Onko totta, että mies on mieslauman jäsen? Usein oon pistänyt merkille, että miehille on mahdotonta ajatella parisuhdekumppanin olevan ystävä. Mies on kavereilleen reilu, lojaali ja läsnä oleva. Mies pitää kaverille annetun lupauksen vaikka kuolemansa kautta. Samaista kunniaa ei sisällykään naissuhteeseen: naiselle valehdellaan, nauretaan selän takana ja häntä haukutaan kavereille. Miehet kertovat jopa intiimejä ja arkoja seksuaalisuuden yksityiskohtia naisestaan kaveriporukassa.
Usein mies odottaa, että hänen tekonsa ja olemisensa on normi ja se tulee hyväksyä. Jos nainen tekee samat temput perässä, hän 'kostaa' ja parisuhdekriisille on peruste.
Olen alkanut uskoa, että miehet ovat aidosti ihania ja upeita, kun heidät pidetään vain ystävinä. Seksi tuntuu tuovan ”ystävyydelle” sellaisen orkesterin lapsuustraumakuoroineen, ettei enää rakkautta kuule eikä näe. Yhtäkkiä nainen ei olekaan yksilö vaan muistuma äidistä, isästä ja existä. Naisesta tulee naaras, omistettava kapine ja jotain, jolle voi roiskuttaa ikävimmät juttunsa suoraan luurankokaapista. Ei edes elämän nainen kaikkea kestä.
Omia ja muiden parisuhteita seuraamalla olen huomannut, ettei miestä useinkaan edes kiinnosta, kuka ja mikä hänen naisensa on persoonana. Ei miestä kiinnosta, mitä nainen ajattelee, mitä hän tuntee ja toivoo. Miehen mielestä kaikki on hyvin niin kauan kun ei ole riitaa. Jos miehelle sanotaan nätisti, tai vähemmän nätisti jostakin, mikä on tärkeää naiselle, että voisiko hän huomioida erään pienen asian, ”joka olisi minulle kovasti merkityksellinen, vastauksena oli 'Yritätkö sä kontrolloida mua, vai?”
Naiivi haaveeni on ollut se, että parisuhde olisi kahden tasaveroisen, toistensa kanssa kilpailemattoman aikuisen molemminpuolinen viritelmä. Oppimista itsestä ja toisesta, sekä henkisesti että fyysisesti. Hyväksymistä, arvostamista ja kunnioittamista.
Käytännössä alku on lupaava, alun jälkeen miestä ei enää huvita keskustella tai työstää. Hän vetää illuusiopipon päähänsä, palaa olemaan lojaali mieslaumalleen ja kontrolloi. Jos kontrolli ei onnistu, hän olettaa että häntä kontrolloidaan (kuten äiti poikaansa). Jos sekään ei onnistu, suhde on lopussa.
Jos vihaa kilpailua parisuhteessa, kuten minä, ei suhteista tule mitään. Niistä tulee näännyttäviä selkkauksia, joissa yritetään väistää viimeiseen asti kaulapannan ottamista ja laittamista. Ei olekaan rakkautta vaan pelejä vallasta. Jos nainen on hyvä, siitä täytyy tuntea syyllisyyttä, muuten mies kokee alemmuutta. Jos naisella on vuosia vanha ystävyys miespuolisen ihmisen kanssa, on miehellä oltava oikeus lähteä treffeille naisten kanssa, jotta tilanne olisi 'tasapuolinen'. Jatkuvaa oikeuksien vaatimista, sotaa ja rajataistelua.
Joku tyyppi sanoi aikoinaan, että miehet eivät sopeudu, he vain ovat mitä ovat. Naisen tulee sopeutua, mikäli mielii saada parisuhteen toimimaan. Naisilla on kuulemma siihen luontainen kyky. Eipä ole näkynyt tässä naisessa moista talenttia. Olen siis yhtä sopeutumaton kuin miehet, ja kun kumpikaan ei sopeudu, homma katkeaa alkuunsa. Uskon kuitenkin, että voin ajan kanssa oppia 'sopeutumista'. Se vain vaatisi aikaa, kärsivällisyyttä ja luottamusta toiselta osapuolelta...ja sellaistahan ei voi tietenkään odottaa tai edellyttää (sellaista voi edellyttää vain naisilta?).
Omat odotukseni ovat osoittautuneet liian oudoiksi. Odotin suhteelta henkistä ja fyysistä läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ( fyysinen puoli onnistuu, mutta muu on kontrollointia, jota mies ei voi sietää), samalla puolella olemista ja lojaaliutta (mies on lojaali mieslaumalleen) ja molemminpuolista tahtoa rakastaa (suhde on miehelle kilpakenttä kuten kaikki muukin). Shakki ja matti.
Suurin harhaluulo, ja murhetta tuottanut erhe on ollut juuri se, että on kuvitellut miesten ja naisten olevan samankaltaisia, saman lajin edustajia. Sitä on vain ihmetellyt, miksi tuo toimii noin ja miksi se yrittää nujertaa ja miksei se tee näin. Miksei se enää juttele kuten alussa tai ole kiinnostunut kuten ennen. Siksi, koska mies on oma lajinsa, ja toimii oman lajinsa mukaan. Jos sen kanssa mielii elää, ero täytyy hyväksyä ja koittaa sopeutua siihen. Pieni ääni kysyy, että miksei mies hyväksy naisen eroa itsestään ja koita sopeutua siihen. tyyppi vastaa, että koska mies ei pysty ja nainen luonnostaan pystyy. Tässä kohtaa tämä nainen hautaa päänsä tyynyyn ja sanoo, että heikun keikun paha maailma.
Minulla on siis ikävä jotain, mitä ei ole ollutkaan, eikä se ole yksistään miesten syy. Se on myös oma syy, sillä kuka käski syntyä tällä tavalla rakennetuksi persoonaksi, joka ei halua lapsia, punaista tupaa ja perunamaata vaan miehen jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin ilman ikuista valta taistelua.
Usein mies odottaa, että hänen tekonsa ja olemisensa on normi ja se tulee hyväksyä. Jos nainen tekee samat temput perässä, hän 'kostaa' ja parisuhdekriisille on peruste.
Olen alkanut uskoa, että miehet ovat aidosti ihania ja upeita, kun heidät pidetään vain ystävinä. Seksi tuntuu tuovan ”ystävyydelle” sellaisen orkesterin lapsuustraumakuoroineen, ettei enää rakkautta kuule eikä näe. Yhtäkkiä nainen ei olekaan yksilö vaan muistuma äidistä, isästä ja existä. Naisesta tulee naaras, omistettava kapine ja jotain, jolle voi roiskuttaa ikävimmät juttunsa suoraan luurankokaapista. Ei edes elämän nainen kaikkea kestä.
Omia ja muiden parisuhteita seuraamalla olen huomannut, ettei miestä useinkaan edes kiinnosta, kuka ja mikä hänen naisensa on persoonana. Ei miestä kiinnosta, mitä nainen ajattelee, mitä hän tuntee ja toivoo. Miehen mielestä kaikki on hyvin niin kauan kun ei ole riitaa. Jos miehelle sanotaan nätisti, tai vähemmän nätisti jostakin, mikä on tärkeää naiselle, että voisiko hän huomioida erään pienen asian, ”joka olisi minulle kovasti merkityksellinen, vastauksena oli 'Yritätkö sä kontrolloida mua, vai?”
Naiivi haaveeni on ollut se, että parisuhde olisi kahden tasaveroisen, toistensa kanssa kilpailemattoman aikuisen molemminpuolinen viritelmä. Oppimista itsestä ja toisesta, sekä henkisesti että fyysisesti. Hyväksymistä, arvostamista ja kunnioittamista.
Käytännössä alku on lupaava, alun jälkeen miestä ei enää huvita keskustella tai työstää. Hän vetää illuusiopipon päähänsä, palaa olemaan lojaali mieslaumalleen ja kontrolloi. Jos kontrolli ei onnistu, hän olettaa että häntä kontrolloidaan (kuten äiti poikaansa). Jos sekään ei onnistu, suhde on lopussa.
Jos vihaa kilpailua parisuhteessa, kuten minä, ei suhteista tule mitään. Niistä tulee näännyttäviä selkkauksia, joissa yritetään väistää viimeiseen asti kaulapannan ottamista ja laittamista. Ei olekaan rakkautta vaan pelejä vallasta. Jos nainen on hyvä, siitä täytyy tuntea syyllisyyttä, muuten mies kokee alemmuutta. Jos naisella on vuosia vanha ystävyys miespuolisen ihmisen kanssa, on miehellä oltava oikeus lähteä treffeille naisten kanssa, jotta tilanne olisi 'tasapuolinen'. Jatkuvaa oikeuksien vaatimista, sotaa ja rajataistelua.
Joku tyyppi sanoi aikoinaan, että miehet eivät sopeudu, he vain ovat mitä ovat. Naisen tulee sopeutua, mikäli mielii saada parisuhteen toimimaan. Naisilla on kuulemma siihen luontainen kyky. Eipä ole näkynyt tässä naisessa moista talenttia. Olen siis yhtä sopeutumaton kuin miehet, ja kun kumpikaan ei sopeudu, homma katkeaa alkuunsa. Uskon kuitenkin, että voin ajan kanssa oppia 'sopeutumista'. Se vain vaatisi aikaa, kärsivällisyyttä ja luottamusta toiselta osapuolelta...ja sellaistahan ei voi tietenkään odottaa tai edellyttää (sellaista voi edellyttää vain naisilta?).
Omat odotukseni ovat osoittautuneet liian oudoiksi. Odotin suhteelta henkistä ja fyysistä läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ( fyysinen puoli onnistuu, mutta muu on kontrollointia, jota mies ei voi sietää), samalla puolella olemista ja lojaaliutta (mies on lojaali mieslaumalleen) ja molemminpuolista tahtoa rakastaa (suhde on miehelle kilpakenttä kuten kaikki muukin). Shakki ja matti.
Suurin harhaluulo, ja murhetta tuottanut erhe on ollut juuri se, että on kuvitellut miesten ja naisten olevan samankaltaisia, saman lajin edustajia. Sitä on vain ihmetellyt, miksi tuo toimii noin ja miksi se yrittää nujertaa ja miksei se tee näin. Miksei se enää juttele kuten alussa tai ole kiinnostunut kuten ennen. Siksi, koska mies on oma lajinsa, ja toimii oman lajinsa mukaan. Jos sen kanssa mielii elää, ero täytyy hyväksyä ja koittaa sopeutua siihen. Pieni ääni kysyy, että miksei mies hyväksy naisen eroa itsestään ja koita sopeutua siihen. tyyppi vastaa, että koska mies ei pysty ja nainen luonnostaan pystyy. Tässä kohtaa tämä nainen hautaa päänsä tyynyyn ja sanoo, että heikun keikun paha maailma.
Minulla on siis ikävä jotain, mitä ei ole ollutkaan, eikä se ole yksistään miesten syy. Se on myös oma syy, sillä kuka käski syntyä tällä tavalla rakennetuksi persoonaksi, joka ei halua lapsia, punaista tupaa ja perunamaata vaan miehen jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin ilman ikuista valta taistelua.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ole totta. Sinä vain olet liikkunut väärissä piireissä löytääksesi kumppanin, joka ymmärtää tasa-arvon päälle.
Ja katinkontit niille traumoille. Ei se ole siitä kiinni, onko seksiä vai ei. Ongelmakimput ovat ongelmakimppuja ja ongelmattomat ovat ongelmattomia. Sinä olet ilmeisesti onnistunut vain poimimaan joukosta tyypit, jotka eivät uskalla puhua asioistaan muuten kuin kännissä tai orkun jälkeisessä hiprakassa :)
Väärin. Tuppisuu ja itsetunnoton/itsetuntemukseton kammoksuvat riitaa, mutta MIES voi myös riidellä. Se ei ole miellyttävää, mutta tarpeellista se toisinaan on.
Mitä persoonallisuuten tulee, ainakaan minua henkilökohtaisesti ei kiinnosta pätkääkään naiset, jotka kulkevat massan mukana ja ovat samaa mieltä kuin luulevat suurimman osan muistakin olevan.
Sinulla on mielipiteesi ja minulla omani. Mielestäni vähimmäisvaatimus ylipäätään sosiaaliselle kanssakäymiselle on se, että on mielipiteitä ja niistä voi keskustella, väitellä ja perustella kantojaan ilman, että heti kohta menee herneet nekkuun jollakulla. Yhtä ja ainoaa oikeaa mielipidettä ei mielestäni edes ole - on vain enemmän ja vähemmän perusteltuja mielipiteitä.
Perustelet aika kauniisti sitä, miksi parisuhteesi menevät päin PERS...
Yhdenmiehenlogiikalla heitän ehdotuksen:
Vaihda piirejä, joissa liikut.
Perustelu:
Voit vaikka löytää miehen, jolla on omenan värinen tupa, marjatarha, hevonen ja hassut mielipiteet :P
Kyllähän sinä puhut asiaa, jota moni nainen mielessänsä pohtii. Mutta noin toivotonta se ei suinkaan ole. Kuten edellinen kommentoija sanoi, vaihda piirejä, muuta omia asenteitasi, luultavasti sinulla niitä on valikoidessasi mahdollisia kumppaneita. Nimittäin on niitä toisenlaisiakin miehiä, jotka ovat valmiita todelliseen parisuhteeseen, tasavertaiseen. Valitettavasti se usein on niin, että vasta elämä opettaa; kun ihminen käy läpi kriisejä, hän joutuu tutkiskelemaan elämäänsä, itseänsä ja tekemiään virheitä. Se kasvattaa meitä, niin naisia kuin miehiäkin.. joten toivoa on !
Niin se on, naiset ja miehet ovat erilaisia, mutta tällä hetkellä pidän sitä hyvänä asiana, nuorempana yritin muuttaa "miestäni".. tiedämme kaikki, että eihän se onnistu.
Joo on se totta, että miehet ovat enemmän laumaeläjiä, olen samaa mieltä :)Mutta onneksi on tosiaan poikkeuksiakin, samoin kuin naisissakin.
Toisaalta siihen voi olla syynä naisen ja miehen roolit, nainen on enemmän pesäntekijä, mies ehkä kodinulkopuolinen toimija, noin perinteisesti.
Sekä miehiä että naisia on monenlaisia. Minä olen aina pitänyt älykkäistä naisista... on hyvä, jos on akateemista koulutusta tai edes pitkä matikka lukiossa. Älykkyyttä on tietysti monenlaista, joten ei matikkapää tietenkään edellytys ole, jonkinlainen lupaus kuitenkin. Ystävyys, läheisyys ja mahdollisuus keskustella vaikka mistä puolisonsa kanssa on eräs suurimmista eduista mitä parisuhteessa saa... seksi sitten on miehen ja naisen halua toisiaan kohtaan ja sitä parempaa mitä paremmin toisiaan ymmärtää.
Olet kai ollut väärässä seurassa. :(
Itse olen monesti ajatellut myös tätä asiaa, mutta en ole osannut pukea sitä sanoiksi noin hyvin kuin sinä. Vaikeita ja monimutkaisia pelaajia on nuo miehet.
Mun kaveripiirissä ei ole kyllä kukaan koskaan vaimoansa tai tyttöystäväänsä haukkunut, ei edes humalassa saunailloissa, eikä silloinkaan kun on ollut liitossa vaikeuksia, saati että olisi kertonut puolisostaan moisia yksityiskohtia.
"naiselle valehdellaan, nauretaan selän takana ja häntä haukutaan kavereille. Miehet kertovat jopa intiimejä ja arkoja seksuaalisuuden yksityiskohtia naisestaan kaveriporukassa"
Aika hyvä kuvaus, mutta ei sovi pelkästään miehiin. Samoja piirteitä löytyy ihan yhtä paljon myös naisista. Fakta on, etteivät ihmiset eivät ole täydellisiä. Ihmeellistä näissä parisuhteissa on se, että jotkut jaksavat lyödä päätä seinään kerta toisensa jälkeen. Veikkaan, että tällainen yhden ihmissuhteen malli on korvautumassa useamman täsmäsuhteen joukolla.
Todellakin äärimmäisen osuva kirjoitus ja todella hyvin kirjoitettu!
Osittain olen samaa mieltä kyllä muiden kanssa, että vaihda piirejä. Tuollainen lienee yleisempää nuorten parissa, missä oikeastaan haluttaisiin vielä mennä kavereiden kanssa mutta samalla harjoitellaan parisuhdetta jonkun kanssa....
Vaan kun raaputtaa pintaa syvemmältä niin tuotahan se on meilläkin vaikka vanhempia ollaankin. Miehillä ja naisilla on eri säännöt, ylipäänsäkin mies pitää huolta säännöistä joita minä en ole älynnyt ajatellakaan. Että elämäni määräytyy ensisijaisesti sukupuoleni kautta.
Jos tuttavapariskunnalle on asiaa niin mies soittaa miehelle, minä naiselle. Vaikka minulla olisi asiaa miehelle niin minun pitää soittaa naiselle! :-D
Miespuoliset ystävät ovat kokolailla jääneet. Luovutin siinä vaiheessa kun kuulin että osoitan halveksivani meidän suhdetta jos liikun muiden miespuolisten kanssa.
Ei siinäkään vielä mitään mutta kun mies kerran naurussa suin kertoi millaista kieltä miesporukassa meistä "pirttihirmuista" saatetaan käyttää (ihan vaan leikkimielessä of course) niin olin pudota tuolilta. Tuoko sitten ei ole suhteen halventamista ollenkaan????
(Jutut eivät pidä edes paikkaansa, minä en ole kyllä kenenkään menoja (esimerkiksi) estämässä, kyllä asia on paremminkin päinvastoin....)
Sitten on olemassa näitä joille jää tietty vaihde päälle ainiaaksi. Mies joka ei tarvitse naista kuin seksiin. Huvittavaa huomata ettei ole mitään puhuttavaa ja sitäpaitsi mies meni jo, häipyi kavereidensa luo. Sellaisen kanssa nyt ei kovin vakavaa ehdi syntyäkään joten ei siinä onneksi sydänparkakaan säry.
Sitten on se kodinhoitajan tarpeessa oleva. Ei tarvitse naista seksiin, kuka nyt äitinsä kanssa muutenkaan... Ei tarvitse keskusteluun, ei hauskanpitoon. Tarvitsee puhtaita vaatteita ja ruokaa. Myös lampun vaihtajan ja pihan kolaajan. Ts. työvoimaa kodin pyörittämiseen.
Ja todella, onhan niitäkin joiden kanssa kaikki mitä itse saa ja osaa on jotenkin häneltä pois. Mutta moinen verinen kilpailutilanne taitaa mennä jo jonkinlaisen häiriön piikkiin yläkertaosastolla....
Hyvin kirjoitettu, värikkäitä ilmauksia, häiritsi vain tuo yleistys, mies sitä mies tätä. Juttu ei kyllä sovellu miehiin yleensä vaan jonkinlaiseen miestyyppiin, laumaeläinmiehiin tai sellaisiin.
"Omia ja muiden parisuhteita seuraamalla olen huomannut, ettei miestä useinkaan edes kiinnosta, kuka ja mikä hänen naisensa on persoonana. Ei miestä kiinnosta, mitä nainen ajattelee, mitä hän tuntee ja toivoo. Miehen mielestä kaikki on hyvin niin kauan kun ei ole riitaa."
Saatan olla outo tapaus, mutta ymmärrän miestä tuossa. Kyllä tosin kiinnostaa, mikä nainen on persoonana, tietyssä mielessä, mutten pidä sellaisesta tunteiden läpikäymisestä, analysoinneista ja asioiden vatvomisesta. Minusta naisen ei tarvitse kertoa, mitä hän tuntee, riittää, että tuntee, tuntekoon silloin itselleen, tietysti eri asia on silloin, jos jokin tunne häiritsee, ja voin olla avuksi. Minusta parisuhde on sellaista yhdessä elämistä, puuhastelua, vierastan vähän sellaista, että pitäisi keskustella ja keskustella, siis jos kaikki on ihan OK. Arvostan sellaista vapautta olla kertomatta tai utelematta toiselta kaikkea.
"...Käytännössä alku on lupaava, alun jälkeen miestä ei enää huvita keskustella tai työstää."
Mistä pitäisi keskustella? Mitä tarkalleen pitäisi työstää, jos kerran kaikki on hyvin, kun kerran riitaa ei ole?
En tiedä oliko tässä kuvaamassasi suhteessa se ongelma kilpailussa, valtataistelussa tai kontrolloinnissa, teillä yksinkertaisesti oli erilaiset tarpeet. Mies halusi enemmän vapautta, olla kavereidensa kanssa, sinä tunsit jääneesi ulkopuolelle. Sinä olit valmis myönnytyksiin, mies ei, ehkei ollut valmis, liika läheisyys vaivasi, pelotti, tuntui hänestä liian rajoittavalta, vankilalta.