Äitini sisko kuoli syöpään aamuyöllä. Tiedettiin jo pitkään, ettei oikeastaan mitään toivoa ole. Hän oli ainut läheinen sukulainen vanhempien lisäksi, vaikka hän asuikin ulkomailla. Ei Tukholmaa kauempana tosin, joten käytiin siellä perheen kanssa ainakin kerran vuodessa. Mutta en tymmärrä miksi en tunne muuta kuin helpotusta. Ehkä suru tulee aikanaan? Perheestämme kukaan ei ole edes itkenyt. Hänen kärsimyksensä loppui, ja se on meille kaikille tietenkin pääasia. Kuitenkin olen vielä nuori, 16-v. Jotenkin tuntuu kamalalta menettää ensin isovanhemmat ihan lapsena ja sitten kaikki muut perässä. Mutta ehkä tässä viimeisen kuukauden aikana on jo käsitelty niin paljon surua, että nyt ei edes satu niin paljoa. Onneksi kerkesimme käydä vielä katsomassa tätiäni, sitä hetkeä en unohda koskaan!
Rakas tätini kuoli
voimaa11
1122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
NIINKÖ