans muija tarjoili itteään kaverille ja ei sitten kuitenkaan kelvannut kuin kertapanoon. Oli siis rakastunut tähän kaveriin ja ois halunnut enemmänkin..

Lopetin suhteen, mut se ei..
Kun kuulemma nyt sitten rakastaa mua ja ei haluu ketään muuta..

On niin kilttiä tyttöystävää kuin vain voi olla, ainakin niin kauan kuin jaksan pitää pientä henkistä ja tunteellista etäisyyttä.

Epäilen, että jos suhteemme palautuisi ennalleen, eli sovittaisiin seurustelevamme, niin puolessa vuodessa olisi taas jonkun "elämänsä rakkauden" kyrpä jalkojen välissä..

Äänestä
  • Koita päästä äkkiä eroon kun vielä kerkiät ennen kuin hankkiutuu paksuksi. Voin sanoa että vaikea on pyristellä irti, mut ne pettäjät on kovia lupailleen ja asiat ovat vähän aikaa aina kriisin jälkeen mallillaan mutta sit taas ihan sekasi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ketapej kirjoitti:

Olemme ollut naiseni kanssa noin vuoden meillä oli huikea alkuhuuma jota ei voi kokea kuin kerran, olimme onnemme kukkuloilla vaikka välillä erimielisyyksiäkin oli. Asumme avoliitossa eikä meillä ole lapsia olemme noin 25vuotiaita. Hän on suhteemme aikana pettänyt minua kahdesti ollessaan viihteellä ja "ollut" muiden kanssa pari kertaa, tosin kun suhde ollut siinä tilassa ettei tiedä ollako vai ei olla, mutta sekin johtuen siitä etten ole uskaltanut välillä ottaa naistani takaisin koska hän on yhdessä ollessamme flirttaillut säätänyt eri miesten kanssa suhteemme alussa ja pettänyt aikaisempaa miestään minun kanssani.
Nykyään hän on ollut uskollinen ja haluaa yhteistä tulevaisuutta meille ja lapsiakin mutta välillä tuntuu että hukkaanko omaa ja hänen aikaansa kun en halua edellämainituista syistä edetä liikaa ja puolisoni haaveilee lapsista häistä ym. Riitelemme usein ja välillä emme ymmärrä toisiamme välillä ollenkaan koska meillä on niin eri arvot. Toisinaan taas olemme onnemme kukkuloilla ja hän on unelmanainen. Hetkellisellä tasolla olemme unelmapari ja juttu luistaa paremmin kuin kenenkään muun kanssa. Hänelle olisi ok jos kävisimme välillä molemmat vieraissa yms. Itse en tällaista pysty edes kuvittelemaan. Olen ihan hajalla välillä kun en tiedä mitä teen. Olemme keskustelleet parisuhteemme kuvioista ja sopineet ettemme petä toisiamme ja vältämme riitoja ja keskustelemme asioista. Naiseni rakastaa aidosti minua syvästi ja ei halua menettää minua ja välillä taas sortuu kiinnostumaan muista liikaa vaikka mitään ei tapahtuisikaan. Minä taas olen tasaisempi tyyppi enkä voisi pettää häntä tai jättää kylmästi jne. Seksielämämme on hiukan yksipuolista nykyään ja minusta sitä on liian vähän ja naiseni mielestä liikaa. yhteisiä kavereita meillä ei juuri ole. Nykyään vietämme omien kavereiden kanssa aikaa enemmän ja vähän helpottaa.. Mutta tilanne on raastava mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu