Te, jotka olette onnistuneet pääsemään irti tästä paskasta, kertokaa miten elämänne on sen jälkeen muuttunut? Hyvään vai huonoon suuntaan, lihoitko, saitko syömisesi kuriin, kapeniko kasvot ymv.
Haluaisin niiiiiin päästä irti, ja kaipaankin motivaatiota (toivottavasti siis suurimmalla osalla teistä elämä on lähtenyt pyörimään hyvin ilman bulimiaa..) johon voin yrittää pyrkiä ja pitää mielessä kun olen seuraavaksi jääkaapilla, ja toivottavasti sulkien sen oven silloin ennen ensimmäistäkään suupalaa!
Miten elämäsi on muuttunut bulimiasta parantumisen myötä?
tellit
11
2025
Vastaukset
- njdnbsjdvbldvbkn
Satuin pyörimään tällä palstalla pitkästä aikaa ja aattelin, että miksipä en nyt tähän vastais.
Ite sairastuin ensin anoreksiaan 14-15 vuotiaana, johon tuli tosi nopeesti bulimisia piirteitä mukaan. Jossain kohtaa koulussa sain ihan järkyttävän itkukohtauksen koulussa, osittain huonon koenumeron takia, mutta pääosin sen takia, että koko syömisvammailu väsytti niin mielettömästi ja mieltä ahdisti muutenkin niin paljon. Sillonen opettaja vaan sano, että meeppä juttelemaan vähän terkkarin kanssa ja sieltä mut ohjattiin ensin koulupsykologille ja myöhemmin nuorisopsykiatrian poliklinikalle puhumaan.
Siitä alko jokseenki pitkä tie kohti terveempiä elämäntapoja. Olin aina ajatellu, ettei mulla ollu minkäänlaisia syitä siihen miks oksentelin tai kontrolloin painoa. Että kaikki johtu vaan siitä, että halusin syödä hyvää ruokaa niin paljon ku halusin ja pysyä hoikkana. Enää en jaksa uskoo, että kellään syömishäiriöisellä se olis syy häiriökäyttäytymiseen. Niitä ongelmia ei välttämättä halua muistaa tai ei vaan muista, mitä on sillon alottaessaan paennu. Ite en ainakaan muistanu, enkä olis ikinä halunnu kohdata niitä asioita. Näin jälkeenpäin aatellen oon erittäin ylpee siitä, että suostuin yrittämään ja uskalsin kohdata ne kaikki asiat.
Terapiassa keskusteltiin ensin paljon syömisestä ja kun se saatiin edes jonkinnäköseen kondikseen, alettiin puhua kaikesta muusta. Ne ajat, jolloin puheessa oli negatiiviset tunteet tai kokemukset, oksentelin enemmän ku ikinä aiemmin. Mutta kun ne asiat saatiin käsiteltyä, alko yllykkeet ahmimiseen ja oksenteluunkin vähentyä reipasta vauhtia ja lopulta loppu kokonaan.
Itellä terapia oli suhteellisen tiivistä, kerran kaks viikossa. Ja koska ne käsiteltävät asiat vei niin paljon energiaa, jätin ihmissuhteitten hoidon oikeestaan kokonaan. ”Parantumisen” jälkeen oli aika iso isku kasvoihin, että miten mulla, aina niin sosiaalisella henkilöllä, ei ollu kun muutama kaveri. Ei sitä sillon sairastaessaan tullu oikeestaan ikinä miettineeks. Mitä vähemmän välittäviä ihmisiä ympärillä, sitä paremmin sai touhuta sairautensa mukaan.
En nyt sano, että olisin täysin parantunu. Mulla on vieläkin ajanjaksoja, jollon oksennan ihan normaalin ruuan, mut nyt se on täysin mun oman päätäntävallan mukasta. Pelkään sitä, että joskus unohan miten oksennetaan, vaikka tiiän, etten tuu tekemään sillä taidolla mitään. Mut ehkä pääasia on se, ettei bulimia enää hallitse mun elämää. Nykyään voin syödä vapaasti mitä haluun, ilman syyllisyyden tuntoa. Enää mun ei tartte panikoida sitä, painanko 45 vai 60. Kaikista tärkeintä itelle on kuitenki ollu se, että on aikaa ja kiinnostusta ihmisiin, jaksan käydä taas koulua ja nautin elämästä.
Paranemisprosessi on vaikee, mutta sen arvonen! - entinenanorektikko
Mulla ei ole ollut bulimiaa, mutta anoreksia oli nuoruudessa. Painan tällä hetkellä 59kg ja olen jtn 168cm. Pahimmillaan olen ollut alle 40kg, en tosin muista tarkkoja mittojani. Olen edellen mielestäni suhteellisen hoikka, keskivertoa suomalaista naista pienikokoisempi. Kokoni on siis s tai xs. En edes uskalla ajatella miltä joskus olen näyttänyt ja miten sairas olin silloin :( Olen iloinen että näytän naiselliselta ja muotoja löytyy. Oikeastaan tuo tiimalasivartalon tavoittelu on hieman pakkomielteistä mulla, ostelen kaiken maailman rintoja suurentavia voiteita ja selluliittigeelejä, että saisin nimeomaan sen tiimalasi-vartalon. En halua yhtään näyttää siltä mitä AIEMMIN OLIN! En halua kantaa muistoja siitä paskasairaudesta :( Myös liikuntaa harrastan paljon. Parempi kuitenkin näinpäin :) Sallin itselleni kyllä herkuttelun, mutta kaikkea kohtuudella. Syön mielestäni suhteelisen monipuolisesti. 2 lämmintä ateriaa päivässä, yleensä.
- parantunut9
Elämä on parantunut siinä mielessä, että olen taas alkanut nauttimaan siitä itse elämisestä, pienistä arjen asioista ja ihmisistä. Olen paljon paljon parempaa seuraa, henkisesti paikalla kun jonkun kanssa juttelee. Jaksan taas panostaa opiskeluun, työntekoon, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin ilman sitä kaikkea paskaa.
Alunperinhän sairastuin anoreksiaan joka "paranemisen" myötä vaihtui rajuun bulimiaan (monta kertaa ahmimista ja oksentelua JOKA IKINEN PÄIVÄ). Kiloja on tullut paljonkin, mutta olen kuullut palautetta että olen paljon terveemmän ja iloisemman näköinen. Monet ovat jopa kehuneet kauniiksi :) tietenkin painonnousu ahdisti aluksi paljonkin, ja kun lopulta päätin että oksentelu loppuu nyt ja tähän, ahmiminen jatkui kuitenkin vielä jonkin aikaa. Kaiken tasoituttua olen taas päässyt elämään kiinni. En usko että pääsen tietynlaisista ahdistuksista kovin helposti eroon, ja sanon suoraan että monta kertaa mielessäni toivon että voisin olla taas se langanlaiha ja "kaunis". Pohjimmiltani olen kuitenkin onnellinen näin kuin nyt olen :)
toivon jokaiselle voimia ketkä tämän saman asian kanssa kamppailevat, ja että he uskoisivat itseensä ja siihen että he todella voivat parantua ja saada elämänsä takaisin. Ikinä ei kannata luovuttaa- back to bulimia
no minäpä kerron sulle saatanan taulapää
mun vittumainen paskakasa jota elämäkseni joudun kutsumaan ei ole muuttunut mihinkään vitun suuntaan
olin vajaan vuoden ahmimatta/oksentamatta ja vatsan toiminta ei silti palautunut normaaliksi mun ruoansulatuksessa on jotain vikaa
suuhun tulee monesti sellainen maku joka on ihan tismalleen sama kun se haju kun käyn ulostamassa?
Eipä vitun kiva juttu
no tosiaan olin vittu sen vajaan vitun vuoden oksentamatta ja ei tapahtunut mitään toipumista
lihoin vaan vitusti
no sitten tänä kesänä aloin taas oksentamaan ja jopas hoikistuin kivaa oli
ajattelin että mitä väliä enää jos elimistö kerta on jo paskana ja en toivu kuitenkaan niin olenpahan sentään hoikka edes
haluan kuolla, ei ole mitään eikä ketään tässä elämässä
jäin työttömäksi, ei ole ystäviä ainuttakaan, ei ole puolisoa, vihaan asuntoani, vituttaa kaikki ja en jaksa aina olla yksin
mulla ei oo mitään muuta paikkaa ku asuntoni ja kauppareissut. Siinä koko elämäni.
Jos jumala ei olisi huora, tai siis jos olisi olemassa niin jos olisi armelias päästäis mut kärsimyksistäni
en jaksa enää - huolestuin
back to bulimia kirjoitti:
no minäpä kerron sulle saatanan taulapää
mun vittumainen paskakasa jota elämäkseni joudun kutsumaan ei ole muuttunut mihinkään vitun suuntaan
olin vajaan vuoden ahmimatta/oksentamatta ja vatsan toiminta ei silti palautunut normaaliksi mun ruoansulatuksessa on jotain vikaa
suuhun tulee monesti sellainen maku joka on ihan tismalleen sama kun se haju kun käyn ulostamassa?
Eipä vitun kiva juttu
no tosiaan olin vittu sen vajaan vitun vuoden oksentamatta ja ei tapahtunut mitään toipumista
lihoin vaan vitusti
no sitten tänä kesänä aloin taas oksentamaan ja jopas hoikistuin kivaa oli
ajattelin että mitä väliä enää jos elimistö kerta on jo paskana ja en toivu kuitenkaan niin olenpahan sentään hoikka edes
haluan kuolla, ei ole mitään eikä ketään tässä elämässä
jäin työttömäksi, ei ole ystäviä ainuttakaan, ei ole puolisoa, vihaan asuntoani, vituttaa kaikki ja en jaksa aina olla yksin
mulla ei oo mitään muuta paikkaa ku asuntoni ja kauppareissut. Siinä koko elämäni.
Jos jumala ei olisi huora, tai siis jos olisi olemassa niin jos olisi armelias päästäis mut kärsimyksistäni
en jaksa enäähei, etkö voisi hakea apua? me ihmiset olemme täällä tukemassa toisiamme ja kuulostaa siltä,että olet todella avun tarpeessa! Muista, että olet hyvin tärkeä ja jokainen päiväsi ja sisäänhengityksesi on arvokasta!
- Terve ja kaunis
Elämäni on muuttunut täysin, paranin viime keväänä, vuosi sitten olin 151cm/38kg, sairastanut 1,5 vuotta. Olin luovuttanut sairaudelle ja päättänyt ettei ole mitään väliä vaikka kuolisinkin pian. Huhtikuussa tapahtui jotain, ja päätin että parannun, enkä oksenna enää kertaakaan. Se oli vaikeaa, mutta onnistui, suureksi onnekseni. Nyt 151cm/52kg, olen erittäin tyytyväinen itseeni, kaunis ja hyväkroppainen sekä omastani että muiden mielestä. Nautin jokaisesta päivästä elämässäni. Taistelin ihan yksin irti. Kärsin myös anoreksiasta, paniikkihäiriöstä sekä vaikeasta masennuksesta, mutta kaikki ne menivät pois aloitettuani syömisen.
- Exex ex
Kaikki ei enää pyöri ruuan ympärillä, en ahmi. Ahdistus on lähtenyt melkein kokonaan. En sano, että elämäni olisi nyt täydellistä, mutta bulimiasta parantuminen on yksi elämäni parhaista asioista.
- exbuli
Tein päätöksen lopettaa. Olin myös alottanut urheilun, ja aloin syömään terveellisesti ja monipuolisesti. Elämästäni tuli paljon positiivisempaa ja onnellisempaa. Opettelin rakastamaan itseäni. Paino nousi, sillä sain lisää lihaksia! Nykyään olen muodokas, lihaksikas ja terveen näköinen! ylimääräisiä kilojakin on mutta ne eivät haittaa :) tsemppiä kaikille
- parempi tulevaisuus
Ihanan positiivinen olet! (: olen sairastanut bulimiaa vajaan vuoden ja olin vähän aika sitten pari päivää oksentamatta, mutta sitten se taas alkoi.
En ole ollut laiha niikuin monet muut täällä. Aina olen ollut, ainakin omasta mielestäni lihava. En uskalla olla oksentamatta, koska pelkään että lihon vielä enemmän :/
haluaisin päästä eroon ahmimiskohtauksista, koska sitten kun pääsen eroon niistä, uskon että pystyisin sitten laihduttaa terveellisesti ja nauttimaan elämästä enemmän (:
Ja näitä on ihana lukea, kun tietää että pystyy oikeasti parantumaan! - Ex B
parempi tulevaisuus kirjoitti:
Ihanan positiivinen olet! (: olen sairastanut bulimiaa vajaan vuoden ja olin vähän aika sitten pari päivää oksentamatta, mutta sitten se taas alkoi.
En ole ollut laiha niikuin monet muut täällä. Aina olen ollut, ainakin omasta mielestäni lihava. En uskalla olla oksentamatta, koska pelkään että lihon vielä enemmän :/
haluaisin päästä eroon ahmimiskohtauksista, koska sitten kun pääsen eroon niistä, uskon että pystyisin sitten laihduttaa terveellisesti ja nauttimaan elämästä enemmän (:
Ja näitä on ihana lukea, kun tietää että pystyy oikeasti parantumaan!Sairastin bulimiaa noin kaksi vuotta ja nyt taitaa pian tulla puoli vuotta siitä kun olen viimeksi oksentanut. Parisuhde pelasti minut, ei pelkästään yhteen muutto ja se että oksentamisesta olisi tullut vaikeampaa, sillä osasin tehdä sen äänettömästi ja muilta salassa, minut pelasti se että vihdoin tunsin, että minua rakastetaan ehdoitta, eikä minun tarvitse muuttua. Minulla on aina ollut huono itsetunto ja olen kokenut etten kelpaa.. Koin että en riitä vanhemmilleni, en ystäville enkä miesystävälleni ulkoisesti enkä muiltakaan ominaisuuksiltani.
Vaikka suhde ruokaan ja liikuntaan on välillä yhtä vuoristorataa, vanhat oksentamiseen johtaneet ahdistuskohtaukset ovat poissa. En käy enää puntarilla kuin kerran kuukaudessa. Ja mikä parasta olen laihtunut oksentamisajoista 3-4 kg. Viimeksi puntari näytti 59 kg ja pituutta löytyy 169cm. En ole tyytyväinen itseeni, mutta asia ei ole minulle enää pakkomielle ja pyrin parantamaan vartaloani ruokavaliolla ja liikunnalla.
En voisi olla onnellisempi, että olen päässyt siitä helvetistä ja salailusta. Kun katselin vanhoja kuvia turvonneesta naamastani ja väsyneistä silmistä tajusin, etten tuolloin edes ymmärtänyt olevani sairas. Olen onnekas, kun pääsin bulimiasta eroon, sillä en tiedä olisinko missään vaiheessa hakenut apua, sillä en ole sairautta pystynyt myöntämään itselleni kun vasta nyt. - kaikki ohi
Ex B kirjoitti:
Sairastin bulimiaa noin kaksi vuotta ja nyt taitaa pian tulla puoli vuotta siitä kun olen viimeksi oksentanut. Parisuhde pelasti minut, ei pelkästään yhteen muutto ja se että oksentamisesta olisi tullut vaikeampaa, sillä osasin tehdä sen äänettömästi ja muilta salassa, minut pelasti se että vihdoin tunsin, että minua rakastetaan ehdoitta, eikä minun tarvitse muuttua. Minulla on aina ollut huono itsetunto ja olen kokenut etten kelpaa.. Koin että en riitä vanhemmilleni, en ystäville enkä miesystävälleni ulkoisesti enkä muiltakaan ominaisuuksiltani.
Vaikka suhde ruokaan ja liikuntaan on välillä yhtä vuoristorataa, vanhat oksentamiseen johtaneet ahdistuskohtaukset ovat poissa. En käy enää puntarilla kuin kerran kuukaudessa. Ja mikä parasta olen laihtunut oksentamisajoista 3-4 kg. Viimeksi puntari näytti 59 kg ja pituutta löytyy 169cm. En ole tyytyväinen itseeni, mutta asia ei ole minulle enää pakkomielle ja pyrin parantamaan vartaloani ruokavaliolla ja liikunnalla.
En voisi olla onnellisempi, että olen päässyt siitä helvetistä ja salailusta. Kun katselin vanhoja kuvia turvonneesta naamastani ja väsyneistä silmistä tajusin, etten tuolloin edes ymmärtänyt olevani sairas. Olen onnekas, kun pääsin bulimiasta eroon, sillä en tiedä olisinko missään vaiheessa hakenut apua, sillä en ole sairautta pystynyt myöntämään itselleni kun vasta nyt.Kaikki eivät parane ilman tiivistä, sitoutunutta ja määrätietoista psykologia. Itse tulen kuolemaan bulimiaan,mikä tuntuu lähinnä jopa lohdulliselta. Olisinkin poikkeus,mutta ei,yksi numero tilastoissa... Kenellekään en toivo tällasta. Hakekaa apua,aivan oikeesti. Mä en hakenut,kuolen pian ja se pelottaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1817617
Klaukkalan onnettomuus 4.4
Klaukkalassa oli tänään se kolmen nuoren naisen onnettomuus, onko kellään mitään tietoa mitä kävi tai ketä onnettomuudes883599- 592454
Kolari Klaukkala
Kaksi teinityttö kuoli. Vastaantulijoille ei käynyt mitenkään. Mikä auto ja malli telineillä oli entä se toinen auto? Se721589Ukraina ja Zelenskyn ylläpitämä sota tuhoaa Euroopan, ei Venäjä
Mutta tätä ei YLE eikä Helsingin Sanomat kerto.3741504Ooo! Kaija Koo saa kesämökille öky-rempan:jättimäinen terde, poreallas... Katso ennen-jälkeen kuvat!
Wow, nyt on Kaija Koon mökkipihalla kyllä iso muutos! Miltä näyttää, haluaisitko omalle mökillesi vaikkapa samanlaisen l201406- 571393
Toivoisin, että lähentyisit kanssani
Tänään koin, että välillämme oli enemmän. Kummatkin katsoivat pidempään kuin tavallisesti toista silmiin. En tiedä mistä171091Olisinpa jo siellä, otatkohan minut vastaan
Olisitpa lähelläni ja antaisit minun maalata sinulle kuvaa siitä kaikesta ikävästä, tuskasta, epävarmuudesta ja mieleni791040Kevyt on olo
Tiedättekö, että olo kevenee kummasti, kun päästää turhista asioista tai ihmisistä irti! Tämä on hyvä näin <3841038